Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 20.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 20.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 20 Tammi, 2010 13:39


Uutisia Israelista KESKIVIIKKO 20.01.10

1. OBAMAN Lähi Idän erikoislähettiläs, George Mitchell, saapuu ohjelman mukaisesti Israeliin tänään ja viipynee alueella lauantaihin saakka. Hän saapunee Israeliin Libanonista, jonka sekavaa tilannetta hän on pyrkinyt selvittämään kahden päivän aikana.

Mitchell tavannee pääministeri Netanyahun huomenna torstaina. Jossain välissä hänen odotetaan matkustavan myös Syyriaan.

JP:N KOLUMNISTIN H Keinonin artikkelin kukaan Mitchell esittänee Netanyahulle uusia myönnytyksiä Abbasin pään käännyttämiseksi. Nyt lienee asialistalla Jerusalemin itäosan rakennustöiden keskeyttäminen lyhyeksi ajaksi, jotta Abbas voisi sanoa saavuttaneensa jotain ja säilyttäneensä kasvonsa, joitten menettäminen on anteeksiantamaton virhe ja suuri häpeä arabiajattelun mukaan.

Jotkut esittää, että jospa kielto annettaisiin vain kuvitteellisesti ilman kirjallisia todisteita ja julkisia fanfaareja, kerrottaisiin vain urakoitsijoille, että peskää paljunne ja muurauskauhanne ja pysykää toistaiseksi kotonanne vaikka eivät pysyisikään. Tämä silmänkääntötemppu tuskin toteutuisi toivotulla tavalla, sillä vapaan yhteiskunnan periaatteiden mukaan varmaan jotkut kärkkäät uutisaiheita etsivät reportterit keksisivät välittömästi, miten korkeat torninosturit heiluvat kuten ennenkin eli työt jatkuvat.

ERÄS toinen kolumnisti kyselee aiheellisesti, miksi ihmeessä neuvottelut ovat niin elintärkeitä nykyisessä tilanteessa? Ketä ne lopulta palvelisivat? Netanyahu tuskin tulisi taipumaan Abbasin välittömästi esittämiin uusiin vaatimuksiin Jerusalemista, pakolaisista, vesivaroista, Temppelivuoresta, jopa arkeologien kaivamista muinaismuistoista. Vaikka toisaalta, tuntien Netanyahun taipuisan ja ailahtelevan luonteen voisi hän taipuakin joihinkin myönnytyksiin jo etukäteen, kuten luvaten siirtää osan B-alueesta A-alueeksi eli PA:n täyteen hallintaan sekä vapauttaa muutamia turvallisuusvankeja Abbasille, kuten esitetään mutta todellisuudessa, pahin liikenne-este tiellä rauhaan on Gazan pysyminen erillään Länsirannasta.

VAIKKA jonkinlainen sovintopaperi saataisiinkin puristettua Hamasin ja Fatahin välillä, Hamasin vallasta juopunut johtajisto Gazassa ja Damaskoksessa tuskin luovuttaa valtaansa Abbasille, jota he halveksivat USA:n ja Israelin käskyläisenä ja agenttina. Toiseksi Hamasin perussäännön mukaan järjestön perimmäisenä päämääränä on Israelin tuhoaminen ilman kompromisseja. Hamas ei ole hyväksynyt PLO:n ja Fatahin Palestiinan maan asteittaisen vapauttamisen politiikkaa, jossa kaikki keinot ovat hyväksyttyjä.

LOPPUPÄÄTELMÄNÄ kolumnistit toteavat yksiselitteisesti, että vaikka Mitchell saisikin alulle jonkinasteiset keskustelut jääräpäisen Abbasin ja vasten tahtoaan kahteen valtioon suostuneen Netanyahun asettamien tiimien kesken, tuloksena olisi kaikesta hartaasta hautomisesta huolimatta nahkamuna, josta ei elinkelpoista poikasta synny. Jotkut pahan ilman linnut rääkyvät, että ihmeitten aika on ohi, mutta loppuviikosta sekin selvinnee. (JP)

2. LÄHI IDÄN pelaajien kortit ovat vaihtumassa, vaikka kaikki pelaajat eivät sitä haluaisikaan tai uskaltaisi edes tunnustaa. Egypti on saanut havaita alueen johtavan arabimaan asemansa lipsuvan käsistä ja seurata voimattomana, miten uudet pelaajat heittelevät muinaisen suurvallan väsähtäneelle johtajalle uusia haasteita, joihin hän ei enää kykene joustavasti ja silmiään räpäyttämättä vastaamaan kuten kunnon pokeripelissä. Egyptin nykyistä Faraota Hosni Mubarakia jurnuttaa erityisesti Syyrian nuoren nousukkaan presidentti Bashar Assadin nousu yhä merkittävämpään rooliin. Tämä tapahtuu Iranin suosiollisella avustuksella, johon viime aikoina on heittänyt oman korttinsa Turkin räväkkäsanainen pääministeri Recep Tayyip Erdogan, joka uuden professoritasoisen ulkoministerinsä Ahmet Davutoglun laatiman toimintaohjelman mukaan pyrkii palauttamaan Turkin ottomaani-hallinnon aikaisen imperiumin, josta varovaisuuden vuoksi käytetään nimitystä Islamin Pohjoinen Allianssi. Tätä suurvaltaa toteutettaisiin keskinäisten sopimusten avulla, ei sotilaallisesti toista alistaen.

Davutoglun ihanteena on rakentaa hyvät ja luottamukselliset suhteet kaikkien naapurimaitten kanssa. Koska liian läheiset suhteet Israelin ja USA:n kanssa olisivat herättäneet pahoja epäilyksiä arabimaissa, niitä on pyritty karsimaan kovalla kädellä. Jotta kaikki huomaisivat, ettei pyrkimys ole vain näennäinen, pääministeri Erdogan on laukonut Israelista syytöksiä, joita hän pitää toteen näytettyinä ja hylättävinä.

Siksi hän syyttää julkisesti IDF:n sotilaita lasten ja naisten murhaajiksi ja raiskaajiksi, massamurhien suorittajaksi ja Gazan kansan tarkoitukselliseksi alistamiseksi valkoisten fosforipommien aiheuttamiin kärsimyksiin ja tuskalliseen kuolemaan. Tässä hänellä on tietenkin itseään vihaavan juutalaisen Goldbergin todistamattomat syytökset raportissa, jonka hän kävi vääntämässä Gazassa YK:n ihmisoikeusneuvoston toimeksiannosta.

SYYRIAN presidentin politiikka on saamassa entistä vaarallisimpia muotoja hänen lähes avoimessa Hizbullahin terrorijärjestön tukemisessaan. Kuten äskeiset uutiset kertoivat, Syyria kouluttaa Hizbullahia Venäjältä saamiensa uudenaikaisten ilmatorjuntaohjusten käyttämiseen, mistä Israel esitti kärkevän varoituksen: Jos Syyria antaa noita ohjuksia Hizbullahille, IDF tulee iskemään sekä Hizbullahin tukikohtiin Libanonissa että Damaskokseen.

Israelin puolustusministereillä on ollut holtiton tapa esittää katteettomia varoituksia: jos ette tee sitä tai lopeta tätä, tulemme iskemään kovalla kädellä ilman näkyvää tulosta. Tämä oli käytössä varsinkin Olmertin hallintokaudella Amir Peretzin toimiessa puolustusministerinä. Arabit ovat oppineet, ettei Israel tarkoita mitä sanoo. Tämä voi osoittautua vaaralliseksi harhaksi, vaikka Libanonin kakkossota menikin kuten meni. (JP)

3. EDELLISEEN ARTIKKELIIN liittyy oleellisesti IDF:n sotilastiedustelun johtajan kenraalimajuri Amos Yadlinin varoitus, jonka hän esittää Rebecca Anna Stohlin kirjoittamassa raportissa. Hän toteaa aluksi, ettei Iran ole poikennut sivupolulle marssiessaan ydinpommia kohti. Lisäksi Israelin aiempi liittolainen Turkki on hivuttautumassa islamin radikaalien rinnalle erottautuen yhä kauemmas Israelista ja lännen vaikutuspiiristä.

Yadlin sanoo, että keskustelut Iranin kanssa sen ydinsuunnitelmasta epäonnistuivat Iranin vastustuksen vuoksi. Siksi kansainvälinen yhteisö on valmistautumassa kovennettuihin sanktioihin maata vastaan, mutta niin kauan kuin ne eivät ole toiminnassa, Iran jatkaa ydinpomminsa rakentamista ilman estoja. Hän kuvaili tilannetta todeten, että Iran rikastaa päivittäin kilokaupalla uraania alhaiseen tasoon. Se ei Israelin tietojen mukaan ole lisäämässä ydinlaitostensa määrää, vaan pyrkii kehittämään sentrifugiensa tasoa lisätäkseen olevien laitosten kapasiteettia.

YADLIN analysoi Turkin diplomaattista asemaa todeten, että se pyrki etenemään läheisempiin suhteisiin Euroopan kanssa ja toiseksi käyttämään Israelin vaikutusvaltaa lisätäkseen kauppaansa USA:n kanssa, mutta todettuaan molempien pyrkimysten rauenneen on aloittanut asemansa kehittämisen toiselta pohjalta kehittäen systemaattisesti suhteitaan alueen rikkaisiin öljymaihin Persianlahdella sekä Kaspianmeren ympäristössä.

1990-luvulla Turkki näki Syyrian vihollismaana Israelin tapaan, mutta tämä näkemys on nyt muuttunut Turkin etsiessä läheisiä suhteita Syyrian sekä sen liittolaisen Iranin kanssa. YADLIN toteaa, etteivät suhteet Turkin kanssa ole katkenneet, mistä on osoituksena puolustusministeriön kansliapäällikön Yossi Galin äskeinen matka Turkkiin, jossa hän keskusteli virkaveljiensä kanssa. Seuraava korkean tason vierailu tapahtunee toukokuussa, jolloin Turkin puolustusministeriön edustajat vierailevat Israelissa. (JP)

4. VATIKAANI SYYTTÄÄ tiistaina julkistamassaan dokumentissa Länsirannan palestiinalaisalueitten Israelin miehitystä sekä pysähtynyttä rauhanprosessia Lähi Idän konfliktien kiihottumisesta, mikä puolestaan karkottaa alueen kristityt pois ja vaikeuttaa niiden elämää, jotka jäävät paikoilleen.

Vatikaanin laatima dokumentti on pohjana keskusteluille lokakuun 10-24 päivinä, jolloin Lähi Idän piispat kokoontuvat Vatikaaniin paavi Benedict XVI:n johdolla pyrkien löytämään syitä kristittyjen ahdinkoon valtaosaltaan muslimienemmistöisellä alueella. Alueen kristittyjen pako sekä uskonnollinen syrjintä ovat keskustelujen aiheina.

Synodin organisoija Monsignor Nikola Eterovic kertoi, että noin 150 piispaa etupäässä alueen itäisistä kirkoista, osallistuvat tilaisuuteen, joka on jatkoa Vatikaanin 2009 Afrikan piispoille järjestettyyn tilaisuuteen. Hän kertoi, että dokumentin ovat laatineet alueen piispat, joilla hän olettaa olevan parhaat mahdollisuudet tiedostaa alueen ongelmat.
Israelin miehityksen ohella palestiinalaisalueilla hän sanoo radikaalin islamin nousun maissa kuten Egypti tulleen radikaalin terrorismin hyödyntämäksi. Irakissa hän totesi sodan vapauttaneen pahoja voimia, uskonnollisia tunnustusryhmiä ja poliittisia liikkeitä, jotka ovat alistaneet paikalliset asukkaat uhreikseen. Kristityt ovat pienenä ryhmänä varsinkin joutuneet kärsimään tästä kehityksestä.

ETEROVIC sanoi, ettei kirkko pyri esittämään poliittista ohjelmaa eikä puuttumaan poliittisiin päätöksiin kuten setlementtien rakentamiseen, mutta vallan ollessa vahvemman käsissä heikomman asema riippuu vahvemman hyvästä tai pahasta tahdosta.

ARTIKKELIN sanomaa tarkasteltaessa jää ihmettelemään, miten Israelin miehitys vaikuttaa siihen, että Betlehemin kristittyjen pako alkoi välittömästi kaupungin jouduttua PA:n hallinnon alle, tai miten se vaikuttaa Jerusalemin itäosissa, Ramallahissa ja muissa PA:n hallinnon alle joutuneissa kaupungeissa, joista kristityt pakenevat, mutta ei Israelin alueella, jossa kristittyjen määrä kasvaa kuten kaikkien muittenkin vähemmistöjen? (JP)
http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

5. USEAT alueet Negevissä saivat parin päivän aikana kaksi kolmannesta normaalin sadeajan sateista. Tulvat vaativat siellä 2 kuolinuhria, useita vammautuneita sekä teitten ja maantiesillan romahtamisen. Myös alueen maanviljelijät kärsivät vahinkoja myrskyn tuhotessa ja vaurioittaessa heidän muovisia kasvihuoneitaan ja istutuksiaan.
Sde Bokerin kibbutsissa satoi vettä 78 mm. Revivim kibbutsissa 66 mm.

Sunnuntain ja tiistain välisenä aikana satoi Negevin eteläosassa ja aravassa 15-25 mm; Jordaninlaaksossa ja Kuolleenmeren ympäristössä 15-35 mm;

Juudean vuorilla 50-90 mm; rannikolla 20-40 mm sekä pohjoisessa 30-80 mm.

Sademäärä oli pohjoisessa 120-150 % normaalista; rannikon ja Jerusalemin alueilla 70-90 % keskimääräisestä sademäärästä. Kinneretin vedenpintaa ei tiedetä koska työntekijät ovat siellä lakossa.

Sateita ja tuulia odotetaan vielä keskiviikkona, mutta torstaina tilanne rauhoittuu. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- Fatahin jäsenet valittavat, että PA:n pääministeri Salaam Fayad toimii kaikin tavoin heikentääkseen Fatahin valtaa mm. vähentämällä sen rahoitusta, minkä vuoksi Fatah on joutunut sulkemaan toimistojaan ja laitoksiaan. Kärkeviä syytöksiä heitettiin äskeisessä vallankumousneuvoston kokouksessa, jossa vaadittiin, että Abbas erottaa nykyisen hallituksen ja muodostaa uuden, mistä Abbas kieltäytyy. Fayad on hänen tulojensa paras pantti. (JP)

- Israel ilmoittaa, että se tilaa F-35 koneet (JSF), jos 50 % sen laitteista voidaan korvata Israelin kehittämillä. Pentagon on alustavasti suostunut joihinkin vaatimuksiin, mutta vastustaa toisia. Kone maksaa 130 miljoonaa USD kukin.

- Israelin lähettämä lääkintä- ja etsintä- ja pelastustiimi Haitiin on saanut runsaasti kiitosta maailmalla. Monet toiset klinikat ovat lähettäneet lääkäreitään työskentelemään ja myös potilaitaan hoidettaviksi sinne, koska Israelin asemalla on laajempi valmius, kuten kirurgiaosasto. (JP)

- Eilen pelastettiin 7- ja 10-vuotiaat veljekset Haitin Porto au-Princen raunioista. 69-vuotias katolinen nainen, joka löydettiin aiemmin, ei selviytyne. Hän kertoi rukoilleensa kaiken aikaa odottaessaan pelastajia.
- http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull

- Israelin talous kasvanee 4 % toisella vuosipuoliskolla nostaen vuosikasvun 3.5-3.75 %:n tienoille tänä vuonna. http://www.jpost.com/servlet/Satellite? ... 2FShowFull



* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Uutisia Israelista [info@shalom.fi]

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron