Uutisia Israelista maanantaina 9.3 -09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista maanantaina 9.3 -09

ViestiKirjoittaja pike464 » Ma 09 Maalis, 2009 22:42

MAANANTAI 09.03.09


1. IRANIN ydinase puhuttaa jatkuvasti, vain asian kiireellisyys ja lopullisuus on muuttunut. Israelin armeijan tiedustelujohtaja kenraalimajuri Amos Yadlin kertoi kabinetin istunnossa sunnuntaina, että Iran on ylittänyt teknisen kynnyksen ydinaseen valmistuksessa. Hän katsoi, että Iranin seuraava vaihe on yhdistää ydinpommi osaksi sen strategiaa. Yadlin kertoi, että Iran jatkaa rikastetun uraanin varastointia satoja kiloja mahdollistaakseen useitten ydinpommien valmistamisen. Yhden ydinpommin rakentamiseen tarvitaan yli tuhat kiloa heikosti rikastettua uraania, joka tulee rikastaa edelleen pommia varten.
Eri tietolähteet antavat erilaisia lukuja Iranin rikastaman uraanin määrästä. Jokin aika sitten kerrottiin, että sillä on 1100 kg voimalakäyttöön rikastettua uraania. USA:n armeijan yleis-esikuntapäälliköiden puheenjohtaja amiraali Mike Mullen totesi jokin aika sitten, että Iranin jo rikastama uraanimäärä riittää ydinpommin rakentamiseen. USA:n puolustusministeri George Gates puolestaan oli saanut tietoja, joitten mukaan Iran ei ole vielä niin pitkällä. (JP)
2. www.debka.com kertoo aamun uutisissaan amerikkalaisiin asiantuntijoihin viitaten, että Iran on paljon pitemmällä ydin tietoisuudessa, kuin yleensä uskotaan.
Washingtonissa toimiva Lähi Idän politiikka-instituutin julkistaman raportin mukaan Iranilla on rikastettua uraania viittäkymmentä ydinpommia varten. Yksi instituutin tutkijoista on William Schneider, joka toimi Reaganin hallituksessa alivaltiosihteerinä. Hän on tutkinut Iranin politiikkaa ja sen kapasiteettia ydinaseen valmistamisessa. Hän kertoo raportissaan, että Iran on aivan ilmeisesti lähellä ydinasetta, luultavasti vuoden sisällä. Israelin poliitikot ovat alkaneet esittää arvioita, että maan tulee opetella elämään ydinasein varustetun Iranin rinnalla. Otollisin aika sotilaallisen ratkaisun käyttämisestä Iranin etenemisen estämiseksi alkaa olla lopuillaan ellei sitä ole jo ohitettu, he arvioivat. Israelin poliittinen jähmettyminen on tehokkaasti estänyt tarvittavien päätösten tekemisen.
Instituutin raportin toisessa osassa arvioidaan, ettei Iran rakenna yhtä ydinpommia, vaan odottaa pystyäkseen rakentamaan saman aikaisesti 10-15 ydinpommia.
TOISEKSI Schneider kertoo instituutin raportissa, että Israelin päättäjät tulevat kohtaamaan tilanteen, jossa ei enää ole mahdollista vaikuttaa asiaan. Tämä tulee Schneiderin arvion mukaan viimeistään silloin, kun Venäjä on saanut valmiiksi S-300 ilmapuolustus-järjestelmänsä asentamisen Iranin ydinlaitosten suojaksi. Hän arvioi, että tämän jälkeen niiden tuhoaminen ilmaiskuilla on lähes mahdoton tehtävä. Kerroin jokin aika sitten IAF:n miehittämättömästä koneesta (UAV), joka voidaan varustaa tutkalaittein ja ohjuksin, jotka pystyvät häiritsemään laitteillaan torjuntaohjusten tutkalaitteita päästäkseen tarpeeksi lähelle torjuntapatteristoja tuhotakseen ne omilla ohjuksillaan, mikä avaisi tien pommittajille.
3. www.debka.com kertoo, että helmikuun puolivälissä englantilainen äärivasemmistolainen kansanedustaja George Gallaway yritti 24 hengen matkaseurueensa kanssa päästä tarvikkeineen Gazan kaistalle. Heillä oli mukanaan 12 Viva-Palestiina ambulanssia, paloauto ja käteistä 1.4 miljoonaa USD.
Egypti antoi seurueelle luvan päästä Gazaan käyttänen Rafahin terminaalia. mutta asettivat ehdon, että tehtyjen sopimusten mukaan kaikkien sen kautta rajan ylittävien tulee koordinoida ylityksensä Israelin armeijan edustajien kanssa.
Gallaway kieltäytyi, minkä jälkeen ryhmä joutui aseelliseen kahakkaan Egyptin tuhatlukuisen poliisijoukon kanssa El-Arishissa, missä seurueen jäseniä haavoittui. Ryhmän mukanaan tuomat tarvikkeet joutuivat Debkafilen mukaan varkauden kohteeksi.
Ennen Gallawayn ryhmän matkaa Lontoosta Englannin poliisi pidätti kolme sen jäsentä Prestonin kaupungissa epäiltyinä terrorismin suunnittelusta Israelissa. (Debkafile)
INN lisää tähän, että Gallawayn seurueeseen kuului 110 ajoneuvoa, joissa oli tarvikkeita 2 miljoonan USD arvosta. Egyptiläiset kivittivät seuruetta El-Arishissa ja huutelivat Hamasin vastaisia iskulauseita. Gallaway neuvottelee Egyptin Punaisen Ristin kanssa tarvikkeiden ja ajoneuvojen kuljettamisesta Gazan kaistalle. (INN)
4. GAZAN TERRORISTIT ovat jatkaneet rakettiensa ja kranaattiensa laukomista
Gazasta Israeliin huolimatta Kairossa käytävistä aselepo- ja vankienvaihtoneuvotteluista. Sunnuntaina aamupäivän kuluessa terroristit ampuivat neljä rakettia, kaksi Eshkolin alueelle ja kaksi Sderotin kaupungin eteläpuolelle. Niiden aiheuttamista vahingoista ei ole raportoitu. Raketteja ammuttiin Israeliin myös lauantaina.
IAF:n koneet kävivät lauantaiyönä tuhoamassa salakuljetustunneleita Philadelphia-käytävällä Gazasta Egyptin puolelle sekä asevarikkoa Gazan pohjoisosassa. Ohjusiskujen ei tiedetä aiheuttaneen ihmisvahinkoja. Tunneleitten käyttö on tullut entistä vaarallisemmaksi sala-kuljettajille, sillä sateitten kostuttama hiekkaperäinen maa luhistuu haudaten tunneleissa olevat, mitä auttaa IAF:n pommitusten aiheuttama maan tärähteleminen.
Lontoolainen Al-Hayat lehti kertoi sunnuntain numerossaan, että Hamasin johto on pyytänyt Islamic Jihadia antamaan tietoja rakettien ja kranaattien ampumisesta, koska ne häiritsevät Hamasin käymiä keskusteluja Kairossa. Jihadin kerrotaan lehden mukaan todenneen, että he ampuvat Israelin puolelle vain kostaakseen jäsentensä surmaamisen. Ilmeisesti Jihadin joukoissa on liipaisinherkkiä kavereita, jotka eivät malta olla kokeilematta saamiaan tuhoaseita.
5. GILAD SHALITIN vanhemmat pystyttivät äskettäin protestitelttansa pääministeri Ehud Olmertin asunnon ulkopuolelle. He kertovat olevansa siellä, kunnes heidän poikansa on vapautettu. He ovat valmiit hyväksymään Hamasin vaatimuksen 1400 turvallisuusvangin vapauttamiseksi Giladin vapauttamista vastaan. Heidän teltassaan vierailee heitä tukevia ihmisiä, mukana Goldwasserit, joitten poika tuotiin mustassa ruumisarkussa Libanonista, jonne Hizbullah oli vienyt hänet rajan yli tekemänsä kommandoiskun jälkeen. Kukaan ei tiedä, kuoliko hän hänen maastoautoaan vastaan tehdyssä pommi-iskussa voi myöhemmin haavoihinsa. Terroristit eivät juuri ole kiinnostuneita uhriensa fyysisestä hyvinvoinnista, kuten on useassa yhteydessä voitu todeta. Myöskään Giladin fyysisestä kunnosta ei ole mitään tietoja. Punainen Risti on pyytänyt toistuvasti saada lupaa käydä hänen luonaan, mutta ilman tulosta. Hamasin Damaskoksessa asuvan kakkosmies Abu Marzouk sai Gazassa käydessään mukaansa Gilad Shalitista tehdyn videonauhan. Hän kertoo kuwaitilaiselle al-Jarida lehdelle, että Gilad Shalit näyttää olevan terve ja hyvässä kunnossa, mutta ei aio julkistaa teippiä, ennen kuin neuvotteluissa on edetty ratkaisuun. (JP, ynetnews)
6. HAMASIN VAATIMUS 1 400 turvallisuusvangin vapauttamisesta yhtä IDF:n sotilasta vastaan, josta ei tiedetä, onko hän edes hengissä enää, hajottaa sekä turvallisuus-viranomaisia että myös terrorin uhrien omaisia. Osa omaisista, kuten Shalitin vanhemmat Noam ja Aviva, ovat suostuneet tähän, mutta Ron Kehrmann ja Yossi Mendelewich, jotka menettivät lapsensa niiden 17 muun ihmisen joukossa Haifassa maaliskuun 5. päivänä 2003 tapahtuneessa itsemurha-iskussa, ovat toista mieltä. He istuvat Moment kahvilan paikan edustalla, jossa maaliskuun 9. päivänä 2002 itsemurhaisku surmasi 11 kahvilassa istunutta asiakasta. Eivät he vastusta panttivankien vapauttamista, mutta he protestoivat sitä hintaa vastaan, mikä heistä maksetaan ja sitä lepsua tapaa, millä terroristien vaatimuksiin on eri hallitusten toimesta vastattu. Panttivankien sieppaamisesta on tullut tämän kautta osa kylmiä poliittisia laskelmia. Jää vain ihmettelemään, minne on hävinnyt se Israelin turvallisuus-miesten luovuus ja taktinen toteutus, mistä he ovat kuuluisia?
Israelin turvallisuusviranomaiset ovat kuulustelleet raskassarjan turvallisuusvankeja ilmeisenä valmistautumisena heidän vapauttamisekseen. Israel on jo hyväksynyt yli 250 sellaista vankia, joilla on verta käsissään, mutta Hamasin listassa on 400. (JP, ynetnews) Gilad Shalit on ollut panttivankina 988 päivää.
Olmert suhtautuu mielenosoituksiin Gilad Shalitin vapauttamiseksi hyvin kriittisesti. Hän jopa uskoo niiden vaikeuttavan keskusteluja vankienvaihdosta Kairossa. (JP)
7. UUTISOTSIKOITA
- Oikeuskansleri Menahem Mazuz päätti eilen nostaa syytteen raiskauksesta entistä presidentti Moshhe Katsavia vastaan. Tämä on yksi ilkeimmistä Israelin kansaa haavoittavista ilmiöistä, jonka olisi toivonut jo päättyvän.
- Likudin sisällä kuohuu vuosien takaiset valtataistelut Netanyahun ja Silvan Shalomin välillä. Tämä voimien ja suosion mittelö on noussut nyt esiin raakana ja entistä voimallisempana, kun Netanyahu lupasi ulkoministeriön Avigdor Liebermanille, mitä paikkaa myös Shalom halusi. Netanyahu tunnettiin ensimmäisen pääministerikautensa ajoilta miehenä, joka lupaili oikealle ja vasemmalle unohtaen välittömästi, mitä oli luvannut kellekin. Hänen kerrottiin aikuistuneen, mutta näin ei näytä käyneen. Ehkä ongelma onkin syvempi kuin vain oppimisen kautta korjattava. Vasemmistolehti Haaretz kirjoittaa hyvin myrkyllisesti Liebermanin sopivuudesta ulkoministeriksi. Sen kirjoituksessa ilmenee syvä toive ja usko, että ulkomaat suhtautuvat häneen vastahakoisesti ja epäluuloisesti. Tämä voi kehittyä itsensä toteuttavaksi profetiaksi. Shalom kiteyttää Netanyahun arvostelunsa sanoihin: Netanyahu voitti, Likud hävisi.
- Olmert syyttää puolustusministeri Ehud Barakia, että tämä hankaloittaa toimillaan Kairossa käytäviä keskusteluja. IDF:n tiedustelupäällikön lukiessa raporttiaan, jossa mainittiin Egyptin pyrkivän keskusteluissa taivuttamaan Hamasia joustavammaksi, Olmert keskeytti todeten, ettei hän ole antanut lupaa minkäänlaisille järjestelyille Hamasin kanssa. Barak totesi raportin jälkeen, että elementtejä aselevosta on havaittavissa. Barak ylpeilee siitä, että
IDF:n sotilaallinen asema parantui operaatio Cast Lead ansiosta, mutta useat, niiden mukana Olmert, katsovat, että saavutettu etu on hyvää vauhtia hälvenemässä kuin aamusumu. Varsinkin ministeri Avi Dichter näkee asian näin. On myös ilmeistä, että Hamasin kyky salakuljettaa kehittyneitä aseita, niiden joukossa ilmatorjuntaohjuksia, on entisestään parantunut. (JP)
- Kanadan entinen Israelin lähettiläs Michael Bell esittää, että Israelin ja PA:n
tulee asettaa yhteinen hallinto Jerusalemin vanhalle osalle. Hän sanoo, että kaupungin keskeiset ovat liian runsaasti asutettuja, liian monta kansakuntaa, liian monta uskontokuntaa, järjestöä ja kirkkoja on siellä edustettuina, että mikään osapuoli voisi yksin hallita niitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/130317

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron