Uutisia Israelista TORSTAI 24.12.09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista TORSTAI 24.12.09

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 29 Joulu, 2009 1:58



Uutisia Israelista TORSTAI 24.12.09


1. GILAD SHALITIN vapauttamisneuvottelut etenevät omaa tahtiaan. Hamas ilmoittaa lähettäneensä delegaation Damaskokseen, jossa he tutkivat Israelin hallituksen viimeistä vastausta Hamasin vaatimuksiin yhdessä Hamasin Damaskoksessa majailevien ulkoasiain johtajien kanssa.

Julkisuuteen tihkuneitten tietojen mukaan Hamas on suostumassa Israelin tarjoukseen. Hamasin viimeisin erimielisyys koski ulkomaille karkotettavien vankien määrää, joka lienee 135, mutta ilmeisesti asiassa on löytymässä kompromissiratkaisu.

HAMASIN viranomainen Gazassa kertoi eilen median edustajille, että merkittävää edistystä on saavutettu neuvotteluissa Israelin tinkimättömyydestä huolimatta.

HAMASIN poliittinen apulaisjohtaja Moussa Abu Marzouk kertoi, että delegaatio lähtee torstaina Kairon kautta Damaskokseen, ja siellä tehdyt päätökset ojennetaan saksalaiselle välittäjälle Kairossa. Hän kertoi, että Hamas haluaa vähentää ulkomaille karkotettavien määrän 100-130 pienemmäksi, osa heistä tulee voida vapauttaa koteihinsa Länsirannalla, hän selitti.

Lontoossa ilmestyvä päivälehti Al-Hayat kertoi, että Israel ei halua vapauttaa seitsemää kovan linjan terroristia, Marwan Barghouti, Ahmed Saadat, Ibrahin Hamed, Abdallah Barghouti, Abbas Sayed, Jamal Abu Hija ja Hassan Salameh. Lehti kertoi myös läntisiin diplomaattitietoihin nojaten, että Israel on suostunut vapauttamaan 443 vankia Hamasin vaatimista 450 ehdolla, että sata vankia karkotetaan ulkomaille. Saksan
Kairossa majaileva välittäjä matkustaa jouluksi kotiinsa Saksaan ja palannee sieltä pyhien jälkeen, joten muutamaan päivään ei tapahdu mitään ratkaisevaa.

IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi totesi eilen, että Giladi Shalitin vapauttaminen on kansallinen velvollisuus, joka on täytettävä. (JP)

2. EU:N KORKEA VIRKAILIJA kertoi eilen, että on aivan liian aikaista alkaa puhua Israelin vapauttamien 130 Gazaan tai sen ulkopuolelle karkotettaviksi vaaditun sijoittamista EU-maihin. Hän kertoi, ettei mitään virallista pyyntöä ole saatu Israelista eikä siten asiaa ole voitu edes keskustella. Tällaiseen operaatioon on olemassa ennakkotapaus, jota voidaan tarvittaessa käyttää vankienvaihdon järjestelyissä.

Vuonna 2002 Betlehemin syntymäkirkkoon paenneesta parista sadasta palestiinalaisesta, jotka 40 päivän ajan pitivät panttivankeinaan parisataa munkkia ja nunnaa, 13 IDF:n etsimää palestiinalaista 13 sijoitettiin länsimaihin ja 26 karkotettiin Gazaan.

EU:n viranomainen arveli, että sekä Israel että Hamas tulevat neuvottelemaan halukkaitten EU-valtioitten löytämiseksi karkotettujen sijoittamiseksi, kuten tapahtui 2002. Hän selitti, että vankien sijoittaminen maahan edellyttää heidän valvomistaan, mikä sitoo poliisivoimia eikä se ole ilmaista. Siksi heidät tulisi voida hajottaa useampaan maahan. Ongelman muodostaa myös vankien perheitten mahdollinen muutto heidän luokseen. Sopimuksen mukaan karkotetut voivat palata Länsirannalle vasta, kun Israel suostuu siihen.

Israel lienee harkinnut, että kaikkein vaarallisimmat terroristit karkotettaisiin arabimaihin, kuten Sudan, Tunisia tai Libanoniin.

Englannissa ilmestyvä Al-Mustaqbal lehti kertoi uutisissaan keskiviikkona, että Hamas on suostunut Israelin vaatimukseen 123:n karkottamiseksi, joista 97 Gazaan, yli 20 Qatariin ja vain kuusi EU-maihin, jotka ovat halukkaat sijoittamaan heidät. (JP)

3. WND kertoo artikkelissaan, että Jordania on vähentämässä yhteyksiään Palestiinan Auktoriteetin kanssa ja alkanut lähestyä Hamasia. Hamasin Damaskoksessa majaileva ulkomaanasioitten johtaja Khaled Mashaal vieraili elokuussa ensimmäisen kerran Ammanissa karkottamisensa jälkeen Jordaniassa.

Muutamia kuukausia sitten Jordanian tiedustelu-päällikkö keskusteli Hamasin johtajien kanssa yhteisestä Israelin vastaisesta strategiasta. Neuvotteluista ei ole annettu tietoja julkisuuteen, mutta Hamasin edustaja kertoo, että sille tarjottiin näkyvämpää roolia Jordanian harjoittamassa palestiinalais-politiikassa.

Hän vakuutti ettei Hamas aio osallistua Jordanian sisäisiin asioihin, vaikka se on Muslimiveljeskunnan haaraosasto, joka Jordaniassa edustaa hallituksen oppositiota.

WND kertoo edelleen, että Hamasin ja Jordanian välillä on keskusteltu Jordanian ja tulevan Palestiinan valtion federaatiosta, jossa kuningas Abdullah II voisi hallita muodollisena hallitsijana, mutta federaation todellisen hallinnon muodostaisi valittu parlamentti ja hallitus. Kuningas Abdullah II koki esityksen henkilökohtaisena loukkauksena.

Jordanian ja palestiinalaisten välit ovat olleet ongelmalliset. Vuonna 1970 Jordania karkotti Jasser Arafatin pyssymiehineen Syyriaan ja Jordaniaan heidän uhattuaan kaapata valta maassa. Hamasin johtaja Mashaal karkotettiin 1999 samoin Jordaniasta hänen osallistuttuaan laittomien aseitten salakuljettamiseen maahan, ja Hamasin toimistot suljettiin.

WND vihjailee, että edellä kuvattu kehitys voisi ennakoida Jordanian näkemystä, että PA:n valta Länsirannalla tulee luhistumaan ja Hamas voi saada siellä vallan.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=119922

4. EDELLISEN artikkelinsa loppuosassa WND kertoo aiempiin kirjoituksiinsa viitaten, että Hamas suunnittelee sotilaallisen siiven rakentamista Länsirannalle. Tämä voisi ennakoida järjestön valmisteluja yhteenotoista PA:n kanssa. PA:n turvallisuusjoukot kertoivat takavarikoineensa miljoonia USD Hamasin aktivisteilta Ramallahissa ja Nablusissa.

He olivat kertoneet kuulusteluissa, että varat oli tarkoitettu sotilaallisen yksikön muodostamiseksi. WND kertoo PA:n ilmoittaneen löytäneensä todisteita Hamasin sotilaallisesta toiminnasta Jeninissä, vaikka Fatahin vaikutus kaupungissa on vahva. PA:n turvallisuusjoukot olivat saaneet tiedon, joiden mukaan Hamas oli tilannut sinne 600 rynnäkkökivääriä, vaikka sen tukijoita oletetaan olevan vain muutamia kymmeniä. PA oli löytänyt 100 kivääriä, loput 500 ovat kadoksissa.

Toiseksi WND kertoo, että Hamas pyrkii hankkimaan jäseniä al-Aksan riveistä maksamalla heille enemmän kuin mitä PA. On myös vahvoja epäilyksiä, että USA:n kenraali Keith Daytonin 2007 alkaen kouluttamissa noin 2000 miehen joukoissa on Hamasille uskollisia miehiä. Dayton kouluttaa heitä Jordaniassa ja Jerikossa 500-600 miestä kerrallaan. Heitä kutsutaan poliiseiksi, mutta käytännössä heidän koulutuksensa on sotilaskoulutusta, joka käsittää monia sotilaitten erikoiskoulutukseen kuuluvia muotoja.

IDF:n taholta vahvistetaan, etteivät PA:n turvallisuusjoukot ole tarpeeksi vahvoja varmistamaan Abbasin valtaa, ja että ne antavat listan epäilyttävistä henkilöistä, jotka IDF.n sotilaat käyvät pidättämässä. (WND)

5. ISRAEL helpottaa kristittyjen pääsyn Betlehemiin joulun pyhien aika, kuten se on tehnyt joka vuosi. Tarkastuspisteitä poistetaan ja tarkastuksia helpotetaan muutenkin. Israel sallii satojen kristittyjen pääsyn Gazasta Betlehemiin joulun aikana.
Mutta kuten WND kertoo artikkelissaan, myös jokavuotiset vääristellyt Israelin vastaiset syytökset ilmestyvät maailman lehdistöön. Seuraavassa muutamia esimerkkejä.

REUTERS kertoo artikkelissaan, ettei Joulun ilo ole saavuttanut kaikkia Betlehemin asukkaita Israelin asettamien esteiden vuoksi.
BRITANNIAN PRESS and Journal maalaa varsin synkän kuvan Betlehemistä väittäen, että 26 jalkaa korkea muuri jakaa kaupungin ja estää sen kasvamisen. Se väittää, että vain 2 % sen asukkaista on kristittyä, koska muurin vuoksi he eivät voi hankkia elantoaan kaupungissa.

Austen Ivereigh lontoolaisessa Guardian lehden mielipideosastossa väittää samoin, että Betlehem on suljettu ja alistettu Israelin pystyttämällä erottavalla muurilla. Enkä tarkoita vain rakennelmaa itseään 30 jalkaa korkeana tähystystornein varustettuna ja harmaista betoni-laatoista muodostettuja , vaan minne se on rakennettu: syvälle kaupungin sisään, syvälle Länsirantaa, eristäen Betlehemin Jerusalemista ja estäen sen laajenemisen itään vain juutalaisille rakennettujen setlementtien johdosta, jotka on rakennettu palestiinalaisilta maanviljelijöiltä riistetylle maalle.

Kirjoitus on täynnä valheita ja väärennöksiä. Muuri, josta hän puhuu, on vain pieneltä osalta rakennettu muurina paikoissa, joissa terroristit murhasivat 2 israelilaista haavoittaen kuutta muuta 30:ssä autoilijoita vastaan tehdyissä tulituksissa. Loppuosa esteestä on matalaa teräsverkkoa, eikä se suinkaan sulje kaupunkia kaikilta osin, vain sen Jerusalemin puoleinen osa on aidattu terroristien pääsyn estämiseksi Jerusalemiin.

ARTIKKELISSA väitetään, että muurin takia Betlehemin talous alkoi joutua vaikeuksiin ja sen asukasluku pienentyä. Kuitenkin vuosi 2008 oli taloudellisesti paras sitten 1999 jälkeen.
Betlehemin asukasluku ei suinkaan ole pienenemässä, se koskee vain sen kristittyjä.

ENNEN ARAFATIN jengien tuloa kaupunkiin 1995 kaupungin kristityt muodostivat 80 % asukkaista, nyt heitä arvioidaan olevan 23 %, vaikka todellisen luvun arvioidaan olevan 12 %. Em. %-lukuun on otettu mukaan Beit Sahourin ja Beit Jalan arabikylät, jotka Arafat liitti Betlehemin kaupunkiin siellä olevine pakolaisleireineen. Arafat erotti kaupungin kristityn pormestarin asettaen hänen tilalleen muslimikuvernöörin. Hän erotti kaupunginvaltuuston, jossa oli 9 kristittyä ja kaksi muslimia voimasuhteitten mukaan. Arafat muutti valtuuston voimasuhteet 50-50 periaatteella. Hän takavarikoi kreikkalaisortodoksisen luostarin Syntymäkirkon vierellä asettaen sinne omat virastonsa.

YKSITYISTEN kristittyjen vainoaminen ja sorto alkoi välittömästi Arafatin saatua kaupungin haltuunsa 1995. Muslimijengit tulevat väärennettyjen dokumenttien kanssa kristittyjen omistamille maille väittäen, että maa ja kiinteistö kuuluu heille. Maanomistajat ovat usein köyhiä eivätkä viranomaiset kuuntele heidän valituksiaan, koska he ovat itse mukana omaisuuden riistotoimissa. Kristittyjen ainoa mahdollisuus on paeta ulkomaille, jos heillä on siihen varaa tai sukulaisia siellä.

PA on muuttanut Betlehemin joulun osaksi militaristista politiikkaansa järjestämällä sotilasparaateja ja Fatahin pioneerien nuorisomarsseja PA:n johtajien ja ns. marttyyrien kuvilla koristettuja katuja pitkin PA:n lippujen korvatessa kristityt symbolit.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=119861

6. UUTISOTSIKOITA

- Hamasin rakettien uhrien omaiset vaativat Hamasin johtajien syyttämistä sotarikoksista kansainvälisessä oikeudessa. 15 israelilaista, jolla on myös Belgian kansalaisuus, ovat joko itse haavoittuneet, menettäneet omaisiaan ja omaisuuttaan raketti-iskuissa Gazasta. He ovat kanteen takana. (INN)

- Exodus-laivan kapteeni Ike Aharonovitz kuoli 86-vuoden ikäisenä. Hänen vanhassa ruosteisessa purressaan oli 5400 hololaustista hengissä selvinnyttä, mutta hän ei onnistunut tuomaan heitä Israelin maalle.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1137123.html

- Libanonin puolustusministeri Elias Murr kertoi sen, mitä on jo kauan epäilty. Hän kertoi, että Libanonin armeija puolustaa maata, mutta sen tekee myös vastarintajärjestö, jolla hän tarkoitti Hizbullahia, vaikka YK:n päätöslauselman mukaan se tulee riisua aseista. Mahdollisessa Hizbullahin aloittamassa sodassa Israelia vastaan se vetää koko maan mukaan taisteluihin. (INN)

- Haderan 100 miljoonaa kuutiota vettä vuodessa tuottava merivedenpuhdistus laitos alkoi eilen pumpata vettä kansalliseen vesijohtoon. (INN)

- Kuusi Kadiman jäsentä päätti erota puolueesta. Mofaz vaatii puheenjohtaja-vaalien pitämistä kiireellisesti. Kapinalliset tarvitsevat yhden lisää. (ynet)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron