UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 27.04.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 27.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 27 Huhti, 2010 15:29


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 27.04.10


1. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas räväyttää TV-2:n haastattelussa uutisen:
Hän sanoo olevansa nyt valmis epäsuoriin keskusteluihin Israelin kanssa.

Lähetys tapahtui maanantain iltaohjelmassa. Uutisessa ei kerrota, mikä sai Abbasin pään kääntymään, mutta arvaillaan, että USA:n hallituksen hillitön painostus on saanut sen aikaan. Luultavasti Mitchell sai Abbasin vakuuttuneeksi, että Netanyahu on epävirallisesti vakuuttanut rakennuskiellon jo alkaneen ja jatkuvan Jerusalemin itäosissa, mitä Abbas on vaatinut. Tätä mieltä on myös PA:n nimeltä mainitsematon virkailija Ramallahissa Kh A Toamehin artikkelin mukaan.

PÄÄMINISTERI Netanyahu on luvannut amerikkalaisille, ettei Ramat Shlomo lähiöön suunnitellun 1600 asunnon rakentaminen toteudu, ei ainakaan lähi tulevaisuudessa. Netanyahu on myös luvannut pidättyä provosoivista toimista pääkaupungissa, kuten julistamalla uusia urakkakilpailuja tai arabitalojen tuhoamisia väittäen, että ne on rakennettu ilman lupaa, viranomainen selittää. Hän lisäsi Toamesin mukaan, että Abbasin pään kääntymisen aiheutti USA:n hallituksen ankara painostus, ja että haastattelu oli sallittu amerikkalaisten vaatimuksesta Netanyahun ja Israelin kansan tyynnyttelemiseksi ja osoitukseksi halusta epäsuorien keskustelujen aloittamiseksi.

ABBAS sanoi TV-kakkosen haastattelussa, että hän pyytää arabiliiton kokouksen hyväksymisen keskusteluille toukokuun 1:n päivän kokouksessa. Samalla Abbas ilmoitti olevansa valmis kompromissiin Netanyahun vaatimukseen aseettomasta Palestiinan valtiosta. Hän esitti, että Israelin turvallisuustakeita varmistaisivat esim. USA:n johtamat Naton joukot. Tämä voisi tuoda Turkin joukkoja Juudeaan ja Samariaan.

Abbas on periaatteessa valmis maanvaihtoon, joka antaisi Israelille mahdollisuuden ulottaa hallintonsa määrättyihin setlementteihin (suuriin juutalaisyhteisöihin) Länsirannalla, mutta maanvaihto tulee tapahtua maa maata vastaan periaatteella.

Abbas ilmoitti olevansa valmis palestiinalaispakolaisten ongelman ratkaisemiseen peri-aatteella, ettei heillä ole paluuoikeutta juutalaisten tapaan Israelin alueelle. Hän sanoi, että kysymys tulee sopia oikeudenmukaisesti ja neuvottelujen kautta osapuolten kesken.

ABBAS EI sen sijaan sano kannattavansa PA:n pääministeri Salaam Fayadin suunnitelmaa perustaa Palestiinan valtio jo kuluvan vuoden elokuussa, sillä en usko yksipuolisiin toimiin. Hänen mielestään asiat tulee sopia yhteisesti eikä yksipuolisin päätöksin.

Netanyahun kanslia ilmaisi tyytyväisyytensä Abbasin uudesta asenteesta.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=174002


2. ONKO JERUSALEMIN itäosissa jo julkistamaton (de facto) rakennuskielto?, kyselee Abe Selig JP:n artikkelissa, joka pohjautuu AP:n antamiin tietoihin.

Jerusalemin viranomaiset totesivat maanantaina, että rakennuskielto on jo toiminnassa Netanyahun päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Kyseenalaista on sen sijaan, kuinka tehokkaasti moratorium toteutuu tai kuinka kauan se kestää. Ilmeinen rakennuskielto Jerusalemissa ilmentää Netanyahun halua hillitä USA:n hallituksen kritiikkiä ja pyrkimyksiä parantaa maitten välille kasautuneita ongelmia, joita ovat ruokkineet Israelin pyrkimys jatkaa rakentamista ns. vihreän linjan takana alueille, joita PA vaatii suunnittelemaansa Palestiinan valtioon, ja vaikeudet saada epäsuorat keskustelut alkamaan Israelin ja PA:n välillä.

ARTIKKELI antaa ymmärtää, että kysymys rakennuskiellosta Jerusalemin itäosissa on totta sen mukaan, kuka kysymykseen vastaa. Vasemmiston edustaja Margalit sanoo hallituksen antaneen selvän ohjeen pidättyä uusien suunnitelmien käsittelystä komiteassa, joka ei ole kokoontunut muutamaan viikkoon. Oikeiston edustajat Peled ja Hadari kiistävät tämän todeten että Jerusalemin kaupungin johtama komitea toimii normaalisti. Ei ole mitään rakennuskieltoa Jerusalemissa, Elisha Peled sanoi.

Paikallinen suunnittelukomitea kokoontuu edelleen hyväksyen rakennussuunnitelmia, mutta sisäministeriön alaisesta aluekomiteasta en halua keskustella. Hän sanoi paikalliskomitean hyväksyneen äskettäin pieniä rakennuskohteita Jebel Mukaberiin, Ramotiin, Pisgat Zeeviin, Ranskalaiselle Kukkulalle, Itä Talpiotiin ja muihin lähiöihin.

ALUEELLISEN komitean jäsen Meir Turgeman vahvistaa, ettei komitea ole kokoontunut hyväksyttyään Ramat Shlomon 1600 asunnon rakennusluvan, eikä sisäministeri kerro syytä.

Turgeman kertoo, ettei komitea ole kokoontunut useaan viikkoon, kun se normaalisti kokoontui kerran viikossa, mikä osoittaa, että kielto on tullut ylhäältä. Myös rakennusinsinööri, joka johtaa rakennuskohteita, toteaa, että poliittinen tilanne näyttää ohjaavan rakentamista.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=173984


3. YORAM ETTINGER käsittelee ynetnews web-sivun artikkelissaan Mahmoud Abbasia, joka terroriaikoinaan tunnettiin imellä Abu Mazen, varustaen artikkelinsa otsikon A Man of Peace (Rauhan Mies) kysymysmerkillä; alaotsikko: Viimeisen 50 vuoden kammottavan ansiolistan huomiotta jättäminen kannustaa terrorismia.

ETTINGER aloittaa artikkelinsa todeten, että vuodesta 2007 lähtien USA on tukenut PA:ta ja sen alaisia NGO-järjestöjä 2 miljardilla USA:lla, jonka lisäksi USA on tukenut UNRWA:n toimintaa 3.7 miljardilla USD vuodesta 1950 lähtien. Hän heittää kysymyksen ovatko nämä miljardit edistäneet rauhaa tai USA:n intressejä alueella?

Seuraavaksi Ettinger luettelee tilanteita, joissa Abbas on ilmaissut todellisen luonteensa.

Huhtikuun 20. päivänä Abbas nimitti kadun Ramallahissa Abu Jihadin kunniaksi. Jihad toimi PLO:n pääterroristina 1965-1988. Jihad valvoi Israelin rantatiellä 11.04.1978 tapahtuneen massamurhan, jossa 38 siviiliä murhattiin, heistä 13 lasta. Hän valvoi 1978 Savoy massamurhan Tel Avivissa, jossa kuoli 7 siviiliä.

11.04.2010 Abbasin valvoma PA:n media ylisti Dalal Mughrabia, joka johti terroriryhmää Tel Avivin rantatiellä, kutsuen häntä marttyyriksi. 16.01 2010 Abbas ilmoitti, että yksi El Biren pääaukioista nimitetään Mughrabin kunniaksi, mikä tehtiin Fatahin toimesta salaa USA:n varapresidentti Bidenin vierailun aikana. PA nimitti Hebronin tyttökoulun, atk-keskuksen ja kesäleirin Mughrabin kunniaksi.

Abbas ja Fayad maksavat kuukausistipendiä terroristien (marttyyrien) omaisille ja käyvät tervehdyskäynneillä heidän luonaan kutsuen heitä kansallissankareiksi.

Abbas aloitti viha-opetuksen 1994 kaikissa PA:n kouluissa ja instituutioissa, ja saatuaan Arafatin manttelin 2005 hän teki siitä kansallisen opetusohjelman, jota toteutetaan kouluissa ja PA:n valvomissa mediaverkostoissa. Hitlerin Mein Kamf ja juutalaisisien protokollat ovat suosittuja PA:n alueilla, kuten arabimaissa yleensäkin.

Ettinger toteaa, ettei Abbas ole kiinnostunut Israelin maan koosta, vaan siitä, että se yleensä on olemassa. Israelin asteittainen tuhoaminen on PLO:n ja Fatahin ohjelmassa.

Abbas teki tohtorinväitöskirjansa Moskovassa aiheesta Holokaustia ei tapahtunut tai sen merkitystä liioitellaan suhteettomasti.

Elokuun 13. päivänä 2009 Fatahin kuudennessa yleiskonferenssissa hyväksyttiin Abbasin johdolla lauselma. jonka mukaan aseellinen taistelu ei ole taktiikkaa vaan strategia, joka tähtää Israelin valtion tuhoamiseen (artikkeli 19), ja aseellinen taistelu on ainoa keino Palestiinan vapauttamiseksi.

Abbas piti Arafatin kanssa yhteyttä kommunistihallituksiin, ja hän rahoitti Mynchenin olympialaisissa 1972 Israelin joukkueen 11 jäsenen massamurhan, sekä valvoi USA:n kahden diplomaatin murhan Sudanissa 1973. Hän oli muslimiveljeskunnan jäsen Kairossa saaden kutsumanimen Mr. 20 %, kertoo Ettinger.

YORAM ETTINGER toteaa lopuksi, että maailma elättelee toiveajattelua tukiessaan tätä arkkiterroristia ja sivuuttaessaan hänen karmean henkilöhistoriansa sellaisena.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 31,00.html


4. Lakiesitys korruption estämiseksi julkisissa viroissa ja vastuutehtävissä, jonka pääkirjanpitäjä Yaron Zelekha laati muutama vuosi sitten yhdessä yksityislakimiehen Gilad Barnean kanssa, aiotaan saada uudelleen Knessetin käsittelyyn. Pääministeri Ehud Olmert erotti Zelekhan hänen puututtuaan asioitten hoitoon virastossa tavalla, jota Olmert ei voinut hyväksyä.

Lakiesityksessä puututaan useisiin kysymyksiin, jotka tavallaan ruokkivat korruption mahdollisuuksia. Yksi on korkeitten virkamiesten kelpoisuusvaatimukset, joissa melkein ainoina kriteereinä on ollut sopiva poliittinen toiminta tai suhteet määrättyihin poliitikoihin ja muihin päättäjiin.

Barnea sanoo, että esim. pääsihteerin virkaan ei vaadita akateemista tutkintoa, kun alimmalta virkailijalta sellainen vaaditaan. Valinnan suorittaa vastaava ministeri ilman valvontaa. Barnea haluaa, että esim. pääsihteeri valitaan samoin kriteerein kuin muutkin virkailijat, huomioiden koulutus, kokemus alalla minimivuosina sekä jos kyse on poliittisesta sidonnaisuudesta ministeriin, erikoiskykyjä alalla.

Toiseksi Barnea haluaisi, että virat ovat määrävuotisia, esim. viideksi vuodeksi, sillä viranhoito vuodesta toiseen houkuttaa korruptioon. Lisäksi eturistiriidat on huomioitava tarpeettomien sidonnaisuuksien estämiseksi.

Barnea uskoo, että sekä poliittinen että kansan yleinen mielipide ovat suosiollisia lain käsittelemiseksi ja hyväksymiseksi viimeisten suurskandaalien paljastusten myötä. (JP)


5. UUTISOTSIKOITA

- Israelin kansanedustajat kyselevät onko Libya vihollismaa, jossa vierailu ilman asianmukaista lupaa on rikos, mihin äskettäin Libyassa vieraileva 40-hengen arabivaltuusto ja sen 6 kansanedustajaa ovat syyllistyneet. Jos näin todetaan, matkalla olleet arabikansanedustajat eivät saa asettua vaaliehdokkaiksi.(JP)

- Olmertin sihteerinä ja virastopäällikkönä 30 vuotta toiminut Shula Zaken joutui palattuaan ulkomailta poliisin kuulusteluun ja mahdolliseen pidätykseen. Hänen uskotaan toimineen keskushenkilönä lahjusten välittämisessä eri henkilöille. Poliisi näyttää vasta haarukoivan yhä laajenevaa juttua. (JP)

- Tarkkailijat ennustavat kuumaa kesää poliittisten puolueitten alkaessa vaatia pääministeriltä heille annettujen lupausten täyttämistä. (JP)

- Abbas vahvisti lain, jonka perusteella Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä valmistetut tuotteet ovat kiellettyjä. Israelin tulisi vastata tähän asettamalla joko tuontikielto tai kaksinkertainen tulli palestiinalaistuotteille.

- Hirviöraiskaaja houkutteli naisia sukupuoliyhteyteen kanssaan vakuuttamalla, että hänen spermansa on pyhää ja se puhdistaa henkilön joka sitä saa. Hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Yllättävän runsaasti hänellä oli naisia, jotka uskoivat hänen vakuutuksiinsa maagisista voimista. (JP)

- Arabiliiton uskotaan hylkäävän USA:n välittämän tarjouksen vakuuksista rauhankeskustelujen aloittamiseksi, kertoo haaretz.

- USA:ssa vierailulla oleva Ehud Barak tapasi eilen Obaman neuvonantajan Jonesin, mihin tilaisuuteen Obama pistäytyi vakuuttaen Israel-ystävyyttään. Tänään Barak tapaa Hillary Clintonin ja puolustusministeri Robert Gatesin.

- Poliisi esti terroriteon pidättämällä arabin, joka veitsellä varustettuna kertoi tarkoituksenaan olleen surmata israelilaisia. (INN)

- Israel katsoo huolestuneena Syyrian ja Turkin yhteisiä sotaharjoituksia. Bashar Assad sanoi kuwaitilaiselle lehdelle, että hänellä on yllätyksiä Israelin varalta.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137232

- PA:n kielto kauppasuhteista Israelin kanssa ei ole keskeyttänyt sen hyväksyntää tuhansille tonneille avustuksia Israelista Gazaan.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137231


* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___



www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa