Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 16.12.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 16.12.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 16 Joulu, 2009 15:09


Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 16.12.09

1. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas esitti kovanaamaa PLO:n keskusneuvoston kokouksessa Ramallahissa eilen. Hän esitti uusia vaatimuksia, joihin Israelin täytyy suostua, ennen kuin hän suostuu keskustelemaan Israelin kanssa.

Abbasin sanoin, joita JP:n kolumnistit Kh A Toameh ja H Keinon toistavat: Haluamme maailman tunnustavan 1967 rajat rauhanneuvottelujen perusteiksi. Ja kun he tekevät siten, heidän tulee myös tunnustaa Itä Jerusalem kuuluvaksi alueeseen, joka miehitettiin 1967. Kun on olemassa YK:n turvallisuusneuvoston tunnustus 1967 rajoille ja setlementtien rakentaminen on täysin loppunut, me menemme neuvottelupöytään.

Abbas hylkäsi Netanyahun julistaman 10 kuukauden osittaisen rakennuskiellon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä todeten, että se sallii 3000 keskeneräisen rakennuksen rakentamisen valmiiksi sekä julkisten rakennusten rakentamisen, eikä siihen sisälly Itä Jerusalem, hän analysoi. Hän selvitti edelleen, etteivät he pidä tätä rakennustoiminnan jäädyttämisenä, ja että pääministeri Benyamin Netanyahu on vastuussa rauhanprosessin jähmettymisestä. (JP)

2. ISRAELIN diplomaattilähteet tulkitsivat Abbasin puhetta PLO:n keskusneuvoston kokouksessa todeten, että Abbas on taas kerran siirtämässä maalitolppia vaatiessaan, että Israelin tulee suostua vetämään kaikki asukkaansa ja sotilaansa 1967 rajalinjoille, jotka tulevat olemaan tulevan Palestiinan valtion rajat. Diplomaatti, joka puhetta tulkitsi, vakuutti edelleen, ettei Israelin taholta tule uusia luottamusta rakentavia myönnytyksiä ennen neuvotteluja PA:n kanssa, mutta ei sulkenut pois mahdollisuutta, etteikö niitä tehtäisi keskustelujen aikana.

Jos Abbas kuvittelee saavansa enemmän Israelilta kieltäytyen neuvotteluista, hän on väärässä. Ei tule olemaan uusia yksipuolisia luottamusta herättäviä toimia voidaksemme aloittaa neuvottelut, hän selitti.
Ulkoministeri Avigdor Lieberman hylkäsi Abbasin vaatimuksen suoralta kädeltä: Israel ei hyväksy ennakkoehtoja neuvottelujen aloittamiseksi. Kuka hyvänsä sellaisia ehtoja asettaa, pyrkii vain välttämään todellisuutta ja neuvotteluja rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi.

Toinen korkea ulkoministeriön virkailija kuvaili tilannetta taivaanrannan etääntymiseksi, sillä mitä hyvänsä Israel tarjoaa ei ole tarpeeksi. Hän viittasi Netanyahun kahden valtion perustamisen tunnustamisen sekä 10 kuukauden moratoriumin, jota Abbas ei pidä riittävänä vaan vaatii heti uusia myönnytyksiä. Hän epäilee, että tämä on Abbasin taktiikkana voidakseen välttää rauhankeskustelut, joissa hän joutuisi tekemään kompromisseja.
Hän esitti vaatimuksen, että kansainvälisen yhteisön tulee vaatia PA:n tulemista neuvottelupöytään välittömästi ilman lisäehtoja. (JP)

3. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas antoi haastattelun Haaretzin toimittajalle heti PLO:n puheensa jälkeen. Toimittaja toteaa Abbasin vaikuttaneen itsevarmalta ja hyvin nukkuneelta. Hän selitti avoimen tuntuisesti omaa kantaansa. Hän ensimmäinen ohjeensa Netanyahulle oli, että tämä päättää täydellisestä rakennuskiellosta ilmoittamatta siitä julkisesti. Hän sanoo esittäneensä sen Barakille aiemmin pariin kertaan edellisten viikkojen aikana.

Abbas selitti, ettei hänellä ole uusia ennakkoehtoja, vain vaatimus, että Israel noudattaa tiekartan määräyksiä, jotka hän väittää PA:n toteuttaneen omalta osaltaan. Hän vakuutti toimittajalle, että hänen esityksenä Barakille oli tämä: Päättäkää kuuden kuukauden täydellinen rakennuskielto Länsirannalle ja myös Itä Jerusalemiin. Haluan vakuuttaa: Vaikkapa ilman julkista ilmoitusta siitä. Mutta minä vaadin täydellistä rakennuskieltoa. Alueella on tarpeeksi rakennusvalvojia. Tämän ajan kuluessa voimme palata neuvottelupöytään ja ehkäpä päästä sovintoon rauhasta. Odotan edelleen vastausta.

ABBAS SELVITTELI myös lähihistoriaa neuvottelujen kulusta. Hän viittasi siihen, ettei ollut vaatimuksia rakennuskiellosta ennen 1993, koska ei ollut tiekarttaa, joka sitä edellyttää. Tiekartta asettaa vaatimuksia kaikille osapuolille. Meiltä vaadittiin terrorin lopettamista, Israelin tunnustamista ja jopa kiihotuksen lopettamista, kuten voitte havaita. Vaikka yhteiskomitea kiihotuksen lopettamiseksi lakkautettiin, me toimimme.

Ei ole enää kiihotusta yhdessäkään moskeijassa, kuten väitettiin, Abbas selitti. Turvallisuustilanne Länsirannalla on erinomainen. Mutta mitä te olette tehneet? Ette ole toteuttaneet ensimmäistäkään tiekartan määräystä. Te poistitte muutamia tiesulkuja, mutta 640 on jäljellä. En ymmärrä miksi. Meillä on turvallisuusyhteistyö, joten miksi ne pidetään?

ABBAS selvitteli myös neuvottelujaan Olmertin kanssa, joita hän kuvaa kuin keskusteluiksi ostoksista supermarketissa: Toinen tarjoaa, ja toinen tekee oman tarjouksensa. Hän tarjosi Olmerille 1.9 % Länsirannasta; Olmert vaati 6.5 %. Keskustelut oli tarkoitus viimeistellä Washingtonissa 3. tammikuuta, mutta viime hetkellä Erekat peruutti matkansa ja tilanne pysähtyi siihen. Hän sanoi hyväksyneensä Olmertin analyysin, että Itä Jerusalemin arabiosat liitetään Palestiinan valtioon, ja juutalaisosat Israeliin. Jerusalemin pyhistä paikoista hän kertoi sovitun näin: Ehdotin, että niiden valvonta annetaan Natolle, mutta Olmert sanoi, ettei USA suostu siihen, eikä EU pysty jota esitin seuraavaksi. Lopulta sovittiin USA:n, Egyptin ja Olmertin kanssa, että niiden valvonta annetaan UNIFIL:n joukoille.

Abbas sanoi kannattavansa Gilad Shalitin vapauttamista Hamasin neuvottelemin ehdoin, mutta että Marwan Barghouti tulee vapauttaa myös.
Lopuksi Abbas vakuutti, että hänen päätöksensä siirtyä syrjään on lopullinen.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1135431.html

Abbasin väitteeseen, ettei kiihotusta enää esiinny PA:n alueilla, kannattaa tutustua PA:n TV:n välittämään lastenohjelmaan, jossa nimenomaan kehotetaan tappamaan juutalaisia, elleivät he vapaaehtoisesti poistu Palestiinasta. Videon kanssa voi olla vaikeuksia.
http://www.joelstrumpet.com/?p=2370

4. TURKIN AKTIIVISUUS Lähi Idän alueella herättää huolestuneisuutta monella taholla. Joelstrumpet kertoo artikkelissaan, että Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu matkusti tiistain turkkilais-arbilaisen foorumin kokoukseen Damaskoksessa. Forum alkoi tiistaina. Foorumiin osallistuvien maitten diplomaatit Turkista, Syyriasta, Irakista, Libyasta, Qatarista Sudanista ja Somaliasta tapasivat toisensa keskusteluissa ennen tiistain foorumia.

Artikkelissa, jonka liitteenä on karttapiirrokset mainituista keskusteluihin osallistuneista maista, kiinnitetään huomio siihen, että foorumiin eivät osallistuneet maat, joita pidetään Iranin valtaa vastustavina maina; Egypti, Saudi Arabia ja Jordania. Edelleen Iran ja Afganistan ovat sieltä poissa, koska ne eivät ole arabimaita.

Artikkelissa kerrotaan edelleen, että forumissa sovittaneen Turkin vuoden järjestämisestä arabimaissa ja Arabivuoden järjestämisestä Turkissa ensi vuonna. Sen tarkoituksena on edistää Turkin ja arabimaitten keskinäisiä kehitysprojekteja sekä kansojen keskinäisiä suhteita. Tältä pohjalta voidaan ymmärtää Turkin erottautuminen Israelista.
http://www.joelstrumpet.com/?p=2373#more-2373

5. ISRAELIN ja Englannin diplomaattisuhteet ovat lähes katkeamispisteessä Englannissa julistetun pidätysmääräyksen johdosta, joka dramaattisesti esti entisen ulkoministeri Tzipi Livnin, nykyisen Kadiman puheenjohtajan ja oppositiojohtajan, matkan Lontooseen, jossa hänellä oli sovittu puhe Juutalaisen Kansallisrahaston kokouksessa. Livnin toimisto aluksi ilmoitti rohkeasti, ettei pidätysuhka ollut syynä matkan perumiseen, mutta tilanteen kehittyessä kriisitilaan hän on joutunut alistumaan välttämättömään.

ASIA EI ole uusi, samanlainen pidätetyksi joutumisen uhka on ollut vuosikaudet, vaikka Englannin johtajat ovat toistamiseen vakuuttaneet korjaavansa lainsäädäntöä ilman tulosta. Englannin laki sallii minkä hyvänsä yksityishenkilön tai ryhmän tekevän vaatimuksen ulkomaalaisen pidättämisestä Englannissa epäiltynä sotarikoksista ja rikoksista inhimillisyyttä vastaan. Vaatimuksesta ei tarvitse ilmoittaa muille viranomaisille eikä hallituksella ole oikeutta puuttua siihen, vaikka se saisikin tiedon asiasta.

ISRAELIN ulkoministeriö antoi harvinaisen kovasanaisen lausunnon, jossa se syyttää Englannin oikeuslaitosta kyynisistä toimista, joita maan ääriryhmät esittävät. Lausunnossa vaaditaan, että Englannin hallitus lopullisesti toteuttaa lupauksensa poistaa Britannian ääriryhmien maan oikeuslaitoksen hyväksikäyttöä Israelia vastaan.

ENGLANNIN ulkoministeri David Miliband lopulta itsekin totesi tilanteen kriittisyyden ja soitti sekä ulkoministeri Liebermanille että Tzipi Livnille estääkseen tilanteen edelleen kärjistymistä.

ISRAELIN ulkoministeriön lausunnossa syytettiin Englannin hallitusta päättäväisen ja kiireellisen toiminnan puutteesta korjatakseen tämän kiistan, joka vahingoittaa maiden välisiä suhteita. Siinä valitettiin, etteivät Israelin johtajat voi enää vierailla Englannissa asemansa mukaisella arvokkuudella, ja uhattiin, että tämä tulee asettamaan esteitä Englannin halulle päästä osallistumaan Lähi Idän rauhanratkaisuun. Lieberman vakuutti, ettei hänen tarkoituksenaan ole etsiä riitaa Englannin kanssa, mutta että hän odottaa tasapuolista, oikeudenmukaista ja vähemmän yksipuolista kohtelua brittien taholta.

MILLABAND vakuutti tiistain lausunnossaan, että Israel on Englannin strateginen kumppani ja sen läheinen ystävä. Hän lupasi korjata asian niin pian kuin suinkin. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- USA:n juutalaisjärjestöt ovat vaatineet, että korkein oikeus peruttaa alemman oikeuden päätöksen, jonka nojalla Israelin siviilivirkailijoita voidaan syyttää USA:n oikeusistuimessa. (JP)

- Poliisi ja Tzufimin asukkaat kävivät rajuja kahakoita rakennustarkastajien yrittäessä määrätä puskutraktorin takavarikoiduksi. Yksi poliisi haavoittui keskinkertaisesti, kaksi muuta lievemmin, ja 11 asukasta poliisien rajuissa otteissa, joita silminnäkijät kuvaavat raakalaismaisiksi. Paikalle oli kerääntynyt 60 nuorta, jotka yrittivät estää tarkastajien toimia. Asukkaat sanovat, että kohteella on voimassa oleva lupa. (JP)

- Har Bracha yeshivan kapina Barakia vastaan leviää, ainakin Otnielin yeshiva lähellä Hebronia ilmoittaa liittyvänsä Har Brachan rinnalle.

- Venäläinen liikennekone oli vähällä murskautua yrittäessään laskeutua väärälle kiitoradalle. Valvontatorni sai koneen ajoissa kääntymään, mutta vasta kolmas yritys onnistui oikealle radalle. (JP)

- Ryhmä juutalaisia, jotka haluavat juutalaisten aktiivisempaa nousemista Temppelivuorelle järjestävät pyhiinvaellusmatkan Temppelivuorelle hanukan kunniaksi torstaina. He odottavat runsasta osanottajamäärää saadakseen tukea ajatukselleen. (JP)

- Apulaisulkoministeri Danny Ayalonin laatima harvinainen vetoomus arabikansoille liittyä Israelin kanssa rauhan rakentamiseen Lähi Itään. Kirjoitus julkistettiin Asharg Alawsat lehdessä tiistaina otsikolla Open Letter to the Arab World (avoin kirje arabimaailmalle). Siinä kehotetaan liittymään yhteiseen taisteluun uskonnollisia äärisuuntia ja ilmaston muutosta vastaan, erikoisella maininnalla Iranista ja sen tuesta terrorijärjestöille. Myös Iranin uhka alueelle ja sen kehittämä ydinpommi olivat Ayalonin vetoomuksen taustalla yhteisen painostusrintaman muodostamiseksi. (JP)

- Iran testasi eilen uutta Sejil-2 ballistista ohjusta. USA:n Valkoinen Talo hyväksyi sanktioita öljytuotteiden Iraniin vientiä vastaan. Iran vähättelee sen merkitystä, eikä se tule voimaan ennen kuin kongressi vahvistaa sen..(haaretz)

- Ehud Barakin vaimo oli palkannut toisen laittoman työntekijän Tel Avivin loistoluokan asuntoonsa. Poliisi kuulusteli vaimoa eilen. (INN)


_ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _ _ . . . _ _

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa