UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 01.03.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 01.03.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 01 Maalis, 2010 13:14


UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 01.03.10

1. www.debka.com kertoo artikkelissaan japanilaisiin tiedustelutietoihin perustuen, että Israelin tuhotessa syyskuussa 2007 Syyrian pohjoisosassa rakenteilla olleen oletetun plutonium laitoksen, Pohjois-Koreassa lastattu ns. yellow cake käytetty uraanierä oli matkalla Syyriaan. Sitä oli kaikkiaan 45 tonnia, mikä määrä riittää 3-5 atomipommin rakentamiseen, kuten artikkelissa kerrotaan.

SYYRIAN presidentti Bashar Assad sai tietää, että länsivallat olivat saanet selville laivan matkan, jolloin hän antoi kiireellisen pyynnön Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong II:lle ohjata laiva jonnekin muualle, koska jos se tulee Välimerelle, USA tai Israel voivat kaapata sen. Uraanierä vietiin vuonna 2009 salaa Iraniin, artikkelissa kerrotaan. Siten Iranilla on tarpeeksi materiaalia 3-5 atomipommin rakentamiseen ilman oman 1950 kilon uraanimäärän jatko-rikastamista Natanzissa.

TARKKAILIJOITA on askarruttanut, miksi Iran siirsi äskettäin parin tonnin Natanzissa alhaiseen tasoon rikastamansa uraanierän pois laitoksesta. Ehkä tarkoituksena on vain kuljettaa se sieltä toiseen tai toisiin laitoksiin sen rikastamiseksi 20 %:n tasoon. Tuskin tarkoituksena on härnätä sillä Israelia hyökkäykseen sitä vastaan, kuten selitettiin. Debkafile arvioi, että Iranilla voi olla Qomin paljastuneen rikastamon lisäksi muitakin laitoksia, joita ei ole vielä paljastettu. (debkafile)

2. ISRAELIN turvallisuusviranomaiset syyttävät, että PA:n pääministeri Salaam Fayad kiihottaa palestiinalaisia väkivaltaan. Hän on viime aikoina selvästi lisännyt osallistumistaan mielenosoituksiin sekä Bi´ilissä että Hebronissa, jossa hän osoittaakseen mieltään Israelin hallituksen päätöstä vastaan, jolla Abrahamin luolasto Hebronissa ja Rachelin hauta-kammio sisällytettiin Israelin kansalliseen perinneluetteloon, rukoili Ibrahimin moskeijassa.

FAYADIN käyttäytyminen on ongelmallista, sillä toisaalta hän tarvitsee Israelin apua ja yhteistoimintaa palestiinalaisten talouden kehittämiseksi ja vaadittavien instituutioitten rakentamiseksi PA:n hallintoalueille mutta myös Israelin täysin hallitsemille C-alueille Juudeassa ja Samariassa. Fayad on myös kärkevästi ottanut kantaa viimeisiin kehitysnäkymiin Jerusalemissa, jossa hän syyttää Israelia Temppelivuoren ja vanhankaupungin muuttamisesta juutalaiseksi. Kuten tavallista palestiinalaisten johtajien terminologiassa, hän vaatii, että kansainvälinen yhteisö puuttuu asiaan. (JP)

3. JORDANIAN kuningas Abdullah II liittyi niiden seuraan jotka varoittavat Israelia
odottamattomista seurauksista harkitsemattomista päätöksistään.
Kuningas Abdullah tapasi eilen PA:n puheenjohtajan (ilman mandaattia) Mahmoud Abbasin Ammanissa keskustelutilaisuudessa, johon ottivat osaa PA:N pääneuvottelija Saeb Erekat ja muita johtavia palestiinalaisia sekä Jordanian ulkoministeri Nasser Judeh ja maan korkeita viranomaisia.

KUNINGAS Abdullah II kehotti kansainvälistä yhteisöä toimimaan kiireisesti estääkseen Israelia tekemästä yksipuolisia toimia Jerusalemin aseman muuttamiseksi aiheuttaen vaarallisia provokaatioita, jotka uhkaavat alueen rauhaa.

Jordanian virallisen uutistoimisto Petran mukaan kuningas Abdullah II varoitti Israelia provokatiivisista toimista, jotka aiheuttavat vaarallisia seurauksia. Hän väitti Israelin turvautuvan hyökkääviin toimiin al-Aksa moskeijaa vastaan, minkä Jordania tuomitsee.

ABDULLAH II sanoi, että Jordania jatkaa pyhien paikkojen suojelemista Jerusalemissa. Toiseksi hän varoitti Israelia sisällyttämästä PA:n alueilla Juudeassa ja Samariassa sijaitsevia pyhiä paikkoja Israelin perinneluetteloon. Abrahamin hautaluolaston ja Rachelin hautakammion lisäksi Israelissa on vaadittu muitakin Juudeassa ja Samariassa olevia juutalaisille pyhiä paikkoja sisällytettäviksi luetteloon, mitä PA myös vastustaa.

Kuningas sanoi kannattavansa PA:n pyrkimyksiä itsenäisen valtion perustamiseksi, jonka hänen mielestään palestiinalaiset ovat ansainneet. (JP)

4. ISRAELIN poliitikot jatkoivat keskustelujaan jallituksen päätöksestä sisällyttää Abrahamin luolasto Hebronissa ja Rachelin hautakammio perinneluetteloon. Jotkut muistuttavat, että itse asiassa koko Israelin alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu Israelin perinnealueeseen, mikä on saanut vahvistuksen korkeimmalta mahdolliselta taholta, Israelin Jumalan päätöksellä, jolla tuo alue annettiin Abrahamin, Isakin ja Jakobin jälkeläisille ikuiseksi perintöoikeudeksi. (4.Ms.33:51-56; 34:2-13; 5.Ms.1:8)

KANSALLISEN infrastruktuurin ministeri Uzi Landau valitti puheessaan sitä, että Israelin ystävämaat Euroopassa sekä USA ovat liittyneet niiden maitten joukkoon, jotka katsovat Israelin hallituksen toimineen provokatiivisesti perinnesuunnitelmansa toteuttamisessa. Hän valitti sitä siksi, että sillä ne kiihottavat palestiinalaisia väkivaltaisuuksiin ja vahvistavat PA:n strategiaa syyn rauhankeskustelujen siirtymisestä heittämiseksi Israelin harteille. Hän vaati, että myös Tel Shilo tulee sisällyttää perinneluetteloon, sillä Liitonarkki sijaitsi siellä pitkän aikaa, ennen kuin David haki sen Jerusalemiin.

LANDAU selitti, että veden ja luonnonrikkauksien ohella juutalaisten todellinen perinne on kansan kuulumisesta Israelin maahan ja sionistisen liikkeen historiallinen oikeutus. Hän kysyy retorisesti: Onko tämäkin provokaatio? Vai ajattelevatko he, että myös Tora on provokaatio?
PA:n pääministeri Salaam Fayad lisää oman provokaationsa tulenarkaan tilanteeseen päättäen pitää hallituksensa maanantain istunnon Hebronissa. (JP)

4. PALESTIINALAISET jatkoivat mielenosoituksiaan Hebronissa marssien kaupungin pääkadulla, mutta ajoittaiset kaatosateet jäähdyttivät kuumimpia tunteita. Kivien heittelyä tapahtui monin paikoin sotilaita vastaan, mutta pahimmilta vammoilta vältyttiin. PA:n edustajan Ghassan Khaderin mielestä kaikki 1967 sotaa edeltävien aselepolinjojen itäpuolella sijaitsevat kohteet kuuluvat PA:n alueisiin, ja PA:n tulee myös saada valvoa niitä.

KIRYAT ARBAN juutalaiset Hebronin kupeessa sen sijaan keskittyivät purim-juhlien viettoon. Sekä aikuiset että pukeutuivat hullunkurisiin pukuihin paraatiin, jota kutsutaan nimellä ad-sheh-lo-yada (kunnes et tunne). Tänä vuonna tuo paraati kulki Kiryat Asrban halki Sionin polkua seuraten Hebroniin Abrahamin luolastolle. Marssin salaisena tarkoituksena oli protestoida IDF:n päätöstä avata tie sen varrella asuvien palestiinalaisten autoliikenteelle. Abrhamin luolaston lähellä marssijat kokoontuivat sen lähellä sijaitsevaan kokoustilaan ruokailua ja yhteistä ilonpitoa varten, jota höystettiin lauluin ja tanssien, mihin jotkut paikalla olleet sotilaatkin osallistuivat.

Eräs Tel Avivista saapunut juutalaisnainen sanoi tulleensa, koska Abrahamin hautaluolasto on kynnys Edenin puutarhaan. (JP)

5. DUBAIN poliisipäällikkö kenraaliluutnantti Dahi Khalfan Tamim jatkaa edelleen Mossadin syyttämistä Hamas-terroristin Mahmoud al.Mabhouhin murhasta. Hän sanoo olevansa 100 %:n varma, että Mossadin 26-27 agenttia osallistui murhaan. Hän kertoi oikeuslääketieteellisten tutkimusten osoittavan, että Mabhouh tainnutettiin nopeasti vaikuttavalla lihakset tilapäisesti lamauttavalla lääkkeellä, succinylcholine, minkä jälkeen hänet murhattiin painamalla tyyny hänen kasvojaan vasten.

Israelissa viranomaiset ihmettelevät, ettei UAE:n presidentti sheikki Khalifa bin Zayed Al-Nahyan ole antanut minkäänlaista lausuntoa asiasta eikä vaatinut Mossadin johtajan Meir Daganin tai sen agenttien pidätystä. Siksi he katsovat, että koko häly asiasta on yhden miehen, Tamimin show. Toiseksi, miksi periaatteessa kaikki hotellin vieraat näyttävät olevan epäiltyjen listassa, jos he sattuivat sinä päivänä liikkumaan hotellissa tai sen alueella.

TAMIM kyselee, miksi yhden miehen tappamiseen, joka oli itse murhannut kaksi israelilaista sotilasta, tarvittiin lähes komppanian verran miehiä ja jokunen nainenkin.

MABHOUH osallistui vuonna 1989 kahden IDF:n sotilaan Avi Sasportasin ja Ilan Saadonin sieppaamiseen ja murhaan. Lisäksi hän johti aseitten ja räjähteitten salakuljetusta Hamasin joukoille Gazassa. Hän oli yksi Hamasin perustajista.

ISRAEL on joutunut laajenevan kansainvälisen syytösryöpyn kohteeksi, koska väitettyyn Mossadin suorittamaan Mabhouhin murhaan osallistuneet agentit käyttivät eri maitten passeja. Tämä on alkanut aiheuttaa vaikeuksia YK:n elimissä, jonka tärkeisiin äänestyksiin osallistuvat maat rankaisevat Israelia äänestämällä sitä vastaan, vaikka asia on vielä ratkaisematta. YK:n yleisistunnossa äänestettiin Goldsteinin raportista 98-7 vastaan, 31 pidättyessä. Siinä annettiin Israelille ja PA:lle 5 kuukautta laatia oma raporttinsa Gazan cast lead operaatiosta. Israelia aiemmin tukeneet maat pidättyivät tässä äänestyksessä. (JP)

5. UUTISOTSIKOITA

- Palestiinalaisten väkivalta jatkui eilen Temppelivuorella. Pääasiassa nuoret miehet ja alaikäiset kivittivät poliiseja haavoittaen heistä neljää. Tusinan verran kivien heittelijöistä kärsi hengitysvaikeuksista poliisien heittämien savurakettien vuoksi. Mielenosoitukset levisivät vanhankaupungin mutkikkaille kaduille, mutta vakavampia yhteenottoja ei sattunut. Myös Jerusalemin itäosan arabilähiöissä osoitettiin mieltä. Palestiinalaiskauppiaat kuitenkin katsovat, että tilanne rauhoittuu, koska Arafat on kuopattu, PA on hajalla ja USA valvoo.(JP)

- Englannin passiväärennöksiä tutkivat viranomaiset kutsuvat israelilaisia passien aitoja haltijoita keskusteluihin suurlähetykseensä Tel Avivissa. (JP)

- Israelin apartheid viikko alkaa tänään 40 kaupungissa ympäri maailmaa kestäen 14 päivän ajan. Useissa paikoissa puhujat ovat israelilaisia, jotka eivät hyväksy maan virallista politiikkaa palestiinalaiskysymyksessä. (JP)

- Israel protestoi virallisesti Espanjan koululasten lähettämiä vihantäyteisiä postikortteja Israelin Madridin lähetystöön. (JP)

- Or Yehudan asukkaat saavat uudenmalliset kaasunaamarinsa postin kautta. Naamarien jakamista jatketaan muihin osiin maata. (JP)

- Israelin virallinen delegaatio, jota johtivat Moshe Yaalon ja Stanley Fischer pyrkivät ajan tasatiedoin vakuuttamaan Kiinan johdon, että Iran rakentaa atomipommia. Kiina on haluton Iranin vastaisten sanktioitten koventamiseen peläten öljyntuontinsa kärsivän. Mahmoud Ahmadinejad varoitti länsivaltoja, että jos ne menevät siihen mukaan, Iran järjestää Euroopalla kylmän talven.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1153047.html

- Arabi-sala-ampuja haavoitti poliisia Jerusalemin itäosassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136252

- Turkki joutui kaaokseen armeijan vallankaappauksen epäonnistuttua.
(INN)

- Jerusalemin sää: Vie nuoliosoitin sää-widgetissä sivuston oikeassa laidassa tekstin get the 10 day forecast kohdalle. Painamalla hiiren vasenta näppäintä saat Jerusalemin säätilaennusteen 10 vrk:n ajalta.


___ ___ ___ ___ ___ ___

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron