Uutisia Israelista SUNNUNTAI 17.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista SUNNUNTAI 17.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 17 Tammi, 2010 15:25


Uutisia Israelista SUNNUNTAI 17.01.10

1. USA NÄYTTÄÄ ottaneen hallinnon Haitissa maan hallituksen romahdettua ja anarkian alkaessa levitä maanjäristyksen hajottamassa pääkaupungissa. Viidakkoveitsin varustautuneet rikollisjoukkueet tunkeutuvat taloihin varastellen sen, mitä arvokasta niistä löytävät. Eloonjääneet ja kotinsa menettäneet ihmiset kerjäävät kaduilla vettä ja ruokaa. Eräs yksityinen vaatii hedelmämehupullosta 7 dollaria. Kaaosta lisäävät kaduille romahtaneitten talojen raunioitten lisäksi sinne jätetyt tai ajetut autot, jotka estävät apuhenkilökunnan liikkumista kaduilla ja hankaloittavat ambulanssien pääsyä kohteisiinsa.

Viimeisten arvioitten mukaan kuolleitten luku saattaa ylittää 200 000. Arviolta 300 000 ihmistä on paennut romahtaneista taloista tai sen pelossa kaduille, jossa he asuvat ilman suojaa.

ISRAELIN lähettämä hätäaputiimi perusti laajan kenttäsairaalan pääkaupunkiin ja aloitti välittömästi haavoittuneitten ja vammautuneitten hoidon. Heillä on 40 lääkäriä sekä parikymmentä sairaanhoitajaa ja saman verran apuhenkilökunnan ja hallinnon jäseniä.

ZAKA pelastuspalvelutiimi sai pelastettua 8 opiskelijaa romahtaneesta monikerroksisesta yliopistorakennuksesta viikon vaihteen aikana, vaikka heitä varoitettiin, että on liian myöhäistä etsiä eloonjääneitä. Ilmasto alueella on kuuma ja kostea.

Israelin kenttäsairaalassa on hätäapuhuone, pediatrinen, ortopedinen, sisäisien lääkintä-hoidon, synnytys- ja kirurgiaosastot, klinikka ja muita tiloja. Hallintokeskus sijaitsee lähellä lentokenttää. Synnytys- ja ennenaikaisten synnytysten osastolle ei ole ollut tungosta, mutta kaikki on valmiina toiminnan aloittamiseksi. Potilaita on alkanut virrata tiloihin paikallisen sairaalan toiminnan tukehtuessa ylipaineen alaisena.

HOITOHENKILÖKUNTAAN kuuluu myös ortodoksijuutalaisia, jotka ovat antautuneet ihmisten auttamiseen jättäen monet normaaleihin rituaaleihin kuuluvat yksityisvaatimukset syrjään.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan israelilainen tiimi ja kenttäsairaala jatkaa työtään alueella pari viikkoa, mutta osa voi jatkaa sen jälkeen, tai tilat annetaan paikallisten hoitoon.

Eräs Zaka-tiimin jäsen lähetti pikaisen raportin Israeliin: Sapatti helvetistä. Kaikkialla kitkerä ruumiiden haju leijuu ilmassa. Se muistuttaa kertomuksia holokaustista, joita olemme kuulleet tuhansia ruumiita kaikkialla.

Kaiken kaaoksen keskellä muutamat Zaka-tiimin jäsenet löysivät aikaa lukea sapattirukoukset Jerusalemiin päin kääntyneinä rukousliinoihin kääriytyneinä ihmisten katsellessa heitä raunioitten keskellä. Mutta rukousten loputtua he kerääntyivät tiimin ympärille suudellen rukousliinoja. Yhteydenpitoa kotiin estää puhelinlinjojen katkeaminen.(JP)

2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak aikoo toteuttaa suunnitellun matkansa Turkkiin, jossa hän pyrkii oikomaan solmuun menneitä suhteita Israelin ja turkin välillä. Hän tavannee ulkoministeri Davutoglun ja puolustusministeriön edustajia, mutta ei pääministeri Erdogania eikä presidentti Gulia, joitten tapaaminen ei ollut alkuperäisessä ohjelmassakaan.

Turkki on tilannut Israelista 10 miehittämätöntä Heron tiedustelukonetta, joitten toimituksissa on ollut epäselvyyksiä, jotka osittain lienevät johtunevat Turkin vaatimuksista liian painavien tiedustelu-kameroitten asentamisesta koneisiin.

Lisäksi Turkki väitti kahden koneen moottorin viallisuudesta. Turkin puolustusministeriöllä on tiettävästi 2 miljoonan USD korvausvaatimus myöhästymisestä ja havaituista puutteista. Tilauksen kokonaisarvo on 185 miljoonaa USD.

Liikeasioitten ohella Barak käy laskemassa seppeleen uuden Turkin perustajan ja sen ensimmäisen presidentin Kemal Atatyrkin haudalla. Barak on ensimmäinen korkea israelilainen virkailija operaatio cast lead jälkeen, jonka suhteen Turkin pääministeri Erdogan esitti voimakasta kritiikkiä syyttäen IDF:n surmanneen lapsia ja naisia tarkoituksellisesti ja käyttäneen valkoista fosforia sisältäneitä ohjuksia ja ammuksia siviilejä vastaan Gazassa.

Turkkilainen ihmisoikeusjärjestö Mazlum esitti Barakin pidättämistä ihmisoikeus-rikoksista syytettynä hänen matkansa aikana, mutta Turkin oikeusministeriö ei ole reagoinut esitykseen millään tavoin, mutta aiemmin se kieltäytyi käsittelemästä vastaavia vaateita. (JP)

3. APULAISULKOMINISTERI Danny Ayalon selvitteli TV-2:n haastattelussa lauantaina diplomaattiseen kriisin johtanutta tilannetta tavatessaan Turkin Israelin lähettilään Ogyz Celikkolin. Hän selitti, että tapaamisen puitteet oli etukäteen järjestetty, Turkin lähettiläs istui matalammalla sohvalla kuin Israelin edustajat, virvokkeita ei tarjoiltu, pöydällä oli vain Israelin lippu eikä Ayalonin ja Celikkolin kättelyä näytetty ohjelmassa. Hän selitti, että ulkoiset puitteet oli tarkoitettu näytettäviksi ilman ääntä, muitta sen tarkoituksena oli vain lähettää viesti Turkin johdolle, että Israel suhtautuu Turkin TV:ssä esitettyihin Israelin vastaisiin ohjelmiin hyvin vakavasti, mutta tarkoituksena ei ollut loukata lähettilästä henkilökohtaisesti eikä Turkin kansaa.

Ayalon kuitenkin selitti juontajan kysymyksiin, että jos Israelin vastaiset ohjelmat ja sen johdon vastuuttoman kriittiset lausunnot Israelista jatkuvat, ulkoministeriö voi harkita lähettilään karkottamista maasta. Hän tarkensi myöhemmin, että sama koskee muitakin maita, jotka potkivat Israelia syyttä.

Ayalon selitti, että Turkki on tärkeä maa Israelille, ja Israel on tärkeä maa Turkille. Hän sanoi suostuneensa anteeksipyynnön esittämiseen saatuaan Turkilta vahvistuksen, että puolustus-ministeri Barakin vierailu toteutuu suunnitelman mukaisesti. Hän selitti myös, että Turkin edustajat ovat vakuuttaneet suhteiden palanneen normaaleiksi. (JP)

4. BRITTIKANSANEDUSTAJA Gerald Kaufman (Lab), joka 60 Euro-parlamentaarikon mukana matkusti eilen Gazaan, syytti Gazan saartoa ilkeäksi, ja vaati, että se sotilasjohtaja, joka antoi käskyn valkoista fosforia sisältävien ohjusten ja ammusten käyttämisestä Gazassa operaatio cast lead aikana, tulisi syyttää oikeudessa sotarikoksista. Hän kritisoi myös kovin sanoin Gazan saartoa, joka asetettiin kaistan ympärille 2006 Gilad Shalitin jouduttua Hamasin panttivangiksi. Kaufman, 79, on juutalaista sukua. Hän pääsi parlamenttiin 1983 edustaen siellä Manchester Gordonia. Hän puolusti myös Englannissa esitettyjä vaatimuksia israelilaisten poliitikkojen ja upseerien pidättämiseksi sotarikoksista syytettyinä osallisuudestaan cast lead operaation johtoon. Hän selitti, että israelilaisten pelätessä joutuvansa pidätetyiksi Englannissa 1.5 miljoonaa ihmistä Gazassa elää pidätettyinä kaiken aikaa, ilman riittävää lääkintähoitoa, palveluita lasten lähettämiseksi kouluihin, eläen sorron ja aliravitsemuksen alaisina. Kaufman syytti Gazan saarrosta vain Israelia, ei Egyptiä.

HAMASIN ulkopoliittinen johtaja Khaled Mashaal vaati, että Egypti lopettaa aloittamansa teräsaidan rakentamisen Egyptin ja Gazan välille. Hän sanoi, että muureja rakennetaan vihollisten mutta ei veljien välille. Teräsaita koostuu pitkistä teräspalkeista, jotka upotetaan niin syvälle maahan, etteivät salakuljettajat pysty niitä alittamaan, näin ainakin uskotaan. Mashaal vaati samalla, että Egypti ottaisi oikeutetun johtajat roolinsa arabimaitten välillä ja pakottaisi Israelin lopettamaan Gazan saarron, jota myös Egypti toteuttaa. (JP)

5. ISRAELIN ja Turkin välien etsiessä uutta tulemista Amerikan juutalaiset ovat kahden vaiheilla, mitä tehdä ja ketä tukea. USA:n senaatti keskustelee Turkin kansamurhasta armenialaisia vastaan ensimmäisen maailmansodan aikana, eivätkä juutalaiset oikein tiedä, pitäisikö sitä tukea vai ei. He ovat kuitenkin pyrkineet siirtämään liian tuomitsevien päätösten tekemistä, varsinkaan nykyisessä kriittisessä ja jännittyneessä tilanteessa. Jotkut heistä toteavat, että on selvää, että kansanmurha tapahtui, mutta ettei siitä pitäisi tehdä liian radikaaleja johtopäätöksiä. Turkki on tärkeä maa lännen itäisen kyljen puolustamiseksi, ja sen Nato-jäsenyys antaa sille etuisuuksia, joitten ei haluttaisi joutuvan Iranin vaikutuspiiriin.

Turkin runsas juutalaisasutus on myös huomioitava, ja suhteitten kiristyminen voi aiheuttaa heille arvaamattomia ongelmia anti-semiittisten mielenosoitusten ja väkivallan kasvun muodossa.

OBAMAN neuvonantajan James Jonesin käynti Israelissa lienee osittain liittynyt välien kiristymiseen Israelin ja Turkin välillä. Jonesin matkaseurueeseen liittyi myös Dennis Ross, joka Clintonin aikana toimi aktiivisesti Israelin ja PA:n välisissä keskusteluissa. Heidän tapaamisestaan presidentti Peresin, puolustusministeri Barakin ja pääministeri Netanyahun kanssa ei ole annettu julkisuuteen minkäänlaista lausuntoa.

OBAMAN Lähi Idän erikoislähettiläs Robert Mitchell saapunee Israeliin tällä viikolla. Hän käy samalla ainakin Turkissa ja Libanonissa sekä Ramallahissa, mutta voi ulottaa matkaansa myös Jordaniaan ja Egyptiin. Hän vakuuttaa, ettei hänellä ole uutta suunnitelmaa mukanaan eikä myöskään luvattuja turvallisuustakuita. Hänen oletetaan esittävän, että Israel sallii PA. avata Orient House kiinteistön sekä muitakin instituutioita Jerusalemin itäosassa.
KVARTETIN äskettäisessä kokouksessa esitettiin vaatimuksia tästä. (JP)

6. SAUDI ARABIAN yksinvaltias kuningas Abdullah saa niellä kiukkunsa hänen suunnittelemansa sovintoneuvottelun Syyrian ja Egyptin presidenttien kanssa epäonnistuttua surkeasti torstaina 13.01.10. Syyrian presidentti Bashar Assad tuli Riyadiin 7 tuntia myöhässä eikä presidentti Mubarak viitsinyt vaivautua ollenkaan.

Tilaisuuden järjestivät saudien tiedustelupäällikkö prinssi Moqrin Abdulazziz ja Syyrian kenraali Abu Mamluk, kertoo Debkafile. Onnistuneen sovintoneuvottelun myötä Israel olisi saatettu epämukavaan asemaan, koska se olisi pakotettu aloittamaan välittömät rauhankeskustelut PA:n kanssa. Saudikuningas oli valmis maksamaan kovan hinnan tästä, vaikka Teheranin voitoksi. Debkafile arvioi, että Syyria ja Iran olivat valmiit tulemaan mukaan suunnitelmaan, jos Mashaal vahvistuisi sen kautta Abbasin kustannuksella. SAUDIT ovat myös joutuneet lähettämään joukkonsa uudelleen Jemenin rintamalle Houthi-kapinallisten joukkojen luvattua vetäytyä rajan taakse Syyrian välityksellä solmitun sopimuksen mukaisesti, mutta havaittuaan Iranin vastustuksen kääntyneen takaisin miehittäen uudelleen jo vapauttamansa kylät. (Debkafile)

7. UUTISOTSIKOITA

- PA:N turvallisuusjoukot joutuivat suojelemaan muslimisaarnaajia kansan noustessa raivokkaasti heitä vastaan. Saarnaajat olivat tuominneet egyptiläissyntyisen Qatarissa asuvan sheikki Yusuf a-Qaragawin hyökkäykset Mahmoud Abbasia vastaan siksi, että Abbas siirsi Golkdsteinin raportin käsittelyä YK:n ihmisoikeusneuvostossa tosin peruen sen myöhemmin. Sheikki kehotti muslimeja kivittämään Abbasia. PA:n uskontoasiain ministeri Mahmoud Habbash kehotti sheikkiä perumaan kritiikkinsä. (JP)

- Skottilaisessa parlamentissa pidetyssä Israelin vastaisessa näyttelyssä jätetty kommentti, jossa vaaditaan Israelin tuhoamista, aiheutti parlamenttikyselyn ja yleiskeskustelun asiasta parlamentissa. (JP)

- Ranska aikoo kieltää musliminaisilta kokovartalon peittävän hunnun, burkan. Lakiesityksestä keskustellaan Ranskan parlamentissa. Jos laki hyväksytään, se voi olla esimerkkinä muillekin Euroopan maille. Laki asettaisi uskonnolliset musliminaiset vaikean ongelman eteen lain ja uskontonsa vaatimusten välillä. Naiset eivät voisi julkisuudessa esiintyä pitkään kaapuun ja kasvot peittävään huntuun pukeutuneina.(JP)

- Eilatin matkailujärjestöt aloittivat lakon Jordanian Petran kehitys- ja turismihallituksen ilmoitettua hintojen noususta Israelin puolelta tulleilta turisteilta. He vaativat turisteja viettämään edes yhden yön Jordaniassa, joille annetaan alennettu pääsymaksu 40 USD, muilta maksu on 97 USD. (JP)

- Lähde USA:sta kertoo, että Hizbullahin pyssymiehet saavat harjoitella SA-2 ilmatorjuntaohjuksen käyttöä Syyriassa. Israelin viranomaiset varoittavat, että jos Syyria toimittaa näitä aseita Hizbullahille, IDF tulee iskemään Syyriaa vastaan, mukaan lukien Damaskos. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1143146.html

- Oslon Friends of Israel katsoo, että Israelin vihamielisyys Norjaa kohtaan on ymmärrettävää, koska Norjan ulkoministeri ei huomioi Israelin kantaa.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1143046.html

- Poliisi pidätti 14 vasemmistolaista laittomasta mielenosoituksesta Jerusalemin itäosassa, niiden mukana Haggai Elad, ACRI:n, Israelin ihmisoikeusjärjestön, johtaja. Pidätys tapahtui Shimon HaTzadik (Sheikh Jarrah) lähiössä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135546


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Uutisia Israelista info@shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron