Uutisia Israelista

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista

ViestiKirjoittaja pike464 » Ke 04 Maalis, 2009 7:55

Toim:GAVRIER ESKEL

TIISTAI 03.03.09
1. IRANIN pääsyyttäjä Saeed Mortazavi vaatii, että Israelin terävimpään johtoon kuuluvat pääministeri Ehud Olmert, ulkoministeri Tzipi Livni, puolustusministeri Ehud Barak sekä 12 muuta korkeaa virkailijaa on pidätettävä syytettyinä sotarikoksista operaatio Cast Lead aikana Gazan kaistalla, kertoo TV-yhtiö CNN uutislähetyksessään. Pääsyyttäjä on lähettänyt inter-polille pyynnön mainittujen henkilöitten pidättämisestä, missä tahansa heidät tavataan.
Iranilainen uutistoimisto ISNA kertoo, että mainittujen lisäksi Iranin oikeuslaitos tutkii sadan muun israelilaisen tekemiä rikoksia kansainvälistä lakia vastaan.
TEHERAN TIMES kertoo, että Iran on esittänyt pidätysmääräyksen 29:lle israelilaiselle sotarikoksista syytettyinä, niiden mukana Mossadin johtaja Meir Dagan, yleisesikunta-päällikkö Gabi Ashkenazi sekä oikeuskansleri Menachem Mazuz. Raportissa todetaan, että 27. joulukuuta 2008 alkanut operaatio vaati 1300:n gazalaisen hengen ja vammautti 5 400. Operaatio Cast Lead kesti 22 päivää.
THE TIMES lehti kertoo, että maaliskuun 4. päivänä Teheranissa alkaa Palestiinaa koskeva konferenssi, jossa käsitellään Israelin tekemiä rikoksia kaikkialla maailmalla. Konferenssin päämääränä on tuomita sionistinen hallitus ja koota Israelin rikokset kaikkialla maailmassa. Kaikkiaan 15 eri maan parlamentaarikkoa on ilmoittautunut konferenssiin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/130218
2. USA:N ulkoministeri Hillary Clinton tapaa tänään Israelin poliittista johtoa käytyään ensin verestämässä muistojaan holokaust-museossa Yad VaShem. Clinton on vakuutellut kaiken aikaa Lähi Idän kiertomatkansa aikana, että hän yhdessä USA:n hallituksen kanssa tukee kahden valtion periaatetta ja ajaa Palestiinan valtion perustamista mahdollisimman pian. Toinen kiperä kysymys koskee Irania, jonka käsittelyssä Obaman hallitus väistelee tunnettuja tosiasioita eikä ole vielä esittänyt selvää kantaa. Sekä USA:n yleisesikuntien päälliköitten puheenjohtaja amiraali Mike Mullen että Israelin asiantuntijat ovat todenneet, että Iranin ydinaseen valmistuminen on enää vain ajasta kiinni. Israelin arvion mukaan kuukauden sisällä Iran pystyy valmistamaan ensimmäisen ydinpomminsa.
3. ISRAELIN vasemmistoväritteinen virkamiehistö on yhdessä ulkoministeri Tzipi Livnin kanssa esittänyt toistuvia varoituksia, että äärioikeistolainen Netanyahun hallitus vahingoittaa Israelin asemaa ulkomailla. Kadiman puheenjohtaja Livni kävi vaalitaisteluaan lentävän lauseen siivittämänä, että hän tulee asettamaan Israelin maan edut ennen poliittisia laskelmia, joita hän vakuutti välttävänsä. Tämä näyttää nyt unohtuneen. Maata edustavan korkean virkailijan suusta esitettyinä tällaiset pääministeriehdokasta mustamaalaavat lausunnot todella vahingoittavat Israelia. Pääministeri Olmert edustaa häntä vastaan nostetuista syytöksistä huolimatta paljon kypsempää ja maan tarpeita ymmärtävää politiikkaa. Hän pidättyy arvostelemasta Netanyahua, vaikka hänellä jos kenellä olisi siihen mahdollisuuksia tuntiessaan hänet vuosikymmenien ajalta. Olmert sanoi eräässä yhteydessä, että pääministeriehdokas Netanyahu on todellinen isänmaan ystävä.
4. KADIMAN kansanedustajien ryhmäkokous käsitteli eilen Livnin ja Netanyahun välisiä hallitusneuvotteluja. Livni ei sallinut hallitusyhteistyötä puolustavan Shaul Mofazin aloittaa keskustelua, vaan piti itse ensimmäisen puheen sallien sitten yli kahdenkymmenen Mofazin kantaa vastustavan edustajan puhua, minkä päätteeksi hän runnoi lausunnon, ettei neuvotteluissa saavutettu tarvittavia olosuhteita, varsinkaan halua perustaa kaksi valtiota kahdelle kansalle, tehdä aloitteita vaaliuudistuksille eikä sallia siviilivihkimyksiä, minkä johdosta Kadiman tulee säilyttää periaatteensa ja jäädä oppositioon. Mofaz halusi lisätä medialle annettavaan lausuntoon sanat: tällä hetkellä, elleivät olosuhteet muutu. Kadiman edustaja, joka välitti päätöksen medialle, poisti Mofazin lisäyksen tiedotteesta.
Mofaz kertoi kokouksen jälkeen lehdistölle, ettei hän ollut vihoissaan päätöksestä ja tavasta, millä se runnottiin läpi; pikemminkin hän sanoi olevansa huvittunut, sillä monet häntä vastustaneet edustajat olivat yksityiskeskusteluissa eri mieltä. Dalia Itzik esitti oman mieli-piteensä jättäytymällä pois kokouksesta, Tzahi Hanegbi pysytteli vaiti. (JP)
5. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak yritti eilen turhaan taivutella Labour-puolueen
kansanedustajia suostumaan mukaan Netanyahun hallitukseen. Barak sai taakseen kolme kansanedustajaa, Binyamin Ben-Eliezer, Matan Vilnai ja Shalom Shimhon, mutta enemmistö esitti osin hyvinkin kiivaita vastalauseita Barakin esityksestä. Entinen puheenjohtaja ja puolustusministeri Amir Peretz uhkaili puolueen hajoamisella, ellei Barak luovu kannastaan. Erillisen edustajaryhmän muodostamiseksi Labourin sisällä tarvitaan viiden kansanedustajan ryhmä. Tämä näyttäisi riittävän, jos tähän ajaudutaan. Barakin tärkein argumentti maan edun vaatimusten lisäksi on tosiasia, että oppositiossa puolue joutuisi kaikissa asioissa taipumaan Kadiman tahtoon ja sen jääräpäisen puheenjohtajan määräysvaltaan. Barakilla on mahdollisuus irrottautua puolueestaan ja säilyttää puolustusministerin paikkansa Netanyahun hallituksessa, mutta hän joutuisi asettumaan koko muuta puoluetta vastaan. (JP)
6. SHARM E-SHEIKIN konferenssissa sen sijaan ei pelattu napeilla. Palestiinalaiset
olivat esittäneet 2.8 miljardin asustustoiveet, mutta paikalla olleet 80 maan edustajat kiihottuivat kuin uhkapeliin takertuneet pelaajat ainakin, ja lupasivat peräti 4.4 miljardin tukiaiset Gazan kaistan jälleen rakentamiseksi. PA:n hallituksen edustaja Saeb Erekat sanoi arvostavansa tätä hyvin paljon ja sanoi toivovansa, että aikomus pystytään muuntamaan todellisuudeksi mahdollisimman pian, että rakentaminen saataisiin alulle välittömästi. Hamasin edustaja sanoi aiemmin päivällä, että ryhmä lausuu kaikki kansainväliset ponnistelut tervetulleiksi, sekä abien että muitten, että miehityksen tuhot voidaan rakentaa uudelleen. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton kertoi konferenssissa, että USA lupaa 900 miljoonaa USD. Määrästä 300 miljoonaa on tarkoitettu humanitääriseen apuun, 600 miljoonaa budjetti- ja kehitystarpeisiin PA:lle Länsirannalla. Clinton tapaili konferenssin aikana eri maitten ulkoministereitä, niiden joukossa Syyrian ulkoministeri.
EGYPTIN presidentti Hosni Mubarak selitti, että rakentamisen aloittaminen Gazassa riippuu useista tekijöistä, niiden mukana aselepo Israelin ja Hamasin välillä sekä ulosmenoteitten avaaminen kaikelle liikenteelle. Hän viittasi puheessaan Olmertin vaatimukseen, että terminaalien avaaminen riippuu Gilad Shalitin vapauttamisesta. Mubarak sanoi toivovansa, että Israel lieventää kantaansa tässä asiassa. Toiseksi Mubarak vaati palestiinalaisia sopimaan keskinäiset riitansa ja perustamaan yhteishallitus valvomaan rakennustöitä.
RANSKAN presidentti Nicolas Sarkozi vaati vankien vapauttamista, missä Ranskalla on erikoinen huoli Shalitista, joka on myös Ranskan kansalainen.
PA:N pääministeri Salaam Fayyad tarjoutui hoitamaan rahan välityksen Gazaan. Hänellä on ennestään 7.7 miljardin USD avustukset vuosille 2008-2010. Hän lähettää 120 miljoonaa kuukausittain Gazassa olevien Fatahin virkailijoitten palkkoihin ja avustuksiin. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Hillary Clinton esitti rauhoittavia repliikkejä saapuessaan Jerusalemiin. Hän vakuutti, että USA tulee toimimaan yhteistyössä minkä tahansa Israelin hallituksen kanssa. Tässä on suora läpsäys niille vasemmistolaisille pahan ilman linnuille, niiden mukana ulkoministeri Tzipi Livni, jotka pelottelevat, että yhteistoiminta Israelin ja USA:n hallitusten välillä tulee vaikeutumaan, jos Netanyahun äärioikeistolainen hallitus muodostetaan. Nämä räähkälinnut eivät ole huomioineet, että Netanyahu on kotoisin USA:sta, saanut koulutuksensa ja silotellun käyttäytymismallinsa siellä. Hänen ehkä huomionarvoisin luonteenpiirteensä on joustavuus ihmissuhteissaan. (ynetnews)
- NU:n kasanedustaja Michael Ben-Ari piti eilen ensimmäisen puheensa. Kuten tiedettiin, arabikansanedustajat poistuivat salista puheen ajaksi. Vastavuoroisuuden vuoksi muitten kansanedustajien tulisi poistua salista arabi-edustajan puheen ajaksi. (JP)
- Valtiontarkastaja Micha Lindenstrauss toteaa raportissaan, että IDF:n suunnittelemien ohjustorjuntajärjestelmien ongelmat johtuvat ensi kädessä sekaisesta päätöksen teosta. Sekä Iron Dome että Madig Wand järjestelmien toteuttaminen kärsi tästä ongelmasta. Tarkastaja selitti, että päätöksiä järjestelmien toteuttamiseksi teki IDF:n yleisesikuntapäällikkö yksin, mihin hänellä ei ollut valtuuksia, väittäen päätöksen teon kiireellisyyden vaatineen häntä ratkaisemaan asian välittömästi. (JP)
- Hamasin Damaskoksen toimiston apulaispuheenjohtaja Moussa Abu Marzouk sai Gazassa vieraillessaan kirjeen Hamasin panttivankinaan pitämältä Gilad Shalitilta. Kirje toimitetaan Syyrialle, kertoo Kuwaitissa ilmestyvä al-Jarida lehti. Marzouk tapasi Gazassa Hamasin sotilassiiven izz al-Din alQassam johtajia, kertoo lehti tiistain numerossaan. (ynetnews)
- Ashkelonin alkeis- ja toisen luokka-asteen koululaiset päätettiin jättää kotiin vastalauseeksi koulujen jättämisestä ilman suojausta raketteja vastaan.
- Entinen korkeimman oikeuden presidentti Aharon Barak ja jäsen Yitzhak Zamir kieltävät huhut, että he olisivat suositelleet Labour-puolueelle hallitukseen menoa, että Daniel Friedman saataisiin pois oikeusministeriöstä. Molemmat kieltävät huhut, vaikka heidän sympatiansa ovat vasemmistolaisia.
- Kinneretin vedenpinta nousi tiistaina 4 sm, mutta on 5 m alle optimirajan.
- Tiversa monitoriyhtiö havaitsi, että USA:n presidentin helikopterilaivueen helikopterin sinikopioita ja muita tärkeitä ja salaisia yksityiskohtia oli esitetty epäilyttävän iranilaisen järjestön web-sivuilla. (Debkafile)
- Puolustusministeriön diplomaattis-turvallisuusosaston johtaja Amos Gilad totesi äskettäin, että Hamasin suhteet Iraniin ja sen peitejärjestöön Hizbullahiin ovat vahvemmat kuin koskaan. Hän totesi, että Hizbullah pyrkii perustamaan haaraosaston Länsirannalle ja kaatamaan Abbasin hallituksen. Toisena päämääränä on vallata johtava asema PLO:n sisällä. (ynetnews)
- Venäjä toimittaa PA:lle panssaroituja miehistövaunuja. 50 ensimmäistä vaunua toimitetaan lähi aikoina. (ynetnews)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron