Uutisia Israelista TORSTAI 21.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista TORSTAI 21.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 21 Tammi, 2010 21:13



Uutisia Israelista TORSTAI 21.01.10

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu selvitteli tulevan Palestiinan valtion syntyä Israelin turvallisuuden näkökulmasta eilen keskiviikkona ulkomaisille reporttereille järjestetyssä tilaisuudessa.

Hänellä on tarkoitus tavata Obaman Lähi Idän erikoislähettiläs Georg Mitchell tänään iltapäivällä, mutta Netanyahun kansliasta vakuutetaan, että puhe oli tarkoitettu ulkomaisille lehtimiehille eikä Mitchellille. Hänen uskotaan joka tapauksessa lukeneen kotiläksynsä ja tiedostavan Israelin turvallisuusvaatimukset.

NETANYAHU kertoi, että USA on kehottanut PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kiipeämään puuhun ja vienyt tikapuut pois. Tällä tarkoitettaneen sitä, että Abbas on USA:n toivomuksesta esittänyt kovat vaatimuksensa uskoessaan, että ne ovat myös USA:n vaatimukset, ja että se tulee painostamaan Israelin suostumaan niihin. Kun näin ei käynyt, Abbas istuu nyt korkealla puun oksalla eikä tiedä, miten kavuta alas iän heikentämin jaloin.

PÄÄMINISTERIN varsinainen sanoma koski kuitenkin Israelin turvallisuutta. Hän totesi, että Israelin (Puolustusvoimien IDF) tulee voida valvoa tulevan Palestiinan valtion itärajaa varmistaakseen, ettei ohjuksia, raketteja ja muita aseita valuteta sinne, kuten tapahtui Libanonin eteläosassa ja Gazan kaistalla:

Meidän tulee varmistaa, että pääsyyn yhtäjaksoisille alueille Israeliin on löydetty tapa, jolla tehokkaasti estetään rakettien ja ohjusten salakuljettaminen. Uskon tämän vaativan tulevissa järjestelyissä PA:n kanssa Israelin (asevoimien) läsnäoloa suunnitellun Palestiinan valtion itärajalla, hän totesi vuosittaisessa ulkomaisille lehtimiehille järjestetyssä lehdistökonferenssissa. (JP)

2. JP:N ARTIKKELIN kirjoittajat H Keinon ja R A Stoil toteavat, että vaikka Netanyahu on usein vihjaillut puheissaan suunnitellun Palestiinan valtion pysyvän aseistamattomana, tämä on ensimmäinen kerta, että hän julkisesti esitti vaatimuksen Israelin valvonnasta sen itärajalla. Hän ei kuitenkaan yksilöinyt, mitä muotoja valvonta tulisi saamaan, mutta hän viittasi YK:n UNIFIL joukkojen epäonnistumiseen valvoa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1701 toteuttamisesta, millä oli tarkoitus estää Hizbullahin uudelleen aseistautuminen, sekä Egyptin kyvyttömyys sinetöidä Gazan vastainen rajansa aseitten salakuljetuksen estämiseksi.

Netanyahu totesi, ettei Israelilla ole varaa toistaa näissä tapauksissa tehtyjä virheitä sekä katteettomia odotuksia ja vakuutuksia.

Netanyahu totesi puheessaan edelleen, että vaikka Israelin kehittämä Iron Dome ja muut ohjusten torjunta järjestelmät antavat määrättyä suojaa ja turvallisuutta, Israelin tulee voida estää aseitten virtaaminen tulevaan Palestiinan valtioon. Artikkelin kirjoittajat vakuuttavat, että USA:n diplomaatit ovat täysin tietoisia näistä vaatimuksista.

NETANYAHU vakuutti Israelin rauhantahtoa ja sanoi Israelin olevan valmis aloittamaan keskustelut rauhasta PA:n kanssa välittömästi. Siksi hän esitti, että kansainvälisen yhteisön tulee painostaa PA:n johtoa luopumaan jääräpäisestä kieltäytymisestään ja tulemaan neuvottelupöytään Israelin kanssa välittömästi. (JP)

3. NETANYAHUN puheen jälkeen korkeat diplomaattiviranomaiset totesivat, ettei Israel odota läpimurtoa Mitchellin tämänkertaisen vierailun yhteydessä. Katsotaan nyt, pystyykö hän siirtämään palloa, mutta se riippuu siitä, ovatko palestiinalaiset pystyneet tekemään strategisia päätöksiä neuvottelujen aloittamiseksi. Mielipiteen esittäjät viittasivat Netanyahun esittämään kuvaan Abbasista korkean puun oksalla, jossa hän etsii tapoja kavuta alas menettämättä kasvojaan. Mutta jos tällaista päätöstä ei ole tehty PA:n johdossa, tilanne on paljon vaikeampi, he totesivat.

Eilen liikkui maassa väitteitä, että PA olisi halukas esittämään, että USA neuvottelisi Israelin kanssa rauhasta PA:n kanssa. Mistä tällainen uutinen sitten lienee saanutkaan alkunsa, se asettaa PA:n kyvyn ja itsenäisyyden varsin outoon valoon. Yksi hyvä puoli tällä olisi PA:n kannalta: Jos suunniteltu Palestiinan valtio epäonnistuisi toteutumisessaan, syytökset siitä voitaisiin osoittaa USA:lle ja Israelille, mutta miten perinteinen arabikunnia pystyisi nielemään tällaisen PAX-USA rauhan?

GEORGE MITCHELL jatkoi vieraillessaan Libanonissa ja Syyriassa Obaman hallituksen omaksumaa arabimaita imartelevaa diplomatiaansa todeten lehtimiehille tavattuaan presidentti Bashar Assadin Damaskoksessa eilen: Syyrialla on ehdottomasti tärkeä rooli näitä kuvioita käsiteltäessä, kuten myös
USA:lla ja kansainvälisellä yhteisöllä.

Beirutissa Mitchell kehui Libanonin asemaa näin: Libanon tulee pelaamaan tärkeää roolia pitkän tähtäyksen ponnisteluissa kestävän ja kaiken kattavan rauhan ja turvallisuuden rakentamiseksi Lähi Idän alueella; eikä ole olemassa kestävää ratkaisua, jos se tapahtuu Libanonin kustannuksella. (JP)

4. PÄÄMINISTERI Netanyahu esitti eilen henkilökohtaisen valittelunsa ja pahoittelunsa, että oppositio Kadima-puolueen johdolla rikkoi vuosien aikana muotoutuneen käytännön pidättyä esittämästä epäluottamuslausetta Knessetissä pääministerin ollessa viiden ministerinsä kanssa ulkomailla osallistuessaan yhteiseen istuntoon Saksan hallituksen kanssa. Päätös rikkoa vuosien aikana muotoutunut perinne ja päättää nimenomaan tänä päivänä esittää epäluottamuslause on hylättävä ja olen pahoillani, että niin tehtiin.

Hän jatkoi kertoen ministeriseurueen käynnistä holokaust-muistomerkillä Berliinissä. Ennen Knessetin epäluottamusäänestystä ministerit olivat tutkimassa juutalaisten holokaustin aikana kirjoittamia kirjeitä, hän selitti. Kadiman edustajat puolestaan syyttivät Netanyahua holokaustin käyttämisestä opposition poliittiseen vähättelyyn. Opposition epäluottamus-
lauselmassa syytettiin hallitusta taloudellisesta, diplomaattisesta ja sosiaalisesta epäonnistumisesta. (JP)

5. PALESTIINAN Lakiasäätävän Neuvoston (PLC) puheenjohtaja Aziz Dwaik kertoo Kh A Toamehin kirjoituksen mukaan, että Hamas on muotoilemassa uudelleen perustamis-asiakirjaansa, joka vaatii Israelin tuhoamista ja islamilaisen kalifaatin perustamista sen raunioille. Kukaan ei halua heittää toista mereen, hän julistaa artikkelin mukaan tavattuaan juutalaisen miljardöörin David Martin Abrahamsin Hebronissa eilen.

Abrahams on Englannin työväenpuolueen tärkeimpiä ellei tärkein taloudellinen tukija, ja hänellä on läheiset suhteet Englannin hallituksen kanssa. Hänellä on tarkoitus tavata Englannin ulkoministeri David Milliband viikonlopun aikana informoidakseen häntä keskusteluistaan Hamasin virkailijoitten kanssa Länsirannalla.

ABRAHAMS kertoi vaikutelmistaan, että toisetkin Hamasin johtajat, sekä Damaskoksessa asuva ja toimiva Khaled Mashaal että Gazassa toimiva Hamasin pääministeri Ismail Haniyeh suhtautuvat myönteisesti uusiin aloitteisiin Palestiinan valtion perustamiseksi 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille. Hän sanoo aina etsivänsä ihmisissä hyviä puolia, ja sanoo löytäneensä niitä Dwaikissa ja Haniyehissä, mutta kieltää olevansa lapsellinen luottaessaan Hamasin johtajiin. Jos he pettävät, olkoon sitten niin, hän filosofoi.

DAWIK selitti kantaansa näin: Hamasin perustuskirja laadittiin 30 vuotta sitten, lisäten, että Hamas valmistelee sen uusimista. Eikä kukaan halua heittää ketään toista mereen, hän lisää viitaten arabien uhoamiseen ennen 1948 Israelin itsenäisyyssotaa.

Toiseksi Dwaik vakuutti Hamasin haluavan aloittaa keskustelut kansainvälisen yhteisön kanssa, ennen kaikkea EU:n kanssa. Hän tunnusti Hamasin saavan taloudellista tukea Iranilta, mutta sanoi sen johtuvan Gazan kaistan kansainvälisestä saarrosta. Hän vietti kolmisen vuotta Israelin vankilassa Gilad Shalitin sieppaamisen jälkeen ja vapautettiin äskettäin. Koska Abbasin toimikausi päättyi virallisesti 15. tammikuuta 2009, Dwaik on virallisesti PA:n puheenjohtaja, mutta hän sanoo antavansa Abbasin jatkaa seuraaviin vaaleihin saakka 28.06.2010. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA

- Sekä YK että USA pyysivät Israelia lähettämään poliiseja Haitiin, joka on ajautunut anarkiaan ihmisten tapellessa ruuasta ja vedestä. Israel lähetti 100 poliisia alueelle 220-henkisen avustusdelegaationsa lisäksi. (JP)

- Hallituksen lehdistötoimisto vaatii, että hallituksen tulee laatia lehdistöviisumi ulkomaisille journalisteille voidakseen valvoa heitä, sillä heidän joukkoonsa soluttautuu poliittisia aktivisteja teeskennellen olevansa journalisteja. (JP)

- Tel Avivin ylipiston opettaja Tana Matar, joka edustaa Israelia Lontoossa SOAS:n tilaisuudessa helmikuun 17. päivänä, aikoo vaatia puheessaan Israelin boikotointia. Tämä on yksi Israelin demokratian kummallisuuksia: valtion palkkaamat virkamiehet toimivat julkisesti sitä vastaan.(JP)

- Jordanian yleinen syyttäjä hyväksyi syytteen kahta israelilaista korkeaa edustajaa vastaan. Syytettyinä ovat Knessentin puhemies Reuven Rivlin ja kansanedustaja Arye Eldad (NU). Heitä syytetään Jordanian itsenäisyyden ja turvallisuuden vaarantamiseksi, koska he esittivät, että Jordania on Palestiinan valtio eikä toista tarvita. Tämä on hyvin arka asia kuningas Abdullah II:lle.(JP)

- NGO-monitor, Jerusalemissa toimiva vapaa järjestö, joka tarkkailee NGO-järjestöjen toimia Israelissa, esitti vaatimuksen EU:n oikeusistuimelle, että sen tulee pakottaa EU-maat julkistamaan ne NGO-järjestöt, joita ne tukevat. (JP)

- Israelin valtio tunnustaa, että se katsoo israelilaisten ilman lupaa rakentamien talojen purkamisen kiireisimmäksi toimekseen jättäen huomiotta palestiinalaisten laittomat rakennukset, joita on moninkertainen määrä.(JP)

- Hollantilainen kansanedustaja Geert Wilders sai syytteen vihalain perusteella arvosteltuaan kovin sanoin maassa asuvia muslimeja. Hän itse liikkuu aina henkivartijain saattamana asuen eri taloissa ja tavaten vaimoaan kahdesti viikossa. Eilen 200 mielenosoittajaa kokoontui oikeustalon eteen tukeakseen häntä syytöksiä vastaan. Muslimeja on 6 % Hollannin 15 miljoonasta
asukkaasta.

Wilders toimitti 2008 filmin nimeltä Fitna, jota muslimit
kauhistelevat. Hän johtaa puoluetta, jonka suosio on noussut siten, että se voi
seuraavissa vaaleissa voittaa enemmistön. Jos hänet havaitaan syylliseksi,
hän voi selvitä sakoilla tai lyhyellä vankilatuomiolla.(JP)

- Pieni Kaanaan kylä Galileassa aikoo näytellä Jeesuksen veden muuttamis- ihmettä viiniksi houkutellakseen turisteja kylään. Kylän asukkaista 80 % on muslimeja, loput pääosin kristittyjä. Israelissa on 123 000 arabikristittyä, ja heidän määränsä on pysynyt tasaisena, ei mitään pakoa maasta. (JP)

- Israel voinee liittyä OECD-järjestöön tänä vuonna sen köyhimpänä maana.

- Ehud Barak antoi hyväksymisensä Arielin yliopistolle saaden äärivasemmiston kärkeviä tuomioita. (INN)

- Kaksi Kauko Idän maata ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa Rafael-yhtiön kehittämästä Iron Dome ohjustorjuntajärjestelmästä, vaikka se ei ole vielä operatiivinen. Kukin patteristo maksaa n. 15 miljoonaa USD, yksi ohjus 40 000. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 86,00.html

- Egypti vaatii, että Hamas teloittaa sala-ampujat, jotka surmasivat egyptiläisen rajavartijan. Khaled Mashaal on ei-toivottu henkilö Egyptissä.(Debkafile)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Uutisia Israelista [info@shalom.fi]


www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa