Uutisia Israelista PERJANTAI 18.12.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista PERJANTAI 18.12.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 19 Joulu, 2009 3:35


Uutisia Israelista PERJANTAI 18.12.09


1. EU:N UUSI turvallisuus- ja ulkoasian korkea edustaja (hänestä puhekielessä käytetty titteli lienee toistaiseksi määrittelemättä) Baroness Catherine Ashton of Upholland, kuten hänen koko nimensä kuuluu, piti tiistaina uudessa elementissään EU:n parlamentaarikoille MEP Strasbourgissa puheen, joka sai Israelin johtajat haukkomaan henkeään. Hänet tiedettiin kyllä kiivaaksi Israelin vastustajaksi ennen nimitystään korkeaan virkaansa, mutta hänen sanallinen hyökkäyksensä tiistaina oli yllätys, jota diplomaatilta ei odottaisi.
Hänen virallinen virkakautensa alkaa vuoden alussa.

Israelissa ihmetellään ennen kaikkea sitä, miten hän menee sotkemaan vettä virrassa käymättä itse edes lähelläkään paikkaa, josta hän esittää varmoja mielipiteitä. Lady Ashton, kuten häntä arvokkaasti nimitetään, sanoo kyllä keskustelleensa kvartetin Lähi Idän lähettilään Tony Blairen kanssa, josta hän vihjailee, ettei tämä ole hoitanut tointaan hänelle maksetun palkan arvoisesti. Seuraavassa hänen puheitaan haaretzin välittämänä.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1135787.html

2. BRITTIDIPLOMAATTI Cathy Ashton puhui ensimmäisessä linjapuheessaan EU:n korkeana virkailijana ennen vuoden alusta alkavaa virkakauttaan. Hänen ehkä kiivaimmat hyökkäyksensä kohdistuivat Israelin harjoittamaan politiikkaan. Haaretz kokosi hänen puheestaan tärkeimpiä kohtia, joita esittelen seuraavassa.

Ashton sanoi suorasukaisesti kiertelemättä, että Itä Jerusalem on miehitettyä aluetta, kuten myös koko Länsiranta. Hän ei antanut erityistä tunnustusta Netanyhahun julistamalle Juudean ja Samarian 10 kuukauden rakennuskiellolle, vaan totesi, että se on ensimmäinen askel vastakohtana EU:n virkailijoitten aiemmin antamiin myönteisiin lausuntoihin. Hän ei artikkelin mukaan kertonut, mikä tai mitkä tulisivat olemaan seuraavat askeleet.

Lady Ashtonin puheen seuraava aihe käsitteli kvartetin, USA:n, Venäjän, EU:n ja YK:n muodostaman tiimin, roolia todeten, että sen tulee voida osoittaa olevansa siihen käytettyjen varojen arvoinen. Hän vihjaa tulleensa tähän käsitykseensä keskusteltuaan israelilaisten, palestiinalaisten sekä USA:n ulkoministerin kanssa. Ashtonin mukaan kvartetti tulee voida elävöittää siihen kohdistettujen odotusten ja varojen mukaiseksi.

karkottamista sekä erottavan esteen rakentamista. Seuraavaksi hän sanoi EU:n olevan hyvin huolestunut elinolosuhteista Gazassa, jonka saartotoimet hän haluaa poistettaviksi välittömästi.

Tarkkailijat ovat kiinnittäneet enemmän huomiotaan siihen, mitä hän jätti sanomatta kuin siihen, mitä hän sanoi. Hän ei esimerkiksi maininnut sanallakaan Israelin ja EU:n tai Englannin välisistä suhteista, joita esim. pääministeri Gordon Brown sanoo ystävällisiksi. Ashtonin puhetta käsitellään myös seuraavassa osoitteessa: http://groups.google.com/group/misc.act ... 0de54317ac

3. LADY ASHTONIN linjapuhe EU:n parlamentissa tiistaina lupaa kylmiä aikoja Israelille ja Netanyahun hallitukselle, joka tulee kohtaamaan aivan uudenlaisen hyökkäysrintaman. Israelin viranomaiset ovat huolestuneita varsinkin siitä, että diplomatiassa lähes kokemattomana pidettävä EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja on altis ulkopuolisille vaikutteille, joita PA:n kokeneet ja häikäilemättömät edustajat tullevat hyödyntämään.
Israelin ulkoministeriön taholta annetaan ymmärtää, että lady Ashtonin puhe edustaa Englannin perinteistä arabimyönteistä politiikkaa, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Mutta on syytä huomioida, ettei Ashton edusta EU:ssa Englantia vaan nimenomaan 27 EU:n jäsenvaltion muodostamaa Euroopan Unionia ja sen muotoilemaa politiikkaa.
Hänen lausuntojaan kuunnellaan siten erityisellä hartaudella, kuten on jo osoittautunut.

Ashtonin tiistaisen puheen jälkeen monet EU-parlamentaarikot ovat vaatineet rangaistus-toimia Israelille sen harjoittaman politiikan vuoksi, mukaan lukien aiempien sopimusten mitätöimistä Israelin ja EU:n välillä. Irlannin EU-parlamentin jäsen Proinsias De Rossa, joka vieraili Israelissa viime viikolla, kutsui Israelin Palestiinan politiikkaa apartheidiksi.

Tähän voitaneen liittää Ruotsin ulkoministerin laatima Israelia tuomitseva julkilausunto, joka tosin muotoiltiin säädyllisemmäksi ennen vahvistusta EU:n ulkoministerineuvostossa, sekä Englannin oikeusistuimen antama pidätysmääräys Kadiman puheenjohtajalle Tzipi Livnille.

Jotkut ulkomaiset tarkkailijat, joista voitaneen mainita entinen USA:n Israelin lähettiläs Martin Indyk, ovat valittaneet Israelin ministereitten harkitsemattomia lausuntoja, joissa he vakuuttavat rakentamisen jatkuvan Juudeassa ja Samariassa kaiken aikaa. Indyk mainitsi erityisesti salkuttoman ministerin Benny Beginin, joka näyttää kantavan huonoa omaatuntoa siitä, että hän kannatti Netanyhaun moratoriumia hallituksessa. Ashtonin puheesta päätellen Israel on joutunut EU:n palkkaaman uuden hyökkäyskoiran (attackdog) jahtaamaksi.

4. HYÖKKÄYSKOIRISTA puheen ollen seuraava JP :n uutinen antanee kuvan millaisista koirista on kyse. Ihmisoikeusryhmä Yesh Din syyttää, että Ofran juutalaisyhteisö käyttää hyökkäyskoiria estäen palestiinalaisia pääsemästä tiluksilleen maataloustöihin. Yesh Din asianajajat Mixhael Sraed ja Shlomi Zachary jättivät korkeimmalle oikeudelle kanteen Silwad kyläneuvoston johtajan Nael Hamadin ja kolmen kylänasukkaan puolesta.

Asianajajat väittävät, että koko Ofran juutalaisyhteisö on rakennettu laittomasti maalle, jonka omistavat Silwad ja läheinen Ein Yabrudin kylä. Kanteessa viitataan kuitenkin vain alueeseen Ofran yhteisön rakennetun alueen ulkopuolella, jonka he väittävät joutuneen juutalaisille laittoman valtauksen kautta.

Kanteessa kerrotaan, että Israel on rakentanut useita kiertoteitä ja niille erilaisia tie-esteitä vaikeuttaakseen liikennettä, joitten rakentamiseksi on vallattu satoja dunameita palestiinalaisten omistamaa maata. Lisäksi Ofran juutalaiset ovat pystyttäneet aitoja, joilla he suojelevat maitaan, ja niiden tukena he käyttävät hyökkäyskoiria pitääkseen arabit poissa, jotka kanteen mukaan ovat maan todellisia omistajia.
Kanteessa väitetään, että juutalaisyhteisö on kahminut maata kaikkiaan 3 100 dunamia, jota he eivät ole kuitenkaan hyödyntäneet vaan joka on muuttunut joutomaaksi.

Tapaus on yksi lukemattomista, joissa maapohjan omistusoikeus perustuu Ottomaani-hallinnon aikaisiin karttoihin ja dokumentteihin, joiden laillisuus on kyseenalainen. Tämäkin vain osoittaa Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin monimutkaisuuden. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FshowFull.

5. JUUDEAN JA SAMARIAN rakennuskielto aiheuttaa varsin sekavan tilanteen monille sekä asuntoaan rakentavalle tai sitä suunnittelevalle, eikä vähiten urakoitsijoille, jotka ovat aloittaneet hyvässä uskossa rakennustyöt mutta eivät voi jatkaa rakennustarkastajien käytyä kieltämässä niiden jatkamisen. Monissa tapauksissa heillä on voimassa oleva urakkasopimus, joissa määritellään vastuut ja velvollisuudet, mutta kuka vastaa sovittujen maksujen suorittamisesta tässä tilanteessa, ja kuka vastaa pilalle menevistä rakennustarvikkeista ja lomautetuista tai irtisanotuista työntekijöistä?
Eräs tällainen urakoitsija on Haim Zaken ainakin 20 muun joukossa, jotka ovat lähettäneet kyselyjä ja korvausvaatimuksia pelkästään Jerusalemin alueelta siviilihallitukselle, joka ei ole mitenkään valmistautunut tilanteeseen. Sen on määrä perustaa komitea, joka käsittelee korvauskysymyksiä, mutta sitä ei ole tehty.

Zaken on laskenut menetyksensä, mitä rakennuskielto aiheuttaa hänelle, ja sen perusteella hän on lähettänyt Knessetin ulko- ja turvallisuusvaliokunnalle laskun, joka nousee kymmeneen miljoonaan NIS. Kaikkiaan tuhat asuntoyksikköä jäädytettiin kiellon takia. Zakenin yhtiön 67-auntoyksikön jäädyttäminen Betar Illitissa aiheuttaa sille 10 miljoonan NIS tappiot. Hän ei ollut ehtinyt valaa betonia perustuskaivauksiin ennen tarkastajien tuloa.
Urakoitsijat ja rahoittajat laskevat, että 10 kuukauden moratorium aiheuttaa heille ainakin miljardin NIS menetykset.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

6. UUTISOTSIKOITA

- Poliisin ja juutalaisasukkaitten väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet tarkastajien pyrkiessä väkivalloin suorittamaan tarkastuksiaan asukkaitten vastustuksesta huolimatta. Poliisi käyttää erikoiskoulutettuja Yassam mellakkapoliiseja, joiden otteet ovat rajuja ja joitten seurauksena lukuisia nuoria on vammautunut osan joutuessa pidätetyksi. Tilanne olisi melkein surkuhupaisa, ellei se olisi niin traaginen, jossa nuorison parhaimmisto leimataan lähes rikolliseksi ja joutuu poliisin rikosrekistereihin. Lisäksi tilanteen karmeutta lisää tietoisuus, ettei tämä Netanyahun kehittelemä ja härkäpäisesti toteuttama suunnitelma ole tuonut juuri minkäänlaista sympatiaa kansainvälisesti eikä pehmentänyt PA:n johdon ehdotonta kieltäytymistä keskusteluista Israelin kanssa. Parhaimmatkin lausunnot lisäävät kiitoslausuntoon automaattisen lisämääreen: Mutta se ei ole tarpeeksi, kiellon tulee koskea kaikkea rakentamista Juudeassa ja Samariassa ja myös Jerusalemin alueilla, jotka IDF vapautti Jordanian miehityksestä 1967 puolustussodassa. Tämä on eräänlaista varjonyrkkeilyä, jossa vastustaja ei ole todellinen ja johon ei saa kontaktia. (JP)

- Puolustusministeri Ehud Barak vannoo, että lakia tullaan toteuttamaan viimeistä pilkkua myöten eikä lupaa minkäänlaisia poikkeuksia. Hän julistaa, että hallituksen päätös kiellosta on maan laki, jota hän toteuttaa. Hänen vannomisensa tuntuu kovin ontolta, kun muistaa, että hänen kotiinsa Tel Aviviin palkattiin laittomia ulkomaisia työntekijöitä, viimeinen Netanyahun moratoriumin ollessa voimassa. Laki ei ole sama kaikille. (JP)

- Ehud Barak kutsuttiin ensi viikon alussa Turkkiin, jossa hän tavannee virkaveljeään ja muita Turkin johtajia, vaikka maitten väliset suhteet ovat olleet lähes katkeamispisteessä. (JP)

- Poliisi löysi äänenvaimentajatehtaan lähellä Ramlea. Äänenvaimentimet lienee tarkoitettu rikollisten käyttöön, mutta terrorismi on aina toinen kohde. (JP)

- Oikeuskansleri Mazuz havaitsi yli neljän vuoden hiljaisuuden jälkeen, että Gush Katifista karkotettujen asema on edelleen hoitamatta. (JP)

- Belgian konsulaattia Jerusalemissa uhkaa häätö, ellei se maksa 14 miljoonan NIS vuokra-rästejään. (JP)


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron