Israel-raportti 22. huhtikuuta 2010

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Israel-raportti 22. huhtikuuta 2010

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 22 Huhti, 2010 11:43


Israel-raportti 22. huhtikuuta 2010

22. huhtikuuta 2010

TÄMÄN VIIKON UUTISIA:
» 1. KUN ISRAELIN JOHTAJAT USKALTAVAT KERTOA VISIOISTAAN
» 2. LYHYESTI
» 3. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: 18. HUHTIKUUTA 2010

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


1. KUN ISRAELIN JOHTAJAT USKALTAVAT KERTOA VISIOISTAAN

Israelin itsenäisyyspäivänä, joka tänä vuonna osui tiistaille, on tavallista, että Israelin johtajat kertovat valtioon liittyvistä unelmistaan ja näyistään. Usein tulevaisuuden toiveita tarkastellaan tähänastisten saavutusten valossa. Pääministeri Netanyahu viittasi puheessaan kaksinkertaiseen ihmeeseen: ensinnäkin siihen, että juutalaisvaltiosta tuli totta sen jälkeen kun kansa oli ollut hajaantuneena niin kauan, ja toiseksi siihen, että Israel on vakiinnuttanut asemansa johtavana talous- ja teknologiamahtina. Tämä suuri luovuuden tulva lupaa suurta tulevaisuutta juutalaiskansalle ja koko ihmiskunnalle.

Ulkoministeri Avigdor Lieberman viittasi Jerusalemia koskevaan kiistaan ja siteerasi entisen pääministeri Menachem Beginin 32 vuotta sitten pitämää puhetta: Israelin kansalaiset, pitäkäämme Jerusalemia kaikkein suurimpana ilonamme!... Näin kansallisen itsenäisyyden muistopäivänä meillä on oikeus vahvistaa, että koko kaupunki, niin pohjoinen, etelä, itä kuin länsikin, on täysin Israelin hallintavallan alaisuudessa, ja se on meidän ikuinen pääkaupunkimme.

Liebermanin varapääministeri Danny Ayalon kirjoitti painokkaan artikkelin, jossa hän varoitti tulemasta huolettomaksi ja pitämästä Israelin tulevaisuutta itsestäänselvänä: Emme saa koskaan unohtaa, että olemme uudestisyntynyt valtio, jota ympäröivät monet, tuhoamme suunnittelevat viholliset. Hän kuvaili, kuinka Israelin viholliset ovat yrittäneet tuhota juutalaisvaltion sotilasvoimin, talousboikottien avulla, terrorismin kautta ja viime aikojen kampanjalla yrittää riistää valtion laillisuus.

Tässä jälkimmäisessä taistelussa, Ayalon kirjoittaa, muslimivaltoiden johtamilla vihollisillamme on automaattinen enemmistö kansainvälisissä instituutioissa, ja ne mustamaalaavat juutalaisvaltiota järjestelmällisesti vertaamalla sitä natseihin tai rasistiseen apartheid-hallintoon. Verhotuin viittauksin länsimaiden poliittisen vasemmiston mielenosoituksiin hän jatkoi: Kuinka moni niistä, jotka huutavat närkästymistään israelilaisten sotarikoksista tietävät, että he ovat diktatoristen hallintojen puhetorvena?

Ayalonin artikkeli, jonka nimenä oli Jatkamme Herzlin unelmaa, loppui siihen lausuntoon, että Israel on jatkanut Herzlin visiota ja sen takia meillä on valoisa tulevaisuus, ja me voimme tehdä sen vielä valoisammaksi ei ainoastaan Israelille, vaan kaikille, joita Israel inspiroi, auttaa ja tukee.

Kommentti:
Itsenäisyyspäivä tuo luonnollisesti esille sionistiset unelmat. Annetut lausunnot ovat hyvin muotoiltuja, sanoma on selkeä ja perustelut ovat harkittuja. Usein viitataan juutalaisten vaatimuksiin Israelin maan suhteen, ja korostetaan historiallista yhteyttä Jerusalemiin. Huomiota kiinnitetään myös juutalaisvaltion perustamisen oikeudenmukaisuuteen.

Mutta kun liput on laskettu alas, paraatit ovat päättyneet ja Theodor Herzlin, David Ben Gurionin ja Menachem Beginin kuvat on varastoitu jälleen, nämä äänet usein vaikenevat. Poliittisella areenalla voima ja selkeys näyttävät puuttuvan. Ei ole epäilystä etteivätkö nykyiset Israelin johtajat uskoisi sanomaan, jota he välittävät itsenäisyyspäivänä. Lausuntojen vakuuttuneisuus, painokkuus ja selkeys paljastavat, että sanoma ei ole vain harjoiteltu ja pinnallinen. Mutta vallan käytävillä vanha totuus tulee ilmeiseksi: politiikka on kompromissin teon taidetta.

Mutta tässä Ayalonin huomio laillisuuden riistosta voi auttaa selittämään kuilua itsenäisyyspäivän sanomien ja itse politiikan välillä. Älykköjen, poliitikkojen ja median yhteisen ponnistelun tuloksena itsenäisyyspäivänä esitetyt näkemykset ovat tulleet epäoikeutetuiksi. Israelilla ei ole enää oikeutta esittää vaatimuksiaan vaan pelkästään myönnytyksiään. Edellä lainatuista Menachem Beginin sanoista on tullut provokaatiota, ja sellaisia näkemyksiä esittävää henkilöä pidetään äärilaidan edustajana, tai jopa moraalittomana.

Tätä kuvaa parhaiten kuluvalla viikolla julkaistu BBC:n mielipidetutkimus. Vastaajina oli 29 000 henkilöä 28 maasta, ja vain kolme maata nähtiin huonommassa valossa kuin Israel. Ainoastaan 19 prosenttia vastaajista näkee Israelin myönteisessä valossa. Luvut Pohjois-Korealle, Pakistanille ja Iranille olivat itse kullekin 17, 16 ja 15 prosenttia. Listan kärjessä oli Saksa, johon 59 prosenttia vastaajista suhtautui myönteisesti.

Tämä kertoo meille, että laillisuuden poistokampanja menestyy. Israel esitetään ja yhä enemmän myös nähdään roistovaltiona, joka kieltäytyy hyväksymästä kansainvälisiä lakeja ja normeja. Ollaan tultu jopa siihen pisteeseen, että henkilö, joka heiluttaa Israelin lippua Euroopan toreilla ja muualla vaarantaa henkensä, kun taas Hamasin tai Hizbollahin lipun heiluttaminen tuskin aiheuttaa mitään reaktioita tai sille saatetaan jopa osoittaa suosiota.

Israelilaiset poliitikot eivät ole immuuneja näille kehityksille. On väsyttävää olla jatkuvasti hyökkäysten kohteena, ja ihmisen täytyy olla erittäin periaatteellinen, jotta hän kestää suuren paineen alla. Itsenäisyyspäivän puheet on osoitettu ihmisryhmälle, joka ymmärtää sen hinnan, jonka Israel on maksanut perustamisestaan ja olemassaolonsa jatkumisesta. Tuollainen ryhmä välittää elämää, samaistumista ja solidaarisuutta sekä valaa voimaa Israelin johtajiin. Mutta Israelin tukeminen ja antisemitismin vastustaminen on kaikkien niiden tehtävä, jotka sanovat kunnioittavansa totuutta ja oikeutta. Ei-israelilaisten on nyt aika tukea Israelin laillisuutta.


2. LYHYESTI

Yhä useammat amerikanjuutalaiset päättävät muuttaa Israeliin eläkeläisinä, toteuttaen elinikäisen unelmansa Israelissa asumisesta, JTA (Jewish Telegraphic Agency -uutistoimisto) kirjoittaa. Nämä maahanmuuttajat ovat lähtöisin erilaisista taloudellisista taustoista; joukossa on vakavaraisia ja sosiaalituesta riippuvaisia. Yhdysvaltojen lama on varmasti vaikuttanut joidenkin päätökseen suorittaa alija, eli muuttaa Israeliin. Israeliin hiljattain saapuneiden joukossa on Harvey Brooks, 65, tunnettu basisti, joka on aikoinaan soittanut sellaisten musiikin legendojen kuin Bob Dylanin, Jimmy Hendrixin ja the Doorsin kanssa. 88-vuotias Frances Greenberg yritti muuttaa Israeliin ensimmäistä kertaa yhdessä noin 4 500 muun holokaustista selvinneen kanssa onnettomasti päättyneellä Exodus-laivan matkalla vuonna 1947. Hän tuijotti uskomatta silmiään, kun Palestiinaa silloin hallinneet brittiviranomaiset pakottivat laivan palaamaan takaisin Eurooppaan, mistä se jatkoi matkaansa Yhdysvaltoihin. Frances täytti elinikäisen unelmansa vasta kolme vuotta sitten päästessään viimein muuttamaan Israeliin.

Israelin vienti-instituutin julkaisemien tilastojen mukaan vienti on noussut 11 250-kertaiseksi vuodesta 1948, eli noin 4,5 miljoonasta eurosta yli 50 miljardiin vuonna 2009. Tilastoista käy ilmi myös, että Israelin vienti on kaksinkertaistunut viimeisten 12 vuoden aikana: noin 24,5 miljardista vuonna 1998 yli 50 miljardiin viime vuonna. Raportti osoittaa, että Israelin kaupan pääkohteina ovat aina olleet Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinat. Kuitenkin siinä missä Euroopan vienti muodosti 70 prosenttia kaikesta Israelin viennistä 1950- ja 60-luvuilla, nyt se muodostaa vain 32 prosenttia. Aasian vienti alkoi yhden prosentin paikallisviennillä 1950-luvulla, ja on nyt jo 20 prosenttia kaikkien israelilaisten tuotteiden viennistä. Myös vietävät tuotteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Pääosin maataloustuotteita kuten sitrushedelmiä tarjonnut maa vie nyt enimmäkseen tietopohjaista teollisuutta. Hi-tech-viennin kokonaismäärä oli 20 miljardia euroa vuonna 2009, kattaen 40 prosenttia kaikesta Israelin viennistä.

Jaffa-portti Jerusalemin vanhankaupungin muurissa vihittiin keskiviikkona uudelleen käyttöön konservointi- ja restaurointitöiden jälkeen. Ottomaanien valtakunnan sulttaani Suleiman rakensi Jerusalemin vanhankaupungin muurit 1500-luvulla, ja Jaffa-portti vihittiin käyttöön ensimmäistä kertaa vuonna 1538. Vuodesta 2007 lähtien on Jerusalemin kaupunginmuurit-projektin yhteydessä tehty mittavia töitä vanhankaupungin muurien konservoimiseksi ja uudelleen käyttöönottamiseksi. Jaffa-portin suojelemiseksi tehdyissä töissä portin kaikille julkisivuille ja rakenteille annettiin kattava konservointihoito: kivien istutus varmistettiin ja vierailijoiden turvallisuutta vaarantaneet uhkatekijät poistettiin, ammusvaurio itsenäisyyssodan ajalta suojeltiin, sään syövyttämät kivet ja koristeet käsiteltiin, ja portti kävi läpi perusteellisen puhdistuksen. Muun muassa portin omistuskirjoitus, joka oli vakavasti vaurioitunut ja irtoamaisillaan rakenteesta, irrotettiin kokonaan ja konservoitiin.


3. VÄLÄHDYS HISTORIAAN: 18. HUHTIKUUTA 2010

Viikottaisessa hallituksen kokouksessa pääministeri Netanyahu lainaa modernin sionismin isää Theodor Herzliä: 11. kesäkuuta 1901 Herzl sanoi: 'Älkää luottako ulkomaalaisten tai hyväntekijöiden tukeen; älkää toivoko kivien muuttuvan pehmeiksi. Koska hyväntekijät antavat korkeintaan nöyryyttäviä lahjoituksia, eivätkä kivet pehmene. Kansan, joka tahtoo seistä suorassa, täytyy luottaa yksin itseensä.' Lainaus tulkitaan laajalti viestiksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle, että Israel ei aio taipua Yhdysvaltain painostuksen edessä Jerusalem-kysymyksessä.


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


TUE WORD OF LIFE ISRAELIA

Israel tarvitsee äänen. Virheellisen ja usein yksipuolisen uutisraportoinnin keskellä Israel-raportti puhuu Israelin puolesta. Sinä voit vahvistaa tätä ääntä tukemalla Israel-raportin päämäärää, objektiivisen ja totuudenmukaisen informaation levittämistä Israelista käsin. Klikkaa seuraavaa linkkiä antaaksesi lahjoituksen Word of Lifen työlle Israelissa:

http://www.livetsord.se/new/donatetoisrael/?language=en



TUE WORD OF LIFE ISRAELIA

Israel tarvitsee äänen. Virheellisen ja usein yksipuolisen uutisraportoinnin keskellä Israel-raportti puhuu Israelin puolesta. Sinä voit vahvistaa tätä ääntä tukemalla Israel-raportin päämäärää, objektiivisen ja totuudenmukaisen informaation levittämistä Israelista käsin. Klikkaa seuraavaa linkkiä antaaksesi lahjoituksen Word of Lifen työlle Israelissa:

http://www.livetsord.se/new/donatetoisrael/?language=en


Kotisivu:

http://www.israelreport.org/

Tilaa:
http://www.livetsord.se/new/default.asp ... anguage=sv

Peruuta tilaus:
http://www.livetsord.se/new/default.asp ... anguage=sv


Palaute: feedback@israelreport.org

Israel-raportin uutiset ovat vapaasti kopioitavissa. Ole hyvä ja ilmoita silloin lähteeksi: "Word of Life Israel"

Ulkopuolisista lähteistä peräisin olevat uutiset ja siteeraukset eivät välttämättä edusta Word of Life Israelin mielipidettä.

Copyright 2009 Word of Life Israel

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron