Varsovan geton kansannousun viimeinen johtaja kuoli..

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Varsovan geton kansannousun viimeinen johtaja kuoli..

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 03 Loka, 2009 13:09


Varsovan geton kansannousun viimeinen johtaja kuoli


Lauantai 3.10.2009 klo 09.26

Viimeinen Varsovan juutalaisgeton kansannousun johtajista on kuollut.

Marek Edelman ei antanut natsihallinnolle periksi, vaan teki sitkeästi vastarintaa. (AP/LK)

87-vuotias Marek Edelman menehtyi kotonaan Varsovassa perjantaina.
- Tämä on surullinen päivä. Hän oli suuri mies, sanoi Israelin entinen Puolan-lähettiläs Szewach Weiss.

Natsit ajoivat Edelmanin Varsovan gettoon vuonna 1940 satojentuhansien muiden juutalaisten tapaan. Vuonna 1943 juutalaisten perustamat vastarintaryhmät aloittivat kansannousun, kun natsit ryhtyivät tuhoamaan gettoa asukkaineen. Edelman oli yksi taistelun johtajista.

Vastarinta murskattiin muutamassa viikossa, mutta Edelman ei antanut periksi, ja hän otti osaa seuraavana vuonna kuuluisaan Varsovan kansannousuun. Toisen maailmansodan jälkeen hän päätti jäädä Puolaan, vaikka maa suhtautui edelleen hyvin nuivasti juutalaisiin.

Vielä 1980-luvulla Edelman osallistui Lech Walesan Solidaarisuus-liikkeen toimintaan. Vuonna 1998 hänet nimitettiin ansioidensa vuoksi Puolan Valkean Kotkan ritarikuntaan.

STT-REUTERS




http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200910 ... 1_ul.shtml




Kuva
Marek Edelman
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Marek Edelman'in kuva lisätty.

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 03 Loka, 2009 14:22

Marek Edelman'in kuva lisätty yllä olevaan juttuun.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron