PERJANTAI 30.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

PERJANTAI 30.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 30 Loka, 2009 14:48

PERJANTAI 30.10.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

1. IRAN antoi ymmärtää eilen, ettei se tule perääntymään tuumaakaan ydinohjelmansa toteuttamisesta. Siihen näyttää sisältyvän selvitys, ettei Iran hyväksy ElBaradein esitystä, jonka mukaan Iran antaa 75 % alhaiseen tasoon rikastettua uraania jatkojalostettavaksi Venäjällä ja Ranskassa.
Tiedot ovat vielä epämääräisiä, mutta Iranin vastaehdotuksen mukaan se lähettää uraaniaan ulkomaille pienissä erissä pitkän ajan kuluessa ja samaan aikaan ostaa rikastettua uraania ydinvoimalansa polttoaineeksi.

Täten Iranilla olisi aina sama määrä uraania hallussaan sen lisäksi, mitä se rikastaa tunnetuissa ja salaisissa laitoksissaan.

Tämä järjestely takaisi Iranille mahdollisuuden jatkaa atomipommin rakentamista ilman häiriöitä ja mikä pahempi, laillisuuden verhon suojassa.
PRESIDENTTI Mahmoud Ahmadinejad sanoi puheessaan torstaina Mashhadissa maan koillisosassa, että Iranilla on ehdoton oikeus uraanin rikastamiseen ja että länsi on siirtynyt vastakohtaisuudesta yhteistoimintaan: Perusta on nyt luotu ydinvoiman yhteistoimintaan, ja Iran on valmis työskentelemään ydinpolttoaineen tarjonnassa ja teknisessä tietotaidossa yhdessä YK:n valvontaelimen kanssa. Hän ei luvannut, että Iran allekirjoittaa sopimuksen, mutta kiitteli ElBaradein tekemää kompromissiesitystä.

USA:n kanta Elbaradein esitykseen ja Iranin suhtautumiseen siihen on jakaantunut.

ISRAELISSA tunnelma on odottava, eivätkä johtajat ole halunneet antaa raflaavia lausuntoja pitääkseen maan Iranin kiistan ulkopuolella. Vain puolustusministeri Ehud Barak esitti oman mielipiteensä todeten, että kompromissiesitys viivästyttäisi Iranin ydinasetoiveita vain vuodella, mutta ei poistaisi niitä. Päinvastoin se antaisi Iranin ydinsuunnitelmalle laillisuuden leiman ja hautaisi ainakin tällä erää kaikki sanktiovaatimukset Irania kohtaan. (JP)

2. MOSSADIN entinen johtaja Danny Yatom kertoi Israelin radiolle, että USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja oli vakuuttanut hänelle, ettei USA luovu painostus-menetelmistään Iranin pakottamiseksi luopumaan ydinsuunnitelmastaan. Hän kuitenkin totesi, ettei kompromissiesitykseen liity mitään siihen viittaavaa.

YK:n turvallisuusneuvosto on aiemmin asettanut Iranille kolme eri sanktiota, jotka eivät ole tuottaneet tulosta. Yatom epäili, että kompromissisopimus tuudittaisi maailman uneen, sillä kansainvälinen yhteisö on kurkkua myöten täynnä Iranin väistelyä ja varjonyrkkeilyä, ja on valmis hyväksymään minkä tahansa järkevältä tuntuvan ratkaisumallin tilanteen ratkaisemiseksi. (JP)

www.debka.com arvioi artikkelissaan, että IAEA:n pääsihteeri on vesittänyt oman esityksensä ja antanut Iranille sen toivoman pelastusköyden.

Iranin IAEA:n lähettiläs Ali Asghar Soltanieh ohensi 29.10. ElBaradeille Iranin vastauksen hänen esitykseensä. ElBardei kiitteli Iranin vastausta näin: Iran on antanut alustavan vastauksensa suunniteltuun kansainväliseen ydinpolttoainetta koskevaan sopimukseen. Lisäneuvotteluja tarvitaan.

Pääsihteeri on aloittanut keskustelut Iranin hallituksen sekä muitten asiaan liittyvien osapuolten kanssa toivossa, että sopimus hänen esityksestään voidaan saavuttaa pian.

Debkafile arvioi, että täten ElBaradei on toisen kerran pelastanut Iranin suoralta törmäys-kurssilta länsivaltojen kanssa. Hän antoi kompromissiesityksenä perjantaina 23.10., ja nyt eilen hän antoi Iranille mahdollisuuden aloittaa jatkoneuvottelut, joilla ei ole takarajaa. Iran on osoittautunut taiturimaiseksi neuvottelujen käyttämiseksi voittaakseen lisäaikaa, ja on pelättävissä, että tämä jatkuu loputtomiin.

Presidentti Ahmadinejad on toistamiseen määritellyt, millä tasolla neuvotellaan: Iran ei peräänny kannastaan tuumaakaan.

3. JERUSALEM ja Temppelivuori ovat nousseet Israelin lehtien pääsivuille viimeisten päivien aikana. Tämä tarkoittanee sitä, että taistelu juutalaisten ja palestiinalaisten välillä keskittyy lopultakin sinne, mikä on lopulta ollut kaikkien erimielisyyksien keskeinen kysymys. Jerusalem, kenen pääkaupunki se lopulta on?

Ja Temppelivuori, onko se paikka, jonne juutalaisten Temppeli tuli rakentaa ja jonne kaksi Temppeliä tai kolme, jos Herodeksen rakentamaa toisen Temppelin uudelleen rakentamista pidetään kolmantena rakennettiin?

Palestiinalaisten johtajat, sekä maalliset että hengelliset, ovat järjestelmällisesti vastoin kaikkia historian ja arkeologian todisteita kiistäneet molemmat tosiasiat.

JASSER ARAFAT julisti aikoinaan, ettei Temppelivuorelta ole löydetty mitään todisteita juutalaisesta Temppelistä; hänen tietojensa mukaan se sijaitsi Nablusin lähellä. Tätä väitettä ovat jatkaneet muslimioppineet Jerusalemissa, ja viimeksi PA:n pääministeri Salaam Fayad rauhansuunnitelmassaan kutsuu Jerusalemia Palestiinan kansan ikuiseksi pääkaupungiksi. Palestiinalaiset ovat myös halunneet, että Jerusalem tunnustetaan arabikulttuurin keskukseksi, mikä antaisi sille muslimimeren 15.7 miljardin asukkaan suojelun.

Tältä pohjalta tarkastellen saa helposti vaikutelman, että rauhankeskusteluja käydään aivan väärältä pohjalta, niiden perusteet ovat vääriä. Muslimien tärkeimmät pyhät kaupungit ovat Mekka ja Medina, mutta kolmanneksi vedetään esiin Jerusalem, jolla on aivan toisentasoinen symboliarvo kuin kummallakaan arabikaupungilla. Kautta aikojen kansojen välisten sotien päämääränä on vallata vihollisen pääkaupunki, koska sen katsotaan käytännössä osoittavan sodan voittajan ja lopettaneen toisen hallintavallan.

Jerusalem on pyhä kaupunki sekä juutalaisuudelle että kristinuskolle, se on molempien uskontojen syntymäkehto. Muslimit katsovat, että miehittäessään Jerusalemin ja pystyttäessään sinne tulevan kalifikuntansa keskushallinnon, se on tosiasiassa voittanut molemmat toiset suuret uskonnot ja hallitsee yksinvaltaisesti maailmaa. (JP)

4. TEMPPELIVUOREN päivärutiinia hallitsevan muslimisäätiön Wakfin johtajat ovat JP:n toimittajan Khaled Abu Toamehin saamien vaikutelmien mukaan hiljaisesti tyytyväisiä siihen, että Israel on alkanut käsitellä kovalla kädellä fanaattisia hengellisiä muslimijohtajia, jotka lietsovat mielenosoituksia ja väkivaltaa vuorella.

Wakf vastaa periaatteessa toimistaan Jordanian hallitukselle, mikä sisältyy Israelin ja Jordanian välille solmittuun rauhan-sopimukseen. Käytännössä Israelin hallitukset eivät ole järjestelmällisesti valvoneet, että palestiinalaiset noudattavat sopimusta. Jasser Arafat nimitti Temppelivuorelle oman päämuftinsa Jordanian nimeämän lisäksi, sekä salakuljetti sinne omia miehiään tarkoituksenaan eliminoida Jordanian vaikutus ja valta vuorella.

Vasta viimeisten viikkojen aikana Jordanian kuningas Abdullah II on alkanut vaatia sille kuuluvia oikeuksiaan Temppelivuoren ja sen ympäristön pyhien paikkojen valvojana. Wafkin edustaja sanoo Toamehin mukaan näin: Wakfin Jerusalemin haaran johtajat eivät pitäneet siitä, että Sheikh Salah ja Abdel Qader sekaantuivat temppelivuoren asioihin. Wakfin johtajat ovat Toamehin artikkelin mukaan hyvin mielissään, että Salah ja Qader saivat porttikiellon temppelivuorelle.

He vakuuttavat, että yhteistoiminta Jerusalemin poliisin kanssa esti viimeisten väkivaltaisuuksien kehittymisen verisiksi, sillä vuorelle oli tullut Islamilaisen Liikkeen ja/tai Fatahin nuoria kannattajia tarkoituksenaan saada aikaan sekasortoa. He lopulta pakenivat moskeijaan, jonne poliisi ei seurannut heitä.

Heidät päästettiin sieltä pois Jordanian hallituksen toivomuksesta. On viitteitä, että wakf oli saanut ohjeensa Ammanista.

JERUSALEMIN lähiöt, jotka ovat muslimilähiöitten naapureina, ovat esittäneet kasvavia valituksia, että moskeijoitten minareeteista kovaäänisten välittämät rukouskutsut häiritsevät heidän rauhaansa viidesti päivässä, alkaen viideltä aamulla. Lisäksi valituksissa kerrotaan, että kovaäänisten äänivolyymia on nostettu entistä hälyttävämmäksi. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA

- Brittiasianajaja Daniel Machover, jolla on myös Israelin kansalaisuus, johtaa Israelin sotilas- ja hallitusviranomaisia vastaan nostettuja syytteitä Englannissa.

Hän oli perustamassa järjestöä nimeltä Asianajajat ihmisoikeuksien puolesta, ja toimii aktiivisesti Palestiinan ihmisoikeus-keskuksen palveluksessa keräten todisteita ja väitteitä Israelin sotilaallisia ja siviilivirkamiehiä vastaan ihmisoikeuksien rikkomuksista. Mitkä hänen todelliset motiivinsa lienevätkin, hän kuuluu siihen epämääräiseen joukkoon itseään vihaavia juutalaisia, jotka kieltävät syntyperänsä. (INN)

- Pelko Venezuelan juutalaisten keskuudessa kasvaa anti-semitismin kasvun myötä maassa. He sanovat, että maan presidentti Hugo Chavez voisi lopettaa juutalaisiin kohdistetut iskut, mutta hän ei halua tehdä sitä. (JP)

- ADL-järjestön mukaan 12 % amerikkalaisista elättelee anti-semiittisiä tuntoja, mikä tarkoittaa sitä, että 30 miljoonaa Amerikan kansalaista vihaa juutalaisia.

- Obaman lähettiläs Lähi Itään George Mitchell saapui eilen Israeliin ja tavannee Netanyahun tänään. Hän valmistelee ulkoministeri Hillary Clintonin vierailua maassa sunnuntaina. Clinton tavannee Mahmoud Abbasin Abu Dabissa Pakistanin vierailunsa jälkeen.
Abbasin ei uskota olevan halukas keskustelemaan rauhasta tai muistakaan pitkän tähtäyksen diplomaattisista kysymyksistä, sillä hänellä on kädet täynnä ongelmia kansansa parissa valmistellessaan vaaleja ensi tammikuun 24. päivänä. (JP)

- Israelissa muistettiin pääministeri Yitzhak Rabinin murhan 14. vuosipäivää. Knesset piti erikoisistunnon, ja muita juhlallisuuksia järjestettiin maassa.

Niiden aikana on entistä enemmän tuotu esiin Rabinin legacy, hänen historiaan jättämänsä muisto, jota kaikki eivät muistele kiitollisuudella arviolta 1300 israelilaisen kuoleman johdosta Oslon sopimusten seurauksena. Toisaalta katsotaan, että häntä on käytetty poliittiseen edunsaantiin vastoin hänen omia mielipiteitään ja lausuntojaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134118

- Entinen ministeri Charles Pasqua sanoo, että Gaydamak toimi Ranskan vakoojana Ranskan tiedustelupalvelun laskuun. (JP)

- Libanonin presidentti Suleiman arvelee, että Israel ampui itse raketin omalle maalleen pari päivää sitten. (JP)

- Shalom ja Vilnai eivät usko, että Bashar Assad on vilpitön rauhan-
tarjouksessaan. (JP)

- Turkin uusi lähettiläs Israelissa Ahmet Oguz Celikkol sanoo, että Turkki haluaa
hyviä suhteita Israelin kanssa viimeisten hälyuutisten jälkeenkin. (JP)

- Vain yksi kolmesta osaa lukea arabimaailmassa, 9 miljoonaa lasta ei käy
koulua. Eipä oppi tule miljardeilla, jos halu puuttuu. (JP)

- Tuntematon ampuja haavoitti kahta juutalaista synagogassa San Angelesissa.

- Turismiministeriö haluaa miljoona turistia maahan niiden kolmen miljoonan lisäksi, jotka vierailevat maassa tänä vuonna. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134124

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -


Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron