UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 17.02.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 17.02.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 17 Helmi, 2010 15:42



UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 17.02.10

1. KUUSI ENGLANNISTA Israeliin muuttanutta juutalaista ovat kauhuissaan saaneet lukea lehdistä, että heidät on tunnistettu osallisiksi Dubaissa tapahtuneeseen Hamasin terrorijohtajan Mahmoud al-Mabhouhin murhaan.
Murhaan osallistuneitten passeista otetut valokuvat eivät ole heidän, mutta muilta osin tiedot täsmäävät, vain yksi tunnistettu sanoo, että keskimmäinen nimi on hänen kohdallaan väärin.

Kaikki kuusi ihmettelevät, miten tämä on voinut tapahtua, koska he eivät ole koskaan liikkuneet lähelläkään Dubaita ja asuvat rauhallisina kotonaan Israelissa, missä heillä on kaksoiskansallisuus, Englannin ja Israelin. He vakuuttavat, ettei heidän passejaan ole varastettu eivätkä he ole niitä kadottaneet. Englantilaiset lehtimiehet ovat soitelleet näille tunnistetuille Israeliin kysellen heiltä, miten he ovat asiaan sotkeutuneet. (JP)

2. THE LONDON TIMES raportoi tiistaina, että brittiviranomaiset ovat aloittaneet tutkimukset selvittääkseen, miten kuuden Englannin kansalaisen henkilöllisyys varastettiin Mossadin agenttien toimesta peittääkseen jälkensä operaatiossa, jonka päämääränä oli Hamasin korkean johtajan teloittaminen Dubaissa.

Lehti vakuutti Britannian ulko- ja commonwealth toimiston vahvistaneen, että kuuden Englannin passilla liikkuneen teloittajan yhdestätoista ulkomaanpassit täsmäsivät todellisten passien haltijoitten passeihin lisäten, mutta että iskuryhmä oli väärentänyt ne. Yhtenä mahdollisuutena lehti esittää sen, että todelliset passit valokuvattiin maahantuloviranomaisten toimesta ulkomaanmatkan yhteydessä. Eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun teloittajat tai muilla salaisilla asioilla liikkuvat käyttävät väärennettyjä passeja, kuten JP:n artikkelissa todetaan. Uutena piirteenä on se, että väärennettyinä passeina käytetään todellisten eikä kuviteltujen henkilöitten passeja, koska se herättää vähemmän huomiota. (JP)

3. DUBAIN viranomaiset ovat todella antautuneet tämän teloitusoperaation selvittämiseen, koska maan uskottavuus on vaarassa. He eivät haluaisi maan kuvan ulkomailla kärsivän paikkana, jossa terroristit liikkuvat vapaasti mutta jossa heitä myös vapaasti eliminoidaan.

DUBAIN poliisiviranomaiset ovat paljastaneet, että epäiltyjen joukko on nyt 17. Uusien epäiltyjen nimiä ei ole julkistettu, mutta poliisi pidätti kaksi palestiinalaista epäiltyä.

DUBAIn poliisipäällikkö kenraaliluutnantti Dhahi Khalfan Tamim kertoi eilen, että hän tulee pian julkistamaan epäiltyjen pidätysmääräykset. Hän ei syyttänyt Israelia osallisuudesta teloitukseen suoraan, mutta vihjaili todisteita siihen olevan.

Jos pidätysmääräykset annetaan, alkuperäisillä Englannin passien haltijoille voi olla vaikeuksia liikkua maan ulkopuolella, koska heidän nimensä on silloin kansainvälisen poliisin etsintälistalla. (JP) http://www.haaretz.com/hasen/spages/1150424.html
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168901 http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168902

4. PÄÄMINISTERI Netanyahu vakuutti eilen Moskovassa, ettei Israel suunnittele sotaa Irania vastaan, vaikka sellainen tuntuma voi tulla Iranin esittämistä syytöksistä sionistista hallitusta vastaan tuntiessaan lisääntyvien pakotteiden painon harteillaan.

Netanyahun lausunto oli vastaus lehtimiesten esittämiin kysymyksiin, miten Israel aikoo reagoida Iranin johdon syytöksiin Israelin hyökkäyssuunnitelmista Irania vastaan. Presidentti Mahmoud Ahmadinejad ennustaa, että Israel voi hyökätä kesällä, kuten se usein tekee.

EN OLISI hämmästynyt, jos tiedot joita kuulemme, ovat seurausta Iranin tuntemuksista, että keskustelut kovennetuista sanktioista ovat lisääntyneet, Netanyahu arvioi.

NETANYAHU sanoi olevansa vakuuttunut keskusteltuaan Venäjän pääministeri Vladimir Putinin kanssa, että Venäjän intressinä on rauhan ja tasapainon säilyminen alueella eikä halua sitä järkytettävän. Hän kertoi Venäjän ymmärtävän Iranin ongelman tänään entistä paremmin. Hän keskusteli sekä presidentti Dmitry Medvedevin että pääministeri Putinin kanssa, ja kutsui keskusteluja erinomaisiksi.

NETANYAHU joutui toistamiseen journalistien tulitukseen heidän pyrkiessä selvittämään, miten Netanyahu aikoo selvittää avoinna olevat kysymykset. Netanyahu selitti, että aiemmat sanktiot eivät olleet tarpeeksi purevia ja ne oli kohdistettu väärille sektoreille, ne pitäisi kohdistaa Iranin energiatalouteen, jossa ne purevat parhaiten. Hän sanoi havainneensa, että ilmapiiri Moskovassa on nyt aivan toinen kuin vuosi sitten sanktioitten tärkeyteen.

Hän joutui vastustamaan Moscow Times lehdessä Venäjän viranomaisten esittämiin arvioihin, ettei ole todisteita Iranin ydinasesuunnitelmista. Netanyahu kyseli sarkastisesti; miten ballististen ohjusten rakentaminen edistää lääkehoidossa tarvittavien isotooppien valmistamista, tai miten Qomin äskettäin löydetty uraanin rikastuslaitos todistaa sen olevan siviilitarpeita varten rakennettu.

NETANYAHU sanoi Kiinan suhteista, että ne ovat korrektit, mutta sanoi Kiinan taivuttelemisen kannattamaan kovennettuja sanktioita Irania vastaan kuuluvan toisille kansoille. Hän esitti varoituksen, että Iranin ydinase vauhdittaa kilpavarustelua alueella, ja että jos Iranilla on ydinase, ennen pitkää se on Turkilla ja pian muillakin alueen mailla, kuten Saudi Arabia ja Egypti. Tämä voisi aloittaa hallitsemattoman kierteen alueen epäluuloisessa ympäristössä.

PALESTIINALAISKYSYMYKSESTÄ Netanyahu totesi, että Israel haluaa saavuttaa rauhansopimuksen palestiinalaisten kanssa ja on valmis ottamaan vaikeita askeleita sen saavuttamiseksi. Toisaalta hän katsoi, ettei palestiinalaisten puolella ole yhteisymmärrystä siitä, että se voisi tunnustaa Israelin juutalaisena valtiona, eikä vakuutusta Israelin turvallisuudesta.

Hän selitti, että Israel ei halua Juudean ja Samarian kehittyvän samanlaisiksi terroristien sikiämispaikoiksi kuin Gaza, ja haluaa varmistaa, ettei sinne salakuljeteta aseita kuten tapahtuu Hizbullahille Libanoniin ja Hamasille Gazaan. Siksi Israelin tulee voida valvoa Juudean ja Samarian itäosia Jordanin rajalla, hän selitti.

HÄN ESITTI leikillisen vertauksen: Venäjä on pinta-alaltaan 1000 kertaa suurempi kuin Israel, joten sillä voisi kuvitella olevan varaa vaikka tehdä rauha maata vastaan, mutta todellisuudessa Venäjä seuraa mustasukkaisen tarkoin raja-alueittensa valvontaa. Netanyahu ei sanonut luottavansa YK:n kykyyn valvoa aseitten salakuljetusta, kuten Libanonin esimerkki osoittaa.

Hizbullahilla oli ennen Libanonin kakkossotaa 15 000 ohjusta, ja YK:n turvallisuus-neuvoston päätöslauselman 1701 mukaan sen UNRWA:n joukkojen tuli varmistaa, ettei se aseistaudu uudelleen. Tänään sillä lienee 60 000 75 000 ohjusta ja rakettia.
http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=168900

5. KNESSETIN sisäasiain valiokunta retkeili eilen Jerusalemin Silwanin lähiössä, joka on ollut viimeisten kiihtyneitten kirjoitusten kohteena. He tutustuivat myös Yonatanin nimellä kulkevaan 7-kerroksiseen asuintaloon, jota valtionsyyttäjä Moshe Lador vaatii oikeuden päätöksen nojalla evakuoitavaksi ja sinetöitäväksi. Kansanedustajat esittivät mielipiteitään paikalla, joitten mukaan talojen tuhoamista tulee välttää.

Ha jatkoivat kierrosta pitämällä kokouksen Knessetissä, jossa pormestari Nir Barkat esitti laatimansa suunnitelman Silwanin alueelle, jota kutsutaan nimellä Gan Hamelch (kuninkaan puisto), jossa kuningas Salomon uskotaan sepittäneen Laulujen Laulun, eli Korkean Veisun.

BARKATIN SUUNNITELMAN mukaan suurin osa 637 laittomasti rakennetuista arabitaloista Silwanissa säilytetään kuten myös Yonatanin kerrostalo. Alueen kerrosluku nostetaan neljään ja alueelle suunnitellaan moderni kauppakeskus puistoineen ja korkealuokkaisien asuintaloineen.

Hän kertoo, että asukkaat ovat periaatteessa hyväksyneet suunnitelman, ja sen ansiosta vältyttäisiin tarpeettomilta vastakohtaisuuksilta arabien kanssa. Hän esitti karttoja, joissa ilmeni, että Jerusalemin itäosissa on 20 000 laittomasti rakennettua taloa, joitten kohtalo tulee selvittää. Barkat haluaa, että yhtenäistä lakia noudatetaan kaikkialla Jerusalemin alueella, koska pääkaupunki on yhtenäinen ja jakamaton.

Silwan on entinen jemeniläisten asuinalue, josta jordanialaiset karkottivat heidät. Heidän tilalleen muutti arabeja Hebronista, Ramallahista ja muista Länsirannan kaupungeista ja kylistä etsiessään työtä, mitä kotikaupungeissa ei ollut, kertoi ke. Gideon Ezra (Kadima).
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168903

6. UUTISOTSIKOITA

- Shimon Wiesenthal keskus esitteli eilen PP:n lehtileikkeen vuodelta 1945, jossa kerrotaan muslimien suunnitelmista rakentaa suuri liikekeskus Mamilla-alueen paikalle. Keskuksen edustaja syyttää arabeja kaksinaamaisuudesta väittäessään nyt aluetta muslimien hautausmaaksi, millä perusteella he pyrkivät estämään Tolerance-museon rakentamisen Jerusalemin keskustaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168899

- Eilen pidetyssä Jerusalem konferenssissa Benny Begin sanoi, ettei sopimusta PA:n kanssa saavuteta lähiaikoina. Konferenssin teema oli: Kahden valtion ratkaisu, tai ehkä kolmen ellei peräti yhden. KE Tzipi Hotoveli (Likud) esitti suunnitelmansa. jonka mukaan Israelin kansalaisuus tulee myöntää kaikille Juudean ja Samarian asukkaille varmistaen samalla, että Israel säilyy juutalaisena valtiona.

Siksi siirtolaisten muuttoa Länsimaista on kiihdytettävä lisämiljoonan juutalaisen kutsumiseksi maahan; sen ansiosta palestiinalaisten osuus pysyy 30 %:n tasolla, hän selitti. Juudeassa ja Samariassa asuvien palestiinalaisten arabien määrää on toistuvasti esitetty virheellisin luvuin aivan ilmeisesti poliittisin päämäärin. Begin vakuutti, ettei Netanyahun hallitus tule suostumaan suunnitelmiin, joissa Israelin luopuisi Temppelivuoren, Öljyvuoren ja Davidin kaupungin hallinnostaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168904

- Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah uhosi videosanomassaan Imad Mughniyhein teloituksen muistopäivänä, että jos Israel hyökkää Libanonia vastaan, se iskee ohjuksillaan Tel Avivin rannikkotaloihin ja Ben Gurionin lentokentälle. Hänen puheensa videoitiin salaisessa paikassa. (JP)

- Israel on ilmoittanut, että sen viimeksi tekemä esitys Gilad Shalitin vapauttamiseksi on viimeinen eikä uusia tehdä. (JP)

- EU:n delegaatio vieraili eilen Knessetissä, sitä johtaa Bastiaan Belder, tanskalainen MEP, joka ilmoitti, että Israelin tulee pysyä juutalaisena valtiona kaikissa sopimuksissa. (JP)

- Kansallisen infrastruktuurin ministeri Uzi Landau sanoi eilen avatessaan Eilat-Eilot uudistuvan energian konferenssin, että hän aikoo muuttaa punaisten kattojen näyn vihreäksi. Hän lupasi 100 miljoonaa USD Ashalim uudistuvan energian voimalalle, joka aloittaa toimintansa 2014. Se koostuu kahdesta solar-energialaitoksesta, jotka tuottavat 120 MW ja maksimissaan 250 MW. Projektin kustannusarvio on 750 miljoonaa USD. (JP)
- http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... ?id=168896

- Israelin talous nousi 4 % viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ja 3.1 % vuositasolla. Tämän vuoden kasvuennuste on 3.5 %. Työttömyys putosi 7.2 %:in ja laskenee tänä vuonna 6.2 %:in. Tavaroitten ja palvelusten vienti nousi 33 % viimeisellä neljänneksellä, noustuaan 7.1 % kolmannella ja 26 % toisella. Investoinnit vähenivät 9.4 % viimeisellä neljänneksellä. (JP)


* * * * * * * * * * * *

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron