Uutisia Israelista maanantaina 01.02 - 10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista maanantaina 01.02 - 10

ViestiKirjoittaja pike464 » Ti 02 Helmi, 2010 20:10

MAANANTAI 01.02.10


1. ISRAELIN JA PA:N välisten keskustelujen täydellisestä katkoksesta johtuen on eri tahoilla etsitty uusia muotoja suhteitten kehittymiseksi edes muodolliselle keskustelutasolle. Sen ohessa on etsitty uusia ratkaisumalleja palestiinalaisten ongelman ratkaisemiseksi, josta esimerkkinä on Giora Eilandin tutkimukset ja esitykset kahden valtion periaatteen korvaamisesta uusilla malleilla, kuten Jordanian Federaation perustamiseksi, jossa Jordania muodostaisi valtioliiton Palestiinan ja Gazan osavaltioitten kanssa. Eilandin esitykset eivät kuitenkaan ole saavuttaneet poliittisella päättäjätasolla mainintaa suurempaa huomiota.
OBAMAN erikoislähettiläs George Mitchell heitti viimeisen Israelin matkansa aikana ehdotuksen keskustelujen aloittamiseksi alemmalla tasolla. Toisena ehdotuksena on käydä osapuolten välisiä keskusteluja kolmannen osapuolen kautta, proximity talks, kuten JP niitä kutsuu H Keinon artikkelissa.
Jälkimmäistä ehdotusta ei ole aiemmin käsitelty median kanavilla. (JP)

2. EU:n lähettiläs Marc Otte on tarttunut tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon keskustelujen aloittamiseksi Mitchellin valvonnassa epäsuorina, jota mallia Olmert käytti keskusteluissaan Syyrian edustajien kanssa Turkin toimiessa välimiehenä.
Otte selittää, että osapuolet voisivat esittää välimiehelle omat näkemyksensä kahden valtion periaatteen ratkaisusta, josta keskustelut voisivat edetä suoriin keskusteluihin. Kun molemmat osapuolet ovat yksilöineet oman näkemyksensä kahden valtion periaatteesta, välimiehenä toimiva voisi löytäessään niistä yhteistä pohjaa saada näkemyksen esittänyt osapuoli vakuuttuneeksi, että näkemyksellä on mahdollisuudet toteutua, ja samoin saada toinen osapuoli suostumaan sen toteuttamiseen.
OTTE KATSOO, että tällä esityksellä tulisi olemaan myös alueellista merkitystä, koska useilla alueen pelaajilla on oma näkemyksensä asioista. Alueelliset pelaajat voisivat ilmaista, mitä ne haluaisivat antaa asian etenemiseksi. (JP)

3. OTTEN RATKAISUMALLI ei kuitenkaan ole uusi eikä itse asiassa sisällä mitään mullistavaa. Artikkelin laatija H Keinon päätyykin samaan, mihin kaikki ulkopuolisten esitykset päätyvät: Israelin tulee antaa enemmän, antaa palestiinalaisille enemmän vapauksia poliittisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti. Toisin sanoin, Israelin tulee aloittaa Palestiinan valtiota rakentaminen ilman sopimuksia, ilman vakuuksia Israelin turvallisuus-järjestelyistä, ilman tietoa tulevista rajoista ja pakolaisista, oikeuksista vesivaroihin ja muihin luonnon antimiin, Jerusalemin ja sen pyhien paikkojen kohtalosta.
Otten ratkaisumalli tähtää siihen, että Palestiinan valtio muilutetaan Israelin sisälle ilman, että palestiinalaisten tarvitsee suostua mihinkään tai sitoutua minkäänlaisiin myönnytyksiin.

SEN TOTEUTTAMINEN aloitettaisiin antamalla PA:lle oikeus levittäytyä A-alueelta, jolla sillä täysi siviili- ja turvallisuusvastuu, sekä B-alueelle, jonka turvallisuudesta IDF vastaa, että myös C-alueelle, jossa IDF vastaa sen siviili- ja turvallisuuskysymyksistä.
SAMALLA IDF poistaisi tiesulkujaan ja tarkastuspisteitään Juudean ja Samarian alueella antaen lopulta palestiinalaisille (myös terroristeille) täyden liikkumisvapauden alueella.
KOLMANNEKSI Israel sallisi PA:n avata instituutioitaan Jerusalemin itäosissa. Itse asiassa tätä toteutetaan kaiken aikaa Netanyahun hiljaisella myönnytyksellä. PA:n poliisit toimivat Jerusalemin poliisin luvalla arabienemmistöisissä lähiöissä, ja sen sosiaalivirastoja toimii luvattomasti sekä Jerusalemin itäosissa että Länsirannan C-alueillakin. Kuten PA:n entinen tiedustelu-upseeri Fahmi Shabaneh totesi, Jerusalemin arabialueilla toimii jo 1200 PA:n turvallisuusjärjestön agenttia vastoin Israelin lakia, jossa se kielletään. Monet ulkomaiset diplomaatit mielellään tapaavat PA:n virkailijoita Jerusalemissa vain esittääkseen tällä oman protestinsa Israelin harjoittamaa politiikkaa vastaan.

IDF:N JA SHIN BET:in poistaminen Juudeasta ja Samariasta jättäisi niiden turvallisuus-vastuun kokonaan PA:n poliisien varaan. Ne eivät enää voisi jahdata epäiltyjä terroristeja ja heidän tukijoitaan palestiinalaisalueilla. Ne eivät myöskään voisi enää vastata siellä asuvien juutalaisten turvallisuudesta eikä heidän yhteyksistään Israelin puolelle. (JP)

4. OTTE TOTESI, että kvartetin piirissä, USA, EU, YK ja Venäjä, kytee suuri huoli siitä, miten Iranin sijaiset (proxit) Hizbullah ja Hamas suhtautuvat mihin tahansa ratkaisumalliin, eikä kukaan osaa sanoa, miten tämä vaara eliminoitaisiin. Ehkä sen voisi ilmaista näinkin: Kukaan ei uskalla tunnustaa, että ainoa keino Hizbullahin ja Hamasin taholta tukevan vaaran eliminoimiseksi on IDF:n sotilaallinen toiminta. Aloite siihen voi tulla Hizbullahilta. Kvartetti voinee pitää kokouksensa helmikuun lopulla, jossa tätäkin kysymystä käsiteltäneen.
ISRAELIN turvallisuusneuvonantaja Uzi Arad totesi puheessaan Herzlian konferenssissa, että vaikka diplomaattisella prosessilla on runsaasti potentiaalia onnistua, ei voi olla huomioimatta, että se ei etene mihinkään PA:n johdon ja varsinkin Abbasin itsepäisyyden vuoksi. Hän selitti, että Abbas ilmaisi tätä jähmettymistään hylätessään Olmertin edullisen tarjouksen, ja se jatkuu Abbasin esittäessä toistuvasti vaihtuvia syitä, miksi hän ei voi osallistua keskusteluihin Israelin johdon kanssa: Milloin hän on liian vahva, milloin liian heikko, milloin huonolla tuulella, milloin odottaen arabiliiton kokousta. Verukkeet vaihtelevat, mutta perusasia pysyy samana: PA hylkää kaikki keskustelutarjoukset, mitä Arad pitää masentavana. (JP)

5. ITALIAN PÄÄMINISTERI Silvio Berlusconin Israelin vierailun yhteydessä voitaneen keskustella muutamista vaikeistakin ongelmista. Vierailu alkaa maanantaina iltapäivällä. Berlusconin mukana on 8 ministeriä, heidän mukanaan ulkoministeri Farnco Frattini ja puolustusministeri Ignazio La Russa. Israelissa odotetaan vierailun vahvistavan maitten välisiä suhteita entisestään, jotka Berlusconin aikana ovat olleet moitteettomat.
IRANIN KYSYMYS on varmaan yksi keskeisimpiä, sillä tuhat italialaista yhtiötä käy tuottavaa kauppaa Iranin kanssa. Milanissa toimiva Carlo Gavazzi avaruusyhtiö suunnittelee yhdessä iranilaisen avaruusjärjestön kanssa Iranille Mesbah-2 tietoliikennesatelliittia, joka rakennetaan italialaisessa yhtiössä. Israelissa pelätään sen toimivan myös tiedustelualueella. Yiftah Sapir kansallisesta turvallisuustutkimusten järjestöstä Tel Avivissa kertoo, että Israel sai tiedon asiasta 2005 Iranin ilmoittaessa 65 kg:n Mesbah-2 satelliitin venäläisellä (SLV) ohjuksella. Carlo Gavazzi yhtiö kieltää osuutensa satelliitin rakentamiseen.

IRAN LÄHETTI helmikuussa avaruuteen 20 kg:n kotitekoisen Omid-satelliitin. Iranin omat ohjukset eivät pysty kuljettamaan 65 kg:n satelliittia avaruuteen. Mesbah-2 satelliitin laukaisemista on siirretty kuukaudesta toiseen. Viime kuussa Iran ilmoitti kolmen uuden satelliitin julkistamisesta, niiden mukana Mesbah-2, joka Iranin mukaan on rakenteilla. Uuden ilmoituksen mukaan Mesbah-2 (lamppu) laukaistaan 2011.

ITALIA pyrkii kauppaamaan Israelin ilmavoimille kehittämäänsä harjoituskonetta M-346 Master vanhentuneitten Skyhawks koneitten tilalle. Italia uskoo israelilaisen kaupan voivan rohkaista muitakin potentiaalisia ostajia koneen hankkimiseksi. Myös Italian ja Israelin avaruusteknologialla on paljon yhteisiä tavoitteita. Israelin kehittynyt teknologia on tuottanut useita avaruusaluksissa ja niiden valvonta järjestelmissä käytettyjä ratkaisuja.

BERLUSCONIN erityinen huomio on kiintynyt myös Israelin ja sen lähimaitten poliittisiin ratkaisuihin, eikä palestiinalaiskysymys ole siinä pienellä paikalla. Berlusconi ilmoitti JP:n haastattelussa äskettäin, ettei hän ymmärrä, miksi Israelin tulee luovuttaa kyliä ja kaupunkeja PA:lle, jotka raiskaavat niiden synagogat ja aloittavat raketti- ja ohjustulen Israeliin. Tällä hän viittasi Gazan kaistan luovuttamiseen PA:lle, joka menetti alueen hallinnon Hamasille. Hän kuitenkin ilmaisi tyytymättömyytensä Israelin tapaan rakentaa yhteisöjään Juudeassa ja Samariassa. Hän katsoo asioita pelkän käytännön lannalta, hänellä tuskin on syvempää tuntemusta, miksi Juudea ja Samaria ovat tärkeitä juutalaisille ja miksi niitä tulee rakentaa. YK:n UNIFIL-joukkojen enemmistö Libanonissa on Italiasta.
BERLUSCONI tapaa useita johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä, puhuu Knessetissä sekä vierailee Betlehemissä ennen kotimatkaansa. (JP)

6. UUTISOTSIKOITA
- Hizbullah voi suorittaa kostoiskun Hamasin puolesta Dubaissa murhatun Hamasin operaation eliminoimisen kostamiseksi. Hamasilla ei uskota olevan tarpeeksi kapasiteettia suorittaa sellaista iskua ulkomailla kuin Hizbullahilla, joka samalla maksaisi osan omista kalaveloistaan Israelille. (JP)
- Ilmakuvissa on havaittu, että IDF:n puskutraktorit olivat muotoillet Gazassa erään pellon keskelle suuren Daavidin ristin. Sitä ei mainita Goldstonen raportissa, joten se ei liene aiheuttanut suurta tuhoa. (JP)
- IDF:n pääsyyttäjä Avichai Mahdelblit joutunee harkitsemaan, syyttääkö hän niitä 36 tapauksessa havaittuja sääntörikkomuksia 150:stä, jotka IDF:n sisäisessä tutkimuksessa on löydetty. Kahta upseeria uhkaa syyte fosfori-ammusten käyttämisestä siviilialueella. (JP)
- Netanyahu ja Barak pyrkivät löytämään formulan, jolla tasoitetaan näkemyserot puolueettoman tutkimuskomitean asettamisesta Gazan cast lead operaatiota varten. Barak vastustaa komiteaa, jolla olisi oikeus haastatella sotilaita ja upseereita, Netanyahu ei ole päättänyt omaa kantaansa. (JP)
- Egyptin turvallisuusjoukot estivät terrori-iskun juutalaisia pyhiinvaeltajia vastaan rabbi Yaacov Abuhatzeiran hautakammiolla pidättämällä 25 terroriryhmän jäsentä, joilla oli suunnitelmat iskusta valmiina. Egyptiläinen Al-Masry Al-Youm julkaisi uutisen kertoen, että monet ryhmän jäsenistä olivat saaneet koulutusta Sudanissa Darfurin alueella. Rabbi Abuhazeira, Abir Yaacov, toimi kabbalisti-rabbina Marokossa 19. vuosisadalla. Hän kuoli matkalla Israeliin ja haudattiin Nekraha-alueelle Niilin deltassa. Pyhiinvaellukset haudalle tapatuvat vuosittain 19.tevet-kuuta. (JP)
- Kinneretin pinta nousi viimeisten sateitten aikana 91 sm, korkeuteen 213.44 sm merenpinnan alapuolelle, mutta on vielä 4.64 m alle tulvakorkeuden. (JP)
- Abbas kertoi Guardian haastattelussa, että Israel valmistelee yhden valtion ratkaisua kieltäytyessään rakennuskiellosta. Hän kertoi palaavansa neuvotteluihin Israelin kanssa, jos se suostuu 3 kuukauden täydelliseen rakennuskieltoon Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin alueilla. (haaretz)
- Juutalaiset pakenevat Malmöstä muslimien pelossa.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135795
- Debkafile kertoo James Jonesin paljastaneen Israelin vierailunsa aikana Iranin suunnitelman viiden Hizbullah prikaatin (5000 miestä) kouluttamisesta, jotka määrättynä hetkenä valtaavat alueita Galileassa, sekä kiihottavat hyökkäyksiä Gazasta ja väkivaltaa Israelin arabien keskuudesta. Israel joutuisi täten kolmen rintaman sotaan, johon Syyria liittyisi mukaan sopivalla hetkellä.
- http://www.debka.com/article/8575/

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Hätkähdyttävä otsikko

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 02 Helmi, 2010 21:28

Onko tästä asiasta jossain lisätietoa?
: "- Juutalaiset pakenevat Malmöstä muslimien pelossa."
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2117
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 02 Helmi, 2010 22:11

Googlehaku tuotti melko runsaasti vastauksia, mutta minulla oli vaikeuksia löytää itse uutista. Tässä linkissä on kuitenkin asiasta kirjoitettu laajemmin.


http://hommaforum.org/index.php?action= ... ic=22016.0

Googlehaku: "Juutalaiset pakenevat Malmöstä"

http://www.google.fi/search?source=ig&h ... fi&aq=&oq=
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Kiitos Dimi!

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ti 02 Helmi, 2010 23:18

Hyvä että löytyi. Pitääpä seurata tilannetta edelleen.

"Juutalaisiin kohdistuvasta ahdistelusta ja uhkailusta on tullut Malmössä yleistä. Turvallisuutensa puolesta pelkäävät juutalaiset muuttavatkin pois kaupungista.
Monet ovat sitä mieltä, että yhteisö ja paikalliset poliitkot ovat osoittaneet ymätämättömyyttä juutalaisten syrjäytymistä kohtaan.
Vuonna 2009 todettiin 79 rikosta juutalaisia vastaan eli kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. (Vertaa Amsterdam alla) Kaikista tapauksista ei kuitenkaan tehdään ilmoitusta viranomaisille.
Juutalaiset ovatkin alkaneet muuttamaan pois. mm. 32 Marcus Eilenberg on päättänyt muuttaa Israeliin koska hänen lapsensa eivät ole enää turvassa Malmössä - ja asiat ovat menossa vielä huonompaan suuntaan."
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2117
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron