Israel-uutisia torstaista 1.4- perjantaihin 9.4.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Israel-uutisia torstaista 1.4- perjantaihin 9.4.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:01


ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 01.04.10


1. FATAHIN veteraanijäsenet vaativat Israelin vastaisen väkivallan kasvattamista avoimeksi vastarinnaksi, joskin välttävät käyttämästä englantilaista sanaa aseellinen tässä yhteydessä. Terroristien kielellä sana vastarinta on koodisana, joka tarkoittaa kaikkea väkivaltaa aseitten käyttöä myöten.

EILISIIN kehotuksiin väkivallan nostamiseksi liittyivät useat Fatahin keskuskomitean jäsenet, kuten Nabil Shaath, Mahmoud al-Aloul (Alul), Muhammad Dahlan, Hussein al-Sheikh ja Jibril Rajoub. He kehottivat hyökkäämään varsinkin turva-aidan rakentamista vastaan Bilin ja Nilin lähellä, sekä juutalaisyhteisöjä vastaan Juudeassa ja Samariassa.

FATAHIN johto selittää, että väkivallan nostaminen juutalaisia vastaan Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemissa on Fatahin kuudennen yleiskokouksen päätösten mukainen, joka kokoontui ensimmäistä kertaa 20:een vuoteen Betlehemissä viime vuoden lopussa.

MAHMOUD Aloul, jonka poika sai surmansa kahinoissa IDF:n sotilaitten kanssa toisen intifadan aikana, ennustaa väkivallan kasvamista lähiaikoina Juudeassa ja Samariassa, mutta olettaa, että myös IDF tulee koventamaan vastatoimiaan, mikä voi nostaa vammautuneitten ja kuolleitten lukumäärää. Hän viittasi Abbas Zakin pidättämiseen sunnuntaina, kuten hän totesi rauhallisen marssin aikana mikä osoittaa IDF:n otteiden tiivistymisestä.

Tilanne oli tuskin niin rauhallinen, kuin Aloul selittää, sillä marssijat tunkeutuivat väkivalloin IDF:n tarkastus-pisteen läpi näyttämättä henkilöllisyyskorttiaan ja väittäen olevansa menossa Jerusalemiin puolustamaan al-Aksa moskeijaa juutalaisten yrityksiltä vahingoittaa sitä väitteillä, joita ääri-islamilainen liike käyttää kiihotukseen ilman mitään todellisuuspohjaa. (JP)


2. ISRAELIN turvallisuusjoukot hajottivat eilen kahdensadan suuruisen arabijoukon Beitunian tienristeyksen takana 14 km Jerusalemista pohjoiseen. Väkijoukko kivitti poliiseja ja sotilaita kivilohkarein. Väkivaltaisuuksissa kolme poliisia haavoittui lievästi ja hoidettiin paikalla. Kaksi palestiinalaista pidätettiin epäiltyinä kivien heittämisestä, kuten JP:n kolumnisti K A Toameh selittää. Kai poliiseille oli silmät päässään, ettei tarvitse epäillä.
Risteysalue suljettiin toistaiseksi. Tapaus lienee ensimmäisiä oireita uudesta intifadasta.

TOAMEH selittää edelleen, että mielenosoitus oli järjestetty vastalauseeksi kymmenen Fatahin virkailijan pidättämiselle Betlehemin Jerusalem-marssin yhteydessä.

Protestoijat yrittivät murtautua tiesulun läpi mennäkseen Oferin vankilaan, jossa Fatahin virkailijoita pidetään, heidän joukossaan on Zaki ja aiempi turismiministeri Ziad al-Bendak.

JIBRIL RAJOUB, joka oli usein uutisissa Jasser Arafatin aikoina, selitti toimittajalle, ettei kehotus kansan vastarintaan (popular resistance) tarkoita toisten vaihtoehtojen sulkemista, tarkoittaen tällä aseellista vastarintaa, kuten Toameh selventää. Rajoub, joka toimi aikoinaan PA:n turvallisuusjohtajana, kertoi edelleen, että PA:n johto suunnittelee Bilin ja Nilin sekä Nabi Salehin lähellä toistuneitten mielenosoitusten mallin kehittämisestä ja levittämisestä muillekin kiistellyille alueille. Noihin mielenosoituksiin on osallistunut israelilaisia ja ulkomaisia vasemmiston sekä anarkistien jäseniä. Niiden aiheina ovat olleet turva-aidan rakentaminen, mutta taustalla on laajempi pyrkimys pitää mieli virkeänä sekä kivet ja polttopullot valmiina vakavampia mielenosoituksia varten. (JP)


3. PA:N PÄÄMINISTERI Salaam Fayad sanoi viikoittaisessa radiopuheessaan palestiinalaisille tukevansa kansan vastarintaa, jonka hän sanoi vahvistavan palestiinalaisten kansallista ohjelmaa mikä se sitten lieneekin.
Fayad kehotti myös boikotoimaan Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettuja tuotteita sanoen sen saavan yhä laajempaa kannatusta ja osoittavan tehokkuutensa.

Kampanja boikotoida juutalaisten valmistamia tuotteita on palestiinalaisten käyttämä ase vakuuttaakseen, että nuo yhteisöt (setlementit) ovat laittomia ja rikkovat kansainvälistä lakia. PA:n instituutiot jatkavat setlementeissä valmistettujen tuotteitten boikotointia hallituksemme asettaman boikotin mukaisesti estääkseen niiden pääsyn markkinoillemme, tämä kansainvälisen lain asiantuntija selitti naama peruslukemilla. On vaikea ymmärtää, miksi Israelin hallitus ei puutu näihin PA:n hallituksen päätöksiin, jotka ovat selvästi rasistisia ja esittävät vääriä todistuksia kansainvälisestä laista Kansainliiton vuonna 1922 Englannille antamaa velvoitetta vastaan, jonka Englanti luovutti 1947 YK:lle, kansallisen kodin perustamiseksi Englannin mandaattialueelle, joka käsitti Jordanjoen ja Välimeren välisen alueen kokonaisuudessaan, ja jonne juutalaisilla siirtolaisilla oli vapaa oikeus asettua asumaan. Kuten valistunut lukija muistanee, mandaattiin kuului myös Transjordania, jonka Englanti erotti omaksi nimellisesti itsenäiseksi suojeluvaltioksi. (JP)


4. HAMAS tuomitsi Fatahin johdon päätökset sanoen, että tällä päätöksellä Fatah irtautui aseellisesta vastarinnasta, kuten Hamasin edustaja Abu Zuhri asian esitti.

Tämä päätös muuttaa Fatahin yhdeksi monista palestiinalaisista siviili-instituutioista, koska se on hylännyt aseellisen vastarinnan vaihtoehdon, hän selitti.

Hamasin lainlaatija Omar Abdel Razek sanoi Länsirannalla, että Fatah toimii kaksinaamaisesti, sillä sen turvallisuusjoukot tekevät Länsirannalla kaikkensa estääkseen palestiinalaisia osoittamasta mieltään. Hän viittasi edellä kerrottuun tapaukseen Betlehemissä, jossa PA:n turvallisuusjoukot pahoinpitelivät palestiinalaisia journalisteja, jotka olivat seuraamassa Israelin vastaista mielenosoitusta, sekä siihen osallistuneita.

PFLP, Kansanvastarintajärjestö Palestiinan vapauttamiseksi, tuomitsi samoin Fatahin johdon päätökset mielenosoituksista ja aseellisen toiminnan hylkäämisestä. Tähän liittyi myös Islamic Jihad, jonka mielestä aseellista vaihtoehtoa tulee suosia niin kauan kuin Israelin miehitys jatkuu Palestiinassa.

PA:n johdon parissa aletaan epäillä arabiliiton kokouksessa tehdyn päätöksen pitävyydestä, jolla arabimaat vakuuttivat 500 miljoonaa USD Jerusalemin arabien tukemiseksi niiden taistelussa Israelin pääkaupungin itäosien juutalaistamista vastaan, kuten he väittävät.
PA:n johdon parissa esiintyy laajemminkin pettymystä arabiliiton Libyan kokoukseen, jossa ei saatu aikaan mitään uusia päätöksiä tai ideoita. (JP)


5. EGYPTIN POLIISI löysi saamansa vihjeen perusteella laajan asekätkön Siinain pohjoisosasta lähellä Nahalin kaupunkia, jonka kautta kulkee yksi salakuljettajien reiteistä. Kätkössä oli 100 ilmatorjuntaohjusta, 45 rakettigranaattia ja 40 räjähdyspanosta. Poliisi haravoi koko alueen, mutta ei suorittanut pidätyksiä. Aseitten epäillään olleen matkalla Gazaan; ne ovat jääneet Siinaille viimeisten sotien aikana.

ASEITTEN salakätköstä kertoi egyptiläinen al-Joum al-Sabe päivälehti tänään. Lehden raportin mukaan alueen turvallisuusjoukkojen päällikkö sai vihjeen, jonka mukaan salakuljettajat ovat varastoineet alueelle suuren määrän aseita.

LEHTI kertoi artikkelissaan myös, että Egyptin rajajoukot löysivät kolme salakuljetustunnelia Rafan kaupungissa Siinain ja Egyptin rajalla.
Rajavartijat olivat myös takavarikoineet 40 rekka-autoa Rafassa, sekä yhden raja-alueella ilman rekisteritunnuksia.

Lieneekö tämä osoituksena Egyptin lisääntyneestä aktiivisuudesta salakuljettajia vastaan sen jälkeen, kun Egypti aloitti ns. teräsmuurin rakentamisen rajalle?
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 13,00.html



6. UUTISOTSIKOITA

- CIA:n uusin raportti kertoo, että Iran pitää auki option ydinaseen valmistamiseksi heti, kun poliittinen päätös siitä on tehty. Viimeisten tietojen mukaan myös Kiina on tulemassa mukaan kovempien sanktioitten asettamiseksi Iranille sen ydinsuunnitelmien valvomiseksi. (JP)

- Obaman hallitus painostaa Israelia suostumaan neljän kuukauden rakennuskieltoon Jerusalemin itäosissa. Vastalahjaksi Obama tarjoaa suoria rauhankeskusteluja PA:n kanssa. Israelin hallituslähteet ovat olleet aivan hiljaa asiasta, mutta jos siihen suostutaan, se tulisi käsittämään kaikki uudet 1967 sodan jälkeen rakennetut lähiöt 1949 aselepolinjan takana, myös Har Homa.

- Israelin ensimmäinen kibbutsi Degania vietti eilen satavuotisjuhliaan. Satoja kibbutsiliikkeen (Hatnua Hakibbutzit) jäseniä kokoontui Kvutsa Degania Aleph Kinneretin rannalle juhliakseen satavuotiasta. Kibbutsiliikkeen johtaja Zeev Shor sanoi puheessaan mm.: Meidän tulee muistuttaa itseämme ja muitakin maan rakentamisesta ja sen rajojen puolustamisesta, mikä ei ole tyhjiä sanoja. Hän kehotti liikkeen jäseniä pitämään päänsä korkealla yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista huolimatta. (JP)

- 60 kansallismielistä setleriä, juutalaista, meni aikaisin keskiviikkoaamuna osittain rakennettuun mutta sittemmin hylättyyn yhteisöön Ramallahin ja rakenteilla olevan palestiinalaiskaupungin Rawabin välillä Binyamin alueella. He rukoilivat paikalla ja asettivat Israelin lippuja rakennuksiin, mutta palasivat sitten pois alueelta selittäen palaavansa. He kutsuvat yhteisöä nimellä Bear Zeit.

Ryhmän johtaja Elad Meir sanoi, että juutalaisten tulee aktivoitua maan varmistamiseksi palestiinalaisten yrityksiä vastaan sen sieppaamiseksi. Hän viittasi siihen, että Rawabin kaupunki on suunniteltu 40 000 asukasta varten, mutta laajimmillaan se tulisi olemaan moninkertainen. Tie sinne on suunniteltu kulkevaksi C-alueen kautta, joka on Israelin turvallisuus- ja hallintojärjestelmän alla. He kuvittelevat saavansa tarvittavan maan haltuunsa.

Suuria epäilyksiä on myös Rawabin kaupungin viemärijärjestelmistä, jotka PA:n johto on jättänyt retuperälle antaen valtaosan puhdistamattomista viemärijätteistä valua pitkin laaksoja kohti Välimerta saastuttaen pohjavesiä. (JP)

- Belgia aikoo kieltää täysin peittävän burka vaatteen käytön musliminaisilta.JP

- USA sanoo tukevansa Israelin puolustusta kaikessa muussa, paitsi antamalla sille luvan iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan. (JP)

- Intian ja Israelin aseteollisuuden yhteistyö laajenee. Intia on erittäin kiinnostunut Israelissa valmistettujen ohjaajattomien koneitten toimittamisesta Intian armeijalle, varsinkin sen ja Pakistanin väliselle rajalle sen jälkeen, kun USA toimittanee ohjaajattomia koneitaan Pakistanin armeijalle. http://www.debka.com/article/8688/

- USA koelaukaisi Trident ohjuksen Saudi Arabiasta kohti Persianlahtea maitten välisten sotilasharjoitusten yhteydessä viime viikolla. Ohjus voidaan varustaa ydinkärjellä. Debkafile arvioi, että USA valmistautuu rakentamaan ydinsuojaverhon Persianlahden maille Iranin uhkaa vastaan. http://www.debka.com/

- Der Spiegel kertoo, että Iran yrittää estää Euroopan tehokkaimman satelliitti-signaalin pääsyn Iraniin. Satelliitti TV lähettää Farsin-kielistä ohjelmaa. (JP)

- Kuolleenmeren pinta nousi yhden sentin maaliskuussa johtuen veden oton vähentämisestä Jordanjoesta. Sen pinta on nyt 423.07 metriä Välimeren pinnan alapuolella ja 0.84 m alempana kuin samaan aikaan viime vuonna. Sen pinta on laskenut 9.74 metriä viimeisen vuosikymmenen aikana. Pinta laskee km. 0.974 metriä vuodessa; edellisen vuosikymmenen aikana 1.1 m. viimeisen 5 vuoden aikana. (JP)

- Kinneretin pinta on nyt 212.745 metriä Välimeren alapuolella; 25 sm alemman punaisen hälytysrajan yläpuolella. (twitter.kinbot)

- USA:n asevoimien analyytikko everstiluutnantti Peters sanoo, että Obama on ensimmäinen Israelin vastainen presidentti. http://www.israelnationalnews.com/

- Iranin johtava ydinfyysikko pakeni viime kesänä Yhdysvaltoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136807


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/
Petri Halla www.shalom.fi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ISRAEL-UUTISIA PERJANTAINA 02.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:03


ISRAEL-UUTISIA PERJANTAINA 02.04.10


1. MAALISKUUN aikana havaittiin selvää hyökkäysten lisääntymistä sekä Gazasta että Juudeassa ja Samariassa ja varsinkin Jerusalemissa. Hamasin taktiikkana on ollut hillitä raketti-iskuja Israelin puolelle johtuen luultavasti siitä, että operaatio cast lead jälkeen se katsoo asialliseksi lisätä asearsenaaliaan sekä kouluttaa miehiään uusien aseitten käyttöön. IDF:n piirissä uskotaan, että Hamasilla oli ilmatorjunta- ja panssarintorjuntaohjuksia, mutta koska sen miehet eivät osanneet käyttää niitä, ne pidettiin varastoissa. Nyt IDF:n taholla arvioidaan, että miehiä on koulutettu niiden käyttöön ulkomailla.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti puhelinkeskustelussaan Hamas-johtajan Khaled Mashaalin kanssa lopettamaan rakettien ampumisen Gazasta Israeliin, johon Mashaal vastasi Hamasin pyrkivän tekemään vaadittuja toimia rakettitulen lopettamiseksi selittäen, että Hamas pyrkii pitämään alueen rauhallisena eikä ole kiinnostunut hyökkäyksistä.
IDF:n käsityksen mukaan Hamas on kuitenkin kovan paineen alaisena raketti-iskujen aloittamiseksi. Painostus tulee sen omien keskitason sotilasjohtajien taholta, jotka ovat turhautuneita toimettomuuteen, mutta myös tavallisen kansan taholta ja varsinkin al-Qaidan kanssa suhteissa olevien terroriryhmien taholta.

HAMASIN virallisen kannan mukaan se pyrkii kasvattamaan diplomaattista uskottavuuttaan ja tunnusta ulkomailla, ja siksi se pyrkii pidättymään hyökkäyksistä toistaiseksi. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sanoutunut irti lopullisesta päämäärästään, jonka tarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen ja sen korvaaminen islamilaisella hallinnolla. Hamasin pyrkimyksistä aseistautumiseen on esimerkkinä Egyptin poliisien äskettäin Siinailta löytämä valtava asekätkö, jossa oli 100 ilmatorjuntaohjusta, 45 panssarintorjuntaohjusta ja 40 pommia, jotka oli tarkoitus salakuljettaa Gazaan. (JP)


2. ISRAELIN turvallisuusjärjestö Shin Bet julkisti torstaina kuukausiraporttinsa, jossa se ilmoittaa terrorihyökkäysten selvästi lisääntyneen maaliskuun aikana.
Kaikkiaan 125 terrori-iskua rekisteröitiin maaliskuun aikana Israelissa; helmikuussa terrori-iskuja oli kaikkiaan 53.
Suurin lisäys todettiin Jerusalemin kaupungin alueella sekä Gazan ja Israelin rajan läheisyydessä, jossa sotilaitten lisäksi yksi thaimaalainen työntekijä sai surmansa.

JERUSALEMISSA maaliskuun aikana rekisteröitiin 27 terrorihyökkäystä, verrattuna helmikuuhun, jolloin niitä oli kolme.
Juudeassa ja Samariassa rekisteröitiin 62 hyökkäystä, edellisessä kuussa 37.
Kaikkiaan 54 palopommihyökkäystä Juudeassa ja Samariassa sekä lisäksi 25 Jerusalemin alueella. (JP)

YITZHARISTA kotoisin oleva mies joutui palestiinalaisten kivisateeseen kotikylänsä lähellä torstai-iltana ajaessaan lastensa kanssa. Hän sai kivenmurikan päähänsä istuessaan autonsa takaistuimella kahden lapsensa kanssa. Lapset säilyivät vammoitta, mutta hänet jouduttiin kiireesti viemään Beilinsonin sairaalaan, jossa hänen todettiin saaneen kallonmurtuman, mikä vaatii leikkauksen. Kuin ihmeen kautta lapset eivät vahingoittuneet. Hyökkäyksen katsotaan olevan seurauksena siitä, että IDF poisti Hawarran tarkastuspisteen sallien terroristeille vapaan pääsyn Yitzharin kylän lähelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136824


3. KAIKKIAAN 20 000 ihmistä arvioidaan vierailleen Hebronissa Patriarkkojen mausoleumin lähellä paikallisen juutalaisyhteisön järjestämien juhlallisuuksien aikana.
Negevin ja Galien kehittämisen apulaisministeri Ayoub Kara (Likud) kehotti pääministeriä pysymään lujana eikä kumartamaan Obaman edessä. Sano ei Obamalle ja kyllä Israelille, oli hänen evästyksensä.
USEAT PUHUJAT opastivat kansaa, joka oli tullut paikalle kuin kiittämään Netanyahua siitä, että hän oli lisännyt Patriarkkojen mausoleumin kansalliseen perinnelistaan, mikä aiheutti vastalauseitten tulvan sekä palestiinalaisten että heidän ulkomaisten tukijoittensa taholta. Palestiinalaisjohtajat uskovat saavansa mausoleumin, jota he kutsuvat nimellä Ibrahim Mosque, Palestiinan valtion alueelle, mikäli sellainen joskus perustetaan.

Sekä paikallisjohtajat että muutkin puhujat ja ministerit sanoivat haluavansa lähettää viestin sekä presidentti Obamalla että pääministeri Netanyahulle, etteivät juutalaiset koskaan luovu Patriarkkojen hautaluolista eikä Juudeasta ja Samariasta, joita PA haluaa omistaa.
Puheissa tähdennettiin sitä, että juutalaisten herääminen puolustamaan ja hoitamaan kansallisia perinnekohteitaan nostaa Israelin diplomaattista asemaa ja kansallista itsetuntoa.

Muutamat puhujat, kuten Tzipi Hotoveli, onnittelivat paikalle tulleita oikeasta ratkaisusta viettää lomaansa Hebronissa ja toivoivat monien poisjääneitten tiedostavan entistä syvemmin muinaisten kansallisten ja uskonnollisten kohteitten merkityksen. Hotoveli viittasi siihen, että joillekin Tel Aviv on tärkeä, mutta se on vain 101 vuotta vanha, Hebronilla on ikää 4000 vuotta, Jerusalemilla 3000 juutalaisena pääkaupunkina.
Yksi juutalaisia juhlijoita kuljettanut bussi eksyi Hebronin arabialueelle joutuen kivisateeseen, joka särki auton ikkunoita ja haavoitti yhtä naista sekä aiheuttaen shokkitiloja toisille. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136822


4. ISRAELIN puolustusministeriö ilmoitti torstaina, että se suunnittelee uusia myönnytyksiä palestiinalaisille hyvän tahdon eleenä, mutta voi olla täysin varma. että tällaiset ystävyydenosoitukset ovat täysin yksipuolisia. Se on kuin mielitiettynsä hylänneen kosiskelua, joka on menettänyt kaikki lämpöiset tunteensa häntä kohtaan, jos niitä olikaan.

MYÖNNYTYKSIÄ etsii Hallituksen Toimien Koordinoija Territorioissa (COGAT), joka toimii puolustusministeriön sisällä. Nämä eleet tulevat aikana, jolloin Israelin ja USA:n hallitusten välisten suhteitten sanotaan olevan heikoimmillaan vuosikymmeniin.
PA on tiettävästi lähettänyt sisäministerinsä Saeed Abu Alin Washingtoniin esittelemään omia esityksiään, joihin ei vahingossakaan sisälly myönnytyksiä hyvän tahdon eleinä Israelille, vaan uusia ja taas uusia vaatimuksia. Osan näistä sisältynee COGAT:in omaan listaan. Palestiinalaiset ovat kiinnostuneita rajoitusten helpottamisesta ja alueitten siirtämisestä PA:n valvontaan, kertoo PA:n virkailija Abu Alin kauppalistasta Washingtonissa.

PUOLUSTUSMINISTERIÖN taholta tunnustetaan, että myönnytysten listalla on tiesulkujen poistamisia sekä määrättyjen alueitten siirtäminen PA:n täyteen tai osittaiseen valvontaan. Yksi näistä on rakenteilla olevaan Rawabin kaupunkiin johtaja tie, joka suunnitelmien mukaan kulkee C-alueen kautta, joka on Israelin turvallisuus- ja siviilihallinnossa.
IDF:n edustaja sanoo, ettei se periaatteessa vastusta uusia myönnytyksiä PA:lle, mutta että se odottaa hallituksen laajempia päätöksiä tässä asiassa. (JP)


5. FATAHIN johtajiin kuuluva Nabil Shaath selvittelee JP:n artikkelissa, jonka kynäili Kh.
A Toameh, mitä PA:n johtajat tarkoittivat äskeisillä uhkauksillaan, joissa he kehottivat kansaa nousemaan vastarintaan Israelin vastaan.
Shaath selittää, ettei tarkoitus ole aloittaa aseellista taistelua, vaikka sillä onkin siihen täysi oikeus. Toiseksi hän selitti, että PA:n johto hallitsee tilannetta täysin Länsirannalla ja valvoo kansan taistelua siellä, mikä tilanne ei ollut toisen intifadan aikana v. 2000. Hän sanoi PA:n pystyvän estämään kehitystä muuttumasta aseelliseksi, huolimatta siitä, että IDF yrittää kiihottaa sitä siihen suuntaan käyttämällä kohtuutonta voimaa väkivallan taltuttamiseksi.

SHAATH analysoi tilannetta edelleen todeten, ettei mielenosoitusten muuttuminen aseellisiksi ole mahdollista, kun IDF valvoo Juudeaa ja Samariaa ja saartaa Gazan kaistaa. Kuitenkin, hän lisää, tämä ei tarkoita sitä, etteikö palestiinalaisilla ole oikeus tarttua aseisiin Israelin aseellista miehitystä ja aseistettuja setlementtejä vastaan. Kysymys on vain siitä, olisiko se hyödyllinen ja tehokas näissä olosuhteissa. Tämä yksi Oslon sopimusten laatijoista luonnehti Gazan asukkaitten gerillaiskut täysin hyväksyttäviksi Israelia vastaan, koska se ympäröi sen aluetta miinoilla, tankeilla ja valvontailmapalloilla. Hän katsoi tässäkin epäviisaaksi hyökätä (liian) voimakasta vihollista vastaan, ja että saarron murtaminen ei onnistu näissä oloissa. Hän sanoi, että Fatah toimii kansannousun kautta Israelin politiikan vastustamiseksi, vastustaa Israelia poliittisesti ja taloudellisesti sekä oikeudellisesti kansainvälisesti, toimii kansallinen sovun saavuttamiseksi Hamasin kanssa sekä rakentaa instituutioita Palestiinan valtiota varten. (JP)


6. UUTISOTSIKOITA

- USA:n senaattori John Kerry toteaa Syyrian vierailunsa päätteeksi, että presidentti Bashar Assad on antautunut rauhan saavuttamiseen Israelin kanssa. Kuitenkin Assad hakee uusia kumppaneita taistelemaan Israelia vastaan, kuten druusijohtaja Walid Jumblattin Syyrian vierailun yhteydessä tapahtui. Jumblatt perui aiemmat Assadia halventavat lausuntonsa. (JP)

- Pääministeri Netanyahun kanslia ilmoitti torstaina, ettei se voi hyväksyä Amerikan kristittyjen hyvän tahdon eleenä lahjoittamaa 10 000 keltaista ruusua, arvoltaan symbolinen 19.48 USD kappaleelta. Netanyahun pelotteleminen näyttää olleen tehokas. Hän ei uskaltanut osallistua Hurva synagogan avajaisiin, hän ei voi vierailla Hebronin juhlallisuuksissa, ei Josefin haudalla, ei Jerusalemin itäosissa eikä missään, josta Obaman jengillä olisi jotain pahaa sanomista. (JP)

- Raoul Wallenbergin kohtalosta on odotettavissa uutta tietoa Venäjän avatessa arkistojaan. Hän luultavasti kuoli NL:n keskitysleirissä Siperiassa. (JP)

- Ateret Kohanim järjestön järjestämät kävelyretket Jerusalemin itäosiin, kuten Silwanin lähiöön, jossa vasemmiston kiihottamat palestiinalaiset rettelöivät lähes päivittäin, ovat saaneet suuren suosion. (JP)

- Egyptin turvallisuusjoukot ampuivat kolme afrikkalaista siirtolaista Siinain ja Israelin välisellä raja-alueella, nostaen tänä vuonna surmattujen määrän kahteentoista, sanoo HRW. (JP)

- PA:n turvallisuusjoukot harjoittelevat mielenosoitusten taltuttamista, eilen Kalkiliyassa, sitä ennen Jeninissä. (JP)

- IAF teki eilen useita ilmaiskuja Gazan kaistalle tuhoten pari metalliverstasta ja muita rakenteita. Kahden palestiinalaisen sanotaan haavoittuneen lievästi. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160548.html

- PA:n pääministeri Salaam Fayad sanoo, että Palestiinan valtio toteutuu ensi vuoden kuluessa. Fayad on saanut uutta pontta kvartetin tukiessa avoimesti hänen suunnitelmaansa valtion perustamiseksi 2012.
- http://www.haaretz.com/hasen/spages/1160513.html

- KE Ahmed Bibi maksoi lunnaat 10 arabista, jotka oli pidätetty Betlehemin mielenosoituksen yhteydessä.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136820

- Israelin arabia syytetään palopommin heittämisestä Meir Ami israelilais-kaupunkiin kahdesti Menashen alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136823


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/

Petri Halla www.shalom.fi

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ISRAEL-UUTISIA SUNNUNTAINA 04.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:04


ISRAEL-UUTISIA SUNNUNTAINA 04.04.10


1. ENSI VUONNA Jerusalemissa, on ollut juutalaisten tärkein toivotus toisilleen vuosisatojen ajan. Tänä vuonna se muotoiltiin uudelleen pääsiäistoivotusten aikana: Ensi vuonna uudelleen rakennetussa Jerusalemissa. Mutta tämäkin halutaan varastaa heiltä.

PA:N pääministeri Salaam Fayad, jota maailmalla ja Israelissakin ainakin vasenta laitaa kulkevat sanovat maltilliseksi ja tulevaisuuden johtajaksi, jonka kanssa voi elää rauhassa, väänsi eilen osallistuessaan pääsiäisseremonian päätöstilaisuuteen Betlehemissä viitaten Pyhän Haudan kirkolla järjestettyyn ns. pyhän tulen seremoniaan tuon tärkeän lausuman kokonaan uuteen asuun: Ensi vuonna tähän aikaan Itä Jerusalemissa juhlimme pyhän tulen seremoniaa itsenäisen Palestiinan valtion pääkaupungissa, joka perustetaan 1967 rajoille.

Tämä maltillinen suuria toiveita herättävä mies, joka on keskittynyt juutalaisten tuotteitten boikotointiin ja juutalaisen vaikutuksen ja imagon poistamiseen Jerusalemista ja ylistää terroristien muistoa ja avustaa heidän omaisiaan, oli sitonut kaulalleen Palestiinan lipun perinteisen Arafatin musta-valkoisen liinan asemasta. Fayad uskonnollisena ainakin silmänlumeeksi lisäsi sentään: Inshallah, jos Allah sen suo.

Kansamme, johon koko humaanisuus maailmalla yhtyy, tulee juhlimaan Palestiinan valtion perustamista kaikilta osin 1967 rajojen sisällä, valtion, jonka pääkaupunki tulee olemaan Jerusalem, Fayad kertoi Betlehemin kristityille, joiden lukumäärä on PA:n runsaan kymmenen vuoden hallinnon aikana vähentynyt siten, että sen 60 %:n enemmistö on enää alle 20 % ja pienenee kaiken aikaa muslimien harjoittaman sorron ja painostuksen vuoksi.

Fayadilla oli otsaa kertoa noille vainotuille: Haluamme tämän valtion perustuvan inhimillisyyden ja oikeuden periaatteille, joita tämä loma edustaa; kansamme ponnistelee vapautuakseen miehityksen sorrosta kansan vastarinnan ja positiivisen rakentamisen kautta. Fayad sanoi Palestiinan kansan ottavan toistuvia askeleita päämääränsä saavuttamiseksi voittaakseen vapauden, itsenäisyyden ja paluuoikeuden ja voidakseen elää arvostettuna omassa valtiossaan ja kotimaassaan.

Fayad viittasi myös perusteiden rakentamiseen itsenäisyyttä varten, joka purkautuu esiin Nablusin ja Hebronin vanhoista kujista, kaikista yhteisöistä ja pakolaisleireistä Länsirannalla ja Gazassa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 15,00.html


2. ORTODOKSIKRISTITYT viettivät eilen Jerusalemin Pyhän Haudan kirkolla yhtä syvintä ja tunteisiin perustuvaa pyhän tulen rituaaliaan. Seremoniaan osallistui tuhansia ortodokseja, sekä Israelissa asuvia että eri puolilta maailmaa tulleita pyhiinvaeltajia.


RITUAALIN mukaisesti kansa odotti ulkopuolella Pyhän Maan kreikkalaisortodoksien patriarkan Theofilus III riisuttua kullalla koristetun valkoisen piispanhiippansa ja mennessä sisälle kirkon pohjakerroksessa olevaan hautakammioon kädessään 33 ohutta kynttilää, joihin hän sai tulen siellä ollessaan, kuten he uskovat, yliluonnollisesti. Hänen tultuaan sieltä pyhän tulen kanssa kirkon pääsaliin palvojat kiirehtivät sytyttämään tulen omiin kynttilöihinsä ja soihtuihinsa. Kirkon kellot alkoivat soida samaan aikaan palvojien kuljettaessa käsiään tulen läpi voidakseen päästä osalliseksi tulen siunaavasta vaikutuksesta, kuten he uskovat.

PYHÄ TULI kuljetettiin Pyhän Haudan kirkolta Betlehemin Syntymäkirkkoon, jossa Jeesus syntyi seimeen Luukkaan evankeliumin mukaan. Pyhä tuli kuljetettiin Jerusalemista erikoislennoilla Ateenaan ja muihin kaupunkeihin ympäri maailman. Kreikkalaisortodokseja arvioidaan olevan kaikkiaan 200 miljoonaa, joille tämä seremonia on tärkeä yhdistävä tekijä.
33 ohutta kynttilää symboloivat Jeesuksen 33 elinvuotta Israelissa. (JP,Yaniv Zohar)
http://www.jpost.com/. Reuters.


3. MAAILMAN johtavien valtioitten jahkaillessa edelleen kovennetuista sanktioista tai ei Iranin ydinteollisuuden saamiseksi kansainväliseen valvontaan Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad kehuu maansa teknisen tason vain saavan uutta vauhtia kehittyessään omavaraiseksi maailman estäessä sen tilaamien tarvikkeiden ja varaosien toimittamisen. Älkää kuvitelko, että te voitte lopettaa Iranin kehittymisen, hän selitti maansa TV-esityksessä. Mitä enemmän te paljastatte vihaanne meitä kohtaan, sitä enemmän se lisää kansamme motivaatiota kaksinkertaistaa ponnistelunsa rakentamisen ja edistyksen hyväksi Iranissa. Hän sanoi USA:n painostuksen Irania kohtaan sattuneen sen omaan nilkkaan ja eristäneen Washingtonin maailman silmissä, kuten Obaman salainen vierailu Afganistanissa osoitti, hän selitti.

Ahmadinejad viittasi USA:n ponnisteluihin yhteisymmärryksen saavuttamiseksi maailman kuuden johtavan maan kesken uusista, valikoivista sanktioista Irania vastaan. Pahin kanto tässä kaskessa on Kiina, joka on systemaattisesti vastustanut sanktioita öljyntuonnin häiriintymisen pelossa eikä ole sitoutunut kannattaan toisten maitten esityksiä. Presidentti Ahmadinejad kehui, että jos petrolituotteiden boikotti Iraniin toteutuu, hän antaa käskyn asiantuntijoille valmistaa niitä itse. Iranin talous on kuitenkin kärsinyt jo nykyisistä pakotteista, josta osoituksena on parlamentin päätös bensiinin hinnan tukemisen lopettamisesta, sekä työttömyyden lisääntyminen ja nouseva inflaatio.

PAHINTA kieltä Ahmadinejad käytti kuitenkin puhuessaan vakioaiheestaan, Israelin tuhoamisesta. Hän selitti TV-puheessaan viitaten lauantaina nousseeseen vihollisuuksiin Israelin ja Gazan välillä, että IDF:n toimet Gazassa maksavat Israelille liian paljon.
Sanon Israelille ja sen tukijoille, että he ovat jo tehneet tarpeeksi rikoksia. Uusi seikkailu Gazassa ei tule palvelemaan teitä vaan kiirehtimään tuhoanne. (JP)


4. ISRAEL ei tule sallimaan saman tilanteen palaavan, mikä vallitsi Gazassa ennen cast lead operaatiota, jolloin jatkuva rakettituli satoi Negevin länsiosiin Gazan kaistalta, vakuutti hallituksen korkea virkailija vastauksena lauantaina kiihtyneeseen väkivaltaan etelässä. Hän vakuutti, että Israel on päättänyt estää sen toistumisen.

Monet maat ovat lähettäneet varoituksia tilanteen kiihdyttämisestä, niiden joukossa USA, Ranska ja Englanti.

HAMAS-johtaja Damaskoksessa Khaled Mashaal vakuutti tavattuaan eri palestiinalaisryhmien edustajia Damaskoksessa: Teemme kaikkemme saadaksemme oikeudet, jotka meiltä varastettiin, mukaan lukien vihollisen vastustaminen. Hän hyväksyy jopa sodan.

APULAISPÄÄMINISTERI Silvan Shalom kertoi Israelin Radiossa perjantaina, että jos rakettituli ei lopu, Israel on pakotettu lisäämään sotilaallisten operaatioittensa ja toimiensa määrää Gazassa. Emme salli lastemme kasvattamista uudelleen pommisuojissa, ja siksi olemme lopulta pakotetut aloittamaan uuden sotilasoperaation. Toivon, että voisimme välttää sen, mutta se on yksi optioista, joita meillä on, ja jos meidät pakotetaan siihen, käytämme sitä lähitulevaisuudessa, Shalom analysoi tilannetta.

Maaliskuun alusta terroristit ampuivat parikymmentä rakettia Israeliin surmaten thaimaalaisen työntekijän Mane Singauephonin. Maaliskuun 26. päivänä majuri Eliraz Peretz ja päämajan aliupseeri Ilan Sviatkovsky saivat surmansa tulituksessa Gazan eteläosassa mennessään tutkimaan tilannetta turva-aidan takana kahden terroristin asettaessa pommia aidan varteen.

USA:n ulkoministeriön edustaja P J Crowley totesi, että vaikka hän ei kehota mitään, hän tunnustaa Israelin oikeuden puolustaa itseään. Hän sanoi pelkäävänsä, että oikeutetutkin toimet voivat aiheuttaa väärinymmärryksen vastapuolella ja aiheuttaa tilanteen kiihtymisen. Hän kehotti senkin vuoksi aloittamaan epäsuorat keskustelut Israelin ja PA:n välillä. Hän kuitenkin vakuutti, ettei USA:n hallituksella ole aikeita tavata Hamasin edustajia, jotka ovat tavanneet useita USA:n aiempia korkeita virkailijoita viime viikkojen aikana. Crowley vakuutti, että he ovat toimineet omasta aloitteestaan ilman hallituksen toimeksiantoa. (JP)

MAAPÄIVÄN aikana IDF:n Gazassa surmaamaksi väitetty 15-vuotias palestiinalaispoika Farmawi, jonka kuoleman vahvisti Gazan lääkintäasiantuntija, ilmestyi Maan uutistoimiston kertoman mukaan lauantaina kotiinsa vahingoittumattomana. Hän oli ryöminyt 17 muun palestiinalaispojan kanssa tunnelia pitkin Siinaille, jossa Egyptin rajavartijat pidättivät heidät palauttaen heidät 4 päivän päästä kotiinsa. IDF kiisti aiemmin surmanneensa pojan. (JP)


5. USA:N kansallisen turvallisuusneuvoston korkea neuvonantaja Lähi Idän asioissa Dan Shapiro kertoi yksityisesti Amerikan juutalaisjohtajille lauantaina, ettei Jerusalemin asia ollut Obaman esityslistalla epäsuorien keskustelujen yhteydessä, mutta että se pakotettiin sinne Ramat Shlomon ja muiden Jerusalemin itäosien rakennussuunnitelmien vuoksi, jotka julkistettiin varapresidentti Joe Bidenin Israelin vierailun aikana. Shapiro vakuutti samalla, että asia on pois päiväjärjestyksestä, ja että Jerusalemin tilannetta tarkastellaan lopullisen tilanteen keskustelujen yhteydessä.

TÄMÄ selitys kyllä löyhkää pahoin, selitetään sitä miten päin tahansa, sillä Biden itse piti asiaa selvitettynä ennen lähtöään Israelista. Tosiasia lienee kuitenkin se, että jotkut henkilöt Obaman hallituksessa katsoivat sen antavan heille tilaisuuden kiristää lisämyönnytyksiä Netanyahulta, kuten ilmeni hänen Washingtonin matkansa aikana. Muutamat Obaman neuvonantajista tunnustavat avoimesti, etteivät he erityisemmin pidä Israelista.

TOISAALTA se antoi Obamalle tilaisuuden osoittaa vastenmielisyytensä Israelia kohtaan ja myönteisyytensä palestiinalaisia ja arabeja kohtaan yleensä mielistelläkseen heitä.

Jotkut journalistit näkevät, että USA:n ulkopolitiikka on menettänyt näkökykynsä, ja kriisin tullessa se painaa päänsä hiekkaan, mieluummin syyttäen mediaa koko sekasotkun aiheuttamisesta kuin rehellisesti tunnustaen erehdyksensä. (JP)


6. UUTISOTSIKOITA

- Barak sallii sementin ja muitten tarvikkeiden viennin lisäämisen Gazan kaistalle. Hallitus miettii, antaako se Free Gaza laivauksen purjehtia Gazaan ensi kuussa. (JP)

- Englanti harkitsee aseviennin rajoittamista Israeliin. (JP)

- Siirtolaisten määrä USA:sta kasvoi 20 % viime vuodesta. 447 uutta asukasta saapui Pohjois-Amerikasta tammikuun alun jälkeen 2010. (haaretz)

- Debkafile kertoo, että Obama luopuu veto-oikeuden käyttämisestään YK:n turvallisuusneuvostossa Itä Jerusalemista ehdolla, että Kiina pidättyy veto-oikeudestaan Iranin vastaisista sanktioista.


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/

Petri Halla www.shalom.fi

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ISRAEL-UUTISIA TIISTAINA 06.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:06


ISRAEL-UUTISIA TIISTAINA 06.04.10


1. NELJÄ palestiinalaisryhmää Gazassa, Hamas, Islamic Jihad, DFLP ja PFLP suostuivat keskeyttämään raketti-iskunsa Israeliin. Fatahin alajärjestö al-Aksa Marttyyrien Prikaatin edustaja sanoo jääneensä pois pikaista huolta vaativista syistä selventämättä, mitä ne olivat, kuten Lontoossa ilmestyvä laajasti ilmestyvä lehti Al-Quds Al-Arabi asian ilmoitti. Ryhmät pitivät kiireisiä keskusteluja päätyen lopputulokseen, että cast lead operaation jälkeen voimassa ollutta epävirallista tulitaukoa jatketaan, ettei annettaisi Israelille aihetta aloittaa uutta operaatiota Gazassa, kuten on pelättävissä, ellei rakettituli lopu.

DFLP:n edustaja Saleh Zeidan selitti, ettei sopimus tarkoita Israelin vastaisen vastarinnan lopettamista. Olemme vain työskentelemässä toimintamme koordinoimiseksi eri ryhmien välillä huomioiden samalla kansamme tarpeet.

ISRAELIN viranomaiset ovat omaksuneet odota ja katso periaatteen, ilmeisesti kuitenkin epäillen sopimuksen pitävyyttä jo siksi, ettei al-Aksa ja al-Qaidan järjestöt ole siinä mukana, mikä voi aiheuttaa kateutta toisten joukossa, jos ne ampuvat rakettejaan Israeliin.
Sunnuntai-iltana Kassam-raketti iskeytyi Israelin puolelle onneksi ilman vahinkoja.

HAMAS on joutunut kovan paineen alaiseksi rakettitulen lopettamiseksi. Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov varoitti Khaled Mashaalia tulen jatkamisesta.

Egyptin presidentti Hosni Mubarak, joka on vielä toipilaana leikkauksen jälkeen, antoi varoituksen, että elleivät keskustelut Israelin ja Hamasin kesken jatku, tilanne voi kehittyä uudeksi sodaksi.

Tilannetta mutkistavat lisäksi Gazassa toimivat sirpaleryhmät, osa niistä al-Qaidaan liittyneitä, joiden mielestä Hamas toimii vääräoppisesti suostuessaan keskustelemaan Israelin kanssa. Ei ole myöskään varmuutta, sisältyykö sopimukseen tienvarsipommien asettaminen Gazan ja Israelin välisen turva-aidan varteen. (JP) http://www.haaretz.com/hasen/spages/1161096.html


2. HUOMATTAVA hengellinen muslimijohtaja Saudi Arabiasta Sheikh Muhammad al-Areefi julkisti äskettäin halunsa matkustaa Israeliin ja Jerusalemiin ensi viikolla. Saudi Arabia ei salli israelilaisten vierailuja maassaan eikä maitten välillä ole diplomaattisuhteita. Saudit ovat innokkaimpia taloudellisen boikotin pitämiseksi ja laajentamiseksi kaikkiin Israelissa valmistettuihin tuotteisiin ja yhtiöihin, joilla on liikesuhteita Israelin kanssa.
ISRAELIN ulkoministeriön ja varsinkin Jerusalemin viranomaisten taholla äimistellään Areefin aikomusta selittäen hokemalla, ettei sillä ole mitään mahdollisuutta edes helvetissä (it does´nt stand a chance in hell). On epäselvää, voiko ulkoministeriö sallia hänen pääsynsä maahan tilanteessa, joka on tulenarka jo ennestään ja sitä varsinkin Jerusalemissa.

RIYADISSA asuva hengellinen johtaja Sheikh al-Areeni kertoi sunnuntain satelliitti-kanavansa IGRA lähetyksessä, että hänen suunnittelemansa vierailu tulee keskittymään muslimien vaatimuksiin Israelista ja Jerusalemista. Hän kertoi matkustavansa Israeliin ensi viikolla ilmoittamatta tarkempaa aikaa. Hän vierailee tällä hetkellä Jordaniassa.

AREEFIA pidetään maltillisena, mutta hän sanoi lähetyksessä, ettei hän pelkää mitään petoksia juutalaisten taholta.
Hänen IGRA TV-lähetyksensä on kohdistettu varsinkin nuoriin, joita hän kehottaa osallistumaan yhteisöittensä toimintaan ja käyttämään aikaansa humanitääriseen työhön. TV-studio pitää tilaisuuksia nuorille ihmisille sekä ottaa vastaan live-kysymyksiä katsojilta. (JP)


3. ISRAELIN ulkoministeriö varoittaa teräväksi luonnehditussa julkilausumassaan Turkin pääministeriä Recep Tayyip Erdogania kehittymästä toiseksi äärijohtajaksi kuten Venezuelan presidentti Hugo Chavez. Kirjoitetussa julkilausumassa ministeriön edustaja sanoi, ettei ministeriö etsi vaikeuksia minkään maan kanssa, mutta ettei Israel hyväksy Turkin tapaa pyrkiä integroitumaan muslimimaihin Israelin kustannuksella. Kehotamme Turkkia etsimään kehityskelpoisempia (creative) teitä integroitumaan sekä lännen että muslimimaailman kanssa, viranomainen selitti, eikä muotoutumaan uudeksi äärijohtajaksi kuten Hugo Chavez. Hän ehdotti, että Erdogan kohdistaisi muslimimaailmaa koskevan huolensa terrori-järjestöjen suorittamiin lukuisiin viattomien ihmisten murhiin Pakistanissa ja Irakissa.

ULKOMINISTERIÖN lausunto oli vastaus sille esitettyyn kysymykseen, miten se tulee suhtautumaan Erdoganin CNN-Turk lähetyksessä maanantaina esittämiin syytöksiin Israelia vastaan, joissa hän keskustellessaan Jerusalemin viimeisistä jännitteistä ilmoitti, että Ankara tulee asettumaan muslimien puolustamiseen kaikkialla maailmassa. Emme voi olla välinpitämättömiä islamin maailman ongelmiin Jerusalemissa, Erdogan sanoi lisäten, että vaikka Turkki on kiinnostunut yhteyksien lähentämisestä länsivaltojen kanssa, se ei voi kääntää selkäänsä itään. Arabit ja turkkilaiset ovat veljiä, joilla on yhteiset arvot, hän sanoi.

Hän siirtyi sitten lempiaiheeseensa Gazaan, josta hänellä oli tällaista sanottavaa: Emme voi katsella välipitämättöminä lasten murhaamista Gazassa. Olemme huolissamme Gazan lapsista, mutta sydämissämme ovat myös Haitin ja Chilen lapset.


TURKIN Israelin lähetystö vahvisti maanantaina, että Turkin lähetti Ahmet Oguz Celikkol vaihdetaan muutaman kuukauden kuluessa uuteen mieheen. Valinta kohdistui Turkin Ankaran ulkoministeriön apulaispääsihteeriin Kerim Uras. Celikkol tunsi tulleensa pahoin loukatuksi Israelin ulkoministeriön kutsuessa hänet julkiseen kuulusteluun TV-kameroitten edessä halventavissa olosuhteissa, joita ministeriö myöhemmin pyysi anteeksi. Tilanne kehittyi kriisin asteelle Turkin presidentti Abdullah Gulin uhatessa suhteitten katkaisemisella.

Ulkoministeriö halusi tällä kohtelulla osoittaa syvän paheksumisensa ja vastalauseensa Turkin TV:ssä esitettyyn videonäytökseen, jossa Mossadin agentit esitettiin epäinhimillisiksi lasten ja naisten murhaajiksi, mitä näytöstä myös palestiinalaiset ovat hyljeksineet.


4. ISRAELIN ulkoministeriön tapaa kohdella Turkin lähettilästä voitaneen verrata tapaan, millä USA:n presidentti Obama häpäisi pääministeri Netanyahua. Erotuksena on vain se, että anteeksipyytäjänä toimi tässäkin tapauksessa Israelin pääministeri, ei USA:n presidentti Obama, joka häntä loukkasi maailman kasvojen edessä. Israelissa monissa yleisö-kirjoituksissa ja jopa kolumneissa valitetaan sitä, ettei maalla ole enää Ben Gurionin ja Menachem Beginin kaltaisia johtajia, jotka uskalsivat lyödä nyrkkiä pöytään suurvallan päämiehen edessä vakuuttaen, ettei Israel ole banaanivaltio, joka tekee kuten käsketään.

ISI LEIBLER kyselee JP:n artikkelissaan, miksei Netanyahu puhu kansalle. Hän näkee sen, ettei pääministeri ota selkeää kantaa asioihin eikä selitä sitä kansalaisilleen, rohkaisevan Obamaa uusiin painostustoimiin Israelia kohtaan. Puhumattomuudellaan Netanyahu aiheuttaa epävarmuutta hänen todellisista aikeistaan sekä Israelissa että sen harvenevassa ystäväjoukossa koko maailmassa, selittää Leibler.

LEIBLER tunnustaa, ettei Netanyahun asema ole kadehdittava johtaessaan monen puolueen kovin ailahtelevaa ministerijoukkoa, mikä helpottuisi oleellisesti, jos Tzipi Livni nielisi henkilökohtaisen antipatiansa ja loukatun tunteensa ja toisi Kadima-puolueen 28 kansan-edustajaansa hallituksen tueksi. Leibler analysoi tilannetta todeten, että Netanyahun pahin vastamäki alkoi Obaman hallituksen osoittautuessa avoimen vihamieliseksi Israelille, joka itsepintaisesti jatkaa tuhoon johtavaa politiikkaansa muslimien mielistelemiseksi.

OBAMAN hallituksen pakottamana Netanyahu joutui muuttamaan oikeistolaista politiikkaansa keskustalaiseksi, mihin kuuluu toistuvat myönnytykset palestiinalaisille ilman toivoakaan vastalahjoista, mistä osoituksena on Netanyahun omaksuma kahden valtion periaate. Jopa USA:n ulkoministeri Hillary Clinton antoi tälle tunnustusta, mutta se ei riittänyt Obamalle. Ehkä siinä ei lopulta ollutkaan kysymys niin paljon ideologiasta kuin vain karkeasta heikomman osapuolen sortamisesta omien intressien tavoitteiden saavuttamiseksi.

LEIBLER toteaa artikkelissaan, että on epäreilua syyttää suhteitten huononemisesta Israelin ja USA:n välillä Netanyahua, koska varsinainen konna on Obama. Netanyahun virhe on siinä, että hän kuvitteli voivansa vaikuttaa Obaman suhtautumiseen Israeliin, mikä oli toiveajattelua, ja mikä pahinta, Netanyahu jatkaa tätä myönnytysten ja alistumisen sarjaansa karsimalla pääministerille kuuluvia velvoitteitaan, joita Obama voisi paheksua, kuten kieltäytyä osallistumasta Hurva-synagogan avajaisiin, osallistumasta pessah-juhliin Hebronissa ja viimeksi kieltäytymällä hyväksyä Amerikan kristittyjen lahjoittamat symboliset 10 000 ruusua.

ISI LEILBLER näkee kirjoituksen alun seinällä Netanyahun vaikenemisessa. Tällä hän menettää sekä uskottavuutensa Israelin kansan silmissä että Amerikan juutalaisten ja muitten sen ystävien parissa, jotka eivät voine puhua Israelin toiveista enemmän kuin sen oma pääministeri. Tällä käyttäytymisellä Netanyahu rohkaisee Obaman hallitusta yhä kovempiin vaatimuksiin, joista maan turvallisuuden kannalta pahin lienee Israelin pakottaminen hyväksymään Palestiinan valtion perustamisen 1949 aselepolinjoille pääkaupunkinaan Jerusalem huomioimatta ollenkaan Israelin turvallisuusnäkökohtia.
Netanyahun vaikeneminen ja hänen hallituksensa ilmeinen heikkous rohkaisevat myös palestiinalaisia yhä suurempiin vaatimuksiin, joita maltillisina pidetyt PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ja pääministeri Salaam Fayad säestävät uhkaamalla avoimesti terrorismin ja uuden intifadan aloittamisella, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta, sanoo Leibler. (JP)


4. UUTISOTSIKOITA

- Juutalaiset ovat sotajalalla paari Benedict XVI saarnaajan Raniero Cantalamessasin verratessa saarnassaan katolisia pappeja kohtaan nousseita syytteitä siihen, mitä sortoa juutalaiset kansana ovat joutuneet kärsimään. Bnei Brith kansainvälinen johtaja David J Michaels kehotti katolisia suurempaan herkkyyteen juutalaisia kohtaan. (JP)

- Englannissa keskustellaan, voidaanko paavin koskemattomuus poistaa tämän mahdollisen Englannin vierailun aikana, sillä hänen katsotaan kirkkonsa johtajana olevan vastuussa katolisten pappien seksuaalirikoksista lapsia kohtaan monessa Euroopan maassa ja Amerikassa. (JP)

- Yesh Din NGO-järjestö syyttää poliisia, että se on lopettanut tutkimukset kahden juutalaisen maanviljelijän osallistumisesta palestiinalaisten hedelmä-puitten polttamiseen, josta se sanoo omaavansa todisteet. (JP)

- Haredim-väki mellakoi Jerusalem Burger-myymälän myydessä happamia tuotteitaan pessahin aikana. Haredim-väkeä syytetään bussia no 18 vastaan Jaffa-kadulla helmikuussa 1996 tehdyn terrori-iskun muistomerkin tuhoamisesta. (JP)

- IDF salli kenkien ja vaatteiden viennin Gazaan ensi kerran 2007 jälkeen, jolloin Hamas otti vallan siellä. Sunnuntaina 10 rekka-autoa meni Gazaan täynnä vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita. Gazalaisten kala salakuljetettiin Egyptistä, mutta nyt yhä enemmän myydään omien kalastajien saaliita. (JP)

- Jordanian kuningas Abdullah II sanoo Israelin tulevaisuuden olevan vaarassa ja kehottaa Obamaa kiirehtimään rauhansopimuksen saamiseksi.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1161126.html

- Tutkijat yrittävät kehittää bio-retinan, jolla korvattaisiin käytössä ressaantunut, ja joka voisi auttaa miljoonia ihmisiä.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1161090.html

- IDF:n uusin ase on robotti, joka sylkee tulta. Sillä voidaan tuhtoa kotitekoiset
tienvarsipommit (IED).
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136850


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/

Petri Halla www.shalom.fi

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 08.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:08


ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 08.04.10


1. PA:N JOHTO näyttää olevan niin varma suosiostaan Euroopan ja USA:n johtajien parissa, että se avoimesti osoittaa hyväksyvänsä terroristit, jotka ensimmäisen ja toisen intifadan aikoihin murhasivat sadoittain israelilaisia ja vammauttivat tuhansia. Ei riitä, että PA:n johtajat käyvät henkilökohtaisesti tervehtimässä henkensä menettäneitten terroristien perheitä ja ojentamassa heille PA:n tukea ja eläkkeitä, vaan he nimeävät katuja ja aukioita tunnettujen terroristien nimiin. Vain muutama päivä sitten uutiset kertoivat Fatahin nimenneen aukion Ramallahissa naisterroristi Dalal Mughrabin nimiin, joka 1978 johti terroriryhmää Libanonista Israeliin murhaten 37 bussin matkustajaa rantatiellä.

VIIMEISIN tällainen nimitys on PA:n ilmoitus, että se nimeää kadun Ramallahissa insinöörinä tunnetun massamurhaajan Yahiya Ayyashin nimiin. Ayyash syntyi 1966. Hän opiskeli sähkötekniikkaa Bir Zeitin yliopistossa ja liittyi Hamasiin, sen sotilassiipeen Izzadin al-Qassam. Hänestä kehittyi terrorijärjestön pommintekijä, joka paitsi rakentaen niitä itse, opetti muita ammatin salaisuuksiin ja liikkui Israelissa valepuvussa pitäen päässään juutalaisten kalottia ja liimaten autonsa täyteen julisteita, joissa puolustettiin Israelin oikeus Golaniin. Joskus hän liikkui naiseksi pukeutuneena välttääkseen tarkastuksia. Hän kuljetti räjähdysaineita ja pommejaan eri puolille maata.

Ensimmäisen pomminsa hän teki Ramat Gan alueelle, mutta poliisi ehti purkaa sen. Hän jatkoi pommien rakentamista liikkuen Juudeassa ja Samariassa. Yksi pahimmista hänen pommeistaan räjähti Tel Avivin Dizengoff kadulla. Ayyash pakeni muutaman kuukauden jälkeen Gazaan tammikuussa 1995. Vuotta myöhemmin hän sai surmansa hänen kännykkäänsä asennetusta pommista.

TV-ASEMA 10 kertoi eilen, että PA aikoo nimetä presidentin toimistorakennuksen Ramallahissa Ayyashin nimiin. Pääministeri Benyamin Netanyahu esitti kovasanaisen vastalauseen hankkeesta: Tämä on Palestiinan Auktoriteetin harjoittamaa shokeeraavaa kiihotusta, pääministeri sanoi TV-10:n ohjelmassa. PA:n Ramallahin virastokeskuksen viereinen katu on nimetty tunnetun terroristin Yahiya Ayyashin nimiin, joka murhasi sadoittain viattomia israelilaisia miehiä, naisia ja lapsia. Maailman tulee päättävästi tuomita tämä palestiinalaisten kiihottaminen terrorismiin ja rauhaa vastaan.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 26,00.html
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136895


2. WND kertoo Aaron Kleinin kirjoittamassa artikkelissa, että Obaman hallitus on avoimesti ottanut PA:n roolin keskusteluissa Israelin neuvottelijoitten kanssa. PA:n viranomaiset ovat olleet useita päiviä Washingtonissa, jossa he dokumentteihin ja karttoihin perustuen ovat pyrkineet opastamaan USA:n hallituksen edustajia oikeuksistaan maapohjaan, rajoihin ja vesivaroihin sekä Jerusalemiin ja muihin kysymyksiin.

USA:n viranomaiset eivät artikkelin mukaan toimi pelkästään välittäjinä vaan ovat ottaneet aktiivisen roolin esittäen palestiinalaisten näkökohdat ja esittäen vaatimuksia niitten perusteella. Klein selittää nimeämättömään PA:n virkailijaan viitaten, että neuvotteluissa PA:n ja USA:n kanssa kosketellaan rajoja ja turvallisuuskysymyksiä.

KLEIN toteaa kirjoituksessaan, että Israelin viranomaiset myöntävät näin tapahtuvan, mitä he kutsuvat ennen kuulumattomaksi, mutta julkista tuomiota sille ei ole annettu.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat sanoo, että keskustelut Jerusalemin itäosien rakentamisen jäädyttämisestä ovat päätyneet umpikujaan. Kuitenkin palestiinalaiset sanovat olevansa hyvin tyytyväisiä Obaman hallituksen tapaan hoitaa rauhankeskusteluja.

WND:n raportissa kerrotaan myös, että Obama harkitsee julkistavansa oman Lähi Idän rauhansuunnitelmansa, jossa hän yhdistää palestiinalaisten, Libanonin ja Syyrian vaateet samaan suunnitelmaan, jonka hän aikoo pakottaa alueelle.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=137793


3. USA:n viranomaiset pelkäävät, että Obaman hallituksen aikeet oman Lähi Idän rauhansuunnitelmansa esittämisestä voivat häiritä kehitteillä olevien epäsuorien keskustelujen aloittamista. Vahvistamattomien tietojen mukaan Obaman suunnitelma perustuisi Bill Clintonin esittämään suunnitelmaan vuonna 2000, jonka Jasser Arafat aikoinaan hylkäsi. Obama on keskustellut asiasta aiempien turvallisuus-neuvonantajien kanssa, ja he ovat suositelleet sellaisen suunnitelman laatimista.

USA:n ulkoministeriön edustaja B J Crowley ei suostunut kysyttäessä vahvistamaan eikä kieltämään Washington Postissa olleesta uutisesta tällaisen suunnitelman kehittämiseksi. Hän vakuutti, ettei USA aio esittää omia ratkaisumallejaan ennen epäsuorien keskustelujen aloittamista, joissa USA toimii välittäjänä. Hänen varovainen kantansa näyttää kuitenkin vahvistavan Washington Postin kirjoituksen tällaisen suunnitelman laatimisesta, mutta ettei sitä julkisteta ennen sen esittämistä epäsuorissa keskusteluissa.

Toisaalta voisi kuvitella, että Obaman hallitus haluaa julkistaa suunnitelmansa siinä tapauksessa, että keskusteluja Israelin ja PA:n välillä ei saada nopeasti käyntiin.

YNETIN websivullaan julkistaman artikkelin mukaan Netanyahu tuskin voi tavata Obamaa ydinturvallisuutta käsittelevän konferenssin aikana, sillä Obamalla on jo sovittu 9 valtion päämiehen tapaaminen 46:sta osanottajasta, mutta Netanyahu voi tavata Hillary Clintonin konferenssissa, joskin sitä ei ole sovittu.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 43,00.html


4. PUOLUSTUSMINISTERIN ilmoitus IDF:n komentajan Gabi Ashkenazin toimikauden päättymisestä ensi vuoden helmikuussa ilman tavanomaista vuoden jatkoaikaa puhuttaa edelleen. Barak itse selittää, että kehittyneestä tilanteesta johtuen päätös oli oikea jättäen kertomatta, mikä tuo tilanne oli. Julkisuudessa on esiintynyt huhuja Barakin ja Ashkenazin välien kehittyneen kestämättömäksi. Ilmeisesti Barakilla ja Ashkenazilla on erilainen käsitys, miten Israelin puolustusvoimia tulee kehittää.

Henkilökohtaisesti uskon kuitenkin, että Barakin autoritäärinen tapa tehdä päätöksiä on perimmäinen syy erimielisyyksiin. Barakia ei turhan takia kutsuta pikku Napoleoniksi, mitä jo hänen kävelytyylinsä ilmentää.

JP:n pääartikkelissa kritisoidaan kovin sanoin Barakin tapaa asettaa omat henkilökohtaiset tuntemuksensa ennen maan turvallisuusvaatimuksia. Barakin toimistosta kerrotaan, että se lähetti kirjoitetun ilmoituksen asiasta IDF:n päämajaan, josta se palautettiin muutaman minuutin kuluttua ilman kommentteja, mitä he pitävät sen hyväksymisenä. Ashkenazi kuitenkin kieltää antaneensa hyväksymistä Barakin lausunnolle. Hänen toimistostaan annetaan ymmärtää, ettei asia ole vielä loppuun käsitelty, van päätös voidaan peruuttaa.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172607


5. JP kertoo Y Katzin artikkelissa, että on paha aika vaihtaa komentajia koko turvallisuus-järjestelmässä, sillä maata uhataan monelta taholta ja Israelin tulee päättää muutaman kuukauden sisällä ja viimeistään Efraim Snehin arvion mukaan lokakuussa, voiko maa enää odottaa kansainvälisen yhteisön päätöksiä Iranin ydinsuunnitelmien valvomiseksi. Katz toteaa, että paitsi IDF:n, myös sotilastiedustelun, Mossadin ja Shin Betin johtajien virka-aika päättyy lähimmän runsaan puolen vuoden aikana.

IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi riisuu sotisopansa ensi vuoden helmikuussa; Mossadin johtaja Meir Dagan jättää työpöytänsä jo kesäkuussa tänä vuonna ellei hänelle anneta lisäaikaa; Shin Betin johtaja Yuval Diskin siirtyy siviilihommiin toukokuussa ensi vuonna, ja sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Amos Yadlin jo tämän vuoden kesällä, ellei hänelle ja myös Diskinille anneta lisäaikaa, mikä näissä oloissa olisi enemmän kuin toivottavaa.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172600


6. UUTISOTSIKOITA

- USA:n ulkoministeriön viranomainen sanoo, että viivyttely Iranin sanktioista tulee vahingoittamaan sekä turvallisuusneuvoston että P5-1 uskottavuutta.(JP)

- USA:n liittolaisten asettuessa tukemaan Obaman uutta ydinasetietouden levittämissuunnitelmaa, Iranin presidentti vähätteli USA:n cowboyta, joka ulkopolitiikan noviisina ei tunne sen kiemuroita. Obaman suunnitelmaa kehutaan siksi, että sen uskotaan muodostavan ensimmäisen askeleen ydinaseettoman maailman muodostamiseksi. (JP)

- Netanyahu puolusti ulkopolitiikkaansa todeten, ettei se ole johtanut maan eristämiseen, kuten kriitikot väittävät. Hän kielsi Obaman hallituksen väitteen, että Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on ongelmien perussyy. Hän sanoi, että maailmassa on meneillään muutos, joka saa alkunsa ääri-islamista alueella, eikä vain täällä, jonka etenemistä ei ole pystytty lopettamaan. (JP)

- Israelin uutislähteitten pääuutinen koskee kuitenkin uutta talousskandaalia, jonka keskuksessa on Holyland kehitysyhtiö miljardibisneksineen. Se näyttää kytkeytyvän kiinteästi Olmertia vastaan käytävään oikeusjuttuun, jonka takia sen käsittelyjärjestystä täytynee muuttaa uusien todisteiden ja kytkentöjen vuoksi. Poliisi pidätti eilen viisi pääepäiltyä, yksi heistä Olmertin entinen uskottu asianajaja Uri Messer, lisäksi Jerusalemin kaupungin entinen insinööri Uri Sheetrit kehitysjohtaja Meir Rabin ja kolme muuta. Tarkkailijat kuitenkin vakuuttavat, että tämä on vasta jäävuoren huippu. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172583
- http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172641

- Poliisi pidätti väitettyyn sisäelinten salakauppaan syyllistyneitä, joiden joukossa on entinen prikaatinkenraali Meir Zamir, 62 Rishon Legiosta ja kaksi asianajajaa, joiden nimiä ei paljasteta, sekä muutamia muita. (JP)

- Obaman käskystä hänen alaisensa poistavat turvallisuusraporteista termit kuten ääri jihad, mikä kuuluu Obaman aloittamaan lähestymisstrategiaan muslimivaltioita. Hän matkustaa kesällä Indonesiaan, joka on väkirikkain muslimivaltio, ja jossa kristittyjen vainot ovat tavallisia, mutta Obama ei anna sen häiritä mielenrauhaansa, sillä heidän ongelmansa eivät kuulu hänelle. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=172576


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/

Petri Halla www.shalom.fi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ISRAEL-UUTISIA PERJANTAINA 09.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 2:10


ISRAEL-UUTISIA PERJANTAINA 09.04.10


1. JOURNALISTEILLA on nyt kulta-aika Israelissa. Normaalioloissa heillä on vaikeuksia löytää mojovia uutisia, jotka hätkähdyttävät kansaa ja nostavat lukijamääriä.

Viime päivinä Israelia on ruokittu skandaalilla toisensa jälkeen. Tuskin yksi on ehditty sulattaa kun jo seuraava uutinen valtaa lehtien etusivut entistä suuremmin otsikoin.

TÄMÄN perjantaiaamun Jpostin etusivun uutisten pääotsikko kuuluu näin: Shin Bet varoittaa välittömästä suorasta uhkasta israelilaisille 2000:n IDF:n dokumentin varkaudesta.

Julkistamiskielto poistettiin uutisen yltä eilen vasta sen jälkeen, kun ulkomaiset lehdet olivat jo suurin otsikoin levittäneet tietoa varkaudesta, jota kutsutaan vakoiluksi. Asiassa ovat vastakkain IDF:n salaisimpien dokumenttien karkea varkaus, ristiriitaiset vaatimukset kansallisesta turvallisuudesta ja lehdistön vapaudesta, kuten Y Katz asian selittää.

SHIN BETIN johtaja Yuval Diskin piti eilen harvinaisen lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi järjestön kiihdyttävän tutkimuksiaan Haarerzin journalistin Uri Blaun osuudesta asiassa. Hänen uskotaan pitävän hallussaan satoja salaisiksi ja erittäin salaisiksi luokiteltuja dokumentteja sen jälkeen, kun hän sovittuaan Shin Betin kanssa palauttavansa hallussaan olevat palautti vain 50.

Arviolta 2000 IDF:n dokumenttia varasti sotilas Anat Damm toimiessaan IDF:n OC keskusjohdon kenraalimajuri Yair Navehin sihteerinä vuosien 2005-2007 välillä. Damm kuvasi ja poltti dokumentteja DC-levyille ja siirsi niitä omalle tietokoneelleen. Hän tarjosi dokumentteja journalisteille antaen ne lopulta Haaretzin palkkaamalle Uri Blaulle, joka on kirjoittanut niiden pohjalta useita artikkeleita eri lehtiin.

SHIN BETIN johtaja Diskin sanoo, että järjestö käsitteli asiaa hienovaraisesti, koska se koskee myös journalismin vapautta eikä haluttu sotkeutua siihen, mutta hän päätti julkistaa asian, kun havaittiin Uri Blaun rikkoneen 15.07.2009 tehdyn sopimuksen, jossa hän lupautui palauttamaan kaiken hallussaan olevan aineiston, mutta palautti vain osan siitä. Blau pakeni joulukuussa Lontooseen peläten joutuvansa pidätetyksi Israelissa. Tutkimusten aikana Shin Bet murtautui Blaun tietokoneeseen ja kuunteli hänen puheluitaan. Blaun kannettava tietokone rikottiin hänen läsnä ollessaan, mutta maksettiin uuden osto. Sopimuksen mukaan Shin Bet ei olisi saanut käyttää palautettuja dokumentteja jäljittäessään varkauden suorittajaa eikä syyttää häntä. Haaretz sanoo web-sivullaan, että Shin Bet rikkoi tämän sopimuksen, minkä vuoksi Blau ei halua palauttaa enempää. Shin Bet sai kuitenkin pian selville, että dokumentit varasti asepaleluaan suorittava 23-vuotias Anat Damm, joka kuulusteluissa tunnusti varastaneensa tuhansia dokumentteja, joissa oli hyvin arkaluoteisia tietoja. Hän on nyt kotiarestissa. Hän sanoo motiivinsa olleen ideologisen. (JP)


2. SHIN BETIN johtaja Uval Diskin sanoo dokumenttien sisältävän aineistoa, joka välittömästi vaarantaa israelilaisia. Niiden sanotaan edustavan aineistoa, jota jokainen vihollismaa haluaisi Israelista. Asian vaarallisuutta lisää se, ettei tiedetä, missä loput 1500 dokumenttia ovat ja miten turvallisesti niitä pidetään. Sopimuksen mukaan Blau olisi saanut julkaista dokumenttien pohjalta kirjoitettuja artikkeleita läpäistyään Shin Betin tarkastuksen. Hän julkaisi ainakin yhden kirjoituksen Shin Betin hyväksynnällä. Haaretzissa lokakuussa 2008 julkaistussa artikkelissa hän vihjailee, että IDF oli höllentänyt operatiivisia käskyjään terroristien jahtaamisessa ja suositteli heidän teloittamistaan pidättämisen asemesta ja vastoin korkeimman oikeuden päätöstä. Sotilassensuuri hyväksyi artikkelin julkistamisen.

IDF:N komentaja Gabi Ashkenazi päätti silloin oikeuskansleri Mazuzin suosituksella pyytää Shin Betiä ja poliisia tutkimaan, mistä Blau oli saanut dokumentin, johon hän viittasi artikkelissaan. Armeijan oma tiedustelu ja Shin Bet aloittivat tutkimukset 2009 alussa selvittääkseen varkauden ja voidakseen saada dokumentit palautettua.
Tammikuun 14. päivänä 2010 Kamm sai syytteen vakavasta vakoilusta. Hän on ollut kotiarestissa viisi kuukautta.

VARASTETUISSA dokumenteissa käsitellään erittäin salaisia tietoja yleisesikunnan päätöksistä, keskusjohdon henkilökohtaisia numeroita, tiedustelutietoja, tietoja IDF:n opeista sekä arkaluonteisia tietoja armeijan harjoituksista, aseistuksesta ja ohjelmasta. Niissä myös annetaan tietoja armeijan liikekannallepanosta suuren kriisin aikana sekä armeijan toimista Juudeassa ja Samariassa sellaisessa tapauksessa.

Journalisti Uri Blau halutaan Israeliin, jotta häntä voitaisiin kuulustella dokumenttien olinpaikasta ja niiden turvallisuudesta.
IDF:n antaman tiedon mukaan Kamm läpäisi turvallisuustestin ennen työskentelynsä aloittamista päämajassa.

Armeija on tehnyt lukuisia muutoksia vastaavanalaisen tapauksen uusiutumisen estämiseksi. IDF asentaa kehittämänsä uuden seurantajärjestelmän toimistoihinsa, jolla pystytään estämään pääsy arkaluoteisiin dokumentteihin ilman lupaa.

Tämä on jo toinen vaarallinen murto IDF:n toimiston salaisuuksiin. Edellisessä tapauksessa ovivartija oli hankkinut avaimet Ashkenazin toimistotiloihin tutkien hänen arkistotilojaan ja pöytälaatikoitaan, joista hän varasti Ashkenazin lahjana saaman harvinaisen aseen. Hänen tarkoituksensa oli saada selville Ashkenazin päivärutiini ja ohjelma Hizbullahin käyttöön.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172658


3. JP:N jatkoartikkeli asiassa kertoo, että tietomurron tultua ilmi IDF piti korkeantason keskusteluja ja teki muutoksia Gazan cast lead operaatioon suojellakseen sotilaitaan.

Varkauden suorittaneen Anat Dammin äiti Ada Gersh puolustaa tytärtään vakuuttaen, ettei hänellä ollut mitään poliittisia motiiveja eikä hän halunnut vahingoittaa Israelia, mikä on yksi raskaimmista syytöksistä häntä vastaan. Hän oli aivan tavallinen perhetyttö ja eli normaalin lapsuuden, hän kertoi armeijan radion lähetyksessä. Hän on hyvin älykäs ja halusi laajentaa tietojaan, mutta hänellä ei koskaan ollut poliittisia tavoitteita eikä koskaan ilmentänyt äärivasemmistolaisia tuntemuksiaan.

Äidin pyrkimykset suojella tytärtään ovat ymmärrettäviä, mutta ne eivät millään tavoin vähennä hänen päättäväistä ja harkittua, parin vuoden aikana tapahtunutta, salaisten dokumenttien varastamista ja luovuttamista äärivasemmistolaiselle lehdelle. Kysymys ei ollut hetkittäisestä moraalikatkoksesta vaan järjestelmällisestä rikoksesta maataan vastaan.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172726
Jää vain ihmettelemään, miten paljon Ashkenazin päätöksellä aloittaa tutkimukset rikoksesta oli vaikutusta vasemmistolaisen Ehud Barakin päätökseen antaa hänelle kenkää.


4. UUTISOTSIKOITA

- Pääministeri Netanyahu päätti lopulta jättää Washingtonin ydinturvallisuutta käsittelevän konferenssin väliin, koska sieltä tulleitten tietojen mukaan hänet olisi asetettu seinää vastaan vaatimuksista allekirjoittaa ydinaseitten levittämissopimus. Ainakin Egypti ja Turkki sitä vaativat. Hänen tilalleen menee tiedustelu- ja ydinteollisuuden ministeri Dan Meridor. (JP)

- Amnesty International järjestön johtaja Claudio Cordone kieltää puolustaneensa puolustavaa jihadia, kuten hänen kerrottiin sanoneen. (JP)
- http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=172688

- Lodin yhteisö tunnetaan enemmän huumekauppiaistaan kuin muinaisesta historiastaan, vaikka sen alueella on runsaasti muinaisia raunioita. Nyt tätä imagoa aiotaan muuttaa positiivisempaan suuntaan. Lod Säätiö päätti torstaina pitämänsä tilaisuuden yhteydessä kannattaa useita kehittämisesityksiä. Ruth Wasserman Lande yhdessä miehensä Avivin kanssa perustivat säätiön. Ruth kertoi, että yhteistyötä tarvitaan yhteisön johtajien, hallituksen, liikemiesten, sekä israelilaisten että ulkomaisten säätiöitten välillä sekä asiantuntijoitten yhteistoimintaa yhteisön kehittämiseksi. (JP)

- Israelissa keskustellaan kansallisen hammashoidon vakuutustoiminnan aloittamiseksi, koska sen uskotaan säästävän varoja pitkällä tähtäyksellä. (JP)

- Jordanian kuningas Abdullah II pyrkii epätoivoisesti saamaan vauhtia Israelin ja palestiinalaisten välisiin rauhankeskusteluihin. Tämä ei suinkaan johdu hänen myötämielisyydestään vaikka sellaisia tunteita olisikin vaan puhtaasti pelosta, että tilanne voi muuttua hänen kruunulleen epäedulliseksi, jos jostain syystä palestiinalaiset Juudeassa ja Samariassa havaitsevat ruohon olevan vihreämpää aidan takana ja ryntäävät joukolla hashemiittien kuningaskuntaan. Jordanian asukasmäärästä arviolta 60-70 % on Länsirannalta muuttaneita ja heidän jälkeläisiään, eikä hän halua heitä lisää. (JP)

- Qatarin lähettiläs aiheutti äkillisen pommipelon Yhdysvaltoihin matkalla olleessa koneessa sytyttäessään sytyttimensä koneen WC-tilassa ja henkilökunnan havaittua savun, laski leikkiä sanoen yrittäneensä sytyttää kenkänsä. Kone laskeutui määräkentällään ilman häiriöitä eikä pommia löydetty. (JP)

- Gazan taistelussa henkensä menettäneen majuri Peretzin vaimo Shlomit, joka asuu hävitettäväksi määrätyssä talossa Samariassa, sanoo, ettei hän pyydä talonsa säästämistä vaan Jonathan Pollardin vapauttamista.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=172716

- Egyptin ja Ranskan yhteisen filmifestivaalin egyptiläinen tuomaristo käveli ulos, koska siellä esitetään nuoren israelilaisen tekemä filmi.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=172622

- INN esittelee yksityiskohtaisesti Anat Dammin varkaushistorian osoitteessa: http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/136914


Lähetetty: pe 9.4.2010 18:55/

Petri Halla www.shalom.fi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » La 10 Huhti, 2010 10:03

Deganian kibbutseilla olenkin joskus pikkuisen aikaa viettänyt hamassa nuoruudessani :D En siis töissä ole ollut, mutta muuten välillä käymässä...

Keskustelin eilen tässä lähellä asuvan uskovan israelilaismiehen kanssa Israelin tämänhetkisestä tilanteesta. Itselläni on ollut sellainen käsitys, että tilanne kärjistyy koko ajan. Hänen käsityksensä mukaan taas koko ajan mennään parempaan ja rauhallisempaan suuntaan Israelissa... Israelilaisilla on kyllä tapana ajatella asioita yltiöpositiivisesti :D Hänkin sanoi koko ajan, että meidän pitää elää tätä päivää. Huominen on vasta huomenna, eikä kukaan voi tietää siitä mitään. Tällaisella asenteella israelilaiset ottavat huoletta isojakin lainoja ja elävät koko elämänsä miinuksella taloudellisesti... Itseäni joskus Israelissa hämmästytti se, miten keveästi otettiin isoja asunto- ja autolainoja ja tehtiin kalliita matkoja luotolla. Israelilaiset uskovat aina ihmeisiin ja parempaan huomiseen. Varmaan jokainen israelilainen uskoo jossain elämänsä vaiheessa yllättäen rikastuvansa :lol:
Avatar
Aamu-Usva
 
Viestit: 598
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 22:15
Paikkakunta: Turku

Tämä ajatus, ajatustapa päällimmäisenä kai ...

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 10 Huhti, 2010 10:29


"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt. 6:34
:D
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron