Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 06.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 06.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 06 Tammi, 2010 13:44


Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 06.01.10

1. USA:N ULKOMINISTERIÖ, joka tunnetaan suuresta arabimyönteisestä
henkilökunnastaan, antoi vihaisen lausunnon Israelin päätöksestä sallia neljän asuintalon rakentamisen Öljyvuorelle siellä olevan Beit Orot yeshivan yhteyteen. Ulkoministeriön lausunnossa sanotaan mm.: Olemme havainneet, että tämänkaltaiset lausunnot ja toiminnot vahingoittavat rauhanpyrkimyksiä.

Tarkkailijat huomioivat, että lausunto on sittenkin luonteeltaan miedompi kuin aiemmat vastaavat Israelin aikomista uusista rakennuskohteista Jerusalemissa.

Virkailija jatkoi: Uskomme olevan tärkeää jatkaa neuvotteluja osapuolten välillä voidakseen ratkoa pysyvän tilanteen kysymykset, mukaan lukien Jerusalem. Palestiinalaiset tuomitsivat Jerusalemin suunnittelu- ja rakennuskomitean päätöksen rakentaa neljä asuintaloa 24 perhettä varten Beit Orot yeshivaan liittyen Öljyvuorella. PA:n epäilyn mukaan tarkoituksena on perustaa uusi lähiö. Komitean päätöstä vastusti erityisen jyrkin sanoin PA:n rauhanneuvottelutiimin johtaja Saeb Erekat. Hän toisti Abbasin toistamat vaatimukset, että voidakseen aloittaa neuvottelut rauhasta Israelin tulee kieltää kaikki rakentaminen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa.

Hänen lausuntonsa on ymmärrettävä siten, että kielto koskee vain juutalaisten rakentamista ja Itä Jerusalemia; palestiinalaisten rakentaminen saa jatkua esteettä useimmiten ilman tarvittavia lupia, vaikka Juudean ja Samarian alueita pidetään kiistanalaisina, jonka omistussuhteet on kokonaan määrittelemättä, mikä sekin on myönnytys Israelin taholta. (JP)

2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak, joka on saanut kymmeniä tappouhkauksia hänen aktiivisesta toiminnastaan minikabinetin julistaman rakennuskiellon toteuttamisesta käytännössä sulkien pari sataa rakennuskohdetta ja lähettäen sotilaitten turvaamat tuhoamistiimit juutalaisyhteisöihin Juudeassa ja Samariassa poistamaan kaikki keskeytettäviksi määrätyt rakennuskohteet, on lähes epätoivoisesti etsinyt tapoja, millä rauhankeskustelut Israelin ja PA:n välillä saataisiin uudelleen käytiin vuoden tauon jälkeen. Barak pyysi maanantaina YK:n pääsihteeriä Ban ki-Moonia tekemään voitavansa saadakseen Abbasin taipumaan neuvotteluihin.

Barak pyysi samaa myös EU:n Lähi Idän erikois-lähettiläältä Tony Blairiltä, joka vieraili maassa. On epäselvää, mikä Barakia ajaa tällaiseen toimintaan, joka ei suoranaisesti kuulu hänen toimenkuvaansa. Taustalla voi olla sekä hänen henkilökuvansa, joka perustuu yksinvaltaiseen johtamistapaan, että myös hänen ideologinen (marxilainen) ajattelunsa, joka pyrkii solmimaan rauhaa kenen kanssa tahansa vaikka oman turvallisuutensa vaarantaen. Tämä on ollut Mapai-puolueen ohjelmassa alusta lähtien, joka edelsi Labor-puoluetta ja josta kommunistinen Mapam-puolue muotoutui omaksi puolueeksi.

3. JERUSALEMIN pormestari Nir Barkatin kansliasta todetaan, että Öljyvuoren alue kuuluu Jerusalemin alueelliseen vyöhykesuunnitelmaan, joka valmistui 1990, joten maanantain päätös neljän asuinrakennuksen rakentamiseksi Öljyvuorelle ei ole mitään uutta. Toinen pääkaupungin virkailija totesi, että alustava päätös siitä tehtiin jo 2003.

Kuten saattaa arvata, Meretz-puolueen Jerusalemin edustusryhmä teki valituksen suunnittelu- ja rakennuskomitealle päätöksen peruuttamiseksi. Meretz-puolueen puheenjohtaja Haim Oron tuomitsi päätöksen perustellen sitä näin: Niin monimutkaisen ja arkaluonteisen kaupungin kuin mitä Jerusalem on johtaminen ja ohjaaminen vaatii paljon enemmän harkintaa ja varovaisuutta kuin mitä Nir Barkat on viime kuukausien aikana osoittanut. Myös NGO-ryhmät ovat esittäneet kritiikkiä päätöksestä.

Ministerikomitea päätti siirtää 60 vuorokaudella lakiesityksen käsittelyä, jolla Öljyvuoren käytännön järjestelyt ja hoito annettaisiin muodostettavan erikoishallinnon tehtäväksi. Lakiesityksen tekivät kansanedustajat Yoel Hasson (Kadima), Arye Eldad (NU), Nissim Zeev (Shas) ja Uri Maklev (UTJ), ja se on saanut runsaan kannatuksen Knessetin jäsenten parissa sekä hallitusta tukevien että oppositiota edustavien keskuudessa. Lakiesityksen siirtämisellä on tarkoitus koordinoida hallituskokoomuksen tuki esitykselle.

Esityksen saatteessa kirjoitettiin: Öljyvuori on vanhin juutalainen hautausmaa maailmassa. Se on ollut juutalaisten kansallinen alue ensimmäisen Temppelin ajoista lähtien, ja lisäksi, paitsi että se palvelee ensisijaisesti ja hyvin merkittävänä historiallisena kohteena juutalaiselle kansalle, se on pyhä alue. Perustettavan hallinnon tehtävänä tulisi olemaan kehittää, entistää ja suojella Öljyvuoren hautausmaata ja koordinoida eri julkisten ja hyväntekeväisyys-järjestöjen toimintoja palvelusten suorittamiseksi alueella. (JP)

Hautausmaa kärsi pahoin Jordanien miehityksen aikana 1948-1967, jonka aikana hautakiviä käytettiin teitten päällystämiseen, rakennusten seiniin ja jopa sotilaitten WC-tilojen rakentamiseksi. Palestiinalaisasukkaitten suorittama vandalismi hautausmaalla jatkuu edelleen suojelemistoimista huolimatta. Alueelle asennetaan valvontakameroita. (JP)

4. ENGLANNIN oikeuskansleri paronitar Scotland Ashtal sanoi Israelin vierailunsa aikana tiistaina, että Englannin tulee estää universaalin oikeuden väärinkäyttö kuitenkaan kompromentoimatta sitä (väheksymättä sen merkitystä). Hän piti Heprealaisessa yliopistossa vuosittaisen Lionel Cohen luennon. Ulkoministeri on todennut selkeästi, että hallitus hakee kiireesti toimia, joilla Yhdistyneissä Kuningaskunnissa vallitseva järjestelmä voitaisiin muuttaa voidakseen estää tilaisuuden uusiutumista ja on päättänyt, että Israelin johtajat voivat aina vapaasti matkustaa Yhtyneisiin kuningaskuntiin.

Hän viittasi tällä äskeiseen tapauseen, jossa entinen ulkoministeri ja oppositiojohtaja Tzipi Livni joutui peruttamaan suunnitellun Englannin matkansa, koska Hamasin asianajaja oli tehnyt hänestä rikosilmoituksen, minkä perusteella hänet olisi voitu pidättää Englannissa.
Kansainvälisen lain tulkinnan omituisuuksia on se, että jonkun tekemän rikosilmoituksen olkoon oikeutettu tai ei, sen ratkaisee tuomioistuin aikanaan

perusteella epäilty voidaan pidättää oikeuskäsittelyä varten jopa niin, että järjestelmään kuuluvat maat ovat velvollisia suorittamaan pidätyksen interpolin julkistettua määräyksen siitä. Tämä koskee kaikkia epäiltyjä asemasta riippumatta. Siten kaikki Gazan cast lead operaatioon tavalla tai toisella johtotehtävissä liittyvät siviili- ja sotilashenkilöt ovat vaarassa joutua pidätettäviksi matkustaessaan Israelin ulkopuolelle.
Järjestelmä on nurinkurinen, sillä lukemattomat terroristeiksi epäillyt ja jopa tuomitut matkustelevat vapaasti ilman pelkoa joutua pidätetyiksi niin kauan, kuin heistä ei ole pidätysmääräystä. (JP)

5. GILAD SHALITIN toiveet päästä lähiaikoina vapaaksi Hamasin panttivankeudesta jouduttiin taas kerran toteamaan ennen aikaisiksi. Hamasin edustaja jätti eilen järjestön Damaskoksen pään laatiman vastineen Israelin viimeiseen tarjoukseen. Siinä syytetään, että Israel on ottanut askeleen taaksepäin muuttaen jo kerran tehtyä esitystään.

Villakoiran ydin lienee siinä, että Israel haluaa määrättyjen terroristien karkottamista ulkomaille, mitä Hamas ei hyväksy. Lisäksi Hamas vaatii joittenkin kovanluokan terroristein vapauttamista, mitä Israelin turvallisuusjohtajat vastustavat.

Damaskoksessa majaileva Hamas johtaja Musa Abu Marzouk puki tämän tähän muotoon: Tämä on Israelin tapana, vetäytyä jo sovitusta. Aina kun olemme lähellä ratkaisua, Israel perääntyy viime hetkellä. Hänen lausuntonsa julkistettiin lontoolaisessa Al-Hayat lehdessä. Hän lisäsi uhkaavan tuntuisesti, ettei tämä saksalainen välittäjä ole ensimmäinen mutta ei viimeinenkään. Mitä hän sitten tarkoittaneekaan tällä, mutta terrorijärjestöt, niiden mukana Hamas, ovat ilmoittaneet halunsa saada lisää panttivankeja. Erään tiedon mukaan IDF:n sotilaan päästä tarjotaan 500 USD palkkio, elävä tai mieluummin kuolleena.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

6. IAF ISKI eilen terroristiryhmään, joka valmistautui ampumaan raketteja Israelin puolelle Khan Younesin lähellä vastaukseksi edellisiin raketteihin. Iskussa kuoli PRC:n (Kansan vastarintakomiteat) johtaja sekä neljä muuta haavoittui. IAF:n iskut salakuljetustunneleita kohtaan on kiihtynyt rakettitulen kiihtymisen myötä Gazasta Israeliin, mutta tämä oli ensimmäinen pitkään aikaan määrättyä miesryhmää vastaan tehty ohjusisku. PRC:n edustaja Abu Mujahed vannoi, että IAF:n isku tullaan kostamaan: Emme tule istumaan toimettomina, kun sionistinen miehitys suorittaa rikoksia kansaamme vastaan.

Hamas pelkää, että IDF voi toistaa operaationsa Gazan kaistalle, minkä johdosta se on poistanut päämajansa Egyptin rajan tuntumasta. Egypti rakentaa rajalleen Gazaa vastaan teräslevyistä muodostettavaa aitaa, joka upotetaan syvälle maan sisään. Sen viereen kaivetaan kanava, joka voidaan täyttää vedellä sitä varten asennettavista vesijohtoputkista. Egyptin päätös teräsaidan rakentamisesta on aiheuttanut rajuja hyökkäyksiä Hamasin ja kuitten terrorijärjestöjen taholta, jotka ovat järjestäneet rakentamista vastustavia mielenosoituksia, joissa on poltettu presidentti Mubarakin kuvia Daavidin tähti otsallaan. (JP)

7. UUTISOTSIKOITA

- Gazan kaistalle keinolla millä hyvänsä pyrkivät kansainväliset aktivisti järjestivät eilen väkivaltaisen mielenosoituksen pyrkiessään murtamaan Egyptin sotilaitten ja poliisien asettaman sulun El-Arishin satamassa. Egypti salli 139 rekka-auton ajaa Gazaan El-Arishista, mutta loput 55 autoa kehotettiin ajamaan sinne Israelin kautta. Mielenosoittajat nujakoivat Egyptin turvallisuusmiesten kanssa sulkien satamaan johtavat tiet autoillaan. Kaikkiaan 30 mielenosoittajaa 520:stä ja 25 poliisia haavoittui yhteenotoissa, joita johti englantilainen entinen kansanedustaja George Galloway, kansainvälinen häirikkö, joka on ottanut asiakseen vastustaa mitä hyvänsä palestiinalaisille asetettuja rajoituksia vastaan. Israel tekee ison virheen, jos se päästää tuon saattueen rajansa yli.
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 01,00.html

- Egyptin presidentti Hosni Mubarak on egyptiläisen al-Ghumuriya lehden mukaan laatinut oman suunnitelmansa, jonka mukaan Israel saa rakentaa Juudeaa ja Samariaa, jos se vapauttaa palestiinalaisvankejaan. Hän aikoo esittää suunnitelman Obaman hallitukselle, ja jos se suostuu siihen, se tulee olemaan perustana rauhankeskustelujen aloittamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135386

- Israel alkaa kokeilla unipass, biologiseen tunnistamisjärjestelmään perustuvaa, menetelmää lentokentillä nopeuttaakseen tarkastusmenetelmiä ja parantaakseen mahdollisuuksia eliminoida epäilyttävät matkustajat.

Menetelmä, nimeltään Unipass Airport Management System, kehitettiin Israelin lentokenttähallituksen (IAA) toimesta. Sitä kokeiltiin El Al Matmid Frequent Flyer Club jäsenten toimesta, ja sitä laajennetaan, mikäli kokemukset osoittautuvat hyviksi. Kahden vuoden kuluessa se on yksinomainen menetelmä.

Menetelmä pelaa näin: Matkustaja tulee vastaanottotiskille, jossa kone kuvaa passit, ottaa asiakkaan sormenjäljet ja kasvokuvan biometrisen imagon muodostamiseksi. Informaatio tallennetaan älykortille, joka annetaan jokaiselle matkustajalle. Tämä rekisteröinti on kertatapahtuma. Seuraavassa vaiheessa hän vilauttaa passiaan ja älykorttiaan koneelle, joka suorittaa vertailun ja esittää joukon kysymyksiä, joihin tulee vastata oikein. Väärä vastaus aiheuttaa uusintatarkastuksen. Virkailija avustaa tarvittaessa. Älykorttia vilautetaan aina uuden tarkastuksen, kuten laukkujen läpivalaisun, alkaessa, jonka oletetaan sujuvan joustavasti.
- http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

- PA:N pääministeri Salaam Fayad osallistui israelilaisten tuotteiden polttamiseen, jotka oli takavarikoitu kauppojen hyllyiltä. On hämmästyttävää, mitä kaikkea Israelin johto sallii palestiinalaisilta. Tämä on selvää musta-maalausta ja rasismia, koska PA:n talous ei toimi ilman Israelin tukea. Miksi sahata oksaa, jonka varassa istuu? Poliittista lyhytnäköisyyttä! (JP)

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron