Uutisia Israelista maanantaina 28.12 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista maanantaina 28.12 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 28 Joulu, 2009 15:47

MAANANTAI 28.12.09


1. IDF:N OPERAATIO Nablusissa on aiheuttanut melkoista vipinää Fatahin ja PA:n sisällä. Kolmen al-Aksan solun jäsenen hautajaisiin osallistui tuhansia, jonkin lähteen mukaan 20 000 ihmistä. Niiden sävy oli kostonhimoinen, mutta se kohdistui yllättäen Palestiinan Auktoriteettiin, jota syytetään yhteistyöstä IDF:n kanssa ja siitä, että koska PA houkutteli heidät pois aktiivisesta terrorismista ja luopumaan aseistaan, mutta ei toteuttanut lupaustaan maksaa heille parempaa palkkaa ja antaa heille johtoasemia PA:n poliisivoimissa, miehet joutuivat hakemaan lisäansioita muualta, tällä kertaa Hizbullahilta tai al-Qaidalta, joka maksoi heille paremmin kuin mitä PA suostui tekemään, eikä pienikään lisäansio ole pahasta.
PA aloitti nelisen vuotta sitten uuden menetelmän, jossa se tarjosi terrorismiin osallistuneille paikkaa PA:n poliisivoimissa tai siviilitehtävissä. Lisäksi PA suostutteli IDF:n ja Shin Betin mukaan sopimukseen, jonka nojalla ne eivät jahtaa niitä, joille PA on luvannut armahduksen. PA:n menetelmän mukaan aseestaan luopunut joutui asumaan määräajan PA:n valvomassa asunnossa, ja sen jälkeen asumaan määrätyssä kaupungissa. Jos hänen todettiin noudattaneen sopimusta, hän sai sen jälkeen täyden vapauden ja PA:n lupaaman ansiotyön. Näin sovittiin teoriassa, eivätkä IDF ja Shin Bet jahdanneet heitä, vaikka he olivat olleet etsittyjen listalla. Ilmeisesti menetelmä ei tyydyttänyt kaikkia siihen osallistuneita. Monet karaistuneet terroristit katsoivat, ettei PA arvostanut tarpeeksi heidän uhraustaan luovuttuaan terrorismista, ja katsoivat olevansa oikeutetut etsimään muita keinoja. (JP)
2. JASSER ARAFAT on kokenut uuden tulemisen, ei enää karkeaan sotilaspukuun ja ruudulliseen arabipäähineeseen pukeutuneena, vaan siistiin länsimaiseen tilauspukuun ja solmioon sonnustautuneena. Mutta vaikka ulkoasu on käytännön sanelemista syistä muuttunut, hänellä on samat vanhat kujeet. Länsimäisissä tilaisuuksissa hän pitää puheita, joissa hän uhoaa rauhantahtoa ja yhteistyöhalua mitä nyt joskus lipsauttaa vahingossa pakotteistaan jatkaa taistelua miehittäjää vastaan mutta arabiankielisissä puheissaan, joita julkistetaan arabilehdissä ja televisioesityksissä, hän karauttaa esille ilman pidikkeitä todellisen luonteensa, joka hehkuu tulta ja tulikiveä juutalaisia kohtaan, jotka ovat varastaneet palestiinalaisten maan ja sen luonnonrikkaudet, juovat heidän vetensä, myrkyttävät palestiinalaisten maan ydinjätteillään ja tukahduttavat palestiinalaisten elämän tiesuluillaan ja liikenne-esteillään, joista apartheid-muuri on pahin. Lisäksi nuo miehittäjät ja ristiretkeläisten jälkeläiset ovat tunkeutuneet Jerusalemiin, tuohon palestiinalaisten ikuiseen pääkaupunkiin, saastuttaen sen pyhät paikat ja hävittäen kaupungin arabiluonteen voidakseen muuttaa sen ilmeeltään ja ulkoasultaan juutalaiseksi. Näin tämä uudelleen syntynyt Arafat julistaa kansalleen kielellä, jota länsimaissa ei ymmärretä eikä kääntäjiä ole joka nurkkauksessa.
Jotta valeasu sopisi paremmin uuteen imagoon, myös nimi on uusittu. Nimenä on nyt Mahmoud Abbas, alias Abu Mazen, kuten hänet tunnettiin aktiiviterroristina. Eikä hänen kakkosmiehensä, länsimaissa koulutettu ja arvostetun Maailmanpankin entinen virkailija, PA:n hallitusta Abbasin antamalla mandaatilla johtava Salaam Fayad jää esimiehestään paljon jälkeen. Tämä mies osaa sujuvalla englanninkielellään hämätä länsimaiset johtajat uskomaan, että hän edustaa PA:ssa länsimaisia arvoja ja menetelmiä. Mutta hänenkin yksityistilaisuuksissa pitämänsä arabiankieliset puheet osoittavat hänen todellisen taustansa ja päämääränsä. Parhaana todisteena siitä lienee hänen laatimansa rauhansuunnitelma, jonka mukaan PA tulee esittämään YK:n turvallisuusneuvostolle Palestiinan valtion perustamisen kahden vuoden sisällä, perustuen arabisuunnitelmaan, joka vaatii uuden muslimivaltion rajoiksi 1949 aselepolinjat, pakolaisten paluuoikeutta tai korvausta sekä pääkaupungiksi Jerusalem, määrittelemättä sen jakoa itä ja länsiosaan.
Asian vakuudeksi kieltä osaavat voivat tutustua alla olevaan artikkeliin.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 87,00.html
3. HAARETZ kertoo web-sivullaan, että Meretzin entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja, joka palveli myös oikeusministerinä, on USA:sta saamiinsa tietoihin perustuen kertonut, että Netanyahu on lähes valmis allekirjoittamaan sopimuksen Obaman hallituksen kanssa rauhanneuvottelujen aloittamiseksi PA:n kanssa. Beilin oli se israelilainen poliitikko, joka ennusti Netanyahun rakennuskiellon Juudeaan ja Samariaan, joten Beilinillä lienee luotettavat yhteydet USA:n hallituksen aatetovereittensa kanssa. Lehden tiedusteluun USA:n hallituksen edustajilta he tunnustavat keskusteluja käydyn, mutta etteivät ne ole vielä sopimusta varten valmiit. Haaretzin mukaan sopimukseen kuuluu seuraavat kohdat.
- Netanyahu on valmis hyväksymään 24 kuukauden aikajakson rauhanneuvotteluiille, mutta ei halua sitoutua niiden lopputulokseen tässä ajassa.
- Netanyahu suostuu keskustelemaan rauhansopimuksesta perustuen 1949 aselepolinjoille sovituin muutoksin ja Israelin turvallisuusnäkökohdat huomioiden.
- Jerusalem on mukana keskusteluissa, mutta ilman ennakkoehtoja.
- Pakolaiskysymystä käsitellään vain kansainvälisessä foorumissa.
- Netanyahu suostuu toteuttamaan aiemmin PA:n kanssa tehdyt sopimukset.
- Arabisuunnitelmaa ei oteta neuvottelujen pohjaksi, mutta molemmat oaspuolet huomioivat tehdyt kansainväliset aloitteet.
Beilin sanoo varoittavansa Meretzin johtoa, että Netanyahu voi oikeistoa tyynnytelläkseen tuoda sopimukseen uusia esityksiä, jotka voivat vaikeutta neuvottelujen aloittamista.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1138104.html
4. NETANYAHUN väitetyn sopimuskeskustelun kanssa samaan aikaisesti ulkoministeri Avigdor Liberman esitteli omia näkemyksiään rahansopimuksesta PA:n kanssa. Lieberman kertoi tuntemuksistaan sunnuntaina. Hän sanoi, että tulee kestämään toiset 10 20 vuotta, ennen kuin palestiinalaiset ovat valmiit rauhaan Israelin kanssa. Hän puhui sunnuntaina Jerusalemin konferenssissa, johon osallistuu 140 ulkomaan lähettiä ja konsulia.
Vaikka antaisimme heille viimeisen hiekkajyväsen, jakaisimme Jerusalemin ja suostuisimme kaikkiin heidän vaatimuksiinsa, tilanne pysyy samana. Lieberman epäili, että PA:n johto koskaan kykenee suostumaan konfliktin loppumiseen Israelin kanssa. Israel on todistanut kerran toisensa jälkeen valmiutensa tuskallisiin myönnytyksiin, Me sallimme terroristijoukon tulla Tunisiasta, me annoimme heille aseet ja hallituksen ja jopa Gush Katifin. Lieberman todisteli, että palestiinalaiset Abba Ebanin sanoin, eivät koskaan menetä tilaisuutta menettää tilaisuus; eli heillä ei näytä olevan mitään halua sopia mistään Israelin kanssa. Lieberman viittasi myös siihen, miten Olmert tarjosi Abbasille kaiken, mitä Israel voi koskaan tarjota, jopa oman maansa pirstomista tyydyttääkseen PA:n vaatimukset, mutta sekään ei kelvannut. Samoin Netanyahu meni varsin pitkälle kesäkuun 14. päivän linjapuheessaan Bar Ilan yliopistossa, tarjoutuen hyväksymään kahden valtion periaatteen ja tehden lukuisia yksipuolisia myönnytyksiä saamatta mitään vastakaikua.
Lieberman esitti myös vastustuksensa Turkin toimimisesta välittäjänä Israelin ja PA:n tai Syyrian ja Hamasin kanssa todeten, että pääministeri Erdoganin lausunnot ovat sopimattomia ja osoittavat hänen hallituksensa yksipuolisuuden. Syyrian neuvotteluista hän esitti, että jos neuvotellaan, niiden tulee olla avoimet ja suorat johtajien keskeiset. (JP)
5. RABBI Meir Chein äskeinen murha on herättänyt Israelin sisällä keskustelun tuomittujen terroristien vapauttamisen mielekkyydestä. Yksi IDF:n löytämistä ja eliminoimista terroristeista oli suhteellisen äskettäin vapautettu oikeuden päätöksellä ennenaikaisesti hänelle langetetusta vankeusrangaistuksesta. Pääministeri Netanbyahu teki asiasta oman arvionsa todetessaan eilisessä hallituksen istunnossa, että 45-vuotiaan lastentarhoissa opettajana toimineen rabbin järjetön murha asettaa Gilad Shalitin vapauttamisneuvottelut uuteen valoon. Hän jopa vihjaili, että neuvottelut voivat päättyä umpikujaan.
Netanyahu matkustaa huomenna Egyptiin, jossa hän keskustellee tästä kuten myös neuvottelujen aloittamisesta PA:n kanssa tavatessaan presidentti Mubarakin. Kuten eilen raportoitiin, Mubarak keskusteli Riadissa Saudi Arabian kuninkaan Abdullahin kanssa Palestiinan valtion perustamisesta 1949 aselepolinjoilla ja saudi-suunnitelman pohjalta päämääränä tehdä yhteinen arabien esitys turvallisuusneuvostolle Palestiinan valtion perustamiseksi. Tämän kanssa sopinee yhteen Netanyahun keskustelut USA:n hallituksen kanssa rauhankeskustelujen aloittamiseksi ja käymiseksi 2 vuoden aikana. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Beershebassa beduiinisotilas ampui toverinsa kuoliaaksi ostoskeskuksessa kännykästä syntyneen riidan päätteeksi. (JP)
- Yksi Nablusista löydetty kivääri on ballistisissa kokeissa osoittautunut rabbi Meir Chain murhassa käytetyksi.
- Sunnuntaina Hamas juhli vuosi sitten IDFn aloittaman cats lead operaatiossa saamastaan voitosta Israelin mahtavasta armeijasta. Tilaisuus ei kuitenkaan vetänyt kansaa siinä määrin kuin Hamas toivoi.
- JP artikkelissa esitetään painavia epäilyksiä, että Saksan Israelin ja Hamasin välisissä keskusteluissa välittäjänä toimiva Gerhard Conrad on vahvasti Hamasia suosiva Israelin kustannuksella. Hänen väitetään saaneen huomattavia myönnytyksiä Israelilta vaatimatta mitään Hamasilta. Motiivikin on selvä: Saksalla on lukuisia liikesuhteita ja suuria toimitussopimuksia arabien kanssa, joten hyvät suhteet heidän kanssaan ovat arvokkaammat kuin yhden juutalaissotilaan elämä. (JP; B Weinthal)
- Vuosi 2009 oli huippuvuosi aikoihin juutalaisten muuttamiseksi Israeliin. Aliya nousi 17 %, eli tänä vuonna 16 200 verrattuna edelliseen 13 800 juutalaista. Kuluneen vuosikymmenen aikana Israeliin muutti 221 000 juutalaista. Tänä vuonna entisen NL:n alueelta saapui 7 120 (viime vuonna 5 867) ihmistä; englantia puhuvista maista 5 300 (4 511). Keski- ja länsi Euroopasta saapui 2 600 (2 412); Etelä Amerikasta 1 230 (1078). Saapuneista 60 % on alle 35 vuotta. Saapuneitten joukossa on myös arabimaista tulleita: Jemenistä 47; Marokosta 25; Tunusiasta 13, Libanonista 3 sekä 90 erimaista erikoisjärjestelyjen kautta. Hong Kongista tuli 4; Mauritius 4; Japanista ja Kiinasta 3 kustakin, lisäksi yksi kustakin Martinique, Madagascar; Kenia ja Taiwan. Etiopiassa odottaa edelleen 8 700 juutalaista siirtoaan Israeliin. (JP)
- Netanyahun ja Kadiman puheenjohtajan Tzipi Livnin keskustelut hallitusyhteistyöstä näyttävät kariutuneen. Pahin este niissä oli Livnin oma henkilökohtainen pääsy Netanyahun rinnalle yhden vertaisesti päättämään asioista, tai jopa oman linjansa saaminen, kuten hänellä oli Olmertin aikana, mihin Bibi ei suostunut. (JP)
- EU on suurin PA:n rahoittaja, mutta USA myönsi äskettäin 500 miljoonaa USA PA:lle, josta menee 20 % Daytonin armeijan kustannuksiin. Lisäksi PA maksaa pidätetyille ja vangituille jatkuvaa palkkaa, myös Hamasin jäsenille ja terrorismista tuomituille. (INN)
- Hallitus hyväksyi 792 asunnon rakentamisen Pisgat Zeeviin ja Nevei Yaacoviin, niiden 700 lisäksi, jotka hyväksyttiin Har Homaan. (INN)
- PalToday websivu Gazassa kuvaa englantilaisessa versiossaan kurjuudesta Gazassa, mutta sen arabiankielinen versio kertoo kuvin ja tarinoin runsaudesta. (INN)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron