UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 10.03.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 10.03.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 10 Maalis, 2010 15:56


UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 10.03.10


1. USA:N VARAPRESIDENTTI Joe Biden ei juuri säästellyt adjektiivejaan
vakuuttaessaan pääministeri Netanyahulle hyvää tahtoaan esittäessään ennalta laaditun lausunnon journalisteille keskusteltuaan pari tuntia pääministerin kanssa.

Biden totesi lausunnossaan tähän tapaan: Israelin ja USA:n välisten suhteitten kulmakivi on ehdoton, täysin peittelemätön antaumuksemme Israelin turvallisuuden takaamiseen. Bibi, kuulit varmaan aiemmat sanani: Edistystä Lähi Idässä tapahtuu vasta, kun kaikki tiedostavat, ettei ole mitään USA:n ja Israelin välissä. Ei ole mitään, mikä erottaisi niitä siinä, mikä koskee Israelin turvallisuutta.

BIDENIN LAUSUNNOSSA tarkennetaan, että läheisyys Israelin ja USA:n välillä tarkoittaa sitä, että Jerusalem on hyvin tärkeä israelilaisille, palestiinalaisille sekä juutalaisille, muslimeille että kristityille. Uskomme hyvässä uskossa käytyjen neuvottelujen kautta osapuolten voivan sopia lopputuloksesta, jossa todetaan molempien osapuolten kiintymys Jerusalemiin ja joka turvaa sen aseman kaikille maailman ihmisille.

Kummankaan osapuolen yksipuolinen toimi ei saa vaikuttaa neuvottelujen tuloksiin lopullisissa kysymyksissä. (JP)


2. VARAPRESIDENTTI Bidenin lausunto todettiin tyydytyksellä, joten siihen saakka kaikki hyvin. Mutta sitten jysähti uutispommi ruusuilla silatulle tielle.

Israelin sisäministeri Eli Yishai julkisti hallituksen aiemmin hyväksymän mutta kolmen vuoden ajan keskusteltavana olleen suunnitelman 1600 asuntoyksikön rakentamiseksi Jerusalemin Ramat Shlomo lähiöön pääkaupungin keskustasta koilliseen Shuafatin arabilähiön kupeessa.

RAMAT SHLOMO lähiö on ultraortodoksien asuttama, ja he kaipaavat kipeästi uusia asuntoja. Vaikka sisäministeriö ilmoitti rakennuskohteesta virallisesti eilen, sen rakentaminen voi alkaa kuukausien tai pitemmän ajan jälkeen Israelin monimutkaisen järjestelmän tuntien. Sisäministeriön edustaja vakuutti, ettei kohteen julkistaminen liittynyt millään tavoin Bidenin vierailuun. Hän selitti, että asukkailla on 60 päivää aikaa esittää mielipiteitään suunnitelmasta, jotka voivat viivästyttää rakentamista edelleen.

Netanyahun kansliasta vakuutetaan, ettei Netanyahu ollut tietoinen rakennuskohteen julkistamisesta tiistaina, joskin hänen kerrotaan olleen asiasta yhteydessä Yishain kanssa.

VALKOISEN TALON edustaja Robert Gibbs tuomitsi rakennussuunnitelman todeten, että sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat hyvin tietoisia presidentti Obaman mielipiteestä setlementtien rakentamiseen.

BIDEN tarkensi omaa kantaansa todeten lausunnossaan sen jälkeen, kun hän oli kehunut Netanyahun ottamia askeleita positiivisen ilmapiirin muodostamiseksi epäsuorien keskustelujen aloittamiseksi, mistä 10 kuukauden moratorium Juudeassa ja Samariassa on todisteena kuten myös palestiinalaisten liikkumisvapauden lisääminen Länsirannalla. Hän totesi, että julkistetun ilmoituksen sisältö ja ajoitus, erityisesti epäsuorien keskustelujen ollessa alkamassa, on juuri sen kaltainen toimi, mikä murentaa luottamusta, jota juuri nyt tarvitsemme, ja on vastoin rakentavia keskusteluja, joita olemme pitäneet Israelissa.

Biden oli silmin nähden närkästynyt tilanteesta. Miten pahan särön se aiheutti, nähtäneen tulevina päiviä, mutta keskustelua siitä jatketaan Israelissa pitkään. (JP)


3. PALESTIINALAISTEN reaktiot Ramat Shlomon rakennussuunnitelman julkistamiseen ovat odotetun jyrkät ja vihamieliset. Abbasin läheinen neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah totesi. On ilmeistä, ettei Israelin hallitus halua enempää keskusteluja kuin rauhaakaan. Hän kutsui suunnitelman julkistamista provokaatioksi ja vaati, että USA:n hallitus ottaa päättäväisiä askeleita tilanteen korjaamiseksi, sillä Ilman USA:n todellista ja tehokasta painostusta rauhanprosessi keskeytyy. Hän vaati pikaisia toimia USA:n taholta keskustelujen aloittamisen pelastamiseksi.

PA:N PUHEENJOHTAJA Abbasin kerrotaan suhtautuneen julkistamiseen raivokkaasti. Presidentti on joutunut kritiikin kohteeksi suostuessaan keskusteluihin Israelin kanssa, ja nyt tämä päätös sylkee rauhanprosessin kannattajien kasvoille, sanoo Abbasia lähellä oleva kohde. Sisäministeriön päätöksen julkistaminen ei voi olla sattumaa.

Lähde totesi edelleen, että Abbas on ottanut yhteyttä arabiliiton pääsihteeriin Amr Moussaan, joka antoi Abbasille luvan aloittaa epäsuorat neuvottelut USA:n välityksellä, ja pyysi häntä saamaan arabiliiton jäsenten kiireisen kannan edellisen päätöksen uudelleen arvioimiseksi.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat sanoi päätöksen tuhoavan luottamuksen, mikä tarvitaan epäsuorien keskustelujen aloittamiseksi, mihin kumpikin osapuoli suostui. Sellaisen lausunnon kanssa, miten voimme rakentaa luottamusta? Tämä murskaa ponnistelumme työskennellä Mitchellin kanssa. Tämä on todella tuhoisa tilanne. Toivon tämän avaavan kansainvälisen yhteisön silmät siitä, että Israelin hallitus on pysäytettävä vastaavanlaisista tuhoisista toimista. (JP)


4. KESKUSTELUT Bidenin ja presidentti Shimon Peresin kanssa sujuivat keskinäisen hymyilyn ja leikinlaskun saattelemina. Peres silminnähden nauttii vanhemman diplomaatin ja poliitikon asemastaan, jossa hän sanoo lentelevänsä kuin lintu, vapautettuna poliitikon rutiinista ja keskinäisistä kiistoista ja ollen vapaa suunnittelemaan oman aikataulunsa.

H Keinon kertoo artikkelissaan, miten 16 Amerikan juutalaisjohtajaa tapasivat Obaman keskustellen tämän kanssa Lähi Idästä ja rauhanprosessista. Juutalaisjohtaja Malcolm Hoenlein kertoi Obamalle, miten nämä kaksi valtiota voivat puhua keskenään salaisesti ja samalla eriävän avoimesti, mutta julkisesti niiden tulee esiintyä samalla sivulla.

Obama tarttui tähän välittömästi ilmaisten eriävän mielipiteensä viitaten edellisen presidentti Bushin aikaan: Kahdeksan vuotta ilman päivänvaloa, kahdeksan vuotta ilman edistymistä.

Hoenlein pyrki miedontamaan Obaman jyrkkää Israelin vastaista kantaa
ilman tulosta.

VARAPRESIDENTTI Joe Biden pyrkii parin vuorokauden Israelin vierailunsa aikana muuttamaan tätä Obaman lausunnon antamaa kuvaa. Keinon arvioi, että joku oli saanut iskettyä Valkoisen Talon johtajiston päähän, että luottamussuhteet Israelin kanssa ovat kriittiset ja että Israel tuntee voivansa luottaa USA:n tukeen.

Biden pyrkii kasvattamaan tätä luottamusta vierailunsa aikana.
Tämän vuoksi Biden antoi ylenmääräisiä vakuutuksia rakkaudestaan Israelia kohtaan. Israel on vanginnut sydämeni, enkä halua kieltää sitä. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö tuntisi suurta myötätuntoa palestiinalaisten tilanteesta, mutta Israel vangitsi sydämeni ja mielikuvitukseni.

Bidenin ylitsevuotavan tunteellinen suhtautuminen Israeliin ja juutalaisuuteen sai ilmaisunsa tilanteessa, jossa Netanyahu ojensi hänelle dokumentin kuten juutalainen setä bar mitzva lahjan jossa todetaan: Ympyrän muotoinen puuryhmä on istutettu Bidenin äidin, Cahterine Eugenia Jean Finnegan Bidenin kunniaksi, joka kuoli 92-vuotiaana tammikuussa 2010.

YKSI BIDENIN tehtävistä Israelissa oli vakuuttaa, että USA hoitaa Iranin ydinaseasiaa kaikessa hiljaisuudessa, vaikka siitä ei ulospäin paljon hiiskutakaan. Tällä hän halusi varoittaa, ettei Israelin tule toimia yksin ja odottamatta USA:n toimia.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=170610


5. UUTISOTSIKOITA

- Puolustusministeri Ehud Barak sanoo olevansa erittäin vihainen sisäministeriön julkistamasta Ramat Shlomon rakennussuunnitelmasta. Barak oli hakenut lisää rahaa voidakseen palkata lisää rakennustarkastajia, mutta anomus tyssättiin. (JP)

- IDF:n komentaja Gabi Ashenazi aikoo keskittyä USA:ssa Iranin kysymykseen. (JP)

- Bushin läheinen neuvonantaja Carl Rowe kiistää tiedot, että Bush olisi päättänyt aloittaa Irakin sodan Israelin painostuksen vuoksi. (JP)

- Netanyahu ottaa 77 Fatahin jäsentä pois IDF:n etsittyjen listalta myönnytyksenä Abbasille. Sillä tuskin on mitään myönteistä vaikutusta häneen. (JP)

- Turkin pääministeri Erdogan sanoo, että Israel suostuu Turkin välityksellä käytäviin keskusteluihin Syyrian kanssa. Pääministerin kanslia kieltää tiedot. (JP)

- EU-maat, jotka taistelevat Irakissa ja Afganistanissa, ovat kiinnostuneita Iron Dome torjuntajärjestelmästä. Järjestelmä kehitettiin lyhyen matkan rakettien, kuten Kassam ja Kathusha, torjuntaan. Viimeiset testit olivat onnistuneita. (JP)

- Jerusalemin apulaispormestari David Hadari esittää, että enemmän juutalaisia täytyy muuttaa Sheikh Jarrahin (Shimon HaTzadik) lähiöön. (JP)

- Hallitus julkisti tiedot, joitten mukaan juutalaisasukkaitten määrä Juudeassa ja Samariassa kasvoi 4.9 % vuonna 2009. 4.1 % israelilaisista asuu Länsirannalla.

- Juutalaisasukkaitten määrä kasvoi siellä 290 400:sta 301 200 asukkaaseen. Israelin asukasmäärä kasvoi kokonaisuudessaan viime vuonna 1.8 %, ollen nyt 7.4 miljoonaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=170595

- EU-maat ovat kääntymässä Goldsteinin Gazan raportin hyväksymistä vastaan ja omaksumassa kristillisdemokraattien (European Peoples Party) esityksen, jossa kumpaakin osapuolta kehotetaan asettamaan tutkimuskomiteat. Juutalaisryhmät ovat toimineet taustalla todeten, että raportin tukeminen häiritsee rauhanprosessia.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1155417.html

- Israel julkistaa pian suunnittelemansa palestiinalaisen kiihotuksen seurantaohjelman. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1155420.html

- Arabikansanedusta Ahmed Tibin toimiminen Knessetin varapuhemiehenä halutaan poistaa, koska hän kutsui juutalaissankareita ennen itsenäisyyttä terroristeiksi.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136433

- Pääministeri Netanyahu on saanut varoituksia Likudin ja muitten taholta, ettei hänellä ole valtakirjaa myönnytyksiin palestiinalaisille, jotka toistuvasti horjuttavat Israelin luottamusta PA:n todellisista aikeista.

Abbas aikoo nimittää Ramallahissa aukion naisterroristin kunniaksi, joka johti 37 juutalaista murhannutta terroriryhmää rantatiellä vuonna1978; murhattujen mukana oli useita lapsia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136426

- YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sanoo Israelin rakentamista 1949 aselepolinjan takana laittomaksi, ja Jerusalemin Ramat Shlomon lähiötä setlementiksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 25,00.html

- Ehud Barak ilmaisi oman arvionsa Iranista todeten, että Israelin tulee aina pitää sormensa liipaisimella. http://www.debka.com/article/8638/

- Kinneretin vedenkorkeus 212.86; 14 sm alemman punaisen viivan yläpuolella.

Lämpötila Jerusalemissa korkeimmillaan 23 astetta. http;//twitter.com/kinpot




* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron