Uutisia Israelista SUNNUNTAI 20.12.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista SUNNUNTAI 20.12.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 20 Joulu, 2009 14:53



Uutisia Israelista SUNNUNTAI 20.12.09

1. ISRAELIN apulaisulkoministeri Danny Ayalon vastasi EU:n ulkoministeriön johtajan Catherine Ashtonin hyökkäykseen Israelia kohtaan tulisesti todeten, ettei EU tule onnistumaan yhtään paremmin juutalaisten erottamiseksi Jerusalemista kuin mitä Rooma onnistui aikoinaan. Rooman armeija valtasi Jerusalemin v. 70 tuhoten kaupungin ja juutalaisen Temppelin.

Uusi kapina syntyi Bar Kochban johdolla, jonka roomalaiset pitkän ja armottoman sodan jälkeen voittivat v. 135 tuhoten kaiken Pyhässä Maassa, muuttaen Jerusalemin soraläjäksi ja aloittaen roomalaisen kaupungin rakentamisen pääkaupungin raunioille. Temppelivuori aurattiin tasaiseksi ja sille rakennettiin Juppiterin temppeli. Juutalaisia kiellettiin kuoleman uhalla astumasta jalallaan Aelia Capitolinan kaduille, mutta heitä eli siellä kuitenkin, ja on elänyt kaiken aikaa lukuisista karkotuksista huolimatta.

MINISTERI Ayalon vakuuttaa, ettei EU:n uusi ulkomaanasioista vastaava Ashton tule onnistumaan juutalaisten karkottamisessa Jerusalemista edeltäjiään paremmin. Hän puhui lauantaina Jerusalemissa todeten: Aivan kuten he eivät onnistuneet erottamaan Jerusalemia Israelista, samalla tavoin YK:n ja EU:n diplomaatit tulevat epäonnistumaan.

Käsitellessään mahdollisuutta, että eurooppalaiset tulisivat tunnustamaan yksipuolisesti julistetun Palestiinan valtion pääkaupunkinaan Itä Jerusalem, Ayalon totesi sen aiheuttavan yksipuolisia päätöksiä Israelin taholta: Yksipuolisten päätösten hyväksyminen muuttaa säännöt, eikä Israel pidä enää itseään sidottuna sopimuksiin ja järjestelyihin, joita on tehty Oslon sopimusten jälkeen. Israel on oikeutettu tekemään omia yksipuolisia ratkaisujaan.

ASHTON toimi aiemmin EU:n kaupallisena komissaarina eikä hänellä ole ulkopoliittista kokemusta. Hän astuu uuteen virkaansa vuoden alussa. Hän toivoo voivansa vierailla Israelissa tammikuun lopussa tai helmikuun alussa. EU:n ulkomaanasioitten hoitajana toiminut Javier Solana jäänee eläkkeelle, mutta varmaan toimii taustalla vielä pitkään.(JP)

2. TARKKAILIJAT ovat yrittäneet tutkia Ashtonin puhetta löytääkseen siitä viitteitä, miten hän tulee toimimaan uudessa roolissaan. Riippumaton EU-observer kertoo web-sivullaan, ettei Ashton maininnut Israelia Lähi Idän ainoana demokratiana, ei maininnut uhkaa Israelin turvallisuudelle, eikä vaatinut, että PA:n tulee palata neuvotteluihin välittömästi. Hän ei antanut tunnustusta Netanyahun laatimalle 10 kuukauden moratotiumille pitäen sitä vain ensiaskeleena vastoin EU:n johtajien myönteisiä lausuntoja. Ashtonin katsotaan jatkavan Englannin virkailijoitten perinteistä arabimyönteistä ja Israelin vastaista politiikkaa.

EU:n presidentin nimissä Ruotsi julkisti perjantaina julkilausuman, jossa tuomitaan Netanyahun julkistama etuoikeutettujen yhteisöjen lista, johon kuuluu 90 setlementtiä. Lausunnossa EU ilmaisee pettymyksensä Israelin hallituksen äskeisen päätöksen johdosta setlementtien liittämisestä listaan: Päätös on vastoin julistetuin rakennuskiellon henkeä. Se myös estää otollisen ilmapiirin muodostamiseksi neuvottelujen aloittamiseksi kahden valtion periaatteen toteuttamiseksi. EU kehottaa Israelia jatkamaan aloittamallaan moratoriumin tiellä. EU:n kannan mukaan miehitetyille alueille rakennetut setlementit ovat laittomia kansainvälisen lain mukaan. EU kehottaa Israelia välittömästi lopettamaan kaiken toiminnan setlementeissä. Ruotsin ulkoministeriön olisi syytä tutustua tarkemmin kansainväliseen lakiin.
EU:n lausunto on kuin suora lainaus PA:n johtajien toistuvista lausunnoista.

ISRAELIN hallituksen virkailija pyrki selittämään medialle, ettei setlementtien liittäminen etuoikeutettujen listaan millään tavoin edistä rakentamista niissä; päätökset tehtiin turvallisuus-näkökohtien mukaan, eikä siten ole vastoin moratoriumia. (JP)

3. EGYTIN tiedustelupäällikkö Omar Suleiman saapuu Israeliin tänään. Tämä on hänen toinen Israelin vierailunsa Liebermanin ulkoministerikauden aikana.

Egyptin ulkoministeri Gheit ei halua puristaa Liebermanin kättä tämän päästäessä vaalikiertueellaan varomattoman lausunnon: Jos presidentti Mubarak ei halua vierailla Israelissa, hän painukoon helvettiin. Toiseksi hän väläytti jossain vaiheessa, että tiukan tilanteen tullessa IDF voi tuhota Assuanin padon. Jos näin kävisi, padon taakse padotut vedet tuhoaisivat Niilin alajuoksun varrelle rakennetut Egyptin tärkeimmät kaupungit ja asutuskeskukset. Suleiman on yksi Egyptin presidentti ehdokkaista Mubarakin lopulta päättäessä astua syrjään.

SULEIMAN tapaa pääministeri Netanyahun, puolustusministeri Barakin sekä Libermanin. Hänellä on tukku tärkeitä keskustelun aiheita, joista päällimmäisinä lienevät Gilad Shalitin vapauttamisneuvottelut, joista Saksa ilmoittaa irrottautuvansa välittäjän roolista, ellei ratkaisua saada pian syntymään, Peresin tietojen mukaan 3 viikon aikana. Toinen asia koskenee Egyptin yrityksiä laittoman aseviennin lopettamiseksi Gazaan. Egypti rakentaa syvälle maan sisään upotettavaa teräsaitaa Gazan ja Siinain rajalle. Palestiinalaiset ovat tulittaneet Egyptin aidan rakentajia, minkä johdosta Egypti lisää sotilaitaan alueelle. (JP)

4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak on ministeriönsä avustamana laatinut toimintaohjeen, jonka mukaan armeija tulee käyttämään halvauttavaa voimaa tuhotakseen laittomasti vastoin rakennuskieltoa jatketut rakennustoimet Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä. Armeijan komentokeskuksen laatima toimintaohje on 17-sivun mittainen.

Rakennustarkastajat ovat kiertäneet Juudeassa ja Samariassa jaellen rakennuskieltoja kohteille, joiden he ovat katsoneet kuuluvan kiellon piiriin. JP:n artikkelin mukaan, jonka laativat T Lazaroff ja Y Katz, monissa rakennuskohteissa rakennustyöt jatkuvat kaikesta huolimatta. Useissa setlementeissä asukkaat ovat pyrkineet estämään rakennustarkastajien pääsyn sisälle yhteisöihinsä, mikä on aiheuttanut rajuja kahakoita tarkastajien suojana kulkevien rajapoliisien kanssa. Lukuisia asukkaita on vammautunut ja joitakin on pidätetty. Myös poliiseja on haavoittunut lievästi. Tämä oli ohjeen ensimmäinen vaihe.

TOISESSA vaiheessa armeija tulee aktiivisesti osallistumaan tarkastajien ja poliisin keskittyessä tuhoamaan keskeytettäviksi määrättyjä kohteita sekä pidättämään tarkastajien työtä vastustavia asukkaita. Ohjeessa otaksutaan, että asukkaitten vastarinta tulee olemaan väkivaltainen, mutta ettei tuliaseita käytetä. Armeijan sotilaat tulevat poliisin avuksi vain äärimmäisen väkivaltaisissa tapauksissa, lupaa toimintaohje. Muissa tapauksissa armeija toimii vain ulkopuolisena suojelijana.

BARAK pitäytyy lujasti päätöksessään Har Brachan yeshivan poistamiseksi puolustus-ministeriön sopimasta hesder-järjestelmästä. Hesder-yeshiva sopimuksessa olevat 50 yeshivan johtajat pitävät tänään hätäkokouksen, jossa käsitellään Har Brachan tapausta. Järjestelmässä mukana olevat 50 rabbia kokoontuvat Or Etzion yeshivassa rabbi Haim Druckmanin johdolla. Hesder sopimuksen mukaan yeshiva.opiskelijat palvelevat 16 kuukautta armeijassa ja lähes neljä vuotta yeshivassa opiskellen.

Kriisin aiheutti rabbi Eliezer Melamedin päätös kieltää yeshivassa opiskelevia n. 150 oppilasta osallistumasta toimiin, joissa he joutuisivat suojelemaan rakennustarkastajia ja poliiseja niiden jakaessa rakennuskieltoja Juudean ja Samaria juutalaisyhteisöissä. Melamed tulkitsee tällaisen toiminnan olevan juutalaisen seremonialain, halachan, vastaista. (JP)

5. BARAKIN päätös armeijan käyttämisestä aktiivisesti kaiken vastarinnan eliminoimiseksi Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä on aiheuttanut jyrkkiä vastalauseita sekä kansanedustajien että ihmisoikeusjärjestön taholta. Armeijan ohella operaatioihin osallistuvat Shin Bet, poliisin erikoisosastot, joista Yassam lienee pahin, sekä IDF:n lentokalustoa, jotka kuvaavat tilanteita maastossa, sekä paikalliset poliisiosastot. Johdon taholta vakuutetaan, ettei väkivaltaa käytetä, jos asukkaat eivät vastusta. Armeijan taholta operaatiota johtaa Juudean ja Samarian prikaati. Poistettaviksi määrätyt kohteet eristetään siten, ettei sinne päästetä enempää asukkaita kuin ulkopuolisiakaan eikä varsinkaan median edustajia. Ihmisoikeusjärjestön taholta operaatiota kuvataan IDF:n sotilasoperaatioksi Israelin siviilejä vastaan, joitten ihmisoikeudet on mitätöity.

PA:N hallitus aikoo kieltää palestiinalaisten rakennustyöntekijöitten käyttämisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen rakennustöissä. Heitä työskentelee siellä n. 22 000, joille pitäisi löytää korvaavaa työtä. Yhtenä mahdollisuutena pidetään heidän liittämisestään USA:n koulutusohjelmaan PA:n poliisijoukkoihin.

Heitä on koulutettu neljä pataljoonaa, kussakin 500 miestä; viides pataljoona aloittaa koulutusjakson vuoden alkupuolella. Päätös palestiinalaisten käyttämisestä rakennustöissä aiheuttaa joka tapauksessa suuria ongelmia monelle palestiinalaiselle, sillä työpaikkoja ei ole tarjolla jokaiselle, ja palkat ovat alemmat PA:n alueilla kuin mitä heille maksetaan israelilaisten työnantajien taholta. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- Kabinetti hyväksynee Dorit Golenderin lähettilääksi Moskovaan. (JP)

- Libanonin pääministeri Saad Hariri teki ensimmäisen vierailunsa Syyriaan, jossa hän tapasi maan presidentin Bashar Assadin. Libanonin ja Syyrian välit ovat olleet epäluuloiset, koska Syyrian uskotaan osallistuneen Saad Haririn isän Rafik Haririn murhaan. Saad Hariri pyysi Syyrialta apua Israelin vastaisessa taistelussaan. (JP)

- Iran on virallisesti ilmoittanut, että ainakin 3 viime vaalien tuloksia vastustanutta mielenosoittajaa on kuollut kuulusteluissa kidutuksen seurauksena. (JP)

- Iranin viranomainen vähättelee Iranin ydinteollisuutta, joka ei saa uuden polven sentrifugeja käyttöönsä ennen kuin 2011. Ahmadinejad puolestaan vakuuttaa, ettei Iran suostu sopimukseen länsivaltojen kanssa ennen kuin ne lopettavat uhkaukset maata vastaan. (JP)

- Amerikkalaiset suosittavat neuvotteluja Iranin kanssa, mutta jos sanktiot eivät tuota tuloksia, sotilaallinen ratkaisu on hyväksyttävissä. (JP)

- Iranilaiset joukot tunkeutuivat Irakin maaperälle miehittäen käyttämättömän öljylähteen, jonka Iran haluaa. Irakin hallitus lähetti kiireesti omia joukkojaan paikalle, jotka saartoivat alueen. Irakin armeijan ja rajajoukkojen sotilaat odottavat lisäohjeita lähellä öljylähdettä no 4 al-Fakkah öljyalueella. (JP)

- Libanonin rannikon edustalla uponnut laiva surmasi 11 ihmistä torstain kovien tuulien aikana, mutta useita on edelleen kateissa. Panamalaisessa rahtilaivassa oli 83 miehistön jäsentä, tuhansia lampaita sekä elintarvikkeita. Alus oli matkalla Uruguaysta Syyriaan, se upposi 17 km Tripolista. (JP)

- Viisi miestä puukotettiin Kiyat Gatissa nuorisojoukon kieltäydyttyä hiljentämästä kovaa musiikkiaan lähellä kuppilaa, jota poliisi syyttää kovasta metelistä. Kuppilan omistajan mennessä nuorten luokse nämä puukottivat häntä ja yleisen hulinan alettua myös muita paikalla olijoita. (JP)

- Hamas käytti 2 miljoonaa USD äskettäisiin juhlallisuuksiinsa. (ynet)

- Poliisi kielsi juutalaisten pääsyn Temppelivuorelle hanukan aikana. USA:sta Israeliin muuttanut mies ja hänen häitään odottava tyttärensä pidätettiin Temppelivuorella, koska arabivartija väitti miehen liikuttaneen huuliaan, ehkä rukoillessaan, ja hänen tyttärensä nyökätessä päätään. Mies ja tytär vietiin Israelin poliisin tukikohtaan vanhassa kaupungissa, heitä kuulusteltiin tuntikausia ja lopulta poliisi pakotti heidät allekirjoittamaan tunnustuksen, josta mies vasta myöhemmin huomasi syyllistyneensä yleisen järjestyksen häiritsemiseen. Miehen vakuutuksia, ettei hän rukoillut, ei huomioitu. (INN)


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa