UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 22.02.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 22.02.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 22 Helmi, 2010 15:32


UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 22.02.10

1. JOUKKO juutalaisia, joita JP:n artikkelin kirjoittajat T Lazaroff ja Y Lappin kutsuvat oikeistolaisiksi, meni sunnuntaiyönä Jerikoon, jonne pääsyyn tarvitaan armeijan lupa. Joukko oli kaikkiaan 80 hengen suuruinen, mutta 35 heistä linnoittautui tyhjillään olevaan vanhaan Naaran synagogaan kieltäytyen lähtemästä pois. Lopulta armeijan sotilaat joutuivat saatuaan lisävoimia raahaamaan heidät sieltä pois. Pidätettyjen joukossa oli pari naista ja muutama alaikäinenkin. He pystyttivät Israelin lipun synagogan viereen.

Suurempi 45 hengen joukko pyrki pääsemään toiseen tyhjillään olevaan Shalom Al-Israel synagogaan, mutta sotilaat pystyivät estämään sen ja joukko hajaantui itsestään.

PIENEMPI ryhmä meni Jerikoon Mooseksen kuolinpäivänä, juutalaisen kalenterin mukaan 7. Arad-kuuta. He sanoivat, että juutalaisina heillä on oikeus liikkua vapaasti heille ikuiseksi omaisuudeksi luvatussa maassa. On tarkoituksellista Jumalan lupauksen häpäisemistä tapa, millä Oslon sopimusten laatijat luovuttivat luvattua maata palestiinalaisille: Jeriko ja Gaza ensin.

Juutalaiset valtasivat Joosuan johdolla Jerikon kaupungin ensimmäiseksi ylitettyään Jordanjoen aikana, jolloin se juoksi sateitten vuoksi yli äyräittensä. (Joos.3:15-17) Vuonna 1993 tuo kaupunki luovutettiin kansalle, joka on kehittynyt Israelin pahimmaksi viholliseksi.

2. TOISEN INTIFADAN alettuja vuonna 2000 Jeriko julistettiin kielletyksi alueeksi, jonne Israelin kansalaiset eivät saa mennä. Eilen Jerikon synagogaan linnoittautuneet aktivistit, heidän joukossaan ke. Michael Ben-Ari (NU), Itamar Ben-Gvir ja Baruch Marzel, vakuuttivat, että tuo sääntö tullaan muuttamaan. On tullut aika vapautua Oslon sopimuksista, Ben-Ari julisti tarkoittaen päätöksiä, joilla osa Gazan, Juudean ja Samarian alueista annettiin PA:n valvontaan. Jos he haluavat aloittaa evakuoinnin, se tulee aloittaa arabeista, Ben-Gvir selitti.

IDF:N JOUKKOJEN komentaja Jordanjoen laaksossa eversti Yochai Ben-Yishai kutsui juutalaisten tunkeutumista Jerikoon täysin tarpeettomaksi provokaatioksi, jolla ihmishenkiä asetettiin vaaralle alttiiksi. Hän selitti, että Jerikoon voi mennä vierailulle, mutta siitä pitää sopia armeijan kanssa etukäteen, joka antaa sotilassuojan.

Synagogaan menneet olivat käyttäneet sivuteitä välttääkseen armeijan valvontayksiköt. Aluksi sotilaat pyrkivät estämään heidän pääsynsä synagogaan, mutta havaittuaan joukkojensa pienuuden katsoivat parhaaksi suojata heidän sivustojaan mahdollisilta arabijoukoilta. Armeijan edustaja sanoo, että se pyysi PA:n poliisia estämään arabien pääsyn alueelle yhteenottojen välttämiseksi.

SYNAGOGAAN linnoittautuneitten poistamiseksi sotilaat joutuivat käyttämään väkivaltaisia otteita, kuten aina tapahtuu tällaisissa tilanteissa. Syytöksiä tultaneen esittämään molemmin puolin, kuten myös on ollut tapana. Paikallinen armeijan komentaja on luvannut, että syytökset tarpeettomasta väkivallasta tutkitaan.

ISRAELIN vasemmistolaisittain virittäytyneen median tapana on leimata eri tavoin ajattelevat oikeistolaisiksi ilman tarkempaa selvitystä. Eivät kaikki Luvatun Maansa puolesta taistelevat suinkaan ole oikeistolaisia, kyllä heidän joukossaan on kansalaisia kaikista piireistä ja puolueista, myös vasemmistolaisista.

Toimittajien ja journalistien tapa leimata kansaa kahteen leiriin on syyntakeetonta ja varallista aikana, jolloin tarvitaan yhtenäisyyttä. He näyttävät unohtaneen tai jättävät huomiotta sen tosiasian, että Israel on jatkuvassa sodassa, jota käydään monella rintamalohkolla, joskus kuumana, joskus vähemmän kuumana. (JP)

3. HALLITUS hyväksyi eilisessä istunnossaan pääministerin esityksestä kansallisen perinnesuunnitelman. Sen tarkoituksena on kiinnittää israelilaiset kansalliseen, kulttuuriseen ja uskonnolliseen historiaansa. Istunto pidettiin perinnerikkaassa Tel Hain kapealla maasuikaleella Galileassa. Tel Hai oli pieni juutalainen yhteisö, joka riittämättömin joukoin puolustautui 1920 hyökkääviä arabijoukkoja vastaan.

Lopulta arabit kiivaan tulitaistelun päätteeksi murskasivat puolustajien vastarinnan surmaten heidät kaikki, heidän mukanaan Venäjältä muuttaneen Yosef Trumpeldorin, joka Venäjän ja Japanin välisessä sodassa oli menettänyt toisen kätensä ja sai upseerin arvon ainoana juutalaisena Venäjän armeijassa.

PERINNESUUNNITELMA hyväksyttiin hallituksen istunnossa yksimielisesti, mutta kuten voi arvata, se ei suinkaan ollut kaikkien poliitikkojen mieleen. Varsinkin vasemmiston äärisuuntaa edustavat tuomitsevat suunnitelmassa sen, että siihen sisällytettiin viime hetkellä kaksi kohdetta Juudeassa, Patriarkkojen mausoleumi Hebronissa ja Rachelin hautakammio.

Elämämme täällä maassamme ei ole ainoastaan IDF:n voiman eikä teknologisen ja taloudellisen edistyneisyyden varassa, pääministeri Netanyhau selitti ennen istuntoa. Se perustuu ensimmäiseksi ja viimeiseksi, tiedon ja kansallistunnon varaan, jotka tulemme siirtämään tuleville sukupolville; kyvystämme oikeuttaa yhteytemme maahan, itseemme ja toisiin. Tilaisuus pidettiin Trumpeldorin sankarikuoleman 90.-vuotispäivänä.

NETANYAHU selitti, että perinnesuunnitelman koordinoi hallituksen sihteeri Zvi Hauser, ja sen toteuttamiseen seuraavan 5 vuoden aikana 600 miljoonan NIS kustannuksella tulevat osallistumaan kaikki ministeriöt. Tästä summasta 400 miljoonaa NIS tulee hallituksen budjetin kautta, 200 miljoonaa NIS ulkopuolisilta järjestöiltä kuten Jewish Agency ja Jewish National Fund (Juutalainen kasallisrahasto).

HAUSER selitti suunnitelamaluonnoksen esipuheessa: Arvojen kriisi uhkaa kollektiivista identiteettiämme. Uusi sukupolvi israelilaisia, joille sionismin kokemus on vieras, ottavat elämänsä täällä itsestään selvyytenä, ja joka kasvaa kulttuurin pinnallisuudessa häviävällä tiedolla ja hengellisyydellä, sionismista puuttuu viehätys ja elinvoima. Hauser kertoo, että onnistuminen arvomaailmassa alkaa kyvystä kertoa yhdistävä linkki kansan ja maan välillä. Hän selittää, että vaikka suunnitelma on ennen kaikkea nuorisolle kirjoitettu, se sopii aivan hyvin myös vanhemmille ihmisille. Hän valittaa, että sadat perinnekohteet rappeutuvat hoidon puutteessa ja ihmisten välinpitämättömyydestä niitä kohtaan. (JP)

4. PERINNESUUNNITELMAAN liitetyt Patriarkkojen mausoleumi ja Rachelin hautakammio, jotka sijaitsevat alueella, jota voidaan pitää kiistanalaisena, herättivät välittömän vastalausekuoron vasemmiston taholta.

Varapääministeri Silvan Shalon sanoi, että ilman noita kahta juutalaisille tärkeää kohdetta suunnitelma ontuu. Äärivasemmistolaisen Meretzin puheenjohtaja Haim Oron selitti asian näin: Niiden sisällyttäminen suunnitelmaan oli taas yksi yritys hämmentää Israelin valtion ja miehitettyjen territorioitten välistä rajalinjaa. Hän väitti, että Netanyahu oli taipunut oikeistolaisten vaatimusten edessä.

Peace Now puheenjohtaja Oppenheimer väitti, että nuo kaksi kohdetta hautasivat toiveet kahdesta valtiosta ja ovat oireita yhdestä valtiosta kahdelle kansalle.

HADASH arabipuolueen puheenjohtaja Muhammad Barakei kutsui päätöstä vaaralliseksi. Hän väittää, että kansainvälinen laki estää muuttamasta tasapainotilaa miehitetyillä alueilla. Hän selittää, että kysymys on kahdesta moskeijasta Hebronissa ja Betlehemissä, jotka ovat satojen vuosien ikäisiä, mutta nyt Netanyahun suunnitelma vihjaa miehityksen ja verenvuodatuksen jatkuvan territorioissa.

Juudean, Samarian, ja Gazan Juutalaisyhteisöjen Neuvoston puheenjohtaja Dani Dayan onnitteli Netanyahua sydämen muutoksesta, mihin onnitteluun yhtyvät varmaan lukemattomat kansalaiset, joille juutalainen perinne on elintärkeä. (JP)

PALESTIINALAISET osoittivat mieltään tänä aamuna Hebronissa hallituksen hyväksymää perinnesuunnitelmaa vastaan. Satakunta palestiinalaista marssi sekaisena joukkona kohti Abrahamin hautamonumenttia huudellen solvauksia ja heitellen kiviä.

Turvallisuusjoukot vastasivat niihin varovaisen harkitusti. Hebronissa julistettiin yleinen lakko ja kaikki liikkeet ja kaupat sekä PA:n toimistot suljettiin. Kouluissa pidettiin myös mielenosoituksia, ja turvallisuusjoukot joutuivat mielenosoittajien kanssa käsikähmään Shuhada kadulla, mutta siitä selvittiin ilman pahempia vaurioita.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 38,00.html

5. UUTISOTSIKOITA

- USA:n kongressin jäsen Eliot Engel (D NY) sanoo, että Obama teki virheen nimittäessään lähettilään Syyriaan. Hän ei tuominnut tietoja ulkoministeriön väitetystä kongressinedustajien boikotista. Ulkoministeriö antoi selityksen, että asiasta raportoitiin virheellisesti, se on valmis keskustelemaan minkä tahansa ystävämaan edustajien kanssa ilman poikkeuksia. (JP)

- Jerikossa pidätetyistä 35:stä 33 vapautettiin tänään.

- IDF julkisti uuden massiivisen miehittämättömän koneen Heron TP Tel Nof lentotukikohdassa. Kone on Boeing 737 kokoinen, se pystyy lentämään Iraniin saakka; tuhansia kilometrejä ja 20 tuntia tankkaamatta, ja se on täynnä pitkälle kehitettyjä laitteita satojen kilojen painosta. Sille annettiin kutsumanimi Eitan. Se lentää kaikissa olosuhteissa ja pystyy aloittamaan lentonsa ja laskeutumaan automaattisesti. Sillä on satelliitti-paikantamisyhteys.(JP)
- http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 76,00.html

- Hallituksen uusi PR-web-sivu www.masbirim.gov.il avattiin äskettäin tiedottamisministeriön sodassa väärää infoa vastaan. Se kuitenkin näyttää olevan vain hepreankielinen. (JP)

- Ampumavälikohtauksessa Akkon vanhassa kaupungissa ennen aamunkoittoa ihmisiä haavoittui perheitten välisissä selvittelyissä. Toinen ampumistapaus sattui samoihin aikoihin Nehefin kylässä lähellä Carmielia. (haaretz)

- Iran kouluttaa palestiinalaisia Sudanissa maasta maahan ammuttavien ohjusten käyttöön, kertoo libanonilainen lehti Al-Qanat. 14 Hamasin terroristia oli vallankumouskaartin kouluttajien opetettavina 2 viikkoa sitten. Iran on toimittanut Sudaniin ohjuksia, jotka on varastoitu al-Kuds osaston varastoihin lähellä pääkaupunkia Khartoumia. Shin Bet kertoo yksityiskohtaisemmin koulutusohjelmasta, jota Gazan terroristit saavat Iranin kouluttajilta.

Iranin FNA uutistoimisto kertoo, että Iranin valmistama risteilijä pystyy suorittamaan kuusi operaatiota samanaikaisesti. Se pystyy puolustautumaan maalta, mereltä ja ilmasta tulevia hyökkäyksiä vastaan.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136111

- Venäjän S-300 ilmatorjuntajärjestelmän toimittaminen Iraniin on epäselvää, mutta voitaneen pitää varmana, että kysymys on vain ajasta, ei halusta.(JP)

- EU-lähteet vihjailevat, että ulkoministerien kokouksessa Brysselissä otetaan varsin kriittinen asenne Israelin väitettyyn osallisuuteen Mabhouhin murhaan.

Kukaan ei puhu terroriteoista, joita hän teki, eikä laittomista asekaupoista, joilla hän salakuljetti aseita Gazan terroristeille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136116



* * * * * * * * * * * *

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Jumalan vastustajat

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » Ma 22 Helmi, 2010 19:27

Olen aina käsittänyt tämän Pyhän maan luovuttamis-asian vakavaksi synniksi.
Uutinen:
"He sanoivat, että juutalaisina heillä on oikeus liikkua vapaasti heille ikuiseksi omaisuudeksi luvatussa maassa. On tarkoituksellista Jumalan lupauksen häpäisemistä tapa, millä Oslon sopimusten laatijat luovuttivat luvattua maata palestiinalaisille: Jeriko ja Gaza ensin.
Juutalaiset valtasivat Joosuan johdolla Jerikon kaupungin ensimmäiseksi ylitettyään Jordanjoen aikana, jolloin se juoksi sateitten vuoksi yli äyräittensä. (Joos.3:15-17) Vuonna 1993 tuo kaupunki luovutettiin kansalle, joka on kehittynyt Israelin pahimmaksi viholliseksi."
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2118
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron