Uutisia Israelista keskiviikkona10.02 - 10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Uutisia Israelista keskiviikkona10.02 - 10

ViestiKirjoittaja pike464 » To 11 Helmi, 2010 8:52

KESKIVIIKKO 10.02.10


1. RAUHANKESKUSTELUJEN uudelleen viriämisen toiveitten alkaessa näyttää toteutuvan lähi viikkojen aikana on syytä tarkastella, miten Israelissa nähdään tämän hetkinen tilanne. Onko asennoituminen sama kuin se oli edellisen hallituksen aikana vai onko havaittavissa muutosta suuntaan tai toiseen?
POLIITTISESTI viimeiset gallupit osoittavat Netanyahun johtaman Likud-puolueen kasvattavan edustajiensa määrän Knessetissä 32-35 paikkaan, Kadiman pudotessa pari paikkaa eli nykyisestä 29:stä 27:en. Israel Beiteinu olisi lähes ennallaan, tai putoaisi yhden paikan. Labour-puolue putoaisi kahdeksaan paikkaan. Muut puolueet olisivat lähes ennallaan, vain Meretz voittaisi pari uutta paikkaa.

KNESSETIN opetusvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Zevulun Orlev (Israel Beiteinu) selvitteli Arutz 7 haastattelussa tiistaina näkemyksiään mahdollisuuksista edetä palestiinalaisten ongelman ratkaisemiseksi. Kuten uutistoimistot ovat kertoneet maailmalle, PA:n kanta on, että neuvottelut tulee aloittaa rajojen määrittämisestä, ja että niiden perustana on pidettävä 1949 aselepolinjat. PA lienee harkinnut tämän lähtökohdan helpommaksi kuin aloittaa pakolaisista tai Jerusalemin kysymyksestä. Toiseksi PA vaatii, että USA:n ehdottamien epäsuorien neuvottelujen tulee saada USA:n vakuutus, että PA:n vaatimus toteutuu. PA:n taktiikka perustunee siihen, että kun Israel on suostunut tunnustamaan PA:n vaatiman rajalinjan, kaikki sen itäpuolella tapahtuva Israelin toiminta on laitonta ja vaatii PA:n hyväksymisen. Tämä koskisi sekä juutalaisyhteisöjä että IDF:n toimia Juudeassa ja Samariassa. Olisi enemmän kuin toivottavaa, ettei Israel putoa tuohon sudenkuoppaan. (INN)

2. ORLEV esitti Arutz-7 haastattelussa kokonaan toisenlaisen ratkaisumallin. Hän lähtee seuraavasta toteamuksesta: Perustana jokaiselle suunnitelmalle on meidän oikeutemme Israelin maahan, juutalaisen Lain, historian jne. mukaan. Nykyisessä tilanteessa meidän on kuitenkin pyrittävä varmistamaan se, minkä voimme saada ei kaikki tai ei mitään asenne. On selvää, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia karkottaa kaikkia palestiinalaisia, jotka asuvat Juudeassa ja Samariassa, joten on löydettävä keino, jolla tilanne ratkaistaan.

ORLEV selittää, ettei Juudeassa ja Samariassa ole tarpeeksi maata Palestiinan valtiolle, eikä se siten tule olemaan elinkelpoinen, vaan se pyrkii levittäytymään länteen uhaten Israelia. Sen lisäksi, Orlev selittää, paitsi ettei se tulisi olemaan vakaa, me emme voi tietää, kuka sitä tulee hallitsemaan: Hamas. al-Qaida vai Iran.
HÄN katsoo, että ainoa ratkaisu on federaatio Palestiinan valtion ja Jordanian kuningas-kunnan välillä. Tämän tekee helpoksi se, että 70 % Jordanian kansalaisista on palestiinalaista perua ja kotoisin Länsirannalta. Mutta Orlev painottaa, että vaikka Palestiinan valtiolla tulisi olla oma kansallisuutensa, lippunsa ja muut valtiolliset tunnusmerkkinsä, se ei tulisi olemaan täysin itsenäinen, vaan Israelin tulee säilyttää siellä hallintavaltansa ja sotilaallisesti valvoa sitä kuten myös Jordanjoenlaaksoa. Vain siten voimme turvata historialliset oikeutemme ja turvallisuutemme tulevaisuudessa.

3. INN esittelee Orlevin suunnitelman rinnalla aikaisemman Benny Elonin (Moledet puolueen johtaja entinen kansanedustaja) suunnitelman, joka lähtee selkeämmältä pohjalta. Elon esittää, että UNRWA:n toiminta lakkautetaan ja kaikki sen hoitamat pakolaisleirit sulautetaan osaksi valtiota, jossa ne sijaitsevat. Tätä pidetään sikäli oikeudenmukaisena, etteivät ns. pakolaisten asuttamat ja UNRWA:n varoin rakennetut leirit poikkea juuri mitenkään normaaleista asuinalueista; ja toiseksi varsinaiset pakolaiset lienevät menehtyneet jo vuosia sitten. Leireissä asuu heidän jälkeläisiään ja lähikylistä muuttaneita, jotka on (laittomasti) hyväksytty YK:n kirjanpitoon ja nauttivat sen etuisuuksista.

ELONIN suunnitelmaa kutsutaan nimellä Israel Iniative. Sen mukaan Juudea ja Samaria liitetään suoraan Israelin valtioon ja niiden asukkaille annetaan Israelin kansalaisuus. Tällä poistettaisiin kaikki syytökset miehityksestä ja estettäisiin Hamasin, al-Qaidan tai jonkun muun ulkopuolisen mahdollisuus vallankaappauksesta. Se turvaisi myös sekä Israelin että sen naapurimaitten turvallisuuden, Elon selittää. (INN)

4. ORLEV ei halua puuttua kysymykseen, onko hänen tai Elonin suunnitelmalla mahdollisuuksia toteutua. Hän selittää, että ennemmin tai myöhemmin Jordania on joka tapauksessa palestiinalainen valtio meistä riippumatta. Hän sanoo, ettei Israelin tulevia rajoja määritellä taistelukentillä vaan kouluissa, joissa tulee opettaa nuoriso ymmärtämään, mitä vaaroja Palestiinan valtio Israelin sydämessä ja sen historiallisesti keskeisillä alueilla merkitsee. Meidän tulee opettaa, että Israel on meidän ja Jordania on heidän, silloin me voimme onnistua, hän analysoi. Hän kuuluttaa uskonnollisten ja kansallisten voimien yhdistämistä Israelin tulevaisuuden varmistamiseksi.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135933

VERTAILUN vuoksi muutamia lukuja Israelista ja Jordaniasta vuodelta 2008.
1. Israelin maa-alue 20 770 neliökm.; siitä vettä 2 neliökm.
2. Asukasluku yli 7 .5 miljoonaa
3. Väestöntiheys 356.8 as/neliökm.
4. Bruttokansatuotto 202 562 miljardia USD

1. Jordanian maa-alue 92 300 neliökm., siitä vettä 0.8 neliökm.
2. Asukasluku 6.316 miljoonaa
3. Väestöntiheys 68.4 as/neliökm.
4. Bruttokansatuote 32 416 miljardia USD

Jordaniassa olisi tilaa heille levittäytyä. Kaikki muslimimaat huutavat palestiinalaisten kärsimyksistä ja vaikeista oloista, mutta mikään niistä ei huoli heitä maahansa eikä soisi heille täysiä oikeuksia. Gazan kuvitellaan jäävän Egyptin vaikutuspiiriin, joka ei huoli sitä.

5. PÄÄMINISTERI Netanyhau vaatii, että kansainvälinen yhteisö asettaa Iranille todella
purevat sanktiot, joilla sen ydinsuunnitelma saadaan valvontaan. Hänen sanomallaan on kantavuutta, sillä viimeisenä vaihtoehtona on sotilaallinen isku Iranin ydinlaitoksia vastaan, mitä Israel ei suinkaan halua suorittaa, ei ainakaan yksin, koska Iranin ongelma on kansainvälinen ja koskee sekä arabi- että myös Euroopan maita. Muslimimaitten taktiikkana näyttää olevan odottaa valmista, että länsivallat suorittavat niiden likaisen työn.

MAAILMA näyttää kokonaisuudessaankin odottavan, mitä USA:n arabimyönteinen presidentti Baruck Obama lopulta päättää. Merkit viittaavat, että hänen sovitteluun ja keskusteluun pohjautuva taktiikkansa on elänyt aikansa, ja hänen äänenpainoissaan on havaittavissa tiettyä ärtymystä ja kärsimättömyyttä. Toiveissaan pettyneen miehen reaktiot eivät kuitenkaan välttämättä ole loppuun saakka harkittuja. Tämä hienoisesti muuttunut asenne havaitaan USA:n asevoimien komentajien puheenjohtajan amiraali Mike Mullenin lausunnoissa, jotka aina seuraavat Obaman ajatuksen juoksua.

IRAN ilmoitti pari päivää sitten, että se aloitti uraanin rikastamisen 20 %:n tasoon eilen, koska se tarvitsee sitä Teheranin ydinreaktorin polttoaineeksi. Iranin ydinteollisuuden johtaja Ali Akbar Salehi kertoi vielä eilen, että Iran on edelleen valmis sopimaan länsivaltojen kanssa. Obama vihjailee, että rankat sanktiot Irania vastaan asetetaan viikkojen kuluessa. Sen sijaan tarkkailijat toteavat, että tärkeitten Senaatin kokousten ja vaalien vuoksi Obama ei voine edes ajatella sotilaallista ratkaisua tänä vuonna.

IRANIN ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei uhosi eilen, että Iran tulee antamaan tuntuvan iskun länsivalloille torstaina 11.02.10, joka on Iranin vallankumouksen 31. vuosipäivä. Silloin järjestetään maassa suuria hallitusta tukevia mielenosoituksia, mutta myös oppositio järjestää omia vastamielenosoituksiaan. Hän ei yksilöinyt, mitä muuta isku sisältää.
Eilen siviiliasuihin pukeutuneet puolisotilaallisen Majisin joukot osoittivat mieltään väkivaltaisesti sekä Italian että Ranskan ja ehkä myös Hollannin lähetystöjen edustalla. Voimakkaat poliisijoukot hillitsivät väkijoukkoja kivittämistä ja iskulauseita pahempien toimien kehittämiseksi. He vastustivat Italian ilmoitusta vähentää kauppasuhteita Iranin kanssa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135928

6. UUTISOTSIKOITA
- Israelissa tutkitaan mahdollisuutta, että ulkomailla asuvat juutalaiset voisivat osallistua äänestyksiin tulevaisuudessa. Kompromissiesitys on tekeillä. (JP)
- Poliisi pidätti 34 palestiinalaista Shuafatin pakolaisleirin alueella kahtena päivänä jatkuneitten väkivaltaisten mielenosoitusten vuoksi. Mielenosoittajat eivät hyväksy Israelin oikeutta Jerusalemin itäosiin. Ne on selvästi kiihotettu poliittisista syistä. (JP)
- Länsirannan journalistien syndikaatti vaatii uusia vaaleja johtajiston valitsemiseksi, koska PA manipuloi ne omien ehdokkaittensa hyväksi. (JP)
- Pääministeri vaatii EU:tä vakuutusta, ettei se lupaa painostaa Israelia taipumaan PA:n vaatimuksiin. PA:n edustaja Nasser al-Kidwa, joka on Arafatin serkku, vaatii USA:lta vakuutusta, että epäsuorat neuvottelut Israelin ja PA:n välillä johtavat Palestiinan valtion syntyyn. (JP)
- Apulaisulkoministeri Danny Ayalonille huudettiin tapa juutalaiset hänen puhuessaan Oxfordin yliopistossa eilen. Useita mieltään osoittavia kuulijoita poistettiin salista häirinnän vuoksi. Samanlaisen kohtelun sai Israelin USA:n lähettiläs Mike Oren puhuessaan Kalifornian yliopistossa maanantai-iltana. Häntä syytettiin murhaajaksi, jolla ei ole vapaata puheoikeutta. Näiden pääasiassa muslimimielenosoittajien teemana oli: Palestiina vapautuu joesta mereen, eli Jordanjoesta Välimereen. (JP)
- Englannin Cambridgen yliopisto peruutti Ben Gurionin yliopiston professorin Benny Morrisin luennon, koska häntä syytettiin islampelosta ja rasismista, mutta yliopisto hyväksyi Hamasin edustajan luennon, vaikka hän tukee itsemurhaterrorismia. (JP)
- Egyptin kansallisen jalkapalloliiton valmentaja Hassan Shehata ilmaisee Israelin vastaisuutensa näin: Kuolen mieluummin nälkään kuin valmentaisin Israelilaisia. (JP)
- Libanonin hallitus sanoo seisovansa Hizbullahin rinnalla, jos sitä vastaan hyökätään. Tämä asettaa sen osavastuuseen Hizbullahin toimista. (INN)
- IAF iski tiistaiyönä Gazan entiselle lentokentälle vastauksena Kasam iskuihin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1148809.html
- Homot haluavat lapsia ostamalla naiskantajan (surrogacy-mother).
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 39,00.html
- TV-10 kertoi eilen illalla, että PA:n johdon korruption paljastukset osoittavat sekä Abbasin että hänen varamiehensä osallisuuden siihen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/135941

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron