Rakentamisen eri näkökulmia...Pekka Sartola kolumni..

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Rakentamisen eri näkökulmia...Pekka Sartola kolumni..

ViestiKirjoittaja pike464 » La 17 Huhti, 2010 9:17


Rakentamisen eri näkökulmia.

24.3.2010

Joku viisas on joskus sanonut että ei ole loppua rakentamisella. No ei varmaankaan, täytyyhän vanhan rakennuskannan joskus uusiutua ja ihmisten saada uusia koteja, liikkeitä ja ostoskeskuksia. Näin siis yleisesti ottaen muualla maailmassa, ainakin länsimaissa ja sivistyneissä yhdyskunnissa. Nimittäin tälläkin osa-alueella löytyy poikkeustapauksia, jopa itsenäisten valtioiden piirissä. Omituisinta koko asiassa on se, että itsenäinen, sivistynyt YK:n jäsenvaltiovaltio toisella puolella maapalloa on ottanut asiakseen myöntää tai kieltää rakennuslupia toisen itsenäisen YK:n jäsenvaltion kohdalla. Vielä kummallisempaa kokonaisuudessa on se, että samainen itselleen määräysvallan ottanut taho väittää kirkkain silmin olevansa kyseisen valtion ylin ystävä ja liittolainen.
Kyseessä ovat tietenkin USA ja Israel, tässä järjestyksessä. Mitään uutta tässä rakentamisjupakassa ei sellaisenaan ole, siitä asti kun USA sai presidentikseen Barack Hussein Obaman hän on erittäin aktiivisesti osallistunut Israelin valtion rakennuslupa menettelyyn, pääsääntöisesti ja poikkeuksetta kieltänyt heitä rakentamasta koteja maansa kansalaisille.

Asiat saivat näkyvää vauhtia viikko sitten kun USA:n varapresidentti Joseph Biden vieraili juutalaisvaltiossa tunnustelemassa mm rauhan mahdollisuuksia alueen kiistakumppaneiden kesken. Samaan aikaan sisäministeriötä johtava uskonnollisen puolueen rakennuskomitea julkisti suunnitelmansa rakentaa Jerusalemin koillispuolella sijaitsevalle maalle 1600 asuntoa, pääasiassa ortodoksijuutalaisille. Kyseessä ei ole suinkaan uusi lähiö, Ramat Shlomon alueella asuu ennestään yli 20.000 ortodoksia, heidän syntyvyytensä on keskivertoa suurempi joten vanhat ja uudet perheet tarvitsevat kodin päänsä päälle. Maassa on huutava asuntopula ja hinnat korkeat joten normaalilla järjellä ajatellen asuntorakentaminen on luonnollinen seuraus tilanteesta.
Israelissa eivät asiat ole kuitenkaan yhtä luonnollisia kuin muualla länsimaissa ja etenkin USA:ssa. Biden oli hallituksensa lähettiläs ja noudatti presidentin ohjeita, niinpä hänen oli raivostuttava moisesta häpeällisestä menettelystä. Israel menee ja tekee rakentamispäätöksiä ilman Obaman lupaa, suorastaan ennenkuulumatonta röyhkeyttä.
Taustalla olivat tietysti Obaman parhaat ystävät, palestiinalaiset. He nostivat hirmuisen metelin asiasta. Sionistinen miehittäjä rakentaa asuntoja miehitetyn Itä-Jerusalemin alueelle, heidän tulevan pääkaupunkinsa maille. Kaikki neuvottelut rauhasta tulee välittömästi keskeyttää siihen saakka kunnes sionistit luopuvat rakentamishankkeesta. No, neuvottelut on tietysti helppo keskeyttää sillä niitä ei ole edes aloitettukaan pitkään aikaan, mutta jälleen kerran saatiin Israel näyttämään suurelta syntipukilta ja heidän toimintansa olevan esteenä rauhalle. Samaan kuoroon yhtyi koko viisas kvartetti, USA, YK, Venäjä sekä EU, meidän nokkela ulkoministerimmekin opasti Israelilaista virkaveljeään Liebermania samasta asiasta 22.3.2010 olleen tapaamisen yhteydessä. Hienoa Stubb, kyllä sinä jos joku tunnet nämä asiat. Kolumnisti on tapansa mukaan hieman skeptisempi ja tarkastelee seuraavassa alueen lähimenneisyyttä ja etsii sieltä jotakin faktoja päinvastaiselle näkemykselleen. Muutama kartta selvittänee kenen maalle Israel aikoo rakentaa, omalle vai palestiinalaisten maalle?


Jerusalemin kartta vuodelta 1947, siis vielä brittiläisen mandaattihallinnon ajalta. Valkoiset alueet olivat juutalaisten alueita, vaaleansiniset brittien hallinnassa, tummansinisillä alueilla asui sekä arabeja että juutalaisia, keltaiset alueet täysin arabien ja jordanialaisten hallussa.

Vuoden 1948 itsenäisyyssodan seurauksena Jordania valloitti täysin laittomasti ja ilman YK:n tukea koko Jerusalemin itäisen osan, koko Vanhakaupungin ja tietysti myös Länsirannan, Juudean ja Samarian. Kaikki juutalaiset ajettiin pois Vanhasta kaupungista, kaikki 36 synagogaa tuhottiin (myös Hurva, josta jäljempänä), kaikki juutalaiset haudat tuhottiin ja hautakiviä laskettiin teiden perustaksi, sekä arabilegioonan käymälöihin johtavien käytävien peitteeksi. Näin haluttiin karkotusten lisäksi osoittaa mitä suurinta halveksuntaa juutalaista uskontoa kohtaan, myöskään kristittyjen ei sallittu tulla Vanhakaupungin puolelle. Jordanian toiminta oli laitonta, vastoin YK:n 29.11.1947 yleiskokouksen tekemää päätöstä mutta kukaan ei tuntunut välittävän siitä juuri mitään.

Vuoden 1967 kesäsota muutti olosuhteet täysin. Israel valloitti koko Jerusalemin, Länsirannan, Golanin ja Gazan. Jerusalemin Vanhakaupunki siirtyi jordanialaiselta miehittäjältä Israelin haltuun. On väärin sanoa että nyt Israel miehittää itäistä osaa Jerusalemista sillä millään YK:n päätöslauselmalla tuota aluetta ei ole jaettu, tosin YK antoi suosituksen Jerusalemin statuksen muodostumisesta kansainväliseksi kaupungiksi, mutta Jordania ei kunnioittanut sitä päätöstä vaan valloitti alueen 1948. 1967 Israel vain vapautti alueen sen laittomalta miehittäjältä, YK:n suosituksen mukaan sekä Jerusalem että koko maa tulisi jakaa siellä asuvien kesken kahdeksi valtioksi, pallon pitäisi siis olla sekä palestiinalaisilla että israelilaisilla.


Ruskea rajaviiva osoittaa Israelin ja Jordanian välistä aselepolinjaa 1948-1967 välisenä aikana. Tuolloin koko itä-Jerusalem Scopusvuorta lukuunottamatta oli Arabilegioonan miehittämä. Siniset pisteet ovat sodan jälkeen muodostettuja juutalaisia siirtokuntia. Vanhakaupunkiin perustettiin jälleen myös juutalaiskortteli, armenialaiskortteli, kristittyjen kortteli mutta suurin osa jäi muslimikortteliksi. Koko Jerusalem, mukaanlukien siis itäinenkin puoli, siirtyi Jordanialta Israelille.

Vuonna 1982 Israelin parlamentti Knesset julisti koko Jerusalemin, siis edellä olevan kartan mukaisesti olevan Israelin valtion ikuinen ja jakamaton pääkaupunki!

Tämä oli lähtöasetelma seuraaviksi vuosiksi. Mutta USA otti ohjat käsiinsä ja George H.W.Bushin (vanhemman) toimiessa presidenttinä hän julisti että Israelin ei tule katsoa Jerusalemia pelkästään omana pääkaupunkinaan. Hän käynnisti prosessin 1991 Madridissa ja sen tuloksena syntyi pari vuotta myöhemmin ns Oslon sopimus jossa silloinen pääministeri Jitshak Rabin ja Jasser Arafat sopivat asioista. Palestiinalaisille annetaan itsehallinto osalle Länsirannan alueita, he saavat Jerikon, Hebronin ja Beetlehemin sekä muitakin Israelille pyhiä vanhoja kaupunkeja. Vastavuoroisesti PLO sitoutui tunnustamaan Israelin valtion laillisen olemassaolo oikeuden itsenäisenä valtiona siinä missä se nytkin on. Jerusalemista sovittiin neuvoteltavan erikseen. Milloinkaan Arafat ei pitänyt tätä sopimusta kunniassa, omalle väelleen hän ilmoitti lähes välittömästi että sopimus on tehty vääräuskoisen sionistisen miehittäjän kanssa joten sellaista sopimusta ei tarvitse kunnioittaa. Jerusalemista sovittiin seuraavasti.


Kuvassa rajattuna punaisella pääosin itäinen puoli kaupungista. Vihreät alueet: Länsirannan arabien alueita, vaaleanvihreät: itäisen Jerusalemin arabialueita, siniset alueet: Länsirannan juutalaisalueita, vaaleamman siniset: itäisen Jerusalemin juutalaisalueita (myös Ramat Shlomo kuuluu näihin alueisiin), siniharmaa: juutalaisten aluetta, vaaleanruskea: Vanhakaupunki.

Kiistelty uusien 1600 asunnon alue on siis kiistatta juutalaisten puolella, se löytyy Ramat Eshkolin ja Ramat Alonin välistä lähes keskeltä karttaa. Mistä sitten kiikastaa, ovathan arabit voineet rakentaa omille ja vähän muillekin alueilla jo vuosia. Ongelma on nimeltään Barack Obama. Hänen selvästi palestiinalaismyönteisempi politiikkansa on rohkaissut PLO:n johtoa uskottelemaan omilleen että koko Jerusalem on ja kuuluukin heille. Vuosi sitten, 21.3.2009 Mahmoud Abbas, PLO:n presidentti antoi julkilausuman, siihen vastavalittu presidentti Obama oli häntä rohkaissut: Mitään Lähi-Idän rauhaa ei milloinkaan tule syntymään mikäli Jerusalem ei ole Palestiinan pääkaupunki. Aluksi riittää itäinenkin puoli mukaan lukien Vanhakaupunki.

Sama laulu jatkuu edelleenkin. Obama on puuttunut jatkuvasti Israelin rakentamispäätöksiin, siitäkin huolimatta että aluejako on sovittu yo kartan mukaisesti. Heidän näkemyksensä sekä Jerusalemin että Lähi-Idän maantiedosta ovat tyystin toisenlaiset, seuraavassa tarkempi kartta itäisestä osasta, tässä ei näy Ramat Shlomo kokonaisuudessaan, vain sen eteläinen osa. Siniset osat ovat siis juutalaisasutusta, myös Vanhakaupungin juutalaiskortteli näkyy.



Seuraavassa arabien näkemys Jerusalemista ja kenelle se kuuluu.


Kaikki keltaiset alueet kuuluvat heille, Old City - tekstin vieressä lukee: Occupied East Jerusalem - Miehitetty Itä-Jerusalem. Näkemykset ovat siis yhtä kaukana toisistaan kuin kuu on maasta. Mitkään tehdyt sopimukset eivät sido arabeja.


Al Quds (Jerusalem) Arabikulttuurin pääkaupunki. Piikkilanka kuvannee "miehitystä." Arabikulttuuri on tämän mukaan vain 1400 vuotta vanhaa sillä kalifi Omar valloitti Jerusalemin Itä-Rooman keisarikunnalta, Bysantilta vuonna 638 jKr. Muhammadin aloittama arabikulttuurin islamistaminen alkoi kuitenkin jo paria vuosikymmentä aikaisemmin, itse hän ei edes käynyt Jerusalemissa eläessään, paitsi tietysti unessa.

Rakentaako Israel siis laittomasti ja väärin perustein arabeille kuuluvalle maalle?
Näin tunnutaan ajattelevan sillä arabien näkemystä halutaan pönkittää vaikka sille ei olisi sen kummempia perusteitakaan olemassa. Länsimaissa ei edes haluta ajatella näiden vastakohtaisuuksien syviä uskonnollisia lähtöasetelmia. Jerusalem on ollut Israel-nimisen valtion pääkaupunki jo 3000 vuotta sitten, milloinkaan tuolla maa-alueella ei ole sijainnut toista itsenäistä valtiota saatikka sitten sellaisen pääkaupunkia. Arabikulttuurin ja islamin pyhät paikat ovat Mekka ja Medina, Jerusalemilla ei ole mitään historiallista eikä uskonnollis-historiallista sidettä uskontoon nimeltä islam. Se että halutaan näin väittää on tietenkin kokonaan toinen asia.
Missään tapauksessa kellään kolmannella osapuolella ei voi eikä saa olla oikeutta puuttua itsenäisen Israelin valtion tekemisiin tai vielä vähemmän - rakentamiseen omalle maalleen.
Obaman toimesta ulkoministeri Hillary Clinton soitti Israelin pääministerille ja vaati Netanyahua lepyttelemään Mahmoud Abbasia ja vapauttamaan esimerkiksi 1000 tuomittua palestiinalaista vankiloista, se olisi kuulemma hyvän tahdon ele. Rakentamien olisi luonnollisesti lopetettava en nen kuin se ehtisi edes alkaakaan. Netayahu toisit sen minkä on sanonut aikaisemminkin, eli että Jerusalem ei ole mikään settlementti, se on maamme pääkaupunki ja sinne on aina rakennettu ja tullaan rakentamaan vastakin. Pari päivää sitten hän lähti Washingtoniin lepyttelemään puolestaan Obamaa.
Muslimimaailma ei ole suinkaan raivoissaan vain em rakentamiseen liittyvistä päätöksistä, heidän arkitodellisuudesta vieraantuneen käsityksensä mukaan Israel rakentaa muutakin joka loukkaa syvästi heidän oikeustajuaan, siitä seuraavassa.

Hurvan synagoga.
Viime viikolla, siis 15.3.2010 vihittiin käyttöönsä eräs juutalaisuuden muistomerkeistä, Vanhakaupungin juutalaiskorttelissa sijainnut Hurvan synagoga. Sen historia juontaa alkunsa jo 1700 luvulta, siis Turkin ottomaanien hallintokaudelta. Tuolloin ryhmä ashkenazi-juutalaisia päätti rakentaa itselleen synagogan sillä muut synagogat olivat jääneet pieniksi ja ashkenazeja virtasi maahan koko ajan. Se rakennettiinkin, samaan paikkaan jossa se on nytkin ja valmistui v.1724. Mutta arabit polttivat sen jonkun syntyneen erimielisyyden seurauksena ja synagoga jäi raunioiksi. Se pysyi kuitenkin eräänlaisena muistomerkkinä ja sitä alettiin kutsua nimellä Hurva (raunio) jollaisena se olikin seuraavat 140 vuotta. Synagoga rakennettiin kuitenkin uudelleen ja valmistui vuonna 1864, se palveli sellaisenaan yli 80 vuotta kunnes jordanialaiset arabit räjäyttivät sen kappaleiksi 1948 Israelin itsenäisyyssodan jälkeen.


Hurvan synagoga, kuva vuodelta 1920.

Hurvaan liittyy eräs mielenkiintoinen, hyvin vanha ennustus. Sen antoi Vilnan Gaon silloinen kabbalistiseen mystiikkaan perehtynyt ylirabbi ja hän ennusti että synagoga hävitetään kahdesti ja että sen toisen rakentamisen jälkeen on vuorossa itse kolmas temppeli jossa myös aloitetaan uudelleen Mooseksen lain mukaiset uhrimenot.


Tällaisena Hurvan rauniot säilyivät vuosien 1948 ja 2005 välisenä aikana jolloin sitä alettiin rakentaa uudelleen vanhan mallin mukaisesti.

Synagoga valmistui ja vihittiin käyttöönsä 15.3.2010, mutta se oli vasta alkusoittoa. Hamas julisti seuraavan päivän raivon päiväksi ja yritti aloituttaa intifadaa. Muslimit väittävät että Hurva loukkaa heidän uskonnollisia tunteitaan koska se sijaitsee vain muutaman sadan metrin etäisyydellä Al Aqsa moskeijasta ja on siis heille pyhäin häväistykseen rinnastettava asia. Millä ihmeen perusteelle, saattaisi joku kysyä.
Vastaus piileekin juuri Vilna Gaon rabbin ennustuksessa, islamilainen maailma tuntee nämä asiat erittäin hyvin. Nyt he pelkäävät että rabbit alkavat vaatia temppelin rakentamista ja nimenomaan Temppelivuorelle, sillä mihinkään muualla eivät ortodoksirabbit sitä suostuisi rakentamaan. Yhtälailla muslimioppineet tietävät että sekä Temppelivuori Instituutilla että Temppelivuoren Uskolliset ryhmillä on jo kaikki uhraamiseen tarkoitettu rekvisiitta valmiina. Jälkimmäinen ryhmä ilmoittikin muuraavansa Kolmannen temppelin symbolisen peruskiven samana päivänä kun Hurva vihittiin käyttöönsä. Samalla valtaisat mellakat alkoivat Temppelivuoren läheisyydessä ja vain Israelin poliisin kovat otteet estivät sen leimahtamista intifadaksi.


Kuva uudesta Hurvan synagogasta.

Mitä tulee näihin asioihin, temppeliin ja uudelleen aloitettavaan uhraamiseen, aikanaan ne tulevat alkamaan juuri kuten mm Danielin 9-luvussa on profetoitu. Vielä ei sellaisen aika kuitenkaan ole sillä kaikkien sitä edeltävien profetoitujen tapahtumien on myös täytyttävä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


Hyvää kevättä toivottaa kolumnisti.
Pekka Sartola

**********************************
Kuvia en osannut siirtää, mutta Dimi varmaan osaa..ja seuraavasta
linkistä ne löytyy.

http://www.ajanteos.com/kolumni.htm

Siunauksen terveisin:pike

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Shabbat shalom!

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » La 17 Huhti, 2010 11:23


Shabbat shalom!

Katsotaan saanko ne kuvat ja kartat asiallisesti tänne siirrettyä kuvaselitysten kanssa. Kuvien suurennos: klikkaa kuvaa!


Kuva
Jerusalemin kartta vuodelta 1947, siis vielä brittiläisen mandaattihallinnon ajalta. Valkoiset alueet olivat juutalaisten alueita, vaaleansiniset brittien hallinnassa, tummansinisillä alueilla asui sekä arabeja että juutalaisia, keltaiset alueet täysin arabien ja jordanialaisten hallussa.


Kuva
Ruskea rajaviiva osoittaa Israelin ja Jordanian välistä aselepolinjaa 1948-1967 välisenä aikana. Tuolloin koko itä-Jerusalem Scopusvuorta lukuunottamatta oli Arabilegioonan miehittämä. Siniset pisteet ovat sodan jälkeen muodostettuja juutalaisia siirtokuntia. Vanhakaupunkiin perustettiin jälleen myös juutalaiskortteli, armenialaiskortteli, kristittyjen kortteli mutta suurin osa jäi muslimikortteliksi. Koko Jerusalem, mukaanlukien siis itäinenkin puoli, siirtyi Jordanialta Israelille.


Kuva
Kuvassa rajattuna punaisella pääosin itäinen puoli kaupungista. Vihreät alueet: Länsirannan arabien alueita, vaaleanvihreät: itäisen Jerusalemin arabialueita, siniset alueet: Länsirannan juutalaisalueita, vaaleamman siniset: itäisen Jerusalemin juutalaisalueita (myös Ramat Shlomo kuuluu näihin alueisiin), siniharmaa: juutalaisten aluetta, vaaleanruskea: Vanhakaupunki.


Kuva
Sama laulu jatkuu edelleenkin. Obama on puuttunut jatkuvasti Israelin rakentamispäätöksiin, siitäkin huolimatta että aluejako on sovittu yo kartan mukaisesti. Heidän näkemyksensä sekä Jerusalemin että Lähi-Idän maantiedosta ovat tyystin toisenlaiset, seuraavassa tarkempi kartta itäisestä osasta, tässä ei näy Ramat Shlomo kokonaisuudessaan, vain sen eteläinen osa. Siniset osat ovat siis juutalaisasutusta, myös Vanhakaupungin juutalaiskortteli näkyy.

Seuraavassa arabien näkemys Jerusalemista ja kenelle se kuuluu.


Kuva
Kaikki keltaiset alueet kuuluvat heille, Old City - tekstin vieressä lukee: Occupied East Jerusalem - Miehitetty Itä-Jerusalem. Näkemykset ovat siis yhtä kaukana toisistaan kuin kuu on maasta. Mitkään tehdyt sopimukset eivät sido arabeja.


Kuva
Al Quds (Jerusalem) Arabikulttuurin pääkaupunki. Piikkilanka kuvannee "miehitystä." Arabikulttuuri on tämän mukaan vain 1400 vuotta vanhaa sillä kalifi Omar valloitti Jerusalemin Itä-Rooman keisarikunnalta, Bysantilta vuonna 638 jKr. Muhammadin aloittama arabikulttuurin islamistaminen alkoi kuitenkin jo paria vuosikymmentä aikaisemmin, itse hän ei edes käynyt Jerusalemissa eläessään, paitsi tietysti unessa.


Kuva
Al Quds (Jerusalem) Arabikulttuurin pääkaupunki. Piikkilanka kuvannee "miehitystä." Arabikulttuuri on tämän mukaan vain 1400 vuotta vanhaa sillä kalifi Omar valloitti Jerusalemin Itä-Rooman keisarikunnalta, Bysantilta vuonna 638 jKr. Muhammadin aloittama arabikulttuurin islamistaminen alkoi kuitenkin jo paria vuosikymmentä aikaisemmin, itse hän ei edes käynyt Jerusalemissa eläessään, paitsi tietysti unessa.


Kuva
Tällaisena Hurvan rauniot säilyivät vuosien 1948 ja 2005 välisenä aikana jolloin sitä alettiin rakentaa uudelleen vanhan mallin mukaisesti.


Kuva
Kuva uudesta Hurvan synagogasta.

Mitä tulee näihin asioihin, temppeliin ja uudelleen aloitettavaan uhraamiseen, aikanaan ne tulevat alkamaan juuri kuten mm Danielin 9-luvussa on profetoitu. Vielä ei sellaisen aika kuitenkaan ole sillä kaikkien sitä edeltävien profetoitujen tapahtumien on myös täytyttävä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


Hyvää kevättä toivottaa kolumnisti.
Pekka Sartola

PS. Olisi tietysti saanut "ujutettua" kuvat pikoilleen Piken kirjoitukseeninkin, mutta se olisi vieläkin työläämpi juttu. Jos näin on hyvä, niin ok, mutta kyllä ne voi siis siirtää tuonne Piken jutun keskelle omaan paikkaansa.

Siunausta Sapattiinne ja viikon ensimmäiselle päivälle!
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Lähes selvää

ViestiKirjoittaja TurunWeijo » La 17 Huhti, 2010 11:29

Hyviä ja selventäviä kuvia.
Mutta tuo eläinuhrien uudestaan alkaminen oudoksuttaa. Siinä on tutkimista.
Ristillä syntimme sovittanut Jeesus on ainoa ja riittävä uhri. Jumala ei ota vastaan muita uhreja.

Obama ulos ja alas! ¯
Weijo Lindroos
Jeesuksessa Kristuksessa.
E-mail: weijo.lindroos@pp.inet.fi
+
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Avatar
TurunWeijo
Site Admin
 
Viestit: 2117
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 18:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron