PERJANTAI 11.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

PERJANTAI 11.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 11 Joulu, 2009 16:48


PERJANTAI 11.12.09 Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

1. PALESTIINALAINEN neuvottelutiimi Washingtonissa, jota johtaa PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat, kertoo WND:n toimittajalle, ettei USA välttämättä estä veto-oikeudellaan PA:n esitystä YK:n turvallisuusneuvostossa Palestiinan valtion perustamiseksi. Hän kertoo saaneensa tuntuman, että USA kannattaa
Palestiinan valtion perustamista 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille pääkaupunkinaan Itä Jerusalem.

Toimittajan kysymykseen, keitä nämä USA:n hallitusta edustavat henkilöt olevat, Erekat totesi, että he kuuluvat Obaman hallitukseen. WND:n arvelujen mukaan he ovat USA:n YK:n lähettiläs Susan Rice ja USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston jäsen Samantha Power. WND:n artikkeli kertoo, että PA:n aiempi pääministeri Ahmed Qureia vahvisti Erekatin lausunnon, jonka mukaan USA:n hallituksen edustajat pääsivät yhteisymmärrykseen Obaman hallituksen tärkeitten elimien kanssa menemättä yksityiskohtiin. Hän sanoi amerikkalaisten todenneen, että USA suosittelee neuvotteluratkaisua, mutta jos PA tuo esityksensä oman valtion perustamisesta YK:n ratkaistavaksi, USA ei välttämättä tyrmää sitä.

WND:n artikkelissa kerrotaan lisäksi, miten USA:n PA:n alueilla toimivat virkailijat kannattavat ja tukevat PA:n toimia instituutioittensa ja virallisten laitostensa laitonta rakentamista Juudeassa ja Samariassa ja myös Itä Jerusalemissa B-alueelle, jossa IDF valvoo sen turvallisuutta mutta PA sen siviilihallinnosta, sekä myös C-alueelle, jossa Israel vastaa sekä turvallisuus- että siviilihallinnosta. USA:n tuesta kerrotaan avoimesti suurissa julisteissa.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=118624

2. KORKEA PA:n virkailija kertoi WND:n toimittajalle, että USA:n hallitus tulee pian antamaan julkilausuman, jossa se ilmoittaa tukevansa valtaosaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen luovuttamisesta palestiinalaisille.
Viranomaisen mukaan, jonka nimeä ei mainita artikkelissa, suuret juutalaisväestön keskittymät kuten Ariel, Maale Adumim ja Gush Etzion, jäävät Israelin puolelle rajaa.

Viranomainen arvioi, ettei USA:n hallituksen vakuutusta anneta kirjallisena, vaan suullisesti luultavasti jonkin virallisen puheen yhteydessä.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu on vakuuttanut omiin tietoihinsa perustuen, ettei USA tue EU:n ulkoministerineuvoston kokouksessa hyväksyttyä lausuntoa, jonka mukaan EU ei hyväksy mitään poikkeuksia 1949 aselepolinjoihin ilman PA:n suostumista, ja joka lupaa PA:lle Itä Jerusalemin mukaan lukien Temppelivuoren. USA:n hallituksen taholta on ilmoitettu, että Jerusalemin kohtalo tulee selvittää neuvottelujen kautta, ei yksipuolisin julistuksin.

EU:n julkistaman lausunnon mukaan Jerusalem tulee olemaan kahden valtion pääkaupunki, mutta siitä on sovittava neuvottelemalla.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=118495

3. JUUTALAINEN OIKEUSISTUIN Sanhedrin julkisti kovan lausunnon koskien sekä vankienvaihtoa Hamasin kanssa että turvallisuuskabinetin hyväksymää Netanyahun esitystä 10 kuukauden moratoriumista Juudeassa ja Samariassa.
Sanhedrinin lausunnossa sanotaan, että satojen terroristien vapauttaminen yhtä vangittua sotilasta vastaan sekä juutalaisten rakentamisoikeuden kieltäminen Juudeassa ja Samariassa on verrattavissa petokseen. Sanhedrin kieltää satojen murhamiesten vapauttamisen ja esittää, että Gilad Shalit tulee palauttaa välittömästi ilman ehtoja vahingoittumattomana.

Jos näin ei tapahdu, Israelin vankeudessa olevat terroristit tulee teloittaa välittömästi. Sanhedrin suosittelee korkeiden palestiinalaisten johtohenkilöitten ja jopa pääministerin sieppaamista ja käyttämistä vaihtokaupassa Shalitin vapauttamiseksi.

Sanhedrinin lausunnossa Gilad Shalitin vapauttaminen Hamasin esittämin ehdoin merkitsee Israelille uutta holokaustia, mikä täytyy kaikin tavoin estää. Lausunnossa viitataan suurterroristi Kuntarin vapauttamiseen toisten mukana kahden IDF:n sotilaan ruumista vastaan, mitä ei tule toistaa. Yhtenä vaihtoehtoa lausunnossa esitetään uuden operaation aloittamista tämän hanukka-ajan aikana, joka alkaa tänä iltana, Hamasin ilkeän hallituksen eliminoimiseksi. Perusteena käytetään tosiasiaa, ettei Israel kuitenkaan voi välttää sotaa kaikkia naapureitaan vastaan, mikä on seurauksena tästä rauhanprosessista, joka ei ole mikään muu kuin antautumisprosessi.

Sanhedrinin lausunnon mukaan Netanyahun hallitus toimi yhdessä vihollishallitusten kanssa suunnitellessaan 300 000 juutalaisasukkaan karkottamista esi-isiensä maasta tyydyttääkseen USA:n ja muitten maitten hallitusten vaatimuksia, mitä moratorium edeltää.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 61,00.html

4. HEINÄKUUSSA tänä vuonna kolme Sanhedrinin johtajaa rabbia matkusti Istanbuliin, jossa heillä oli videohaastattelu tunnetun muslimijohtajan Adnan Oktarin kanssa, joka tunnetaan kirjailijanimellä Harun Yahya, sekä ilmeisesti suljettuja kahdenkeskisiä keskusteluja. Adnan Oktar on ristiriitainen henkilö myös kotimaassaan Turkissa, mutta hänellä on laaja vaikutus maailman muslimiväestön keskuudessa web-sivujensa sekä kirjoittamiensa kymmenien kirjojen kautta, joiden levikki on 65 miljoonaa kappaletta. Sanhedrinia edustivat rabbit Hollander, Abrahamson ja Loebel. Videotilaisuudesta tehdyn videon julkisti Joelstrumpet web-sivullaan, jonka osoite on alla.
http://www.joelstrumpet.com/?p=2357#more-2357

Keskustelu käytiin englanniksi, jota taitavat voivat seurata sitä, mutta myös oheisen tekstin kautta, kuten myös siihen liittyvien kommenttien avulla.
Keskustelussa kiinnittyy huomio kahteen pääteemaan: Adnan Oktar suosittelee Salomon Temppelin uudelleen rakentamista, josta hän käyttää nimitystä palatsi. Hän valittaa sitä, että jotkut kristityt pitävät muslimeja epäjumalien palvojina, mutta eivät juutalaiset, jotka pitävät muslimeja uskovina, uskon veljinä. Oktar ottaa esille toisen vaikeuden, ansan kuten hän sanoo, siinä, että kristittyjen mielestä muslimit ovat antikristuksen armeija, mutta joittenkin muslimien mielestä kristityt ovat antikristuksen sotilaita.

Sanhedrinin puolella rabbi Hollander hoiti puhumisen, mutta rabbi Abrahamson selitti saatuaan puheenvuoron, miten islamilla ja juutalaisilla on paljon yhtäläisyyksiä, eikä vain yhtäläisyyksiä, vaan se kulkee syvemmälle yhteisiin juuriin ja uskoon (common faith). Hän selittää edelleen käsitettä pääuskonto (fundamental religion), joka oli yhteistä kaikille ihmisille. Tämän kautta Abrahamsom katsoo, että islam ja juutalaisuus menevät ei vain Noahin seitsemään peruskäskyyn vaan aina Adamiin saakka. Siten me palvomme samaa Jumalaa, hän kertoi analyysinsa tuloksena.

Adnan Oktarin toinen teema käsittelee islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon yhtymistä, joka voisi toteutua Salomon Temppelin uudelleen rakentamisen kautta palvellen kaikkia kolmen uskonnon jäseniä. Oktar esittelee islamia rauhan ja rakkauden uskontona, jolle raakuus ja toisen hyväksikäyttö kuten etninen puhdistus ovat vieraita. Varsinkin juutalaisten murhaamista hän ihmettelee: miksi kukaan suunnittelisi sellaista, uskonveljensä surmaamista?

5. IDF on omassa tutkimuksessaan käynyt läpi kaikki Goldstonen raportissaan esittämät syytökset sotarikoksista, ja havainnut, että 30 tapausta Goldstonen esittämistä keskeisistä syytöksistä ovat perusteettomia ja loput kuusi ovat todellisia, johtuen teknisistä virheistä tai operatiivisista erehdyksistä. IDF:n tutkimus tulee tietenkin kovin myöhään ja kuin jälkijunassa, joten Goldstonen raportin aiheuttamat repeämät ja päätökset kansainvälisissä elimissä pysyvät ja tulevat hiertämään Israelin poliittisella kentällä vielä pitkään.
IDF:n raportin uskotaan valmistuvan lopullisesti lähipäivinä, jonka jälkeen sitä esitellään IDF:n komentajalle Gabi Ashkenazille, joka tekee siitä omat arvionsa. Tämän jälkeen päätetään, minne raportti toimitetaan ja mitä siitä julkistetaan kansalle. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- Englannin hallitus on antanut tavarataloille kehotuksen erotella selvästi Juudeassa ja Samariassa valmistetut tuotteet, onko ne valmistettu juutalaisyhteisöissä vai palestiinalaisten omistamissa yhtiöissä. Tämä jos mikään on selvää rotuerottelua. (JP)

- USA:n hallitus on toistuvien epäonnistumisten vuoksi Lähi Idän politiikassaan turhautuneena vähentämässä aktiivisuuttaan odotellen uutta aloitetta. (JP)

- Netanyahun julkistama etuoikeutettujen yhteisöjen suunnitelma on saanut kova kritiikkiä opposition taholta, joka aikoo esittää epäluottamuslauseen siksi, että suunnitelma suosii taloudellisesti vahvoja. Ashkelonin ja Maale Adumimin kaupungit oli jätetty pois suunnitelmasta, mutta kovan vastalauseen johdosta Netanyahu selittää, että ne voitaneen lisätä listaan. (JP)

- Korkein oikeus käsittelee moratoriumista esitettyjä valituksia ensi viikolla. Hallitus kehottaa oikeutta pitämään näppinsä erossa asiasta. (JP)

- Har Bracha Yeshivan johtaja rabbi Eliezer Melamed tapaa apulaispuolustus-ministeri Matan Vilnain puolueettomassa paikassa neuvotteluissa, eikä kuten koulupoikana koulunjohtajan puhuttelussa. He pyrkivät tasoittamaan Melamedin lausuntoja, jossa tämä kieltää sotilaita käytettäviksi juutalaisten karkottamiseksi kodeistaan. Yeshivassa kaikki eivät tue Melamedin kantaa, mutta tunnustavat, että hänellä on oikeus mielipiteeseen. (JP)

- IDF simuloi sotaa Syyriaa ja Hizbullahia vastaan. Ensimmäisiä vaateita on suojavarusteiden jakaminen ei-konventionaalista sotaa varten. (haaretz)

- IDF pidätti johtajan, joka kiihotti arabeja ja anarkisteja viikoittaisiin väkivaltaisuuksiin armeijaa vastaan. Anarkistit ovat usein ulkomaalaisia.

- Binyamin alueen viinitarhojen omistajat havaitsivat, että arabivandaalit olivat käyneet viidennen kerran tuhoamassa heidän viinitarhojaan ja polttaneet niitä.

- Hasmonealaiset hallitsijat valloittivat Negevin ja Gazan, kuten löydetyt muinaismuistot, mm. rahakätköt, osoittavat. He valtasivat nabatealaisten hallitseman ns. incensetien (maustetien) ajaen heidät Petraan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134913

- Israelilainen kemisti prof. Ida Yonath sai maan 9:n Nobel-palkinnon eilen.

- Hamas sanoo antavansa tärkeän lausunnon ensi viikolla uhaten samalla, että jos Israel ei suostu sen vaatimuksiin, sen julkistaa neuvottelut. (ynet)

- Iran hankkii kiellettyjä aseiden valmistuksessa tarvitsemiaan välineitä Taiwanin kautta. (ynet)

- Venäjä haluaa lisää Israelin valmistamia ohjaajattomia Heron koneita (UAV) entisten lisäksi. Neuvotteluissa päätetään 100 miljoonan kaupasta. Australia vuokrasi 10 Heron konetta Afganistanin rintamalle. (ynet)

- Iranin puolustusministeri Ahmad Wahidi haluaa, että Syyria iskee Israeliin, jos se hyökkää Iraniin. Iran ja Syyria ovat pitäneet kiihkeitä neuvotteluja Damaskoksessa pyrkien laatimaan yhteistä strategiaa. USA pelkää, että Iran voi sulkea kaikki öljynkuljetukset Tiranan salmen kautta sotatilanteessa, ja sillä uskotaan olevan mahdollisuudet tehdä niin. (Debkafile)

- Juutalaisten perinteinen hanukka-juhla-aika alkaa tänä iltana.



- - - . . . - - - . . . - - - . . . - - - . . . - - - . . . - - - . . . - - -

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron