UUTISIA ISRAELISTA SUNNUNTAINA 04 10 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA SUNNUNTAINA 04 10 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Su 04 Loka, 2009 12:57

SUNNUNTAI 04.10.09


1. IDF:N SOTILAS Gilad Shalit, joka on ollut Hamasin panttivankeudessa yli kolme
vuotta, näytti TV-n välittämässä videokuvassa varsin hyvin voivalta. Hänet oli tietenkin propagandatarkoituksessa trimmattu mahdollisimman näyttävään ulkoasuun: tukka hyvin leikattu ja kammattu, Hamasin käyttämä sotilaspuku puhdas ja tyylikäs. Israelin turvallisuusmiehet pyrkivät korjaamaan videosta edes joitain tiedonmurusia, mutta ainoa huomio oli se, ettei Gilad ilmeisesti osaa arabiaa, koska hän lausui muutamat arabiankieliset sanat mujahideen Izzadim Kassam brigades takellellen. Gilad oli kalpea, ilmeisesti auringonvaloa ei pääse loukkoon, jossa häntä pidetään vangittuna. Hän kuitenkin sanoi terveytensä olevan hyvän ja että häntä on kohdeltu moitteettomasti, mutta sanoi kaipaavansa vapautta ´ja päivää, jolloin hän saa taas nähdä perheensä jäsenet. Hänen käsissään pitämänsä lehti oli syyskuun 14. päivän 2009 Falestin numero Gazasta. Lopulta hän otti muutaman askeleen kameraan päin osoittaakseen pystyvänsä kävelemään, perääntyen sitten kääntymättä muovituolilleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133672
2. GILADIN vaihtokauppaan kuuluneet 20 naisvankia on toimitettu Punaisen Ristin
avustuksella sopimuksen mukaisesti, 18 heistä Länsirannalle ja yksi vankilassa syntyneen 18 kuukauden ikäisen poikalapsensa kanssa Gazaan perjantaina. Viimeinen naisvanki vapautetaan tänään sunnuntaina. Gazassa Hamas oli järjestänyt vastaanottoseremonian vapautetulle vangille, jonka poikaa pääministeri Ismail Haniyeh kutsui nuorimmaksi vangiksi. Hamasin johtajat Gazassa ylistivät vankien vapauttamista suureksi voitoksi, mutta Israelin viranomaisten mukaan vangit olivat jo lähes suorittaneet tuomionsa loppuun, joten heistä ei ollut enää mitään menetettävää vapautuksen vuoksi.
Damaskoksessa asuva ja toimiva Hamasin ulkomaanasioitten johtaja Khaled Mashaal piti räiskyvän kiihotuspuheen, jossa hän kehotti sieppaamaan yhä uusia ja uusia Shaliteja, kunnes viimeinenkin Israelin vankiloissa tuomiotaan kärsivä on vapautettu. Hän vakuutti työskentelevänsä tuhansien Israelin vankiloissa pidettävien vankien vapauttamiseksi, ja siihen hän sanoi tarvitsevansa lukuisia israelilaisia panttivankeja.
Hamasin edustaja Gazassa, Mushir al-Masri, sanoi perjantaina vankien vapauttamisen osoittavan Israelin haavoittuvuuden, ja ettei sillä ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua järjestön vaatimuksiin: Sionistisella vihollisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä Hamasin vaatimukset, hän selitti lisäten, että se vahvisti Hamasin asemaa ja heikensi sionistista vihollista. Musri selitti TV-kanava 10:n uutisten mukaan, että neuvottelut Shalitin vapauttamiseksi voivat olla pitkälliset ja monimutkaiset, mutta onnistuvat lopulta. (JP)
3. PALESTIINALAISET ovat nostaneet kovan huudon siksi, että PA päätti viivyttää YK:n ihmisoikeusneuvoston äänestystä tuomari Richard Goldstonen raportista koskien IDF:n operaatiota cast lead Gazassa. Satoja mielenosoittajia kerääntyi Gazassa osoittaakseen mieltään PA:n johtajistoa vastaa palestiinalaisten intressien pettämisestä ja vaadittiin päätöksen tekijöitten asettamista syytteisiin vastaamaan rikoksestaan. YK:n alainen ihmisoikeusneuvosto päätti perjantaina Islamilaisen konferenssijärjestön (Organisation of the Islamic Conference) pyynnöstä siirtää asian käsittelyn maaliskuuhun 2010. Asiasta teki päätöksen PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas USA:n painostuksesta. Uutinen asiasta kertoo, että PA:n talousministeri Bassam Houry erosi vastalauseeksi Abbasin päätöksestä lauantaina. PA:n alueilla toimivat ihmisoikeusjärjestöt olivat joukolla mukana tuomitsemassa Abbasin viivytyspyynnön, jota ne pitävät oikeuden kieltämisenä. Niiden perusteluissa todettiin, ettei ihmisoikeus ole poliittinen kysymys ja sitä koskevat päätökset tulee tehdä ilman poliittisia laskelmia. Perjantaina PA:n pääneuvottelija Israelin kanssa Saeb Erekat kielsi PA:n tehneen asian siirtämispäätöksen ja pyynnön, mutta PA:n YK:n edustaja Ibrahim Khraisheh vahvisti Abbasin päätöksen siirtämisestä. PA:n sosiaaliministeri Majeda al-Masri valitti asian ympärillä käytävää ristiriitaista keskustelua, mikä vahingoittaa PA:ta.
USA:n nimeämätön viranomainen totesi Obaman hallituksen painostaneen PA:ta siirron puolesta, koska neuvoston päätös raportin hyväksymisestä voisi pahoin vahingoittaa rauhan-keskustelujen aloittamista, kuten pääministeri Netanyahu jo ounasteli. Toiseksi puolen vuoden aika antaisi kummallekin osapuolelle aikaa tutkia raporttia omalta kannaltaan ja jopa asettaa omat tutkimuskomiteansa käsittelemään raportissa esitettyjä syytteitä. (JP)
4. IAEA:N pääsihteeri Mohammed ElBaradei saapui lauantaina Teheraniin järjestelemään Iranin uuden rakenteilla olevan ydinlaitoksen tarkastusta Iranin presidentti Ahmadinejadin myöntyessä siihen. Ranska ja Englanti syyttivät Irania laitoksen rakentamisen salaamisesta vuosikaudet, ja USA:n presidentti esitti vakavan epäilyksensä Iranin ydinteollisuuden palvelevan vain siviilitarkoituksia huomauttaen, että Iran on todella rakentamassa itselleen ydinpommia. Ahmadinejad kielsi syytökset selittäen, että Iran oma-aloitteisesti kertoi Qomin laitoksen rakentamisesta 21. syyskuuta, 18 kuukautta ennen sen valmistumista. Lisäksi Iranin viranomaiset tähdentävät, että IAEA:n jäsenvaltioitten tulee ilmoittaa laitoksesta 6 kuukautta ennen kuin sen sentrifugeihin syötetään uraanisauvoja. Täten heidän mukaansa Iran ei ole rikkonut mitään kansainvälisiä lakeja. IAEA:n mukaan Iranin ja sen välille sovittiin erillisprotokolla ydinaseitten levittämissopimuksen ohella, mutta Iranin viranomaiset sanovat parlamentin mitätöineen protokollan 2007 IAEA:n päätettyä vaatia YK:n turvallisuusneuvostoa asettamaan Iran kansainväliseen boikottiin. IAEA kieltää, että valtio voi yksipuolisesti mitätöidä sopimuksia. Iranin viranomaiset sanovat rakentaneensa Qomin laitoksen siten, että se turvaisi uraanin rikastamisen ilmahyökkäyksistä huolimatta. Se on rakennettu vuoren sisään, siinä on kaksi loitommalla olevaa sisäänkäyntiä, ja on luultavaa, että siihen liittyy salaisia osia, joita ei näytetä IAEA:n tarkastajille. Laitos rakennetaan uraanin jatkorikastamista varten, mikä herättää epäilyksiä sen todellisesta tarkoituksesta. (JP)
5. ENGLANTILAINEN lehti Daily Telegraph kertoo lauantain numerossaan, että Iranin
presidentti Mahmoud Ahmadinejad on syntyisin juutalainen. Artikkelissa näytetään hänestä otettu kuva vuodelta 2008, jossa hän pitää kädessään henkilökorttiaan, jossa hänen viimeinen nimensä Sabourjian (sabourin kutoja, sabour tarkoittaa kudottua juutalaisten käyttämää tallitia, rukousviitan nimeä Persiaksi) on nähtävissä. Sabourjian on yleinen juutalainen nimi Iranissa. Ahmadinejadin perhe luopui juutalaisuudestaan ja kääntyi islamin uskoon 40 vuotta sitten, kertoo lehti. Nimi Ahmadinejad on yhdiste nimistä Ahmad Nejadista. Asia paljastui jo heinäkuun 3. päivänä JP:n julkistettua sitä koskevan artikkelin, jossa blogaaja tri Mehdi Khazali kerrottiin julkistaneen salaisuuden vain joutuakseen mielenosoitusten aikana pidätetyksi ja viedyksi Evinin pahamaineeseen vankilaan, josta hänet myöhemmin vapautettiin. Daily Telegraph arvioi, että Ahmadinejadin raivokkaat hyökkäykset Israelia vastaan johtuvat hänen pyrkimyksistään osoittaa kiivaille shia-muslimeille irrottautuneensa kaikesta juutalaisuudesta ja varsinkin Israelin myönteisyydestä. Iranin Lontoon lähetystö ei halunnut osallistua tämän kaltaiseen spekulaatioon. (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133681
6. HAMASIN lasten TV-kanavat lähettävät edelleen ohjelmia, joissa opetetaan lapsia vihaamaan ja lahtaamaan juutalaisia. Karhua esittävään naamioasuun pukeutunut henkilö nimeltä Nassur opastaa lasta, joka soitti studioon, että juutalaiset täytyy teurastaa heidän karkottamisekseen heidän mailtaan. Meidän tulee tehdä se teurastamalla.
Nan Jacques Zilberdik, joka kääntää ohjelmia Palestiinan mediasta PMW:lle, sanoo että ohjelma huomisen pioneerit leviää Gazasta arabimediaan kaikkialle maailmassa satelliittien välityksellä. Ohjelma sisältää usein käytännöllisiä ohjeita vihaan. Ohjelmissa on tavallisesti hyödyllisiä neuvoja lapsille kuten juoda maitoa tai pyytää vanhemmilta jotain, mutta siihen on sotkettu ongelmallisia pätkiä kuten viha juutalaisia kohtaan. Vuonna 2007 Hamasin TV lähetti useita sarjoja Disney-henkilöitten muunnoksina, mutta joutuivat surmaamaan roolihenkilönsä maailmanlaajuisen vastalauseaallon vuoksi. Zilberdik kertoo, että tavallisesti PA:n ja Hamasin TV-ohjelmat eivät sisällä raakaa vihaan ja väkivaltaan kiihottavaa ohjelmaa, mutta että se näyttää ajoittaen pujottautuvan sinne muun ohjelman joukkoon. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
6. UUTISOTSIKOITA
- Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään nousemista Temppelivuorelle peläten verisiä mielenosoituksia. Arabit ovat kivittäneet poliiseja suurin kivenmurikoin ja petrolipommein. Poliisi joutunee sulkemaan Temppelivuoren muilta paitsi muhamettilaisilta juutalaisten pyhien ajaksi. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
- Juutalaisten lehtimajanjuhla-ajat alkoivat perjantai-iltana ja jatkuvat 8 päivän ajan. Maahan on tullut tavan mukaan kymmeniä tuhansia pyhiinvaeltajia.
- New York Times kertoo IAEA:n raporttiin nojautuen, että Iranilla on tarpeeksi rikastettua uraania ydinpommia varten. (JP)
- Sunday Times kertoo, että pääministeri Netanyahu lensi Moskovaan, jossa hän tapasi pääministeri Vladimir Putinin, ojentaakseen tälle luettelon venäläisistä tiedemiehistä, jotka auttavat Iranin ydin- ja ohjusteollisuutta. Lista haluttiin antaa ilman välikäsiä, ettei Venäjä joutuisi ikävään välikäteen ja siksi, ettei sen sisältö vuotaisi julkisuuteen. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
- Hamasin ja Fatahin välinen sopimus, jolla järjestöjen välinen taistelu lopetetaan, allekirjoitetaan 22.10.09, ellei tule uusia mutkia matkaan. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
- Matkaopas löydettiin Galileasta riisuttuna ja tajuttomana. Häntä oli ammuttu otsaan. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa todettiin luodin olevan edelleen hänen päässään. Poliisi tutkii asiaa. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull
- Terroristien uusittua rakettitulensa Gazasta, joskin harvakseen, IAF on vastannut pommittamalla tunneleita ja metalliverstaita, joissa Kassameja valmistetaan.
- Arabilehti ash-Sharg al-Awsat Lontoossa väittää, että IDF tietää tarkalleen, missä Gilad Shalitia pidetään. Alueella on 24 tunnin valvonta. (INN)
- Petri Hallan kosher keittokirjaa voi tilata osoitteesta www.kosher.fi
- Gilad Shalitin vapauttamiskeskustelut Kairossa viivästyvät, koska on erimielisyyksiä, minne terroristit vapautetaan.
- Mubarak sanoo, että Israelin tulee ensin lopettaa kaikki rakentaminen Juudeassa ja Samariassa, myös Jerusalemissa, ja sen jälkeen arabimaat voivat harkita omia liennytystoimiaan.

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa