UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 02.03.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 02.03.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 02 Maalis, 2010 16:25


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 02.03.10

1. GILAD SHALITIN isä Noam tapasi YK:n apulaispääsihteerin ihmisoikeuskysymyksissä sekä hätäaputoimitusten koordinoijan Sir John Holmesin, joka on neljän päivän vierailulla Israelissa ja käy myös PA:n alueilla. Noam Shalit pyysi, että Holmes vaikuttaa YK :n johtoon Goldstonen Gazan operaation raporttiin sisältyvän suosituksen toteuttamiseksi Punaisen Ristin vierailuoikeudesta Gilad Shalitin luona sekä hänen vapauttamisestaan viitaten Hamasin esittämään kyyniseen ja hylättävään vastaukseen raportin suosituksiin hänen poikansa vapauttamisesta.
Hamas ei ole päästänyt ketään tapaamaan kommandoiskun aikana yli 3.5 vuotta sitten sieppaamaansa IDF:n sotilasta.

NOAM SHALIT puhui Holmesin kanssa myös humanitäärisestä tilanteesta Gazassa sen diplomaattisesta ja taloudellisesta eristämisestä johtuen. Hän epäili, että parannusta asiaan on tulossa ennen kuin hänen poikansa vapautetaan. Hän syytti Hamasia, ettei se hyväksynyt saksalaisen välittäjän Gerhard Conradin tekemää välityssopimusta.

APULAISULKOMINISTERI Danny Ayalon keskusteli Holmesin kanssa aiemmin maanantaina pyrkien löytämään tapoja, joilla Gazan kansan päiväkohtaisia vaikeuksia pystyttäisiin helpottamaan ilman, että ne hyödyttäisivät Hamasia. IDF sulki Gazaan johtavat kulkuväylät Hamasin tekemän vallankaappauksen seurauksena 2007 eikä ole sallinut vapaata liikkumis-oikeutta Israelin ja Gazan kaistan välillä hätäapu- ja sairaskuljetuksia lukuun ottamatta. Ayalon kehui Holmesille, että Israelin harjoittaman politiikan vuoksi Gazan kansa on kääntymässä Hamasia vastaan, jonka kansansuosio on laskussa.

Hän lupasi etsiä tapoja, joilla tavallisen väestön oloja Gazassa helpotetaan, kuitenkin jatkaen poliittista eristämistä. Hän myös muistutti, miten Israelin lääkäritiimi oli ensimmäisten joukossa Haitin maanjäristyksen jälkeen pystyttäen maahan toimintavalmiin kenttäsairaalan maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.

HAMASJOHTAJA Mahmoud Zahar kertoi arabiankieliselle Shams radiokanavalle, joka välitetään myös Israeliin, että Gilad Shalitia koskevat vapauttamiskeskustelut ovat täysin pysähtyneet eikä saksalainen välittäjä Gerhard Conrad ollut käynyt Gazassa pitkään aikaan. Zahar syytti israelilaista ministeriä, joka joulukuun lopulla pidetyssä Israelin hallituksen kokouksessa oli vetänyt pois tukensa Conradin viimeisestä esityksestä vesittäen näin yhteisymmärryksen, joka oli saavutettu Israelin neuvottelijan Hagai Hadasin kanssa. Hän sanoi, että hallitus tiesi esittäessään muutoksia sopimusluonnokseen, ettei Hamas tule niitä hyväksymään, ja ettei välittäjä halua kokea samaa kohtelua uudelleen.
Mahmoud Zahar vahvisti eronneensa Hamasin neuvottelutiimistä. (JP, T Lazaroff)

2. DUBAI on virallisesti ilmoittanut, ainakin mitä Hamas-johtajan Mabhouhin murhaa
tutkivaan poliisipäällikköön Dahi Khalfan Tamimiin tulee, ettei UAE (Emiirikunnat) päästä yhtään juutalaista alueelleen. Hän osoitti sormellaan itseään todeten, että he tietävät miltä juutalaiset näyttävät, mutta kertoi samalla, että kielto koskee myös kaksoiskansallisuuden omaavia Israelin kansalaisia riippumatta siitä, miten monta muuta passia heillä on. Hän kehui, että poliisi kehittää tapoja, joilla se pystyy tunnistamaan israelilaiset heidän fyysisten ominaisuuksiensa ja puhetapansa perusteella. Tulee vain ihmetelleeksi, jos tämä ei ole rasismia, mikä sitten on? Missä ovat nyt YK:n ihmisoikeuksien puolustajat?
Tämä tarkoittanee myös sitä, että terroristeilla on edelleen vapaa pääsy Dubaihin.

ISRAELIN diplomaattilähteet tunnustavat, että tilanne on kieltämättä hyvin onneton, sillä Israel on vuosikaudet rakentanut suhteita maltillisina pidettyihin Persianlahden arabimaihin, joille Iranin mahdin nousu edustaa yhtä suurta ellei suurempaa uhkaa kuin Israelille. Jos israelilaiset liikemiehet eivät voi matkustaa asioissaan Dubaihin, se ilman muuta vaikuttaa kauppasuhteisiin, lähde analysoi tilannetta. Israelilla on kehittyviä liikesuhteita UAE:n kanssa maatalouden sekä kauppa- ja merikuljetusten aloilla muiden ohessa.

Israelilaisten boikotti näkyy esim. tennissuhteissa, joissa Shahar Peer ei saanut peluuoikeutta Dubain tennisturnauksessa, mistä tilaisuuden järjestäjiä sakotettiin 300 000 USD.

HAMAS-JOHTAJA Mahmoud al-Mabhouh löydettiin 19. helmikuuta kuolleena hotelli-huoneessaan Dubaissa. Dubain poliisi on ilmoittanut 27 murhaan epäillyn nimet, joiden he uskovat työskennelleen Mossadin toimeksiannosta. Asiaa mutkistaa tiedot, että kaksi epäillyistä matkusti Iraniin ja toiset kaksi Yhdysvaltoihin murhan jälkeen.

Herättää epäileviä kysymyksiä, miten Mossad olisi rekrytoinut agentteja sekä Iranista että USA:sta. Epäillyt ovat Dubain poliisin mukaan käyttäneet eri maitten väärennettyjä passeja, jotka ovat aloittaneet tutkimuksia, miten tämä on voinut tapahtua.

Englannin ja Australian poliisi lähetti tutkijoita Israeliin, jossa he kuulustelevat väärennettyjen passien oikeita omistajia. Heillä on oikeus siihen, jos se tapahtuu niiden lähetystössä, muualla siihen tarvitaan Israelin lupa ja poliisisaattue varmistukseksi.

BOAZ GUTTMAN, entinen rikosyksikön tutkija Israelin poliisissa, joka työskenteli 21 vuotta poliisissa ja läheisesti Interpolin ja Englannin raskaan ja organisoidun rikollisuuden osaston (SOCA) tutkijoitten kanssa, epäilee, että Israeliin lähetetyt tukijat saavat irti mitään uutta Israelissa. He voivat vain vaihtaa tutkimustietojaan Israelin poliisin kanssa. Toiseksi hän epäilee Dubain poliisin saamia todisteita todeten, ettei se voi mennä Sunday Timesin artikkelin kanssa oikeuteen todisteena joittenkin syyllisyydestä.

LONDON TIMESEN artikkelin mukaan Dubain poliisipäällikkö Tamim sanoo olevansa varma, että kaikki epäillyt olivat israelilaisia. He matkustivat Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan samoilla dokumenteilla, joita he käyttivät tullessaan Dubaihin. (JP, Yaakov Lappin)

3. USA:N SENAATIN ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja John Kerry sanoi Israelin vierailunsa yhteydessä, että USA ja Israel ovat samalla sivulla Iraniin nähden. Hänen lausuntonsa on selkeä tunnustus ja ilmaus Yhdysvaltain todellisesta asemasta, josta mediassa liikkuu ristiriitaisia tietoja. Kerry sanoi, ettei Senaatissa löydy yhtään edustajaa, joka ei olisi huolestunut Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisen suunnasta.

KERRY sanoi ehdottomasti kannattavansa purevia sanktioita Irania vastaan: Uskon, että kaikkein purevimmat ja tärkeimmät sanktiot pitäisi kohdentaa Iranin energiakohteisiin, hän kertoi journalisteille tavattuaan Netanyahun. Paitsi vakuutettuaan senaatin suuren huolen Iranin tilanteesta, hän lisäsi, ettei se koske vain uraanin rikastamista, vaan Iranin suhteita alueen muihin valtioihin. Olemme syvästi huolissamme, ja keskusteluja käydään liittolaistemme kanssa, kvartetin, Kiinan, ja tietenkin myös YK:ssa, painostaaksemme sanktioitten etenemistä, ellei Iranin käyttäytyminen osoita muutosta.

KERRY totesi, että sanktioitten tulee olla vakuuttavia, purevia, todellisia ja monenkeskisiä, ja ne tulee toteuttaa siten, että ne saavat iranilaiset ymmärtämään, mitkä heidän vaihtoehtonsa ovat. Hän varoitti Irania tekemästä suurta virhettä muuntelemalla, väärin ymmärtämällä tai tulkitsemalla tämän hallituksen tai kongressin täyttä tarkoitusta pitää sitä vastuullisena teoistaan. Samalla kun hän tunnusti Iranin atomipommin tuottaman uhkan Israelille, hän sanoi kysymyksen olevan paljon laajemman. Kaikki me, jotka haluamme maailman, jossa on vähemmän ydinaseita, tiedämme varmasti yhden asian: Tie turvallisempaan maailmaan ei kulje ydinasein varustetun Teheranin kautta.

Hän sanoi luottavansa Netanyahuun, ettei tämä tee mitään harkitsematonta, tartu aseisiin tai tee jotain antamatta näille toisille vaihtoehdoille mahdollisuutta onnistua Iranin ydinsuunnitelman pysäyttämiseksi. (JP, H Keinon)

4. JERUSALEMIN pormestari Nir Barkat aikoo julkistaa suunnitelmansa ns. Gan Hamelekh (Silwan) lähiön rakentamiseksi mallikohteeksi, jonka mukaan pääkaupungin muitakin itäisiä osia ja lähiöitä voidaan suunnitella ja kehittää. Julkistustilaisuus pidetään tänään, ja on odotettavissa, että se tulee kokoamaan paikalle runsaasti myös ulkomaisia journalisteja. JP:n kolumnisti Ahe Selig kertoo, että suunnitelman mukaan lähiössä joudutaan poistamaan lähes sata palestiinalaisten laittomasti rakentamaa taloa. Toisaalta kerrosluku alueella on tarkoitus neljään, mikä laillistaa suuren osan laittomiksi katsottuja rakennuksia. Niiden joukossa on 7-kerroksinen Jonatanin asuinkerrostalo, jota pääkaupungin lakimies Yossi Havilio sekä valtinsyyttäjä Moshe Lador vaativat tyhjennettäväksi ja sinetöitäväksi.

SELIG toteaa kaupunginviraston virkailijan kutsuneen Silwanin lähiötä toiseksi tulenarimmaksi alueeksi Temppelivuoren jälkeen. Tämä on nähtävissä PA:n johdon toistuvista kuten myös Jordanian kuninkaan varoituksista pidättyä toimista, jotka voivat lisätä jännitytystä alueella. Selig kysyy, oliko ajankohta paras mahdollinen tilanteen ollessa kiihtynyt hallituksen perinnesuunnitelman julkistamisen aiheuttaman vastareaktion vuoksi, mutta toisaalta, koska tilanne Israelissa olisi ilman jännitystä? Siihen täytynee odottaa Messiaan tuloa.
Suunnitelmaa käsitellään alueellisessa rakennus- ja suunnitteluneuvostossa myöhemmin tässä kuussa. http://www.jpost.com/LocalIsrael/InJeru ... ?id=169981
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136273

5. UUTISOTSIKOITA

- Sheikki tri Tahir Ul-Qadri julkisti Westminsterissä Lontoon keskustassa laatimansa 600-sivuisen fatwan, uskonnollisen käskykirjeen, jossa hän selittää, miksi terrorismi ja itsemurhaiskut ovat islamin vastaisia ja sellaisina kiellettyjä. Ohje julkistetaan myös internetissä englannin kielellä. Hän tukee tulkintansa koraaniin. Ei ole millään muotoa luvallista pitää ulkomaisia lähettejä laittomasti pidätettyinä, murhaten heitä ja muita rauhanomaisia ei-muhamettilaisia kansalaisia kostoksi heidän maittensa estämisestä, laittomista toimista tai sen etujen hyökkäävästä edistämisestä. Tri Ul-Qadri on pakistanilais-syntyinen ja hän on tunnettu ja tunnustettu islamilainen tutkija. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=169984

- Hamas pitää pidättämäänsä englantilaista journalistia vielä toiset 15 vuorokautta tutkiessaan syytöksiä hänen vakoilustaan Gazassa. (JP)

- Venäjä suostuu muuttamaan Libanonille lupaamansa 10 Mig 29 koneet Mi-24 helikoptereiksi, koska Libanon sanoo tarvitsevansa niitä kipeämmin. (JP)

- Australiassa 5200 miestä ja naista suostui esiintymään ilkosillaan Sydneyn oopperatalon portailla kameroiden ja katsojien ristitulessa. (JP)

- USA:n varapresidentti Joe Biden tulee koskettelemaan Iranin tilannetta Israelin vierailunsa aikana ensi viikoilla. (haaretz)

- Kinneretin vedenpinta nousi torstaista lähtien 11 sm. S e on nyt hiukkasen punaisen varoitusviivan yläpuolella, mutta 4.21 metriä alle maksimikorkeuden. Israel saa tänä vuonna yli 50 % käyttövedestään merivettä puhdistamalla. Lämpötila on Jerusalemissa tänään 16 astetta ja pysynee siinä lähiaikoina.

- http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... ?id=169983
___ ___ ___ ___ ___ ___

www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron