UUTISIA ISRAELISTA TORSTAINA 06.05.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TORSTAINA 06.05.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 06 Touko, 2010 15:26


UUTISIA ISRAELISTA TORSTAINA 06.05.10


1. ISRAELIN arabien päämääränä lienee kaikkien Israelissa valmistettujen tuotteiden boikotointi, ei vain Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, mutta ensi askeleena siinä boikotoidaan setlereitten valmistamia, kertovat aamun uutiset. Boikotti aloitetaan tänään ja sen piiriin kuuluu 1000 yhtiötä, niiden mukana Ahava Kuolleenmeren terveystuotteet, Beigel&Beigel pretzels, Super Drink juomat sekä Oppenheimer suklaat.

ALOITAMME kampanjan koko arabisektorissa boikotoidaksemme kaikkia Länsirannan setlementeissä valmistettuja tuotteita, sanoo Mansour Dahamshy, Kfar Kanan kansan-komitean puheenjohtaja. Haluamme osoittaa solidaarisuutta Palestiinan kansalle ja aloittaa taistelun setlementtejä ja miehitystä vastaan, hän selittää. Hän tekee selväksi, että tarkoituksena on kuristaa juutalaisyhteisöt Juudeassa ja Samariassa siten, että niillä ei ole mahdollisuutta selviytyä taloudellisesti.

KAIKEN tuotannon Länsirannalla tulisi olla palestiinalaisten omistuksessa, ei israelilaisten eikä setlereitten. Meidän tulee auttaa palestiinalaisten taloutta itsenäistymään eikä jättää sitä setlereitten omistamien yhtiöitten varaan. On myös Israelin etuna vahvistaa Palestiinan kansaa ja antaa sille toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tällä hetkellä setlerit käyttävät palestiinalaisia hyväkseen, joita he vihaavat, eivätkä tee mitään heidän olojensa kohentamiseksi, Dahamsky vuodattaa sydäntään.

PARHAASEEN valheelliseen ja rasistiseen arabityyliin Dahamsky esittää tosiasioina omia vihantunteitaan ja kateuttaan juutalaisen kansan edistymisestä. Tämä kansanosa on se viides kolonna Israelin sisällä, jonka uskollisuutta voidaan pitää kyseenalaisena kriisitilanteessa. Asiaa pahentavat ja vaarantavat Israelin ja kansainväliset vasemmistolaisiksi itseään kutsuvat ääriainekset, jotka arabien kanssa osallistuvat Israelin ja IDF:n vastaisiin mielenosoituksiin, ja levittävät NGO-järjestöjen arabeille jakamien videokameroitten kuvatuotoksia kansainväliselle medialle ja painostusryhmille Israelin vastaisessa mediasodassa. (JP)


2. YKSI Arabien boikottiin osallistuvista järjestöistä on Israelin arabijohtajien monitoringkomitea, Knessetin ulkopuolinen kattojärjestö, joka koostuu paikallisista arabijohtajista sekä tärkeimpien arabijärjestöjen ja puolueitten johtajista. Komitean puheenjohtaja Muhammad Zidan kertoo näin: Setlementtien tuotteiden boikotti alkoi jo 1998, mutta tänään toimimme entistä aktiivisemmin. PA:n johtajisto on aloittanut boikottikampanjan, ja samantapaisia aloitteita on vireillä eri puolilla Eurooppaa. Osana vastuutamme Palestiinan valtion perustamiseksi 1967 rajoilla halusimme auttaa Palestiinan talouden edistystä pakottamalla setlementit pois ja Israelia lopettamaan miehityksen.

ZIDAN viittasi Amar-yhteisön äskettäin tekemään tutkimukseen, jonka mukaan Israelin arabi-väestö hyödytti setlementtien taloutta vuosittain 400 600 miljoonalla USD. Hän sanoi määrää huomattavaksi ja totesi, että jos kaikki arabit yhtyvät boikottiin, sillä on mahdollisuus auttaa näkyä Palestiinan valtion perustamiseksi. Kampanjan organisoijien laskelmien mukaan setlementeissä valmistettuja tuotteita on yli 1000. Listamme käsittää kaikenlaisia tuotteita alkaen tietokoneista hedelmiin ja vihanneksiin. Astamme listoja myymälöihin ja pyydämme asiakkaita pidättymään listassa olevien tuotteiden ostamisesta. Arabikauppiaat tulevat häpeämään myydessään sellaisia tuotteita tämän jälkeen, hän maalaili.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=174822


3. JUUDEA, SAMARIAN JA GAZAN juutalaisyhteisöjen neuvoston puheenjohtaja Danny Dayan puki ajatuksensa näin: Ei tämä ole Israelin arabien itsenäinen päätös. He seuraavat PA:n pääministeri Salaam Fayadin päätöksiä, joka poltti israelilaisia tuotteita Länsirannan Sulfitin kylässä. Me näemme tässä eikä ensimmäistä kertaa Israelin arabien täydellisen sulautumisen Palestiinan Auktoriteettiin. Hän totesi, että sellainen boikotti on vastoin Pariisin sopimusta vuodelta 1994 PLO:n ja Israelin välillä.

Dayan kehotti Israelin hallitusta ottamaan PA:n ja arabien julistaman kiihotuksen ja taloudellisen sodan vakavasti ja vastaamaan siihen korvaamalla juutalaisyhteisöjen boikotista johtuvia menetyksiä maksamalla niille tukiaisia pidättämistään tulli- ja muista PA:lle tarkoitetuista maksuista. Hän muistutti, että tämä boikotti on Israelin kansalaisten poliittisesti motivoitu aloite, eikä se kohdistu vain setlementteihin vaan Israelia vastaan. Arabien silmissä Israelin olemassa olo on kyseenalainen, johon boikotti liittyy saumattomasti, hän analysoi.

KNESSETIN oikeistoon luettavat kansanedustajat esittivät samansuuntaisia lausuntoja Knessetin talousvaliokunnan kokouksessa todeten, että on mahdotonta tehdä eroa Israelin puolella ja Juudean ja Samarian yhteisöissä valmistettujen tuotteiden välillä.

Apulaisulkoministeri Danny Ayalon sanoi: Emme tee erotusta Juudeassa ja Samariassa ja muualla Israelissa valmistettujen tuotteiden täydellisen boikotin välillä. Boikotti rikkoo Israelin ja palestiinalaisten välillä allekirjoitettuja sopimuksia. Se ei ole kansan silmissä psykologisesti vain sama, vaan se toiminnallisesti boikotoi koko Israelia vastaan, koska se vaikuttaa maan talouteen kokonaisuudessaan.

KANSANEDUSTAJA Uri Ariel (NU), jonka aloitteesta kutsuttiin valiokunnan seurantakokous tutkimaan boikotin seurauksia, sanoi myös, ettei hän näe eroa Israelissa sekä Juudeassa ja Samariassa valmistettujen tuotteiden välillä.

Arielin kaupungin edustaja Habi Schori sanoi boikotin tarkoituksena olevan sen ulottaminen kaikkiin Israelissa valmistettuihin tuotteisiin todeten, että on mahdotonta tehdä eroa tuotteista, onko ne valmistettu Juudean ja Samarian vai Israelin valtion alueen tehtaissa. (JP)

Eilen liikkui web-sivuilla uutinen, joka kertoi Abbasin päätöksestä tehdä palestiinalaisten työskentely israelilaisissa yhteisöissä rikolliseksi, johon syyllistyneet voidaan tuomita vankeuteen ja tuntuviin sakkoihin. Tämä vaikuttaisi kuristavasti kymmeniin tuhansiin ellei suurempiin palestiinalaisryhmiin, jotka menettäisivät pääasiallisen toimeentulonsa. Uutisessa arvioitiin, että päätöksen tarkoituksena on kurjistaa Palestiinan väestöä, joka katkeroituneena ja toimettomana on altis kiihotukselle väkivaltaan Israelia vastaan. http://www.israeltoday.co.il/default.as ... &nid=21036


4. PÄÄMINISTERI NETANYAHU keskusteli eilen kolmen tunnin ajan George Mitchellin kanssa, mutta oliko tämä epäsuorien keskustelujen aloitus jäi epäselväksi. Keskusteluja luonnehdittiin rakentaviksi, mikä diplomaattikielessä on vähemmän kuin positiiviset. Israel on puolestaan sitoutunut keskustelujen aloittamiseen, mutta PA odottaa PLO:n vallankumous-neuvoston päätöstä, joka tehtäneen lauantaina.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi vielä eilen, ettei heillä ole selvää, aloitetaanko keskustelut Israelin kanssa vai ei, tavatessaan Jordanian kuninkaan Abdullah II:n Ammanissa. Hän selitti, että arabiliiton myönteinen päätös asiassa on tietenkin tärkeä, mutta lauantaina palestiinalaisten johto pitää kokouksen, jonka jälkeen tulemme informoimaan Mitchelliä, voimmeko aloittaa keskustelut Israelin kanssa. Arabiliiton kokous antoi neljän kuukauden määräajan keskusteluille, jonka jälkeen seurantakomitea ilmoittaa kantansa, ovatko arabiliiton asettamat ehdot täyttyneet vai vetääkö se tukensa keskusteluilta.

NETANYAHUN ja Mitchellin keskusteluista ei annettu virallista lausuntoa, mutta kerrottiin, että kahdenkeskisten keskustelujen ohella molempien osapuolten virkailijat keskustelivat kysymyksistä. Netanyahu ja Mitchell tavannevat uudelleen tänään, ja Mitchell matkustanee Ramallahiin joko perjantaina tai lauantaina ennen sunnuntain kotimatkaansa.

Israelin ja PA:n näkemykset eroavat edelleen suuresti ensimmäisten kysymysten käsittelemiseksi kuten myös keskustelujen määräajasta.

ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman, joka on lähes tyystin irrotettu virallisista keskusteluista, ihmetteli tavattuaan Tshekkien ulkoministeri Jan Kohutin, että samalla kun keskustelujen aloittaminen sinänsä on tärkeää, on epäselvää, mikä on niiden tarkoitus. Hän sanoi, että on yksi asia neuvotella rauhasta ja toinen siinä, että vastapuoli ennen niitä ylistää terroristeja nimeämällä aukioita ja katuja sekä nuorten ja lasten leirejä ja tapahtumia heidän nimiinsä. Keskiviikon turvallisuuskabinetin kokouksessa kuultiin raportti kiihotuksesta kuten myös uudesta seurantamekanismista kiihotuksen jatkuvasta rekisteröimisestä. Päätökset asiasta siirrettiin seuraavan kokoukseen kansanedustajien kiireitten vuoksi.

Lieberman ihmetteli myös, mitä mieltä on antaa PA:n laajentaa Israelin vastaisia toimiaan, josta osoituksena on Israelissa valmistettujen käsipuhelimien ja vastaavien tuotteiden kielto PA:n alueilla, mikä osoittaa, ettei PA mene keskusteluihin vakavassa mielessä.

JP:n sanoo saaneensa tiedon PA:n viranomaisilta Ramallahista, ettei PA neuvottele Israelin vaan USA:n kanssa, koska se ei luota Netanyahuun. Hän totesi suostumisen keskusteluihin olevan myönnytys arabeille ja Obamalle, jotka painostavat Abbasia. Hän selitti edelleen, että seuraavien kuukausien aikana PA keskustelee Mitchellin kanssa, joka neuvottelee edelleen Israelin kanssa, ja niiden kuukausien aikana PA katsoo, onko Netanyahu luotettava.


4. UUTISOTSIKOITA

- Strategisten asiain ministeri Moshe Yaalon sanoo, ettei Israelin tule kaupitella maata terrorismille. Hän totesi, että todellinen este rauhankeskusteluille ei ole suinkaan setlementit vaan PA.n haluttomuus tunnustaa Israel juutalaisena valtiona. Yaalon puhui majuri Eliraz Peretzin muistotilaisuudessa Elissä, joka asui Kiryat Hayovelin juutalaisyhteisössä Elin kupeessa. Hän toisti Israelin halun aloittaa rauhankeskustelut PA:n kanssa, mutta lisäsi, ettei sitä tule tehdä myönnytyksenä terrorismille eikä maan luovuttamisena sille, kuten tapahtui Oslon sopimusten yhteydessä, hän selitti.

Hän analysoi, ettei arabimaan miehitys alkanut 1967 sodasta, ei 1948 itsenäisyyssodan tuloksena vaan se alkoi arabikäsityksen mukaan 1882, jolloin juutalaisten muutto alkoi suuremmassa mitassa Israelin maahan. Arabit katsovat edelleen, että Tel Aviv ja Jaffa ovat miehitettyjä palestiinalaiskaupunkeja, hän totesi. Yaalon kehotti aloittamaan uuden tutkimuksen, jolla määriteltäisiin ns. laittomat juutalais-yhteisöt Juudeassa ja Samariassa poliittisesti värittyneen Talia Sassonin raportin sijaan. Ariel Sharon antoi marxilaiselle Sassonille tehtäväksi määritellä lailliset ja laittomat juutalaisyhteisöt Länsirannalla, joita hän löysi 105.

- Rauhanryhmä, joka koostuu amerikkalaisista, israelilaisista ja palestiinalaisista, on muotoillut esityksensä, jonka mukaan Jerusalemin itäosien hallinta on annettava erityishallitukselle. Varsinkin Temppelivuori ja siihen läheisesti kuuluva ns. pyhä alue (Holy Basin), joka käsittää useita eri uskontojen pyhiä sakraalirakennuksia ja paikkoja. Hallitus koostuisi kuitenkin Israelin ja PA:n edustajista, eikä kansainvälisistä edustajista, mutta sen johtajan tulisi olla ulkopuolinen, arvioi USA:n entinen lähettiläs Israeliin Dan Kurzer, joka osallistui esityksen laadintaan. (JP)

- YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä antoivat lausunnon, jossa he kehottavat muodostamaan ydinaseettoman vyöhykkeen Lähi Itään. Lausunto julkistettiin NPT:n konferenssiväen keskuudessa New Yorkissa. (JP)

- Jerusalemin suunnittelutoimikunta aloittelee toimintaansa ilman suuria päätösesityksiä monen viikon hiljaiselon jälkeen. (JP)

- Holyland skandaali paisuu edelleen. Poliisi pidätti Beit Shemeshin kaupunginjohtajan, entisen sisäministerin, Moti Hutan epäiltynä korruptiosta. Myös Olmertin USA:ssa asuva veli on joutunut epäiltyjen listaan, joskaan ei välttämättä pelkästään Holylandin yhteydessä. (JP)

- Pääministeri nimitti edustajan pitämään yhteyttä ja seuraamaan tilanteita arabimediassa. Ofir Gendelman liittyy Nir Hefetzin (Israel) ja Mark Regevin (ulkomaat) ryhmään valvomaan oikeanlaisen tiedon saamiseksi arabikaduilta sekä informoimaan suoraan arabimaailmaa israelilaiskadulta. (JP)

- Abbas syytti eilen Hamasia aseiden salakuljettamisesta Länsirannalle.
- http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... k-1.288623

- Korkein oikeus sai eilen esityksen kahden Beit Jonatanin kaltaisen laittoman arabitalon purkamiseksi Jerusalemin Silwanin lähiössä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137402


* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron