TIISTAI 20.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TIISTAI 20.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 20 Loka, 2009 14:58

TIISTAI 20.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]


1. ISRAELIN juomavedestä vastaavat viranomaiset alkavat olla epätoivoisia maan vesitilanteesta. Vesihallituksen ilmoituksen mukaan maan vesivarastot tyhjenevät ensi vuoden aikana, ellei radikaaleja toimia löydetä runsaitten talvisateitten lisäksi, joita he eivät kuitenkaan pysty kontrolloimaan. Uusia tapoja tyydyttää kansalaisten vedentarve on joka tapauksessa löydettävä, vaikka sateet olisivatkin tavallista runsaammat, he varoittavat. Kysymykseen tulevat veden ostaminen ulkopuolelta, jossa Turkki lienee ainoa potentiaalinen toimittaja, ja toiseksi liikuteltavat suolaisen veden puhdistuslaitteet.

Vesihallituksen johtaja professori Uri Shani esittelee johtamansa laitoksen laskelmia ja suunnitelmia tilanteen ratkaisemiseksi tiistaina Haifassa kansallisen tutkimuskomitean kokouksessa, joka keskittyy tutkimaan maan vesikriisiä. Komitean puheenjohtaja professori Dan Bein kutsui vesihallituksen johtajan Uri Shanin uudelleen todistamaan komitean eteen, ettei edellisen vuoden kiemuraisia toimia toistettaisi ensi vuonna.

VESIHALLITUS lähtee olettamuksesta, että tuleva talvi on yhtä vähäsateinen kuin edellinen, ja sen vuoksi kaikki aiemmat rajoitukset vedenkäytöstä pidetään voimassa, mukaan lukien verorangaistus niille, jotka ylittävät kiintiönsä. Jos sateet ovat runsaat, verouhka poistetaan tältä vuodelta, Shani lupasi Knessetin talouskomitean kokouksessa maanantaina. Ongelma tälle vuodelle on se, että maan vesivarastot ovat nyt metrin normaalia alempana.

Sekä ulkoministeriö että vesihallinnon virkailijat ovat olleet yhteyksissä Turkin viranomaisten kanssa veden ostamiseksi sieltä. Tätä mahdollisuutta on pyöritelty useiden vuosien aikana ja tutkittu eri mahdollisuuksia veden tuomiseksi sieltä, mutta suunnitelmat ovat pysähtyneet laskelmiin, jotka osoittavat meriveden puhdistamisen tulevan halvemmaksi. Tämän johdosta on ajauduttu tilanteeseen, jossa ainoaksi mahdollisuudeksi jää veden ostaminen Turkista. Kriisin uskotaan selviävän vasta 2013, jolloin meriveden puhdistuskapasiteetin uskotaan riittävän kotitalouksien tarpeen tyydyttämiseksi.
Shanin laskelmien mukaan tarvitaan 12-18 kuukautta 30 miljoonan vesikuution kuljettamiseksi Israelin rannoille. Hätätilanteessa pystytettävät liikuteltavat puhdistuslaitteet auttavat osin, mutta niiden puhdistaman veden hinta on kaksinkertainen nykyiseen hintaan verrattuna. Sateitten määrä on viranomaisten antamien lukujen mukaan 70 % keskimääräisistä sateista vuodessa.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

2. HALLITUKSEN ministerit ovat vaikean ratkaisun edessä miettiessään, onko viisasta jättäytyä protestiksi Turkin johdon viimeaikaisiin Israelin vastaisiin toimiin pois Turkin lähetystön kansallisen juhlapäivän kutsutilaisuudesta 29.10.09. Ulkoministeri Lieberman boikotoi Kiinan lähetystön järjestämää 60-vuotisjuhlatilaisuutta, mutta ministeriö sanoo, ettei ole vielä viisasta julkistaa ministeriön päätöksiä Turkin lähetystön tilaisuuden suhteen. Kiinan tapauksessa aiheena oli Kiinan äänestys YNHRC:n kokouksessa Genevessä Goldstonen Israelia tuomitsevan raportin hyväksymisen puolesta. Boikottia on kuitenkin vaikea toteuttaa esim. Venäjän ja Intian tapauksissa, jotka myös äänestivät Israelin vastaisesti.

Turkin kysymyksessä suhteiden viilentäminen sen kanssa vaikuttaisi maitten välille kehittyneiden kauppasuhteitten jatkumiseen häiriöttä. Turkin pääministeri Erdogan sanoi kieltäneensä IAF:n osallistumisen ilmasotaharjoituksiin Anatolian Eagle siksi, ettei Israel pystynyt toimittamaan aikataulun mukaisesti Turkin tilaamia Heron ohjaajattomia tiedustelu-koneita (drones). Turkki tilasi niitä 10 kpl 180 miljoonan USD arvosta.
Ulkoministeri Davutoglu katsoi kuitenkin, että Gazan operaatio cast lead oli varsinainen syy.

Kuten edellisestä kohdasta selviää, Israel tarvitsee Turkin vettä, eikä silloin sovi puuttua sivuasioihin. Turkki on rakentanut kymmeniä patoja Eufratin ja Tigrisin alkulähteille, mikä on vähentänyt niiden veden juoksua siinä määrin, että Irak ja Syyria kärsivät kuivuudesta. (JP)

3. TURKIN POLITIIKAN nykyistä tilaa ja sen suuntautumista on ihmetelty Israelissa ja pyritty ymmärtämään, mitkä sen päämäärät ja painotukset ovat tällä hetkellä. Yleisenä havaintona on ollut toteamus, että Turkin nykyinen johto pääministeri Erdoganin ja ulkoministeri Davutoglun ohjauksessa luotaavat maat islamin fundamentalismin suuntaan. Asiaa tarkastelee Usuk Ulutas JP:n artikkelissaan otsikolla An open letter to my Israeli Friends (Avoin kirje israelilaisille ystävilleni.) Alaotsikossa vakuutetaan, ettei Israelin tule huolehtia suunnasta, jonka Turkki näyttää ottaneen. Ulutas on koordinoija Lähi Idän ohjelmassa Seta säätiön poliittisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa tutkimusjärjestössä Washingtonissa. Ulutan kertoo aluksi, että aiemmin Turkki löysi Israelin kanssa yhteis-ymmärrystä sellaisia vihamielisiä ja petollisia maita kuten Syyria, Irak ja Iran vastaan, mutta että tilanne on muuttunut vuodesta 2000 lähtien, jolloin Turkin ulkopolitiikka koki täydellisen muutoksen. Turkin alueellinen ja maailmanlaajuinen rooli, sen suhteet kuihin Lähi Idän maihin ja sen kauan kestäneet kansainväliset kiistat on muotoiltu uudelleen, ja ennen kaikkia nuo pahat valtiot, joita pidettiin yhteisinä vihollisina, ovat nyt muotoutumassa strategisiksi kumppaneiksi. Tämä on välttämättä muovannut myös Israelin ja Turkin välisiä suhteita, jotka eivät automaattisesti perustu strategiselle kumppanuudelle, joilla on yhteiset viholliset.

TODISTEINA Turkin uudesta poliittisesta suuntauksesta Ulutas mainitsee sen pyrkimyksen EU:n jäseneksi, suhteiden solmiminen Syyrian ja Armenian kanssa, ystävälliset suhteet Iraniin, virallinen allekirjoitus Nabucco-projektista, energiayhteistyö Venäjän kanssa, ratkaisun löytäminen kurdikapinallisten ja Kyproksen ongelmassa, lisääntyvä kiinnostus Lähi Idän asioihin sekä Israelin ja arabien välisiin rauhankeskusteluihin.

ULUTAS SANOO Turkin poliittisen suuntauksen perustuvan periaatteelle nolla-ongelma-naapureitten kanssa, mikä on suuresti edistänyt maan tavoitteita luoden uusia diplomaattisia ja taloudellisia vaikutusalueita, vahvistaen huomattavasti sen alueellista ja maailmanlaajuista asemaa ja auttaen sitä saamaan entistä aktiivisemman roolin maailman asioissa sen jäsenyyden kautta YK:n tuvallisuusneuvostossa ja G-20 kokouksessa. Ulutas toteaa, että vaikka tämä kehitys on osaksi vähentänyt Israelin ja Turkin välisten suhteitten merkitystä, sitä eivät muotoilleet islamin impulssit vaan puhtaasti diplomaattiset ja strategiset valinnat. Tämän kehityksen kautta Turkki on tullut entistä enemmän Lähi Idän maaksi, mutta myös entistä eurooppalaisemmaksi, ja entistä enemmän Välimeren ja Kaukasian maaksi. Ulutas selittää, että Turkilla on voimakkaasti kasvava energian tarve, minkä johdosta suhteet niitä tuottaviin maihin kuten Iraniin ja Irakiin ovat tärkeät ja määrittelevät sen diplomaattisia valintoja.

TÄLTÄ POHJALTA Turkki on varoittanut sotilaallisesta ratkaisusta ja korostanut diplomaattisen ratkaisun tärkeyttä Iranin ydinasekiistassa, ja siksi Turkki varoitti Iranin presidenttiä Mahmoud Ahmadinejadia rakentamasta ydinaseita tämän Turkin vierailun yhteydessä.

Tältä pohjalta nousee Turkin pyrkimys saada neuvotteluyhteys Hamasin kanssa, ja se koskee myös maita kuten Sudan, jonka presidentti vieraili äskettäin Turkissa.

Ulutas toteaa, ettei Turkki voi sivuuttaa Gazan tilannetta ja sen väestön ongelmia ja humanitääristä kriisiä, vaan se haluaa asian käsittelyä asiallisesti, mistä Goldsteinein raportti on esimerkkinä. Siksi hän vakuuttaa diplomaattisen keskustelun tärkeyttä, joka on ainoa keino löytää ratkaisu kaistan ongelmien selvittämiseksi.

Ulutas vakuuttaa, että islamismi on Turkissa tänään täysin vanhentunut ilmiö, kuten se on sitä koko maailmassa. Hän selittää, että maailma on muuttunut ja Turkki sen mukana. Turkki alkaa nauttia moni-ilmeisyydestään, joka vahvistaa sitä, hän selittää, ja että Turkilla on suuria voimavaroja Lähi Idän ja varsinkin Israelin rauhanprosessissa, eikä siten ole mitään syytä huoleen Turkin valitseman suunnan suhteen. (JP)

4. UUTISOTSIKOITA

- IAEA:n pääjohtaja Mohammed ElBaradei vakuuttaa, että keskustelut Iranin edustajien kanssa sen ydinvoimasuunnitelmasta, jolla osa Iranin rikastamasta uraanista siirretään ulkomaille jatkorikastamista varten, alkoivat myönteisesti. Maita, joista jalostettua uraania ostettaisiin, olisivat Venäjä, USA ja Ranska. Iran jalostaisi uraania 5 %.n tasoon, ja se jalostettaisiin ulkomailla 19.75 %:n tasoon, mikä sopii ydinvoimalan polttoaineeksi.

- Viimeinen PA:n alueilla suoritetun mielipidetiedustelun mukaan Mahmoud Abbasin ja Ismail Haniyehin kannatus on lähes samansuuruinen. Abbas menetti suuresti kansasuosiotaan Goldstonen raportin sooloilun yhteydessä.

- Jordanian kuningas Abdullah II sanoo italialaisen La Republican haastattelussa, että USA:n presidentti Barack Obama käyttää liikaa aikaansa Iraniin, Irakiin ja Afganistaniin ja on menettämässä tilaisuutensa rauhan saavuttamiseksi Israelin ja palestiinalaisten välillä. Hän valittaa, että aina vieraillessaan Washingtonissa kaikki siellä puhuvat vain Iranista. Kuitenkin hänen mielestään suurin Lähi Itää uhkaava vaara tulee jännittyneestä tilanteesta Israelin ja arabien välillä. Hän sanoo, että ellei Israel suostu sopimaan palestiinalaisten kanssa ennen 2010 loppua, demografian muutosten vuoksi otollinen tilaisuus siihen on menetetty. Hän sanoo odottavansa, että USA painostaa Israelin sovintoon, ja kritisoi Obamaa, jolta hän odotti tältä enemmän ja pikemmin. (JP) http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

- USA:n Euroopan voimien entinen apulaiskomentaja Charles F Wald sanoo, että jos IAF iskee Iraniin, USA:n on vaikea pysytellä sivussa. Toiseksi hän ei usko, että Israel selviytyisi siitä yksin, Iran on laaja maa ja sen ydinlaitokset on hajautettu pitkin maata. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1122321.html

- FBI pidätti entisen NASA:n tiedemiehen epäiltynä vakoilusta Israelin hyväksi. FBI asetti hänelle ansan tarjoutuen ostamaan tietoja, mihin Steward David Nosette meni silmät ummessa. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1122206.html

- Presidentti Peres toimii isäntänä yli 1500:lle kutsuvieraalle eri puolilta maailmaa keskustelutilaisuudessa Facing tomorrow (kohdaten huomisen).

- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/133934

- Israelissa ihmetellään, mikä lopulta meni pieleen Gazan operaatiossa? Israel veti joukkonsa ja lähes 10 000 asukastaan pois Gazasta kuvitellen, ettei sen enää tarvitse puuttua Gazan asioihin. Paikalliset asukkaat ja siellä toimivat terrorijärjestöt olivat eri mieltä, ja aloittivat taukoamattoman pommituksen Israelin siviilikohteisiin, jota jatkui 8 vuoden ajan. Lopulta Olmertin hallitus antoi luvan mennä paikan päälle lopettamaan raketti-iskut, mutta nopean ja kirurgisen operaation asemesta joukot juuttuivat sinne 22 päivän ajaksi. Maailman tuomio olisi ehkä ollut toinen, jos Hamasin johto olisi kaadettu ja kaista palautettu PA:n hallinnon alle nopealla salamaiskulla.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 51,00.html

-----------------------------------------------------------------------------


Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron