UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 20.3 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA PERJANTAINA 20.3 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Pe 20 Maalis, 2009 13:04

PERJANTAI 20.03.09


1. HALLITUKSEN muodostaminen Israeliin näyttää olevan kuin tervan juontia. Netanyahu teki Labour-johtajalle Ehud Barakille tarjouksen, jota ei voi hylätä, lainatakseni mafiajohtaja Corleonin sanoja. Mutta tarjotessaan kolme avainministeriötä toisille puolueille hän samalla sekoitti korttipakan kotona eli ärsytti Likudin terävintä johto, joka myös odotti saavansa korvauksia uskollisuudestaan. Nykyisen kuvion mukaan Barak saisi puolustus-ministeriön, Avigdor Liberman ulkoministeriön ja Netanyahu itse aikoi pitää talousministeriön siten, että hän räätälöisi sinne Yuval Steinitzille salkuttoman ministerin paikan. Mutta jos Netanyahu joutuu taipumaan painostuksen alla, hänen tulee luovuttaa talousministeriö Silvan Shalomille. Vain opetusministerin paikka olisi enää käytettävissä.
Mutta ongelmat eivät lopu tähän. Moshe Ya´alon on uskonut, että hän saisi puolustus-ministeriön, jota havittelee myös Dan Meridor. Jos Barak jää entiseen virkaansa, kumpikaan ei saa heille sopivaa ministeriötä. Netanyahu näyttää syrjäyttäneen Benny Beginin kisasta.
Netanyahu saanee tänään presidentti Shimon Peresiltä kaksi viikkoa lisäaikaa. Sen aikana selvinnee, miten tämä yhtälö ratkaistaan. (JP)
2. LABOUR-PUOLUEEN sisällä tunteet ovat kuumenemassa hajoamispisteeseen. Karkeasti puolet kansanedustajista kannattaa hallitusyhteistyötä Likudin kanssa, toinen puoli on avoimessa kapinassa. Puolueen keskuskomitea kokoontuu nykyisen tiedon mukaan ensi viikon tiistaina. Siinä puolueen 1460 rekisteröityä edustajaa pyrkii päättämään, mennäkö hallitukseen vai pysytellä Tzipi Livnin johtamassa oppositiossa. Puolueen sisäisen arvion mukaan 600 komitean jäsentä vastustaa liittymistä Netanyahun hallitukseen, liittymistä puoltavia on 500, mutta 400 jäsentä ei ole päättänyt kannastaan. Barakin kannattajat vakuuttavat, että heidän kannatuksensa on arvioitua suurempi. Kokouksesta odotetaan kiihkeää eikä kukaan osaa ennustaa, mikä lopputulos tulee olemaan. Barakin vastustajat kokoontuivat torstai-iltana suunnittelemaan taktiikasta tiistain kokousta varten.
BARAKIA kannattavat Binyamin Ben-Eliezer, Shalom Shimhon, Matan Vilnai ja Orit Noked. Isaac Herzok ja Avishay Braverman eivät ole ilmoittaneet kantaansa. Ammattijärjestö Histadrutin puheenjohtaja Ofer Eini puoltaa lämpimästi hallitukseen menemistä. Eini on toiminut Netanyahun neuvonantajana sosiaalisissa kysymyksissä. (JP)
3. EHUD BARAK on asettanut vaakalaudalle koko poliittisen tulevaisuutensa. Hän katsoo velvollisuudekseen jatkaa puolustusministerinä, jos se hänelle sallitaan. Maan vaaranalainen tilanne edellyttää jatkuvuutta, ja vaikka Ya´alonin pätevyyttä ei kukaan epäilekään, vaatii oman aikansa, ennen kuin uusi mies saa ohjakset käsiinsä, eikä siihen olisi varaa. Labourin sisällä on ollut Barakin johtoa vastustavia kaiken aikaa, ja on todennäköistä, että jos Labourin puolueen keskuskomitea äänestää hallitukseen menoa vastaan, se merkitsee samalla epäluottamuslausetta Barakille ja uuden puheenjohtajan valitsemista. Pysyykö puolue enää tämän jälkeen yhtenäisenä vai hajoaako se, nähtäneen ensi viikon aikana. Kadiman johto on kalastellut Labourin jäseniä ja Livni kutsuu kapinallisia tulemaan hänen johtamaansa puolueeseen. Tämä naulaisi lopullisen niitin Labour-puolueen arkkuun, mutta tämä tuskin toteutuu. Maa tarvitsee vahvan vasemmistopuolueen, eikä Kadima ole vastaus siihen. Presidentti Shimon Peres on myös venyttänyt omaa reviiriään ja asettanut oman arvovaltansa Ehud Barakin esittämän Labourin hallitusjäsenyyden taakse. (JP)
4. ISRAELIN ja Egyptin välit ovat siinä määrin tulehtuneet Kairossa käytyjen Israelin ja Hamasin välisten epäsuorien neuvottelujen yhteydessä esille tulleitten tunteenpurkausten vuoksi tai muista syistä -, että ulkoministeriö pelkää Egyptin Israelin lähettilään Yasser Redan voivan boikotoida maitten välillä solmitun rauhansopimuksen 30-vuotispäivän muistotilaisuutta keskiviikkona 25. maaliskuuta. Lähettiläs kieltäytyi kutsusta osallistua Bible Lands Museum näyttelyn avajaisiin Egyptissä. Israel lähetti Yasser Redalle kutsun rauhansopimuksen muistotilaisuuteen jo jonkin aikaa sitten saamatta siihen vastausta. Israelin ulkoministeriön edustaja analysoi, että luulisi olevan selvää, että tämän kaltaiseen tilaisuuteen tulisi molempien osapuolten osallistua, koska rauhansopimus maitten välillä on molempia maita hyödyttävä. Egyptin lähetystöstä Tel Avivissa kieltäydyttiin spekuloimasta kysymystä, mistä viivyttely voisi johtua, mutta antoi ymmärtää, ettei Kairon johto ole antanut ohjeita tässä kysymyksessä, eikä Egyptin ulkoministeriö tiennyt asiasta enempää.
YHTENÄ selityksenä esitetään, että Avigdor Liebermanin jokin aika sitten puuskahtama lausunto: Egypti menköön helvettiin, olisi aiheuttanut tällaisen vastareaktion. Liebermanin sanotaan todenneen toisessa yhteydessä, että Hosni Mubarak menköön helvettiin, vastauksena sille, että tämä kieltäytyy vierailemasta Israelissa, vaikka Israelin johtajat käyvät Egyptissä tuhka tiheään. Hänen sanotaan esittäneen, että sotatilanteessa Egyptin kanssa Israelin tulee pommittaa Aswanin patoa, mikä aiheuttaisi laajaa tuhoa Niilinjoen laaksossa. Liebermania sanotaan Egyptissä rasistiksi, ja monet vaativat rauhansopimuksen mitätöimistä. Egyptin ulkoministeri Ahmed Aboul Gheit valitti arabimediassa, että Israel on Netanyahun johdolla saamassa äärioikeistolaisen hallituksen. Lausunto tuskin parantaa maitten välisiä suhteita. Bible Lands Museon Egyptiä koskeva näyttely esittää mm. valokuvia ja litografeja sekä kuvia 19.-vuosisadan Egyptistä ja aina 16.:lle vuosidadalle. Israelin ulkoministeriön eläkkeellä oleva virkailija Danny Kyram, joka kokosi näyttelyn, sanoo, ettei Egyptin lähettilään kieltäytyminen avajaisista ole hänelle yllätys, sillä eivät suhteet ole niin lämpimät. (JP)
5. LONTOOSSA ilmestyvä arabilehti Al-Hayat kertoo artikkelissaan, että keskustelut Gilad Shalitin vapauttamiseksi voivat jatkua, ja että ne voidaan saada onnelliseen loppu-tulokseen Olmertin hallituksen aikana. Lehti lainaa artikkelissaan egyptiläisiä lehtiä. Lehti arvioi, että Binyamin Netanyahu tarvitsee kaksi viikkoa saadakseen hallituksensa kasaan, ja sinä aikana Gilad Shalitia koskevat neuvottelut on mahdollista toteuttaa. Lehti myös vihjaa, että Israelin ilmoitus neuvottelujen lopettamisesta on tarkoitettu taktiikaksi, jolla pyritään vaikuttamaan Hamasin neuvottelutahtoon. Huomenna lauantaina, joka on Israelissa sapatti, Gilad Shalit on ollut 1000 päivää terroristien panttivankina. Silloin järjestetään Tel Avivissa massiivinen mielenosoitus, jossa muistopäivän ohella on tarkoitus painostaa Olmertin hallitusta tekemään viimeiset rutistukset kidutetun sotilaan vapauttamiseksi.
SHALITIN perhe sai torstaina mielenosoitustelttaansa Ranskan presidentin Nicolas Sarcozyn henkilökohtaisen kirjeen, jossa tämä vakuuttaa olevansa kaikesta sydämestään panttivangin ja hänen omaistensa mukana heidän ahdingossaan ja työskentelevänsä Giladin vapauttamiseksi, jolla on myös Ranskan kansalaisuus.
HAMASIN edustaja uhkasi eilen, että jos Israel huonontaa Hamasin vankien asemaa vankiloissaan, se tulee koventamaan vaatimuksiaan Giladin vapauttamiseksi. Hamas on jo uhannut, että vaatimuksia nostetaan keskustelujen katkettua. Hamasin taholta myös uhataan, että Gilad Shalitia voi odottaa lentosuunnistaja Ron Aradin kohtalo, joka hänen koneeseensa tulleen teknisen vian vuoksi laskeutui laskuvarjolla Libanoniin ja joutui shia-Amalin vangiksi. Hänestä neuvoteltiin aikanaan, mutta lopulta kukaan ei tiedä, mitä hänelle tapahtui. Hän toimi suunnistajana F-4 Phantom koneessa, josta hän laskeutui laskuvarjolla 16.lokakuuta 1986. Koneen ohjaaja pystyttiin pelastamaan helikopterilla, mutta Ron Aradia ei. Hänestä nähtiin valokuvia ja jopa kirjeitä lehdistössä kahden vuoden ajan, mutta neuvottelujen hänen vapauttamisekseen epäonnistuttua 1988 Arad vietiin Beirutiin ja myytiin Hizbullahille, joka vei hänet Iraniin. Sen jälkeen hänestä ei tiedetä mitään. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 37,00.html
6. UUTISOTSIKOITA
- IDF aikoo käynnistää tutkimukset syytöksistä, että IDF:n sotilaat käyttäytyivät epäeettisesti operaatio Cast Lead aikana Gazan kaistalla. Sotilaitten väitetään jopa ampuneen tarkoituksellisesti siviilejä sen aikana. (JP)
- YK:n ihmisoikeuksien tutkija Richard Falk on varmaan ylenmäärin ilahtunut sotilaitten kertomuksista, sillä hän itse on syyttänyt Israelia sotarikoksista operaation aikana Gazassa. (ynetnews)
- Egyptissä on voimakas vaatimus kaasusopimuksen irtisanomiseksi Israelin kanssa, jonka sanotaan aiheuttavan maalle tappiota liian alhaisen myyntihinnan vuoksi. Toivoa sopii, että Israelin Välimeren rannikon edustalta löydetyt kaasuesiintymät saataisiin pian käyttökuntoon, jolloin maa voisi lopettaa kaasun tuonnin Egyptistä. (ynetnews)
- Nadya Matar vaati tunnepitoisessa puheessaan New Yorkin Cityn Edmond J Safra synagogassa kaikkien terrorijohtajien surmaamista. Kokouksen olivat järjestäneet voimakkaasti Israelin myönteiset ryhmät. Matar sanoi, että teloitukset voidaan aloittaa Mahmoud Abbasista. Meidän tulee tuhota kaikki terrorijärjestöt. Meidän tulee surmata kaikki terrorijohtajat ja aloittaa Mahmoud Abbasista, hän selitti puheessaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/130526
- Iranilainen pakolainen sanoo antaneensa Israelille vihjeen, miten Iran rahoitti Pohjois-Korean Syyriaan rakentaman ydinvoimahankkeen. IAF:n koneet tekivät uhkarohkean ohjusiskun keskeneräiselle rakennustyömaalle kuudes syyskuuta 2007 tuhoten rakennelmat kokonaan. Pakolainen, entinen vallankumous-kaartin kenraali ja apulaispuolustusministeri Ali Reza Asghari, muutti kantaansa helmikuussa 2007 ja kertoi tietonsa lännessä. Asiasta kertoi Hans Ruchle artikkelissaan Neue Zuercher Zeitung lehdessä Saksassa. Ruchle palveli Saksan puolustusministeriön suunnitteluosastolla. (JP)

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa