PERJANTAI 04.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

PERJANTAI 04.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 04 Joulu, 2009 13:49


PERJANTAI 04.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

1. JUUTALAISYHTEISÖJEN johtajat lähtivät pettyneinä keskustelutilaisuudesta pääministeri Netanyahun kanssa, jota he etukäteen pitivät viimeisenä toivonaan. Johtajat yrittivät saada pääministerin ymmärtämään päätöksensä virheellisyyden ja tarpeettomuuden, mutta sen sijaan että Bibi olisi osoittanut myötätuntoa hän pyrki selittämään päätöksensä välttämättömyyden tässä tilanteessa.

Juudea, Samarian ja Gazan juutalaisyhteisöjen neuvoston puheenjohtaja Pinchas Wallerstein sanoi tultuaan ulos keskusteluista olevansa hyvin surullinen. Monet niistä 25:stä johtajasta, jotka olivat mukana tilaisuudessa, olivat työskennelleet Bibin valitsemiseksi, ja nyt he joutuvat taistelemaan häntä vastaan, eikä se tunnu mukavalta.

NETANYAHU selitti juutalaisjohtajille, että 10 kuukauden moratorium oli parasta, mitä hän tässä monimutkaisessa tilanteessa pystyi tekemään.
Juutalaisjohtajat kertoivat medialle jatkavansa tarkastajien tehtävien häiritsemistä ja vastustamista, ja sanoivat jättäneensä korkeimpaan oikeuteen valituksen rakennuskiellon purkamiseksi. He aikovat järjestää mielenosoituksia Bibin asunnon edessä.

Netanyahun kanslia vakuutti tilaisuuden jälkeen, että keskustelut käytiin ystävällisessä ja arvostavassa hengessä. Ilmeisesti henkilökohtaisilta hyökkäyksiltä vältyttiin. Netanyahu oli pyrkinyt valamaan johtajiin luottamusta häneen ja odottamaan kärsivällisesti, kunnes alkaa selvitä, mitä vaikutuksia rakennuskielto saa aikaan ulkopuolella. (JP)

2. PA:N JERUSALEMIN asiain ministeri Ahmed Qureia, joka tunnetaan myös terroriaikansa nimellä Abu Ala, kertoi EU:n Lähi Idän lähettiläälle Christian Bergerille, ettei ole mitään syytä palata neuvottelupöytään Israelin kanssa. Hän sanaili tähän tapaan: Seurauksena jatkuvasta väkivallasta ja Israelin kieltäytymisestä tunnustamaan Palestiinan kansan itsemääräämisoikeutta sekä kyvyttömyydestä toteuttaa tiekartan ja kansainvälisen lain määräyksiä palaaminen neuvotteluihin on tarkoitukseton.

Qureia keskusteli Bergerin kanssa Ruotsin ulkoministeriön laatimasta dokumentista, jota Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt esittelee EU:n ulkoministereitten kokouksessa ensi viikon alussa, ja jolle hän pyrkii saamaan 37 ulkoministerin hyväksymisen. Tämä dokumentti- luonnos on sanamuodoiltaan ja esitykseltään siinä määrin Israelin vastainen ja yksipuolisesti palestiinalaisia suosiva, että Israelissa todettiin sen muistuttavan niin hämmästyttävästi PLO:n julkilausumia, että se olisi voitu kopioida suoraan sieltä.

Palestiinalaisten johtajien tapana on kaikissa lausunnoissaan viitata kansainvälisiin lakeihin, ikään kuin he olisivat sen erikoisasiantuntijoita. Kuitenkin nämä viittaukset ovat pelkkää retoriikkaa, jolla pyritään antamaan vaatimuksille laillisuuden leima, vaikka todellisuudessa niillä ei ole mitään perusteita. Ihmetystä herättää se, miksei Israelin kansainvälisen lain tuntijat puutu tuoreeltaan näihin PA:n johtajien päättömiin lausuntoihin. Tämä kuuluisi ulkoministeriön tehtäviin, mutta sillä ei näytä olevan kapasiteettia ja/tai halua tehdä sitä.

PA:n johdon systemaattinen kielto Netanyahun moratoriumin vaikutuksesta heihin asettaa koko päätöksen varsin tyhjälle pohjalle, koska ulkovallatkaan eivät arvosta sitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134780

3. NETANYAHUN päätös rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa on herättänyt vastustusta sekä hallituksen että Knessetin jäsenten parissa. Talousministeri Yuval Steinitz, joka äänesti hallituksessa kiellon puolesta, sanoi eilen, että jos palestiinalaiset jatkavat vikamielisyyttään ja hyökkäyksiään Israelia vastaan, kieltopäätös täytyy tuoda uudelleen hallituksen käsittelyyn.

Itse asiassa päätös tehtiin turvallisuuskabinetissa eikä hallituksen täysistunnossa, ilmeisesti Netanyahun pelätessä suurempaa vastusta siellä. Muutamat hallituksen jäsenet pitävät tätä laittomana, koska rakennuskielto ei ole turvallisuuskysymys.

Ministerit Moshe Yaalon ja Benny Begin kauhistelivat tapaa, millä kieltopäätöstä toteutetaan käytännössä, mitä he kutsuivat drakoniseksi.
KNESSETIN alivaliokunta, joka käsittelee Juudean ja Samarian asioita, antoi kokouksessaan torstaina lausunnon, jossa se vaatii rakennuskiellon välitöntä purkamista, koska se tehtiin vastoin hallituksen aiempia päätöksiä eikä siitä ilmoitettu etukäteen ennen sen voimaan tuloa, kuten säännöt vaativat. Lisäksi siinä ei määritelty korvauksia niille, jotka kärsivät taloudellista vahinkoa kiellon johdosta.

Kansanedustaja Arye Eldad syytti puolustusministeri Ehud Barakia lain noudattamatta jättämisestä, sillä hän pakotti IDF:n komentokeskuksen allekirjoittamaan käskyn osallistumisesta kiellon valvontaan ennen säädettyä julkista ilmoitusta, eikä hän itse saapunut valiokunnan kokoukseen, jossa asiaa käsiteltiin.

Kansanedustaja Menachem Eliezer Moses epäilee Netanyahun vakuutuksia, että moratorium olisi vain tilapäinen ja että se loppuisi 10 kuukauden päästä.

Moses vakuutti, että todellisuudessa tämä on vain ensimmäinen siivu kehityksessä, jota seuraa toinen eli jatko-osa ja edelleen asukkaitten evakuointi. Toiseksi hän valitti kiellon tuomia taloudellisia ja moraalisia ongelmia asukkaille, joitten rakennussuunnitelmat keskeytetään epämääräiseksi ajaksi ilman toivoa korvauksista.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134778

4. Israelin varapääministeri Dan Meridor keskusteli USA:n diplomaattien kanssa Netanyahun julistamasta 10 kuukauden rakennuskiellosta Juudeaan ja Samariaan. Kokouksesta ei annettu julkilausumaa eikä pidetty lehdistötilaisuutta sen jälkeen, mutta WND kertoo saaneensa siitä tietoja. USA:n diplomaatit kertoivat Obaman vaatineen, että kieltoa tulee laajentaa käsittämään kaiken rakentamisen, myös julkisen alan ja luonnollisen kasvun osalta, sekä että Itä Jerusalemin alue tulee ottaa siihen mukaan.

Obama oli kuitenkin hyväksynyt Bushin aiemmin lupaamat suuret asutuskeskukset pidettäviksi Israelin hallinnassa, eikä niitä siten sisällytettäisi mahdolliseen Palestiinan valtioon. Netanyahu on puolustanut kieltoa sillä perusteella, että kansallinen etu vaatii sitä, koska maalle on välttämätöntä saada keskustelut aikaan PA:n kanssa, jonka johtajat ovat kuitenkin hylänneet hänen tarjouksensa riittämättömänä. Rakentaminen Juudeassa ja Samariassa ei ole aiemmin estänyt palestiinalaisia keskusteluista Israelin kanssa, joten tämä on uusi vaatimus, joka perustunee PA:n kuvitelmaan, että koko maailma tukee sitä.

Monet asiantuntijat ovat varoitelleet, että luopuminen Juudeasta ja Samariasta vaarantaa oleellisesti maan turvallisuuden, jos maan keskiosiin perustetaan sille vihamielinen valtio, koska, kuten Gazan esimerkki on osoittanut, sen alueelta voitaisiin terrorisoida lähes koko Israelin maata kotivalmisteisin raketein.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=117813

Rakennuskieltoasiaa käsiteltiin kvartetin kokouksessa, jossa USA yritti saada yhteistä julkilausumaa, jossa olisi tuettu rakennuskieltoa, mutta Venäjän kieltäydyttyä hyväksymästä lausunnon kanta kohtaa, jossa toisessa tunnustetaan Israel juutalaisena valtiona ja toisessa rajalinja Israelin ja tulevan Palestiinan välillä tulee määritellä siten, että siinä huomioidaan tilanteessa tapahtuneet muutokset, eli suuret asutuskeskukset, siitä luovuttiin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1132624.html

4. UUTISOTSIKOT

- Damaskoksessa tapahtunut bussin räjähdys on aiheuttanut sekaannusta sen uutisoinnissa. Syyria ilmoittaa kolmen ihmisen kuolleen bussin renkaan räjähdettyä bensiiniasemalla. Iran kertoo, että kuolleita oli kuusi tai 12, jotkut uutistoimistot, kuten Debkafile, kertovat, että pommin räjähdyksessä kuoli 20 ihmistä ja haavoittui 100.

On syytä kysyä haaretzin tapaan: Mitä Syyria peittelee? Miksi ei voida kertoa asiasta, kuten se tapahtui? Uutiskuvissa bussi oli pahoin hajonnut, ikkunat rikki, seinät osittain hajalla ja sisäosa palanut ja sotkuinen. Silminnäkijät kertoivat räjähdyksestä ja siitä, että ruumiin kappaleita lenteli laajalla alueelle ja lähellä olleet autot sekä viereiset rakennukset kärsivät vaurioita. Renkaan räjähdys ei aiheuta sellaista sotkua.

- IDF pelkää, että Juudeaan ja Samariaan julistettu 10 kuukauden rakennuskielto voi aiheuttaa vihaisten juutalaisasukkaitten hyökkäyksiä lähellä asuvia palestiinalaisia vastaan. (haaretz)

- Hamasin taholta syytetään, että Israel vitkuttelee Gilad Shalitia koskevan sopimuksen allekirjoittamista kieltäytyen hyväksymästä Hamasin viimeisiä vaatimuksia. Hamasin ruokahalulla ei näytä olevan mitään rajoja, ja miksi ei, jokainen vapautettu terroristi kasvattaa sen kansansuosiota. Shalitin vapautusneuvottelujen yhteydessä on nostettu esiin Jonathan Pollardin vapauttaminen USA:n vankeudesta.

Hän on kärsinyt elinkautisestaan jo yli 24 vuotta ilman mahdollisuutta armahdukseen. Häntä pidetään eristettynä muista vangeista ja häneltä on kielletty tavallisille vangeille sallitut etuisuudet. Omituisinta Polardin tapauksessa on se, että hän antoi tiedustelutietoja ystävä-maalle asioista, jotka USA:n olisi pitänyt antaa Israelille. Yleensä tämän kaltaisista tapauksista annetaan vankeutta kahden puolen 10 vuotta, ja vakoilijat armahdetaan kärsittyään vain osan tuomiostaan.

- Obama käytti oikeuttaan siirtää USA:n lähetystön muuttamisen Tel Avivista Jerusalemiin, kuten aiemmat presidentit ovat tehneet, vaikka siitä tehty laki edellyttää lähetystön siirron Jerusalemiin.

- Debkafile kertoo, että Iran on simuloinut laboratoriossa ydinkärjen räjähdystä. Tieto on hälyttävä, koska se ennakoi pommin olevan lähes valmis.

_ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _


Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron