UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 28.04.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 28.04.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 28 Huhti, 2010 13:06


UUTISIA ISRAELISTA KESKIVIIKKONA 28.04.10


1. RAUHANKESKUSTELUJEN mahdollisuus on taas korkealla päätellen aamun uutis-tiedoista. Pääministeri Netanyahu matkustaa ensi maanantaina Sharm E-Sheikhiin Siinailla, jossa hän keskustelee Egyptin presidentti Hosni Mubarakin kanssa rauhasta. Rauhan-keskustelujen uudelleen aloittamisen mahdollisuutta kiihdytti PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin lausunto, että hän on valmis epäsuoriin keskusteluihin Israelin kanssa, jos arabiliiton ulkoministerien kokous hyväksyy USA:n antamat vakuutukset kokouksessaan toukokuun 1. päivänä. Tarkkailijat ennustavat, ettei lupaa anneta, mutta onhan aprillipäivän mahdollisuus aina huomioitava.

ABBAS väitti vielä eilen, että Netanyahun hallitus on luvannut jäädyttää kaikki kyseenalaiset rakennuskohteet, kuten JP:n artikkelin kirjoittaja sanoo, Jerusalemissa raivatakseen tietä keskusteluille. JP:n lähteet selittävät, että hallitus on luvannut asian keskusteluissa USA:n hallituksen edustajien kanssa, joista apulaisulkoministeri David Hale lienee yksi.

PÄÄMINISTERIN kanslia kieltää, että mitään sopimusta asiassa olisi tehty USA:n kanssa, minkä sisäministeri Eli Yishain kanslia vahvistaa. Yishai vakuuttaa, että suunnittelu ja rakentaminen jatkuu Jerusalemin itäosien juutalaisissa lähiöissä.

Netanyahu vakuutti eilen illalla Likudin kenttäväen kokouksessa, että koko maailma on tietoinen hänen pyrkimyksistään vahvistaa Jerusalemia. Hänellä on vaikeuksia saada Likudin tuki keskusteluilleen PA:n kanssa luvattuaan hyödyttömiä myönnytyksiä.

PA:N PÄÄNEUVOTTELIJA Saeb Erekat esiintyi eilen kovapintaisena vaatien, ettei mitään rauhankeskusteluja aloiteta, ellei Netanyahu peruuta Ramat Shlomon 1600 taloyksikön rakennussuunnitelmia. Tämä on varsin kaukaa haettu veruke, sillä projekti on ollut vireillä vuosikausia Ramat Shlomon haredim-lähiön huutavaan asuntopulaan, eikä rakennustöitä voida aloittaa vielä pitkään aikaan Israelin byrokratian hitauden vuoksi. Tämä lähiö jää joka tapauksessa Israelin hallinnon alaisuuteen.

Toiseksi Erekat vaatii Netanyahun vakuutusta, että hän pidättyy kaikista vastaavanlaisista provokaatioista tulevaisuudessa. Nämä vaatimukset tulivat esille Erekatin keskusteluissa David Halen sekä USA:n Jerusalemin pääkonsulin Daniel Rubinsteinin kanssa.

Erekat ei ottanut kantaa tietoihin neuvottelujen alkamisesta ensi viikolla. Hän selitti, että rauha ja setlementit ovat kaksi tekijää, jotka eivät koskaan kohtaa toisiaan. Hän esitti taas kerran vaatimuksen setlementtitoiminnan täydellisestä lopettamisesta, kuten Hillary Clinton asian esittää, mukaan lukien kaikki luonnollisesta kasvusta johtuva toiminta. Myös ilman asianmukaisia lupia pystytetyt epäviralliset yhteisöt tulee poistaa, uhoaa Erekat. Eipä jää paljon tilaa sovitteluille.

NETANYAHUN hallitus selittää perustuen pääministerin omaan lausuntoon noustuaan hallituksensa johtoon, ettei tämä hallitus välttämättä noudata edellisten hallitusten päätöksiä. Tämä koskee Ariel Sharonin lupausta poistaa 23 epävirallista juutalaisyhteisöä Juudeassa ja Samariassa. Netanyahu hyväksyi ilman lupaa rakennettujen yhteisöjen poistamisen USA:n hallituksen ilmoitettua, ettei sekään hyväksy Bushin hallituksen päätöksiä. Netanyahu katsoo, että hänellä on siten vapaat kädet antaa uudet ohjeet näitten yhteisöjen kohtalosta.

Tiedotus- ja diaspora-asiain ministeri Yuli Edelstein lisäsi tähän, että tulevissa päätöksissä huomioidaan maanomistus-suhteet, mitä tähän saakka ei ole noudatettu. Hän antaa ymmärtää, että noudatettavat kriteerit ovat olleet kirjavia eikä käytäntöä aiota jatkaa.

Hallituksen mahdollisuutena on joko aloittaa niiden purkaminen ilman selvityksiä tai laillistaa ainakin osa niistä jälkikäteen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174144
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174124


2. JUUTALAISYHTEISÖT Jordanjoen laaksossa esittävät vastalauseensa sille, että PA:n turvallisuusjoukot tulivat C-alueelle, jossa Israelilla on täysi siviili- ja turvallisuusvastuu, ajaessaan takaa aseistettua palestiinalaista. Hänet oli yritetty pidättää Jerikossa, mutta hän pääsi pakenemaan Jordanjoen laaksoon Pezaelin juutalaisyhteisön alueelle, jonka asukkaat ilmoittivat armeijalle kuultuaan laukauksia alueella. Miehen sanottiin kuuluvan Hamasin aseellisiin joukkoihin, joita PA jahtaa peläten niiden yrittävän vallankaappausta. Tilanne alkoi Jerikossa maanantaina iltapäivällä.

IDF:N TAHOLTA kerrotaan, että se antoi viime vuonna luvan PA:n turvallisuusjoukoille perustaa pieniä poliisiasemia B-alueelle, jossa PA:lla on siviilihallinto mutta IDF vastaa sen turvallisuudesta, mutta heillä ei ole lupaa mennä C-alueelle. Tämä käytäntö, mikä lienee seurausta puolustusministeri Ehud Barakin myönnytyspolitiikasta, näyttää aiheuttavan sekaannusta alueella ja voi johtaa pahaankin välikohtaukseen joukkojen välillä.

Viime vuoden elokuussa tiellä no 60, joka yhdistää Gush Etzionin ja Jerusalemin, armeijan sotilaat havaitsivat aseistetun PA:n poliisin Efratin tienristeyksessä. Hänet pidätettiin ja hänen aseensa takavarikoitiin. Hänen päästettiin vapaaksi monen tunnin kuluttua. Hän kertoi menneensä paikalle tutkimaan olettamaansa auto-onnettomuutta.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174155


3. USA:N PUOLUSTUSMINISTERI Robert Gates vahvisti keskusteltuaan Israelin ammattiveljensä Ehud Barakin kanssa, että hän on huolissaan Hizbullahin aseistautumisesta. Hän totesi, että sillä on enemmän aseita kuin monella valtiolla maailmassa. Iran ja Syyria toimittavat Hizbullahille raketteja ja ohjuksia jatkuvasti nousevalla tehokkuudella. Hizbullahilla on raketteja ja ohjuksia enemmän kuin monella valtiolla maailmassa, hän selitti.

Gates vihjaili selkeästi, että huhut Scud-D ohjusten toimittamisesta Syyriasta Hizbullahille ovat totta Syyrian presidentti Bashar Assadin kiellosta huolimatta. Raportin ohjusten toimittamisesta paljasti kuwaitilainen lehti Al-Rai tässä kuussa.

ISRAEL on varoittanut sekä Libanonia että Syyriaa, että se voi iskeä molempia maita vastaan, mikäli ohjusten toimittaminen varmistetaan, sillä ne alistavat koko Israelin maan ohjusten kantomatkan sisään.

Egyptin presidentti Mubarak lähetti silloin kirjeen USA:n ulkoministeri Hillary Clintonille varoittaen, että sodan vaara on todellinen Israelin ja Libanonin välillä. Egyptin ulkoministeri Gheit vieraili äskettäin Libanonissa tavaten pääministeri Saad Haririn, joka ilmoitti sen jälkeen Libanonin puolustautuvan kaikkia ulkoa tulevia hyökkäyksiä vastaan. Mubarak vakuutti hänelle tiistaina, ettei Israel suunnittele sotaa Libanonia vastaan.

Israelin YK:n lähettiläs Michael Oren kertoi CNN:n toimittajalle tiistaina, että vaikka Syyria todella toimittaa raketteja ja ohjuksia Hizbullahille, Israelilla ei ole mitään suunnitelmia hyökätä Libanonia tai Syyriaa eikä ketään muutakaan vastaan.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=174152


4. ISRAELIA huolettaa, että Indonesia voi saada johdon UNIFIL:n meriosaston valvonta-toimista Libanonin rannikon edustalla. Italia hoitaa sitä nykyisin, mutta sen osuus päättyy heinäkuussa. Toisena mahdollisuutena on, että Saksa ottaa uudelleen valvontatehtävät Italian jälkeen.

Saksan ja Italian ohella Kreikka ja Turkki ovat antanet aluksiaan valvonta-tehtäviin. Merijoukot ovat tehneet Libanonin kakkossodan päättymisen jälkeen 30 000 alusten tarkastusta ja lisäksi esittäneet Libanonin viranomaisille useiden satojen jatkotarkastusten suorittamista.

Israelissa pelätään, että yhteistoiminta UNIFIL-joukkojen kanssa voi vaarantua, jos muslimimaa Indonesia ottaa valvonnan johdon alueella.

INDONESIALLA on jo 1300 miehen sotilasosasto UNIFIL joukoissa, Libanonin itäisessä lohkossa lähellä Etelä Libanonin Tayban kaupunkia.

Israelin toisena pelkona on, että länsimaat vetävät laivasto-osastonsa pois Libanonista. Aluksia oli aluksi 12, mutta se on jo puoliintunut kuuteen.
Toisena ongelmana on maajoukkojen vähentäminen UNIFIL-joukoissa, sillä Puola vetää omat sotilaansa pois Libanonista joutuessaan lisäämään niitä Afganistanissa.

Todisteena terroristien jatkuvista yrityksistä ohittaa valvontatoimet on Israelin merivoiminen Francop-aluksen sieppaaminen viime vuonna Välimerellä. Aluksesta löydettiin 300 tonnia erityyppisiä aseita ja ammuksia sekä räjähteitä ja ohjuksia.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174151

5. UUTISOTSIKOITA

- YK:N ASETTAMA erityiskoordinaattori Lähi Idän rauhanprosessissa Robert Serry puhui eilen Heprealaisessa Yliopistossa. Hän varoitti, että aika on lipsumassa käsistä kahden valtion perustamiseksi Israelin maahan.

Hän varoitti lisäksi, että sen vaihtoehtona on yhden valtion perustaminen kahdelle kansalle. Hän sanoi, että 55 % palestiinalaisista kannattaa kahden valtion ratkaisua, mutta sen kannatus laskee. Hän selitti näkemyksenään olevan, että jos Israel haluaa noitten maltillisten arabimaitten tukea, se samalla pienentää niiden myötämielisyyttä rakentamalla juutalaisyhteisöjä palestiinalaisten asumiin lähiöihin.

Hän sanoo tämän tarkoittavan, että Israel nakertaa palestiinalaisille kuuluvaa aluetta rakentamalla sinne juutalaisyhteisöjä. Hän katsoo, että Israel toimii tyhmästi toimiessaan näin. Palestiinalaisille hän antaa neuvon luopua lopullisesti palestiinalaispakolaisten paluuoikeudesta, sillä kahden valtion periaate tarkoittaa kahta valtiota kahdelle kansalle.

Tärkeintä hänen mukaansa on kuitenkin saada lukkiutuneet rauhankeskustelut uudelleen käyntiin. Hän uskoo, että 24 kuukauden sisällä rauhansopimus kahden valtion periaatteen mukaisesti on mahdollinen.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174134

- Mediatarkkailu ilmoitti keskiviikkona julkistetussa raportissaan, että BBC on edelleen Israelin vastaisen kirjoittelun kärjessä 2010 ensipuoliskolla, kertoo Honest Reporting (HR), mikä on omiaan häiritsemään rauhanprosessia.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174099

- PA:n pääministeri Salaam Fayad on edelleen vahvasti sitä mieltä, että
Palestiinan valtio on mahdollista perustaa elokuussa 2011, vaikka Abbas
pitää aikataulua epärealistisena ja muutenkin hylättävänä.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=174102

- Kolme palestiinalaista naista Nablusista voittivat matkan Kalifornian Intelin tiedekonferenssiin kehittämänsä sokeitten laserkepin ansiosta.

- Saksan poliitikkojen suunnitelma pitää korkeantason konferenssi Saksassa kesäkuussa, johon osallistuu Hamasin ministeri tri Basem Naim Gazasta, on saanut kovaa kritiikkiä. Tilaisuus on tarkoitus pitää Bad Boll kaupungissa. Konferenssin teemana on Rauhankumppani, puhuen Hamasin ja Fatahin kanssa. Cristian Demokratic Union ja Free Demokrats ovat lupautuneet mukaan sekä muita poliitikkoja, myös Merkelin hallitusta edustavia.
http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=174125

- Artists 4 Israel maalaavat graffiteja Sderotin muureihin. He ovat USA:ta, Espanjasta ja Meksikosta. http://www.jpost.com/ArtsAndCulture/Art ... ?id=174149

- Jerusalemin viranomaiset ovat mittailleet Beit Jonatanin kerrostaloa Silwanin lähiössä, minkä katsotaan edeltävän asukkaitten evakuointia. Heidän uskotaan hyödyntävän pormestari Barkatin poissaoloa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174135


* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___



www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron