Uutisia Israelista TIISTAI 12.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista TIISTAI 12.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 12 Tammi, 2010 14:16


Uutisia Israelista TIISTAI 12.01.10

1. ISRAELIN ulkoministeriö tuomitsee Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin hallitsemattoman sanankäytön, kertoi apulaisulkoministeri Danny Ayalon Turkin lähettiläälle, jonka hän oli kutsunut Knessetin neuvottelutilaan kuulemaan Israelin väsymisen Erdoganin toistuviin Israelin vastaisiin syytöksiin.

Israelin vastaus Turkille on selvä: Jos haluatte tapella, tapellaan sitten, sanoi eräs ulkoministeriön virkailija. Hän sanoi ulkoministeriön noudattavan ulkoministeri Avigdor Liebermanin kehotusta maan edustajille ulkomailla lopettamaan anteeksipyyteleminen ja seistä rohkeasti edustamiensa arvojen takana.
Israelilla on kaikki oikeus puolellaan puolustaa kansalaisiaan terroria sekä Hamasin ja Hizbullahin ohjus-hyökkäyksiä vastaan. Turkki on viimeinen maa saarnaamaan moraalista Israelille ja sen puolustusvoimille, sanotaan ulkoministeriön lausunnossa. Siinä viitataan tapaan millä Turkki on kohdellut kurdivähemmistöään ja armenialaisia. Sen, joka asuu lasitalossa, tulisi välttää kivien heittelemistä. (JP)

2. ISRAELIN ulkoministeriön mukaan Turkin pääministeri on ottanut tavakseen syyttää Israelia vaatien Israelia lopettamaan ylilennot Libanonissa sekä loukkaamasta sen ilmatilaa. Toiseksi Turkki vaatii, että YK:n turvallisuusneuvosto kohtelee Israelia samalla tavoin kuin se kohtelee muita maita sen ydinaseitten suhteen pakottamalla se tulemaan julkisuuteen niiden valvonnassa.

Emme tule koskaan vaikenemaan näitten asioitten suhteen. Israelilla on suhteeton voima, jota se käyttää tahtonsa mukaan kieltäytyen noudattamasta YK:n päätöslauselmia, Erdogan lausui. Nämä askeleet vaarantavat maailman rauhan, hän analysoi ja jatkoi: Ne jotka varoittavat Irania sen ydinaseista, eivät samalla tavoin varoita Israelia. YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen tulee olla oikeudenmukaisia. Israel ei ole kieltänyt omaavansa ydinaseita, päinvastoin se on tunnustanut sen.

Erdogan kritisoi Israelia myös sunnuntain ilmaiskuista Gazan kaistalla heittäen retorisen kysymyksen: Mikä on teidän selityksenne tällä kertaa? Hän syytti Israelia valkoisen fosforin käyttämisestä ammuksissaan taisteluissa Hamasia vastaan. Kukaan ei voi kiistää, etteivätkö fosforiammukset ole massatuhoaseita, hän selitti.

Israelin vastauksessa sanotan: Israel osoittaa arvonantoa Turkkia kohtaan ja sen intresseissä on säilyttää normaalit suhteet Turkin kansa, mutta me odotamme vastavuoroisuutta Turkin taholta. Esittääkseen vakavan vastalauseen Turkin pääministerin toistuviin Israelin vastaisiin hyökkäyksiin ulkoministeriö kutsui Turkin lähettilään Oguz Gelikkolin Knessetiin maanantaina kuulemaan ministeriön vastalauseen.

Tilaisuus tapahtui TV-kameroitten edessä, jotta sanoma välittyisi Turkin TV:n kautta koko kansalle. Gelikkol jopa asetettiin istumaan matalammalle tuolille kuin apulaisulkoministeri Ayalon. Hän kertoi medialle, että viimeinen korsi, joka sai ulkoministeriön tällaiseen epätavalliseen käyttäytymiseen, oli Turkin TV:ssä julkistettu Israelia halventava näytelmä, joka tuli sen jälkeen, kun Turkissa julkistettiin TV-elokuva, jossa IDF:n sotilaat esitettiin raakalaismaisina naisten ja lasten murhaajina.

Israelin puolustusministeri Ehud Barak matkustaa suunnitelmien mukaan Turkkiin tänään sopimaan lukuisista asetoimituksista ja muista keskeisistä asioista, mutta tarkkailijat epäilevät matkan toteutuvan nykyisessä jännittyneessä ilmapiirissä. (JP)

3. USA:N ULKOMINISTERI Hillary Clinton tarkasteli Iranin tilannetta matkallaan Havaijille Tyynenmeren valtioitten ulkoministereitten kokoukseen.

Hän sanoi arvionaan, että paras tapa kohdata Iranin väitettyä ydinasesuunnitelmaa on kohdistaa tuntuvat pakotteet sen eliittiä ja johtajistoa vastaan. Hän arvioi, että Irania johtaa varsin suppea eliittiryhmä. On selvää, että suhteellisen pieni päättäjien ryhmä hallitsee Irania. Heillä on sekä poliittiset että taloudelliset suhteet, ja jos me voimme muotoilla sanktioita, jotka kohdistuvat tuota ryhmää vastaan, uskomme sen olevan etevämpi tapa asettaa sanktioita. Mutta sitä ei ole vielä päätetty, hän selitti.

Clinton ei yksilöinyt, keillä hän tarkoitti puhuessaan eliittien muodostamasta päättäjien ryhmästä, mutta hänen arvioidaan tarkoittaneen vallankumous-kaartin johtajia. Hän vakuutti, että USA:n päätös sanktioitten asettamisesta ja niiden kohdistamisesta on kehittynyt keskusteluissa useitten valtioitten johtajien kanssa. USA:n ongelma sanktioitten asettamiseksi on Kiinan ja Venäjän vastustus, joilla on omat etuisuutensa suhteissa Iraniin.

Molemmilla mailla on laajoja kauppasuhteita Iranin kanssa, joita ei haluta häiritä, Kiinalla varsinkin elintärkeät öljytoimitukset Iranista ja sen naapurimaista. Kiina saa YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajuuden tässä kuussa, ja se pystyy veto-oikeudellaan estämään sille epäedullisen päätöksen syntymisen.

Kiinan YK:n lähettiläs Zhan Yeshui kertoi medialle, että turvallisuusneuvoston viiden pysyvän maan edustajat + Saksa tapaavat tammikuun puolivälissä suunnitellakseen Irania koskevaa strategiaa. USA:n ulkoministeriön edustaja P J Growley kertoi, että USA:n edustaja Willam Burns matkustaa Moskovaan ja Madridiin tällä viikolla keskustellakseen tilanteesta EU:n edustajien kanssa. Iranin edustaja voi osallistua tilaisuuksiin. (JP)

4. LIBANONIN pääministeri Saad Hariri on vierailulla Turkissa, jossa hän allekirjoittaa sopimuksen Turkin johtajien kanssa, jolla poistetaan visa-vaatimus maitten välillä, ja edistetään maitten välistä sotilaallista yhteistyötä sotilaallisen koulutuksen aseviennin ja asiantuntija-avun muodossa. Tämä tulee pian sen jälkeen, kun USA lupasi uudenaikaisia aseita Libanonille, niiden mukana miehittämättömiä tiedustelukoneita. Sopimus vahvistaa edelleen Iranin ja Syyrian otetta Libanonista, mihin Turkki hivuttautuu suhteittensa nopealla kehittämisellä näitten maitten kuten myös Armenian kanssa.

Tämä on osa Turkin uutta ulkopolitiikkaa, jonka tarkoituksena on ulkoministeri Davutoglun mukaan kehittää ystävälliset suhteet kaikkien naapurimaitten kanssa, mikä näyttää tapahtuvan Israelin suhteitten kustannuksella. Turkin erottautuminen näyttävästi Israelin suhteistaan tapahtuu aivan ilmeisesti Turkin pyrkimyksistä liittoutua arabimaitten kanssa, joitten johtoon se näyttää pyrkivän Iranin jouduttua diplomaattiseen vastavirtaan ydinasesuunnitelmiensa vuoksi, mikä pelottelee arabimaitten yksinvaltiaita heidän valtansa murentamisesta.

TURKIN pääministeri Erdoganin Israelin vastaiset sanalliset hyökkäykset ovat todella täysin yksipuolisia ja perusteettomia, kuten viimeinen syytös, jonka mukaan IAF pommitti Gazan alueita ilman provokaatiota, vain pelkän tuhon aiheuttamiseksi, huomioimatta, että ne tehtiin vastauksena terroristien raketti- ja kranaattituleen Gazasta. Ne kohdistettiin salakuljetus-tunneleihin sekä Siinain rajalla että Israelin turva-aidalla kuten myös havaittuja terrorisoluja ja rakettien valmistusverstaita vastaan Gazassa. Tämän Erdogan jätti pois lausunnostaan saaden sen antamaan vaikutelman IDF:n verenhimosta, jopa selittäessään asiaa medialle hän vakuutti, ettei IAF:n iskuja edeltäneet mitkään raketti-iskut.

LIBANONIN pääministeri Hariri sanoi puhuessaan lehtimiehille, että Israel on Libanonin vihollinen. Kaukana ovat ne ajat, jolloin Israelin kuninkaat David ja Salomo löysivät Libanonin kuninkaasta luotettavan kauppakumppanin ja tavarantoimittajan kuten myös työväen varustajan Salomon rakennuttamaa Jerusalemin Temppeliä varten. Jos puolustusministeri Ehud Barak varoitti Hamasia varomaan askeleitaan, hänen olisi sitä suurempi syy varoittaa Libanonin johtoa, mihin koriin munansa asettaa. Barakin matka Turkkiin tänään voi olla vaarassa, ellei sitten voida arvioida, että Turkin johto näkee sille edulliseksi osoittaa hyväksyntäänsä Labor-puolueen puheenjohtajalle, kuten se osoitti sitä ministeri Ben-Eliezerille tämän vieraillessa turkissa jokin aika sitten, silloinkin jännittyneessä ilmapiirissä.

Eipä olisi ensi kerta, kun vihollinen pyrkii hajottamaan vastapuolensa kotirintamaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135478

5. ENTISEN turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Giora Eilandin esitys vaihtoehtoisesta suunnitelmasta palestiinalaisongelman ratkaisemiseksi ei ole saanut rohkaisevaa vastaanottoa enempää Israelissa kuin naapurimaissakaan. Eilandin suunnitelma perustuu hänen tekemäänsä tutkimukseen Alueellisia vaihtoehtoja kahden valtion ratkaisulle. Hän ehdottaa aluevaihtoja sekä Egyptin että Jordanian kanssa. Hän lähtee toteamuksesta, että Gazan väkiluku kaksinkertaistuu seuraavan 20 vuoden aikana. Sen johdosta Gazan kaista tarvitsee lisäaluetta.

Eiland esittää, että Egypti luovuttaa 720 neliö km. aluetta Siinain rannikolta, jonne palestiinalaiset voisivat rakentaa sataman ja lentokentän ulkomaan liikenteensä hoitamiseksi. Israel luovuttaisi Egyptille saman määrän maat Negevistä Siinain rajan tuntumassa sekä maayhteyden Siinailta Jordaniaan.

Eiland laskee, että se vastaa maa-alaltaan aluetta, jonka Israel aikoo liittää itseensä Länsirannalla. Loput Länsirannan alueesta solmisivat federaation Jordanian ja Gazan hallinnon kanssa, mikä poistaisi ongelman Gazan erityishallinnosta.

Egyptin viranomaiset ovat torjuneet ajatuksen suoralta kädeltä, mutta sitä voitaneen harkita suljettujen ovien takana.

Eiland sanoo, etteivät enempää israelilaiset kuin palestiinalaisetkaan ole tyytyväisiä Clintonin tukemaan kahden valtion periaatteeseen, joka perustuisi 1967 aselepolinjoihin. Herzlian tutkimuskeskuksen uuden pääsihteerin kenraalimajuri Danny Rotschildtin mielestä ei ole mielekästä esittää toista valtiota suosivaa suunnitelmaa, ja toiseksi Israelin tulee sopia mahdollisimman pian rauhansopimus PA:n kanssa, kuten hän esittää. Rotschildt vaatii Israelin suostumista PA:n vaatimuksiin, ilmeisesti omista vasemmistolaisista perusteistaan johtuen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135474

6. UUTISOTSIKOITA

- Juutalainen liikemies ja tunnettu hyväntekijä perheineen kuolivat helikopterin alas syöksyssä Meksikossa paksun sumun johdosta. Koneen roottori osui taloon, minkä jälkeen kone paiskautui maahan ja räjähti. (JP)

- Samaria, Juudean ja Gazan juutalaisyhteisöjen johtaja Pinchas Wallerstein erosi tehtävistään hänen ja puhemiehen Danny Dayanin välisten mielipide-erojen vuoksi. Pahin este oli, miten suhtautua sotilaisiin, jotka kieltäytyvät tottelemasta esimiehiään tilanteessa, jonka he kokevat olevan vastoin uskonnollista vakaumustaan.(JP)

- Hallitus asetti 30 miljoonaa NIS kompensaatiovaroiksi rakentajille, jotka kokevat taloudellisia menetyksiä 10 kuukauden rakennuskiellon vuoksi. (JP)

- Arkeologit kaivoivat Ramat Avivissa esiin jäännöksiä talosta, joka rakennettiin 6000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tutkimuksia johtava Ayelet Dayan sanoo, että ensimmäisen kerran tutkijat ovat löytäneet todisteita pysyvistä rakenteista 8000 vuotta sitten. Paikka sijaitsee Yarkonjoen pohjoisrannalla. Paikalta löydettiin talon jäännösten lisäksi osa basalttivadista ja eläinten luita, mukana virtahevon luita sekä lampaan tai vuohen hammas. (JP)

********************************

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron