Uutisia Israelista TIISTAI 26.01.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista TIISTAI 26.01.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 26 Tammi, 2010 14:09


Uutisia Israelista TIISTAI 26.01.10

1. ISRAELIN virallinen vastaus Etelä Afrikasta kotoisin olevan entisen tuomarin
Goldstonen Gazan cast lead operaatiota koskevaan raporttiin YK :n ihmisoikeusneuvostolle on valmistunut ja se on tarkoitus julkistaa torstaina.

Israelin tuomio juutalaissyntyiselle tuomarille on tyrmäävä, häntä pidetään kansansa petturiksi, koska hänen raporttinsa on jo lähtöasetelmiltaan vääristynyt neuvoston räikeän Israelin vastaisuuden vuoksi.

YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon pyysi osapuolia antamaan oman arvionsa raportista ja sen esittämistä ihmisoikeuksien rikkomisista ja on innokkaasti odottanut raporttia, koska hänen on esiteltävä asia lähiaikoina YK:n yleiskokoukselle. Me tutustumme heidän vastauksiinsa saatuamme ne. Luonnollisesti, missä tahansa räikeitä ihmisoikeuksien rikkomisia tapahtuu, vakavat tutkimukset seuraavat niitä, kertoi pääsihteerin edustaja median edustajille.

Israel aikoo asettaa tutkimuskomitean esittämään oman arvionsa IDF:n laatimasta sisäöisestä tutkimuksesta.

PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas asetti maanantaina viisihenkisen komitean tutkimaan cast lead operaatiota PA:n näkökulmasta, vaikka sillä ei ollutkaan suoranaista osuutta siihen. PA:n johtoa syytetään Israelin rohkaisemisesta Hamasin vallan romuttamiseksi Gazassa, mikä toteen näytettynä voi asettaa raskaan vastuun Abbasin ja hänen johtamansa PA:n hallituksen harteille.

ISRAELIN vastaus lähtee siitä tosiasiasta, että sen asevoimat joutuivat Gazassa käymään sotaa hyvin aseistettuja terroristijoukkoja vastaan runsaasti asutussa ympäristössä. Sotilaat joutuivat vastaamaan tulitukseen, joka usein tuli asuintalosta, moskeijasta tai muista julkisista laitoksista, toistuvasti siviilien suojassa, sekä varomaan heidän asettamiaan pommiansoja teiden varsille ja taloihin omien uhrilukujensa minimoimiseksi.

GOLDSTONEN RAPORTISSA esitetyt väitteet ja syytökset osoitetaan virheellisiksi tai jopa tarkoituksellisen vääristellyiksi valokuvien ja muun todisteaineiston avulla. (JP)

2. ISRAEL aikoo lähteä PR-toimintansa kohentamiseksi leveällä rintamalla erityisesti Keski-Euroopassa. Ulkoministeri Avigdor Liebermanin johtama ulkoministeriö on havainnut, että tämä puoli ministeriön toiminnassa on pahasti laiminlyöty. Ministeriö ei hänen havaintonsa mukaan ole toiminut aktiivisesti vaan pyrkinyt vastaamaan esille tuleviin ongelmiin ja syytöksiin jälkikäteen, mihin aina liittyy selittelyn maku; ja toiseksi laajalle levinneen uutisen korjaaminen on aina ylämäen kapuamista, koska vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Selitys varustetaan pienin otsikoin ja juttu julkistetaan sisäsivuilla.

Pyrimme syleilemään niitä, jotka syleilevät meitä, kuvaili kampanjan lähtöasetelmia eräs korkea diplomatialähde. Kampanja sattuu yhteen holokaust-muistopäivän kanssa, mutta tarkoituksena on saada yhteyksiä hallitusten korkeisiin viranomaisiin.

PÄÄMINISTERI Netanyahu matkustaa Puolaan, kuten edelliset pääministeritkin ovat tehneet, mutta hänen ohjelmassaan on Auschwitzin vierailun ohessa myös tapaaminen Puolan johtajien kanssa ja keskustelut kahdenkeskisistä kysymyksistä.

PUOLA, UNKARI JA SLOVAKIA ovat niitä Itä Euroopan maita, jotka ovat eniten asettuneet Israelin rinnalle eri tilaisuuksissa ja varsinkin niiden liityttyä EU:n jäseniksi. Myös Tsekin tasavalta ja Romania ovat osoittaneet ymmärtämystä Israelin ongelmille. Israelissa arvostetaan näiden maitten hyvää tahtoa varsinkin, kun huomioidaan, että juutalaiset joutuivat holokaustin aikana kärsimään juuri näissä maissa enemmän kuin joissain muissa maissa. Tämän kaltaisilla yhteyksillä ei ole vaikutusta vain menneisyyteen vaan myös tulevaisuuteen, mikä nostaa niiden arvoa, selitti eräs virkailija.

ULKOMINISTERI Lieberman matkustaa Unkariin, ja hänen varamiehensä Danny Ayalon Slovakiaan tänään tiistaina.

ISRAEL on saanut pahoja iskuja viime vuoden aikana monelta taholta. Goldstonen raportin ohella Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin yllättävä vihamielisyys, Turkin pääministeri Erdoganin toistuvat hyökkäykset Israelin politiikkaa vastaan sekä viimeisten raporttien osoittama anti-semitismin nousu Euroopassa ennen kokemattomalle tasolle ovat hälyttäviä kehitysnäkymiä.

KORKEANTASON keskusteluilla pyritään vaikuttamaan EU-maitten asenteisiin sen sisäisessä päätöksenteossa varsinkin rauhankeskustelujen suhteen Israelin ja PA:n välillä. Israelin toiveena on, että EU löytäisi entistä tasapuolisemman tavan ottaa kantaa Lähi Idän monisyisiin ongelmiin, joita ei ratkaista raflaavin julkilausumin. (JP)

3. KANSAINVÄLISET sosiaaliset internetkanavat kuten YouTube, Facebook ja Twitter tulevat entistä enemmän välittämään ajantasakuvauksia eri mielipideryhmien järjestämistä mielenosoituksista eri puolille maailmaa. Aktivistit ja omia poliittisia tai ihmisoikeudellisia päämääriä tavoittelevat ryhmät ovat havainneet voivansa tätä kautta saada välitöntä kansainvälistä tukea toimilleen.

YKSI ENSIMMÄISIÄ tällaisia paikkoja, joista nämä kanavat tulevat välittämään kuvauksiaan katsojilleen, on Sheikh Jarran lähiö Jerusalemin itäosassa. Tämä perinteisesti juutalaisten asuttama lähiö, jossa on juutalaisille tärkeitä ja muistorikkaita paikkoja ja hautoja, on nykyisin arabienemmistöinen Jordanian viimeiseksi karkottaessa kaikki juutalaiset miehittämästään Jerusalemin itäosasta 1948 itsenäisyyssodassa ja pyrkien muutenkin kaikin tavoin pyyhkimään pois kaiken juutalaisuuteen viittaavan sieltä.

NYT JUUTALAISET ovat kuitenkin alkaneet muuttaa asumaan sieltä ostetuille tonteille ja rakennettuihin taloihin, mikä sopii yhteen Jerusalemin kaupungin johdon politiikan kanssa pääkaupungin yhtenäisyydestä, jossa asukkaat saavat vapaasti valita asuinpaikkansa etnisestä tai uskonnollisesta taustastaan riippumatta.

ISRAELIN poliittinen vasemmisto, jonka aktivistit ovat yhdessä ulkomaisten anarkistien ja kiihottamiensa palestiinalaisten kanssa järjestäneet toistuvia ja entistä kiivaimpia mielenosoituksia lähiössä, on oman poliittisen kantansa mukaisesti pyrkinyt nostamaan mielenosoitusten merkittävyyttä kutsumalla niihin mukaan tunnettuja kansanedustajia kuten Meretzin entinen puheenjohtaja Yossi Sarin ja Labourin entinen kansaedustaja Avraham Burg.

He vastustavat poliittisista syitä juutalaisten muuttoa Jerusalemin itäosaan. Heidän aktiivisuuttaan lisäsi poliisin ottamat kovat otteet mielenosoitusten hajottamiseksi, koska niille ei oltu haettu poliisin lupaa. Varsinkin Yossi Sarid ihmetteli poliisin käyttämiä väkivaltaisa otteita, joita hän vertasi Teheranissa käytettyihin. (JP)

4. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak ennustaa, että keskustelut PA:n kanssa alkavat kuukauden tai parin sisällä. Hänen optimistinen ennustuksensa perustunee Mitchellin heittämiin uusiin aloitteisiin, joita Netanyahu kutsui mielenkiintoisiksi. Julkisuudessa niistä ei ole virallista tietoa, mutta Palestiinan Auktoriteetin korkean virkailijan mukaan Mitchell ehdotti keskustelujen aloittamista alemmalla tasolla ilman johtajien tapaamista.

Tämän he katsovat säästävän Abbasin kasvot sanansa syömisen häpeältä, koska hän ei voi perua vaatimuksiaan edellytyksenä tapaamiselle.
PALESTIINALAISTEN paljastaman salaisuuden julkisti Reuters, jolla näyttää olevan suorat yhteydet seulan tavoin vuotavaan palestiinalaisjohtoon, mikä havaittiin jo Tzipi Livnin neuvotellessa PA:n kanssa. Livni ei kertonut mitään keskustelujen aiheista tai tuloksista, PA:n neuvottelijat vuosivat tietoja lehdistölle. Netanyahu ei ole hiiskunut mitään siitä, mitä Mitchell hänelle kertoi uutena esityksenä.

REUTERS kertoo PA:n johdon harkitsevan Mitchellin esityksiä, joihin kuulunee myös B-alueen siirtäminen A-alueeksi, eli PA:n täyteen turvallisuus- ja siviilihallintoon.

LIEBERMAN vakuutti jokin aika sitten, ettei Israel tule antamaan uusia myönnytyksiä PA:lle, jolta se odottaa vastavuoroisia toimia. Tämä on varmaan täysin turhaa ja ajan haaskausta, PA ei ole missään vaiheessa tehnyt myönnytyksiä. Netanyahu kehitteli puuhun kiipeämisasiaa pitemmälle todeten, että joka kerran, kun PA:lle on annettu tikapuut alas kapuamista varten, se on kiivennyt entistä ylemmäs.

PALESTIINALAISTEN uutena vaatimuksena täydellisen rakennuskiellon lisäksi on, että IDF lopettaa PA:n hallitsemiin kaupunkeihin tekemänsä ratsiat, joissa se on pidättänyt jokaisena yönä muutaman tai useita etsimiään terrorismista epäiltyä, jotka Abbasin mittatikulla arvioiden ovat kansansankareita ja marttyyrejä, jos he saavat surmansa yhteenotoissa IDF:n sotilaitten kanssa. Lisäksi PA vaatii Israelin pidättämien verosaatavien säännöllistä suoritusta PA:n kassaan. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA

- Puolalainen piispa Tadeusz Pieronek syyttää, että Israel käyttää holokaustia propaganda-aseena. Hän sanoo sen saavan runsaasti palstatilaa mediassa vain siksi, että rikkaat juutalaiset tukevat ja rahoittavat sitä. (JP)

- Israelin vierastyötekijöitten ongelma ei näytä ratkeavan hallituksen päätöksen kautta, jolla pyritään poistamaan maasta laittomasti tulleitten karkottamisella, sillä esim. viime vuonna Netanyahu antoi luvan tuoda maahan 120 000 uutta työntekijää. Ongelma on vaikea, sillä maassa on paljon työtehtäviä, joihin on vaikea saada kotimaisia työntekijöitä sekä rakennusteollisuudessa että maatalouden parissa. Lailliset mutta työttömiksi jääneet työntekijät tulee karkottaa 90 päivän sisällä. He vaativat, että heille tulee antaa vuoden mittainen viisumi pysyä maassa. (JP)

- Israelin korkea rikollisuus ei tutkimusten mukaan johdu maahanmuuttajista, mistä varsinkin entisen NL:n alaisista maista tulleita on syytetty. Netanyahu kiitteli heidän osuuttaan maan demografian pelastamiseksi. (JP)

- Jerusalemin pormestari Nir Barkat esitteli suunnitelman jätteiden käsittelemiseksi pääkaupungissa. Jätehuollon järjestäminen on suuri ongelma maassa, jossa sopivia alueita on vähän ja jossa pohjaveden saastuminen voi aiheuttaa katastrofisia seurauksia. Abu Dishin jätealue on tarkoitus lakkauttaa, mutta aika on epäselvä. (JP)

- Israel syyttää Turkin pääministeri Erdogania antisemitismiin kiihottamisesta. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1145197.html

Salainen tiedusteludokumentti Israelin, USA:n Saksan ja Itävallan kesken kertoo, että Iranin ensimmäinen atomipommi valmistuu tänä vuonna, mutta se on liian suuri, kuorma-auton kokoinen, ohjusta varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135697

- Venetsian presidentti Hugo Chavez aikoo itse olla aluksen kannella, joka pyrkii murtamaan Gazan kaistan saarron. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135699

- Kuningas Davidin hautakammio ja sen yläpuolelle rakennetut tilat on saatu entisöityä sekä Israelin valtion että useitten järjestöjen ja Vatikaanin yhteistoiminnan ansiosta. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 12,00.html

- USA:n konsulinviraston virkailijat kieltäytyvät alistumasta IDF:n sotilaitten ja poliisien tarkastuksiin Länsirannan ja Jerusalemin välillä selittäen, että joku sotilaista voi kuulua setlereihin. Emme halua päätyä Rabinin kohtaloon he sanovat. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 27,00.html


* * * * * * * * * * * *
Uutisia Israelista www.shalom.fi

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron