UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 15.3.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 15.3.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 15 Maalis, 2010 14:39


UUTISIA ISRAELISTA MAANANTAINA 15.3.10

1. TÄNÄÄN, Nissankuun ensimmäisenä päivänä (alkaa auringon laskiessa) 5770 juutalaisen kalenterin mukaan, vihitään käyttöönsä Hurvan synagoga Jerusalemin vanhankaupungin juutalaisessa korttelissa. Tämä juutalainen pyhättö rakennettiin ensimmäisen kerran 1700-luvun alussa rabbi Judah Oikeamielisen mukana Moraviasta ja Saksasta tulleen 1500 ashkenazi-juutalaisen toimesta, mutta koska he eivät pystyneet maksamaan arabeilta ottomaaniviranomaisten lahjusten maksamiseksi ottamiaan lainoja takaisin, arabit polttivat synagogan ja karkottivat juutalaiset asukkaat v. 1720.

ULKOMAISTEN taloudellisten ja diplomaattisten avustusten myötä synagogan uudelleen rakentaminen aloitettiin 1855. Synagogan suunnitteli Turkin sulttaanin oma arkkitehti Assad Efendi, jonka suunnittelema pyhättö poikkesi täysin muslimien toisille uskonnoille sallimista pyhätöistä muodoiltaan ja näyttävine kupoleineen. Kannustava tekijä juutalaisten valmiuteen synagogan rakentamiseksi oli Vilnan Gaon, jonka seuraajista tärkeimpinä mainitaan rabbi Menachem Mendel Shkolovista. Hänellä oli Vilnan Gaonin tapaan kabbalistinen näky synagogan merkityksestä Jerusalemin ja lopulta juutalaisen Temppelin rakentamiseksi, mikä ennakoi Messiaan tulemista.

HURVAN synagoga vihittiin käyttöönsä 1864. Se toimi juutalaisen Jumalanpalveluselämän keskeisenä pyhättönä Jerusalemissa, ja siellä monet kuuluisuudet kävivät tervehtimässä juutalaisia, kuten Teodor Herzl, Zeev Jabotinsky, Englannin nimittämä ylikomissaari Palestiinaan Herbert Samuel ja muita.

JORDANIAN arabilegioonan miehitettyä Jerusalemin itäiset osat 1948 itsenäisyyssodassa sotilaat räjäyttivät synagogan, ja se pysyi raunioina siihen saakka, kun kolmannen synagogan rakentaminen alkoi. Eilen illalla vietiin Torah-rullat synagogaan juhlallisessa kulkueessa tuhansien ihmisten todistaessa tilannetta.

TÄNÄÄN vihittävä Hurvan synagoga on suunniteltu noudattelemaan mahdollisuuksien mukaan aiempia Effendin suunnitelmia, kuitenkin huomioiden kehittyneet tekniset ja turvallisuusvaatimukset. Myös sen sisäosissa on noudatettu aiempia suunnitelmia.

POLIISI on erityisen valppaana arabien mahdollisen häirinnän vuoksi. Muslimijohtajat ovat kehottaneet muslimeja menemään Temppelivuorelle ja linnoittautumaan al-Aksa moskeijaan suojelemaan sitä juutalaisten yrityksiltä sen tuhoamiseksi.

PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu jää pois synagogan vihkimystilaisuudesta, mitä monet kansanedustajat kritisoivat pelkuruuden osoituksena. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=171010
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 27,00.html

HURVAN synagoga ei ollut ensimmäinen nykyisellä paikalla. Jo toisella vuosisadalla paikalle rakennettiin synagoga, jonne bysanttilaisena aikana johti katu roomalaisten rakentamasta myymälöiden ja pylväikköjen reunustamasta keskuskadusta Cardo, kuten synagogan perustustöiden aikana tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on todettu. (JP)


2. RAMAT SHLOMO lähiön 1600 asuntoyksikön rakennussuunnitelmien julkistaminen varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun aikana on aiheuttanut diplomaattisen myrskyn (vesilasissa?) Israelin ja USA:n välisissä suhteissa. Israelin USA:n lähettiläs Michael Oren, joka kutsuttiin USA:n ulkoministeriöön kuulemaan nuhdesaarnaa, sanoo suhteitten olevan syvemmällä kuin 35 vuoteen. Mutta tarkastelipa sitä sitten mistä kulmasta tahansa, ei voi välttyä vaikutelmalta, että sinänsä mitätöntä tapahtumaa käytetään häikäilemättä hyväksi toisen ja todellisen ongelman peittelemiseksi.

HAARETZ kertoo, että USA:n Afganistanin ja Irakin sotia johtavat korkeat sotilasupseerit näkevät suoran yhteyden Israelin ja palestiinalaisen välisen ja heidän omien sotiensa välillä. Siksi he ovat esittäneet Obamalle lähettämässään muistiossa, että nämä kaksi projektia, rauhanprosessi Israelin ja PA:n välillä sekä USA:n käymät sodat muslimeja vastaan Lähi Idässä, tulee sitoa yhteen. Siksi sen toteuttaminen on aloitettava Israelin tekemillä Clintonin listan mukaisilla massiivisilla myönnytyksillä palestiinalaisille, kuten haarezt.com kertoo.

ENSIMMÄISEKSI Israelin tulee tutkia, mistä Ramat Shlomon suunnitelman julkistaminen johtui; toiseksi Israelin tulee peruuttaa Ramat Shlomon suunnitelmat; kolmanneksi Israelin tulee tehdä merkittäviä myönnytyksiä palestiinalaisille, vapauttaa satoja terroriteoistaan tuomittuja terroristeja;
IDF:n joukkojen vetäytyminen osista Juudeaa ja Samariaa; tiesulkujen poistaminen uusilta tieosuuksilta aiempien lisäksi, sekä Gazan saarron lopettaminen; neljäntenä haaretz.com mainitsee vaatimuksen, että Israelin tulee julkisesti luvata aloittavansa neuvottelut, epäsuorina tai suorina, kaikista avainkysymyksistä, rajoista, pakolaisista, Jerusalemista, vedestä jne.

NETANYAHU (BIBI) kertoi muutama päivä sitten poistaneensa 77 etsittyä terroristia Shin Betin haluavien listalta hyvän tahdon eleenä Abbasille, joka ei edes huomioinut koko asiaa. Abbas ei lopultakaan ole halukas aloittamaan keskusteluja Israelin kanssa, ei ainakaan Netanyahun aikana, minkä vastenmielisyyden hän näyttää perineen Arafilta, joka ei voinut sietää Bibiä, kuten hän itse totesi.


3. NETANYAHUN kaksi neuvonantajaa, Yizthack Molcho ja Ron Dermer ovat Mike Orenin ohelle käyneet maratonneuvotteluja USA:n viranomaisten kanssa selvittääkseen, mistä lopulta on kysymys. Oren joutui toteamaan, että kriisi on syvempi kuin hän kuvitteli ja muistuttaa tilannetta, jossa Henry Kissinger vaati Israelia luopumaan osasta Siinaita.

Obaman erikoislähettiläs George Mitchell palannee Israeliin tiistaina, ja odottaa silloin saavansa tietoja, mitä päätöksiä Netanyahu on tehnyt. Sekä USA:n että Israelin viranomaiset ovat pyrkineet vakuuttamaan maitten välisten suhteitten tärkeyttä. (haaretz)

www.debka.com kertoo artikkelissaan, että USA:n ulkoministeri Clintonin puhelinkeskustelu Netanyahulle perjantai-iltana muistutti enemmän käskynjakoa kuin tasapuolista keskustelua. Clinton luki Obaman kanssa laatimansa ultimaatumin kaltaisen julkilausuman eikä antanut Bibille juuri mitään mahdollisuutta kommentoida asiaa tai esittää selityksiä.

Debkafile kertoo edelleen, että Netanyahu lupasi keskustelussa keskeyttävänsä kaikki rakennussuunnitelmien käsittelyn Jerusalemin itäisillä alueella, eli hän suostui ulottamaan rakennuskiellon myös sinne. Toiseksi rakennuskiellon jatkettua vielä neljä kuukautta sitä jatketaan suorien keskustelujen aikana.

Sisäministeriön Jerusalemin rakentamista käsittelevä suunnittelu- ja rakennustoimikunta peruutti tälle viikolle suunnitellun istuntonsa väittäen, ettei tämä ole epätavallista eikä liity USA:n ja Israelin väliseen diplomaattiseen kriisiin. http://www.debka.com/article/8650/


4. IDF:N CAST LEAD operaatiota Gazassa tutkiva uusi 500-sivuinen selvitys on valmistunut. Sen laati Tiedustelun ja terrorismin Tiedotuskeskus (MALAM), jota johtaa IDF:n sotilastiedustelun entinen upseeri reservin eversti Reuven Erlich. Se kertoo yksityiskohtaisesti lukuisiin todisteaiheisiin, myös asukkaitten kertomuksiin, perustuen, miten Hamas käytti lapsia inhimillisinä kilpinä, ja miten moskeijoita ja sairaaloita käytettiin Kassam-rakettien laukaisu-paikkoina. Siinä todistetaan, miten Hamasin poliisi liitettiin osaksi Hamasin sotilaallista siipeä.

YKSI MALAMIN esittämistä todisteista on Beit Lahian kylästä eräästä talosta löydetty kartta, jossa yksityiskohtaisesti kerrottiin pommien sijoittamisesta, sekä sala-ampujien asettamisesta siviilikoteihin. Tästä Hamasin korkean virkailijan kodista löydettiin useita pommeja ja Kalashnikov-kiväärejä. Hamas käytti lähes 100 moskeijaa sotilaallisiin tarkoituksiin sekä Gazan kymmentä sairaalaa, joihin sijoitettiin aseita ja jonne Hamasin johtajat pakenivat peläten joutuvansa IDF:n pidättämiksi.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=171009

MALAMIN tutkimus on erittäin tervetullut, mutta miksi se aloitettiin vasta Goldsteinin raportin julkistamisen jälkeen? Vahinko on jo päässyt tapahtumaan, eikä sen korjaaminen onnistu toisella raportilla, jonka käsittely samoissa kansainvälisissä komiteoissa kuin Goldsteinin raportti, on vähintään kyseenalainen. MALAMin lausunnossa todetaan Goldsteinin raportista: Goldsteinin raportti on yksipuolinen, puolueellinen, valikoiva ja petollinen, koska se hyväksyy Hamasin esittämät vakuuttelut sellaisenaan ja esittää kaiken tältä näkökulmalta.


5. UUTISOTSIKOITA

- Kabinetti hyväksyi turvallisuusaidan rakentamisen Egyptin vastaiselle rajalle 1.35 miljardin USD kustannuksella. (JP)

- EU (Eupol copps) kouluttaa palestiinalaisia poliiseja oikeustoimen palvelukseen. Koulutus alkoi jo 2005. Heidät sijoitetaan Salfitiin, Nablusiin ja Jeniniin Samariassa. (JP)

- PA vihki aukion naisterroristi Dalal Mughrabin kunniaksi, jonka johtama terroriryhmä 1978 murhasi 37 israelilaista, mukana naisia ja sylilapsia, joita he videokuvan mukaan heittivät elävinä kaappaamaansa palavaan bussiin. (JP)

- Jerusalemin alueellinen suunnittelu- ja rakennuskomitea kokoontui tänään keskustelemaan 56:sta rakennusprojektista, joista kuusi on arabeille tarkoitettuja Beit Safatassa, Ras al-Amudissa, Sur Bahirissa ja muualla. (JP)

- Monet Labour-ministerit vastustavat rakennusprojektien lopettamista Jerusalemin itäosissa. Likud peruutti keskuskomitean istunnon, jossa oli tarkoitus keskustella rakennuskiellon peruuttamisesta Länsirannalla. Kommentaattorit sanovat, että Ramat Shlomo kriisi oli parasta, mitä voi tapahtua PA:n kannalta. Mutta eräs kommentaattori esittää asian näin: Se oli parasta mitä voi tapahtua Israelille, sillä se lopulta paljasti sekä Obaman että Clintonin Israelin vastaisuuden jokaisen nähtäväksi. Tämä on juuri sitä, mistä Netanyahua varoitettiin: Varo ihmistä, joka tulee mielistellen ja ystävyyttä vakuutellen, mutta on valmis puukottamaan sinua selkään. Biden totesi puheessaan Tel Avivin yliopistossa, että ystävän kautta tullut totuus on luotettavin. Sananlasku totea: Joka siunaa ystäväänsä isoäänisesti aamulla varhain, sille se luetaan kiroukseksi. (Snl.27:14)

- IDF julisti Bilin ja Niilin palestiinalaiskylät suljetuiksi sotilasalueiksi, joilla on voimassa sotilaslait. Käsky on voimassa elokuuhun saakka. (haaretz)

- Iran yritti ostaa valmiin ydinpommin Pakistanilta 1987. (haaretz)

- Brasilian presidentti LuladaSilva herätti heti saavuttuaan vastarintaa kieltäytyen laskemasta seppelettä Herzllin haudalle, eikä suostu pakotteisiin Irania vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136515

- PA kehottaa palestiinalaisia mielenosoituksiin ja kokoontumaan Temppelivuorelle Hurvan synagogan vihkimisen vastustamiseksi.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136514

- Hiekkamyrskyjä tuli Israeliin yllättänen sumentaen näkyvyyden ja nostaen
lämpötilat Jerusalemissa lähelle 30 astetta.


* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » Ti 16 Maalis, 2010 22:52

Muistan Israelissa joitain hiekkamyrskyjä. Siis ei siellä pohjoisessa Ramat Hagolanilla hiekkaa suoranaisesti myrskynnyt, mutta joskus aamulla herätessäni ihmettelin, miksi kaikki kimmelsi keltaisena aamuauringossa. Kaikkialle oli laskeutunut hienon hienoa hiekkapölyä, joka ensin oli kaunista, mutta joka oli tunkeutunut ihan kaikkialle ja siivoamisessa olikin sitten oma hommansa. Ja kova homma siinä olikin, kun sattui työkseenkin siivoamaan silloin kaikenlaisia guest houseja :D



________________________________________________________
@Dimi Sefanja suurensi fonttia, mukavampi lukea.
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron