TIISTAI 10.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TIISTAI 10.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 10 Marras, 2009 14:11


TIISTAI 10.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]


1. PÄÄMINISTERI Netanyahu ja presidentti Barack Obama tapasivat lopulta toisensa eilen maanantai-iltana sikäläistä aikaa suljetussa istunnossa, joka kesti tunnin ja 40 minuuttia. Osa keskusteluista oli kahdenkeskistä, osalle mukaan tulivat puolustusministeri Ehud Barak, Israelin USA:n lähettiläs Michael Oren, kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Uzi Arad sekä Netanyahun lähettiläs USA:ssa Yitzhak Molcho.

Keskusteluista ei annettu julkilausumaa ja Netanyahu peruutti suunnitellun lehdistötilaisuuden tilaisuuden jälkeen tiistaiaamuna ennen lähtöään kotimatkalle Ranskan kautta, jossa hän tapaa presidentti Nicolas Sarcozyn keskiviikkona. Sen verran lehdistö oli saanut puristettua keskustelutilaisuuden aiheista irti, että niissä kosketeltiin Iranin ydinasesuunnitelmaa sekä rauhantunnusteluja Lähi Idässä.

Valkoinen talo antoi lyhyen yhteenvedon keskusteluista todeten, että presidentti vakuutti USA:n vahvan tuen Israelin turvallisuudelle sekä että niissä käsiteltiin turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ja laajasti yhteistyötä turvallisuuden alueella. (haaretz)

2. PÄÄMINISTERI Netanyahu selitti lehdistön edustajille ennen keskustelujaan Obaman kanssa, että hän vakuuttaa tälle Israelin vahvaa antautumista rauhanprosessiin ja että Israel oli itse asiassa hyvin antelias suostuessaan rajoittamaan rakennustoimintaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä.

Toisaalta hän aikoi selittää Obamalle, ettei rakennuskielto ole koskaan ollut esillä sovittaessa rauhankeskusteluista palestiinalaisten kanssa, mutta että hän tulee painottamaan päätöstään työskennellä kaikin voimin ja tekevänsä kaiken voitavansa, että rauhankeskustelut PA:n kanssa saadaan aloitettua.

USA:n ulkoministeriön edustaja Ian C Kelly kertoi, ettei George Mitchell palaa aivan pian Israeliin jatkamaan ponnistelujaan.

Valkoisen talon edustaja Robert Gibbs selitti journalisteille, että rakennuskielto on aina ollut USA:n presidenttien tavoitteena rauhankeskustelujen edistämiseksi.

Julkisuuteen tihkuneissa tiedoissa ei kerrota, mitä Netanyahu lopulta kertoi Obamalle, mutta niiden ylle levitetty salaperäisyyden verho kielii, että erimielisyyksiä esiintyi, eivätkä keskustelijat antautuneet tavanomaiseen foto-op tilaisuuteen niiden jälkeen.

Keskustelut USA:n ja Israelin johtajien välillä lienevät elintärkeitä, mutta Israelin pääministerin käytös alkaa muistuttaa huutolaispoikaa, joka nyhjöttää kartanonherran ovensuussa odottaen, että tämä huomaisi hänet ja antaisi pari kananluuta kaluttavaksi. Israelin johtajien olisi korkea aika tiedostaa oma arvonsa ja käyttäytyä itsenäisen valtion päämiehen tavoin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1127029.html

3. SIIRTOTYÖLÄISTEN kuumalinja julkisti eilen lehdistötilaisuuden yhteydessä tutkimuksensa tuloksena raportin, jonka mukaan Israeliin sallittujen siirtotyöläisten määrä on kasvanut aina Shas-puolueen edustajan ollessa sisäministerinä. Tutkimuksen mukaan vuosien 1999-2002 välillä laillisesti maahan sallittujen vierastyöläisten määrä kasvoi 85 000:sta 102 000:en. Sisäministerinä oli silloin Shasin jäsen Shlomo Benizri.

Ehud Olmertin ottaessa hallitusvastuun vuosina 2003-2004 siirtotyöläisten määrä pysytteli lähes tasaisena 85 000 ja 92 000 välillä. Eli Yishain tullessa sisäministeriksi 2005 heidän määränsä alkoi nousta uudelleen: 98 000 vuonna 2005 ja 118 000 vuonna 2008. Hotline ennustaa, että laillisten siirtotyöläisten määrä nousee tänä vuonna ennätykseen 120 000.

Hotlinen johtaja Shevy Korzen lisäsi, että vastoin hallituksen väitteitä laittomien työntekijöitten määrän kasvusta niiden määrä pienenee, vuonna 2000 se oli 120 000, vuonna 2005 se oli 90 000 pysytellen lähes vakiona sen jälkeen. Järjestö on laajentanut toimialuettaan alkaen avustaa siirtotyöläisiä heidän ongelmissaan sekä laillisissa oikeuksissaan ihmisoikeuksien mukaisesti.

Korzen totesi, että laillisesti maahan tuotetut työntekijät ovat useammin joutuneet tuottajajärjestöjen väärinkäytösten uhriksi kuin laittomat työntekijät. Laillisen työluvan saaneet joutuvat maksamaan työllistämisjärjestöille kalliin välityspalkkion, joka vaihtelee 3 000 ja 30 000 USD välillä riippuen kotimaasta ja työpaikan ladusta.

Korzen kertoi, että he pyrkivät lopettamaan Israelin harjoittaman politiikan, jonka mukaan se poistaa vuosittain kymmeniä tuhansia työluvan saaneita, mutta samaan aikaan tuottaa entistä enemmän uusia. Vuosien 1998 ja 2008 välillä poistettiin maasta 71 000 siirtotyöläistä.

Korzen epäili, ettei siirtotyöläisten salliminen maahan johdu pelkästään siitä, että he tekevät töitä jotka eivät kelpaa juutalaisille, vaan että puhtaalla laittomalla voitontavoittelulla on osansa asiassa. Ministeri Shlomo Benizri joutui eroamaan lahjussyytteiden vuoksi, mistä hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. (JP)

4. JERUSALEMISSA kokoontui maanantai-iltana korkea-arvoisten ja tunnustettujen asiantuntijoitten paneeli, joka keskusteli ja puhui tilaisuuteen saapuneelle yleisölle siitä, miten länsimaailma on joutunut öljyn tyranniuden uhriksi, ja miten olisi korkea aika etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ns. vihreän energian tuotannon hyväksi, ei pelkästään öljynkäytön ympäristöhaittojen vuoksi vaan myös siksi, että sidonnaisuutta öljystä käytetään poliittisena aseena.
Tämä selittyy sillä, että maailman kuljetusvälineet toimivat valtaosin öljykäyttöisin konein eikä maailman talous pysyisi pystyssä ilman niitä.

Mutta samalla esim. Iran myy valtavat määrät öljyä Kiinan nopeasti kasvavalle teollisuudelle, ja sieltä saamillaan varoilla Iran toimittaa suuria asevarastoja Hizbullahin ja Hamasin terroristeille, mistä selkeänä esimerkkinä on äskeinen Israelin pidättämä Francop aselaiva.

Paneelin asiantuntijat esittelivät erilaisia vaihtoehtoja edellisten teesien pohjalta. Tilaisuuden oli järjestänyt American Jewish Committee, joka on osa laajempaa amerikkalaista yritystä the Jewish Response to the Energy Challence (JREC; Juutalainen vastaus energiahaasteeseen). Yhteisö oli järjestänyt samanaikaisen konferenssin San Franciscossa. Tilaisuudessa julkistettiin myös AJC:n (American Juutalaiskomitean) osallistumisohjelma (access program).

Asiantuntijat esittelivät vaihtoehtoisia energiamuotoja, kuten aurinko- ja tuulivoimasähköä, ja polttoaineen valmistamista leväkasveista, jota esitteli tri Isaac Bezrin, jolla on 100 miljoonan USD biodiesel ohjelma yhteistyönä USA:n energiaosaston ja Arizonan voimayhtiön APS kanssa.

Tri Gal Luft, Global Security Instituutin johtaja, kyseli, ovatko kansalaiset valmiit käyttämään kohta 150 USD tynnyriltä maksavaa öljyä, kun sadalla dollarilla autot pystytään muuntamaan joustaviksi hyödyntämään erilaisia energiamuotoja bensiinin ohella.

Asiantuntijat korostivat juutalaisten aloitteellisuutta ja kehityskykyä, mikä antaa heille erinomaiset mahdollisuudet toimia edelläkävijöinä uusien energiamuotojen kehittelemiseksi. Jotkut asiantuntijat varoittelivat vaaroista, mitkä voivat tulla uusien energianmuotojen tullessa yleiseen käyttöön ilman tarvittavia tutkimuksia, viitaten kännykän tuntemattomiin vaikutuksiin ihmisten terveyteen ja riippuvuuteen siitä, jotka voivat ilmetä vasta vuosikymmenien kuluttua.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

5. PÄÄMINISTERI Netanyahu kehotti PA:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia aloittamaan rauhankeskustelut välittömästi. Netanyahu on tarjonnut niitä toistamiseen ilman ennakkoehtoja, kuten hän selittää, mutta Abbas jauhaa samaa vanhaa omaksumaansa mantraa: Ensin täydellinen rakennuskielto Juudeassa ja Samariassa sekä Itä Jerusalemissa.

Aivan selvästi Abbas ei uskalla lähteä keskusteluihin Israelin kanssa, mitä sitten pelänneekin, ehkä hän odottaa kuuta taivaalta, eli Allahia avukseen.

Tosiasiahan tietysti onkin se, että vaikka neuvotteluissa jotain sopimuksia saavutettaisiinkin, Hamas hylkäisi ne suoralta kädeltä, eikä rauhasta Israelin palestiinalaisten välillä voitane puhuakaan, ennen kuin Hamas on tavalla tai toisella osallisena sopimuksissa.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat analysoi tilannetta todeten, että nyt on saavutettu hienosäätövaihe kuitenkaan selittämättä, mitä muuta se tarkoittaisi rakennuskiellon ohella Länsirannalla. Hän varoitteli, että jos neuvotteluja ei saada aikaan, Israel voi joutua keskustelemaan Hamasin kanssa. PA:n johto uhkailee kaiken aikaa väkivallan ja kolmannen intifadan aloittamisella, jos Israel ei taivu heidän vaatimuksiinsa.

Syyrian presidentti Bashar Assad julisti Istanbulissa pidettävässä arabiliiton kokouksessa, että jos Israel ei luovuta Golanin kukkuloita, Syyria tulee omaksumaan toisen vaihtoehdon, eli aloittamaan gerillasodan Israelia vastaan.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

6. UUTISOTSIKOITA

- Berliiniläiset juhlivat eilen länttä ja itää erottavan muurin sortumisen 71-vuotisjuhlaa. Mukana oli Gorbatshov, joka oli ratkaisevassa oassa muurin murtamisessa, sekä Saksan kansleri Merkel, jotka symbolisesti astuivat silloisen rajan yli juhliakseen rajan poistumista saksojen väliltä.

- Israelin 7. prikaati harjoittelee Golanilla kuvitellen kaiken aikaa, että he ovat aidossa sodassa, minkä aikana ei ole mahdollista vetäytyä etulinjoilta lepoa ja virkistystä varten linjojen taakse. Harjoitukset ovat kestäneet neljä kuukautta ja päättyivät pari viikkoa sitten, mutta jatkuvat vielä kuusi viikkoa.

Tankkien ajajat, tähystäjät ja ampujat valittavat, ettei ole helppoa olla vuorokausia pienessä suljetussa tilassa ja myös nukkua siellä. Armeijan johto on kuitenkin katsonut edellisten operaatioitten ja sotien kokemusten mukaan olevan välttämätöntä, että sotilaat tottuvat sotatilanteisiin harjoitusten aikana. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

- Tunnettu kolumnisti Thomas Friedman pyöritteli New York Timesin artikkelissaan mahdollisuutta, että Obama hylkäisi rauhankeskustelut Israelin ja PA:n välillä ainakin toistaiseksi koska ne eivät johda minnekään. Hän tulee siihen tulokseen, ettei se ole mahdollista, sillä tämä on yksi Obaman hallituksen omaksumia keskeisiä kysymyksiä, joita hän vannoi selvittävänsä.

Obaman tilanne huononee kaiken aikaa, sillä ihmiset, jopa äärivasemmalla, alkavat vakuuttua tehneensä elämänsä suurimman tyhmyyden uskoessaan kultaiseen retoriikkaan mutta unohtaneensa järjen varoitukset.

Barry Rubin kutsuu PA:n taktiikkaa odottaa ja syyttää peliksi JP:n artikkelissaan 09.11.09. Hänen mottonsa on, että USA ei osaa lukea oikein Lähi Idän mentaliteettia, ja tekee virheen toisensa jälkeen.

Toinen kolumnisti Charles Krauthammer toteaa, että vuoden 2008 myytti on tuhottu Virginiassa ja New Jerseyssa, joissa demokraatit menettivät paikkansa osavaaleissa, vaikka Obama itse kampanjoi siellä ja ne olivat hänen vahvimpia tukijoitaan viime vuonna.

Hän pitää 2008 vaalien tulosta epätavallisena poikkeuksena USA:n presidenttien valeissa, joka palautuu normaaliin vuoden 2009 aikana. Obama-huuma on menettänyt viehätyksensä sekä värillisten että nuorten parissa, Krauthammer arvioi. (JP) http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull


----------------------------------------------------------

Uutisia Israelista info@shalom.fi


www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron