KESKIVIIKKO 18.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

KESKIVIIKKO 18.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 18 Marras, 2009 15:46


KESKIVIIKKO 18.11.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

1. SAEB EREKAT väittää, ettei hän koskaan esittänytkään, että PA:n tulisi julistaa Palestiinan valtio perustetuksi yksipuolisesti. Kuten tavallista, syy on Israelin, jonka edustajat aina vääntävät minun sanojani miten haluavat.

Sen sijaan Erekat väittää esittäneensä, että turvallisuusneuvoston tulee vahvistaa rajat ennen 1967 sotaa tulevan valtion rajoiksi. Mitään vahvistettuja rajoja ei ollut olemassa, YK:n Palestiinan jakosuunnitelmassa määriteltiin rajalinjat huomattavasti lännemmäksi kuin ne linjat, joissa Israelin ja Transjordanian joukot olivat 1949, ja jotka määriteltiin aselepo- sopimuksessa, mutta niitä ei ole missään vahvistettu rajalinjoiksi. Se on ns. vihreälinja.

Jos Erekat tarkoittaa lausunnollaan rajoista jotain konkreettista, ainoa raja olisi YK:n jakosuunnitelmassa mainittu raja, jota ei koskaan toteutettu arabien hylättyä suunnitelman.

Mitä me haluamme on säilyttää kahden valtion ratkaisu. Yhden valtion periaate ei ole optio, hän selvitteli. Haluamme, että turvallisuusneuvosto julistaa, että kahden valtion periaate on ainoa vaihtoehto, ja että se tunnustaisi
Palestiinan valtion 1967 rajoilla elääksemme rinta rinnan Israelin valtion kanssa, hän selitti.

Israelin korkean viranomaisen tulkinnan mukaan Erekatin sekava lausunto on tarkoitettu aiemmin annetun lausunnon korjaamiseksi, koska hän havaitsi sekä USA:n että EU:n vastustavan yksipuolista Palestiinan valtion perustamista. (JP)

2. PA:N SISÄLLÄ näyttää olevan informaatiokatkos, sillä sikäli kuin olen tajunnut oikein Mahmoud Abbasin lausuntoja, hän julistaa maailmanympärimatkallaan itsenäistä Palestiinan valtiota ja hakee sille YK:n jäsenmaitten tukea.

Tähän rysään näyttää joutuneen tietämättään myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt, joka sanaili EU:n ulkoministereitten kokouksessa tähän tapaan: En usko, että olemme siellä vielä. Toivoisin, että olisimme tilanteessa, jossa voisimme tunnustaa Palestiinan valtion, mutta sitä ennen täytyy jotain muuta tapahtua. Uskon, että ajatus on vähän ennen aikainen. Bildt selitti edelleen, että EU:n sisällä keskustellaan muista tavoista, joilla osoittaa tukeamme palestiinalaisten toiveille enemmän, kuin mitä olemme tehneet tähän asti, ja siihen on selvästi aihetta.

Erekat selvitteli omia ajatuksiaan todeten, että PA:n tulee esittää turvallisuusneuvostolle, että se määrittelisi 1967 linjat Israelin ja Palestiinan välisiksi rajoiksi, koska se on yhdenmukainen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien 1515 ja 2003 kanssa, jotka omaksuttiin tiekartan periaatteiksi ja joissa hyväksytään kahden valtion ratkaisu kuitenkaan tarkemmin määrittelemättä rajalinjoja. Näin sanaili Erekat.

Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1397 ja 2002 olivat ensimmäiset, joissa vahvistettiin Palestiinan valtio perustettavaksi Israelin rinnalle.

Arabiliitto vahvisti PA:n aikeen viedä asia turvallisuusneuvostoon kuitenkaan määrittelemättä aikaa, milloin se tapahtuisi.

Erekat selitti edelleen, ettei kansainvälinen yhteisö ole koskaan tunnustanut Israelin oikeutta Länsirantaan, ja 61 vuoden ajan Israel on tehnyt kaikkensa vaikeuttaakseen kahden valtion perustamista, mitä Netanyahu myös toteuttaa. Edelleen hän valitti, etteivät palestiinalaiset ole saaneet mitään 16 vuotta kestäneitten neuvottelujen kautta, joten taktiikkaa on muutettava. (JP)

3. EREKAT on väärässä. Englanti julkisti Balfourin julistuksen 1917, jossa luvattiin perustaa kotimaa juutalaisille: Hänen majesteettinsa hallitus hyväksyy kansallisen kodin perustamisen juutalaiselle kansalle Palestiinaan ja tulee tekemään kaikkensa tämän tavoitteen saavuttamiseksi samalla todeten, ettei tehdä mitään, mikä vahingoittaisi maassa asuvan ei-juutalaisen kansan siviili- ja uskonnollista asemaa Palestiinassa tai oikeuksia ja poliittista asemaa, joita juutalaiset nauttivat missä muussa maassa tahansa. Brittimandaatti ja Balfourin julistus vahvistettiin San Remon konferenssissa 1920 osaksi Versaillesin sopimusta, mitä arabi- ja juutalaisdelegaatiot yhdessä juhlivat.

Englannin siirtomaasihteeri Winston Churchill selitti Kanadan pääministerin kysymykseen arabien asemasta juutalaisten kotimaassa: Teemme kaikkemme antaaksemme juutalaisille tilaisuuden rakentaa itselleen kansallinen kotimaa, ja jos he aikaa myöten tulevat enemmistöksi maassa, he luonnollisesti ottavat maan valvontaansa, määräsuhteessa (pro rata) jakaen arabien kanssa. Periaatteena oli ettei arabeja karkoteta omalta maaltaan.

Englanti väsyi lopulta palestiinalaisten aloittamaan väkivaltakampanjaan niin, että se luovutti Palestiinan kysymyksen Kansainliitolle, joka puolestaan luovutti Palestiinan mandaatin Englannille24.07.1922 velvoitteena toteuttaa juutalaisten kansallinen koti. Virallisesti se tuli voimaan vasta elokuussa 1924, kun Palestiina vahvistettiin Lausannen sopimuksella kansainliiton mandaatiksi, mutta käytännössä se toteutui jo kesäkuussa 1920, kun Herbert Samuel tuli Palestiinan ylikomissaariksi.

Englannin alkuperäiseen juutalaisille luvattuun kotimaahan kuului nykyinen Jordania sekä maa-alue Jordanjoesta Välimereen, mutta Churchill erotti siitä Transjordanian omaksi emiiri Feisalin johtamaksi Englannin protektoraatiksi.

4. JERUSALEMIN kaupungin suunnittelukomitean hyväksyttyä 900 asunnon rakentamisluvan Gilon lähiöön, sekä USA että Englanti ovat esittäneet vastalauseitaan. Obaman erikoislähettiläs George Mitchell esitti jo aiemmin vastustavan kantansa keskustellessaan puolustusministeriön henkilöstöpäällikön Michael Herzogin kanssa asiasta. Asiasta keskusteltiin toistamiseen Netanyahun lähettilään Yitzhak Molchon ja Mitchellin tavatessa Washingtonissa maanantaina.

Valkoisen Talon edustaja Robert Gibbs ei säästellyt sanojaan esittäessään edustamansa instanssin kannan: Yrittäessämme työskennellä neuvottelujen jatkamiseksi tällaiset toimet tekevät yrityksemme entistä vaikeammiksi onnistua. Kummankaan osapuolen ei tulisi yksipuolisesti antautua pyrkimyksiin tai toimiin, jotka voisivat yksipuolisesti tehdä tai näyttävät tekevän tyhjiksi neuvottelut. Hänen lausuntoonsa sisältyi kritisismi siihen, että Jerusalemin kaupunki tuhoaa laittomasti rakennettuja taloja Itä Jerusalemissa, mutta myös sen länsiosassa, mitä USA ei huomioi. Jerusalemin asenne lähtee periaatteesta, että kaupunki on yhtenäinen ja että samoja periaatteita sovelletaan molemmissa osissa.

Valkoisen Talon lausunto perustuu USA:n omaksumaan periaatteeseen, että Jerusalem kuuluu Länsirantaan, jota Israelissa nimitetään kiistanalaiseksi alueeksi, mutta joka historian tosiasioitten mukaan kuuluu juutalaisille varattuun kotimaahan. Kun Transjordania miehitti Länsirannan ja Jerusalemin itäosan 1948, ei kukaan vaatinut itsenäistä Palestiinan valtiota.

Vaatimuksia alettiin esittää vasta sitten, kun Israel vapautti nuo alueet 1967 puolustussodassa, jonka tarkoituksena oli Israelin tuhoaminen ja juutalaisten massamurha. Arabiliiton pääsihteerin Azzam Pashan sanoin 1948: Tämä tulee olemaan tuhoamissota ja ennen näkemätön massamurha.

Tämä oli arabisuunnitelma juutalaisongelman lopulliseksi ratkaisuksi, ja se näyttää olevan edelleen PA:n ohjelmassa päätellen siitä, mitä sen lastentarhoissa, kouluissa, instituutioissa ja PA:n valvomissa mediavälineissä julistetaan.

Israelin hallitus on selkeästi ilmoittanut, ettei Jerusalemissa ole rakentamisrajoituksia, osittainen rakennuskielto koskee vain Juudeaa ja Samariaa. (JP)

5. KANSANEDUSTAJA Uri Ariel (NU) kehottaa Abbasia toimimaan sanansa mukaisesti ja julistamaan Palestiinan valtion. Ariel perustaa suosituksensa siihen, että se automaattisesti tekisi tyhjäksi Oslon sopimukset ja muutkin sen pohjalta tehdyt sopimukset Israelin ja PA:n tai PLO:n välillä. Rukoilen, että Mahmoud Abbasi, Palestiinan Auktoriteetin presidentti, julistaisi valtion perustamisen yksipuolisesti. Se on ainoa tapa poistaa nuo onnettomat Oslon akordit, jotka vaativat veriuhreja ja toivat PLO:n terroristit Israelin maahan.

Tämän kaltaiset lausunnot eivät anna muuta mahdollisuutta kuin että hallituksen tulee liittää Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöt Israeliin, hän selittää ja jatkaa: Käytännössä sen tulee liittää koko alue Israeliin ja virallisesti julistaa se osaksi valtiota.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134479

6. TURKIN JA ISRAELIN välisten suhteitten joutuessa jyrän alle, kuten viimeaikaiset uutisotsikot ovat väittäneet, Turkki lähetti Israeliin Turkin Vesihallituksen virallisen delegaation. He tulevat tutustumaan Israelin vesihallinnon Mekorotin teknologisesta kehityksestä vastaavan yhtiön WaTech sovelluksiin veden säästämiseksi ja jäteveden puhdistamiseksi talouskäyttöön. WaTech on pystyttänyt näyttelyn, jossa se esittelee viimeisimpiä keksintöjään ja laitteistojaan. Israel on maailman kärkimaita jäteveden puhdistamiseksi maatalouden kasteluvedeksi.

Turkilla on suuret vesivarat, jopa siinä määrin, että se voi viedä sitä ulkomaille, mistä Israel on neuvotellut vuosikaudet juomaveden ostamiseksi ja kuljettamiseksi merenalaista putkea pitkin Ashdodiin, josta se voitaisiin johtaa edelleen putkea pitkin Eilatiin ja sieltä Jordaniaan ja laivattavaksi edelleen. Samassa yhteydessä voitaisiin rakentaa öljy- ja kaasuputki.

Turkilla on ongelmia hoitaa nopeasti kasvavien suurkaupunkiensa kuten varsinkin pääkaupunkinsa Istanbulin veden tarvetta, ja tässä Israelin kehittämä maailman huippuluokkaa oleva tekniikka voisi auttaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134482

7. UUTISOTSIKOITA

- USA:n strategit ovat arvioineet, ettei Yhdysvalloilla ole mahdollisuuksia kolmanteen sotaan Iranin kanssa Irakin ja Afganistanin lisäksi.

- Israel aikoo kiihdyttää Arrow-torjuntaohjustensa kehittelyä. Lyhyen matkan rakettien torjuntaan kehitetty järjestelmä Iron Dome sekä Davidin linko on suunniteltu valmistuvan käyttöön ensi vuonna. Kehitysvaiheessa on Arrow-3 ohjus, mutta myös sen edellinen malli Arrow-2 on tarkoitus saattaa ajan tasalle. Arrow-3 ohjusta suunnitellaan asennettavaksi myös merialuksiin.

- Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner saapui maahan tänään. Hän toteaa, että seuraavat päivät ovat Israelin testipäiviä. Hän saapui Israeliin Jordaniasta, jossa hän keskusteli Abbasin kanssa. Myös Kouchner vastustaa päätöstä antaa rakennuslupa Gilon, 40 000 asukkaan lähiölle, koska se kuuluu hänen mielestään neuvoteltaviin alueisiin,. Samaa mieltä on myös YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1129046.html




- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uutisia Israelista info@shalom.fi


www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron