UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 11.05.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 11.05.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 11 Touko, 2010 23:10


UUTISIA ISRAELISTA TIISTAINA 11.05.10


1. PÄÄMINISTERI Netanyahu hyrisee taas tyytyväisenä. Suomi pääsi monen vuoden kuuntelijaoppilaan paikalta OECD:n täysjäseneksi, mistä saavutuksesta Netanyahu totesi tähän tapaan: Päätös osoittaa, että Israel on varmistanut paikkansa kansojen joukossa taloudellisen ja teknologisen edistymisensä johdosta. Silmin nähden ylpeä pääministeri totesi, että Israel on matkalla yhdeksi kilpailukyisimmistä ja edistyneimmistä talouksista. Hän ei säästellyt sanojaan kiitellessään OECD:n pääsihteeri Angel Gurrian osuutta hänen pyrkiessään varmistamaan, että päätös hyväksymisestä tehdään taloudellisin eikä poliittisin perustein. Israelin vasemmiston kommentoijat ovat jo todenneet, että päätökseen vaikuttivat alkaneet epäsuorat keskustelut PA:n kanssa sekä Netanyahun toteamus rakennuskiellosta Jerusalemissa, jota ei ole julkistettu.

NETANYAHU selitti Median edustajille, että päätöksen johdosta investoinnit Israeliin tulevat kasvamaan sekä jouduttamaan sosiaali-ekonomisia uudistuksia maassa. Viidentoista vuoden ajan Israel on edistänyt prosessia tähän eliittien klubiin liittymiseksi ja hyväksytyksi yhdeksi maailman johtavista talouksista, hän totesi Jerusalemin lehdistötilaisuudessa. Hyväksymisen OECD:n jäseneksi mahdollisti Israelin muotoutuminen kehittyneeksi vapaiden markkinoiden maaksi kuitenkin samalla tarkasti pitäytyen vastuulliseen ja tasapuoliseen talouteen viimeisten vuosikymmenien aikana. Tähän politiikkaan kuului Israelin velan lyhentäminen, fiscal- ja kehityspolitiikan ylläpitäminen, verojen leikkaus sekä rahamarkkinoiden muovaaminen joustavammaksi, Netanyahu selitti.

OECD:n 31 maata hyväksyivät kokouksessaan maanantaina yksimielisesti Israelin, Estonian ja Slovenian järjestön jäseniksi. Järjestön jäsenmäärä on siten 34 maata. Neljäntenä maana jäsenyyttä haki Chili, jonka osuutta järjestön pääsihteeri ylisti toisten joukossa antaakseen oman panoksensa monimuotoisemman ja avoimen OECD:n muotoutumiseksi, jonka rooli kasvaa yhä tärkeämmäksi maailman taloudellisessa arkkitehtuurissa.

OECD:n lausunnossa kiiteltiin Israelin tieteellistä ja teknologista politiikka, mikä on tuottanut esikuvallisia tuloksia maailmanlaajuisesti arvioiden.

Ulkoministeri Avigdor Lieberman totesi Kiinan matkansa aikana, että päätös on tulos Israelin vuosia kestäneestä ponnisteluista, sekä hyväksymisleima maan taloudelle ja sen edistymiselle teknologian alueella. (JP) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137451


2. PA:N johto oli käynyt maailmanlaajuista kampanjaa estääkseen Israelia pääsemästä OECD:n jäseneksi. Netanyahu kertoi JP:n toimittajalle puhelinhaastattelussa, että vaikka päätös hyväksymisestä ei poistanut tarvetta edistää rauhanprosessia, se kuitenkin selvästi edistää Israelin kansallista arvostusta ja alkaa muodostaa maalle paikkaa 21. vuosisadalla teknologisena ja taloudellisena voimana, joka on syytä huomioida. Kysymykseen, miten myönteinen päätös jäsenyydestä vaikuttaa keskusteluihin palestiinalaisten kanssa, Netanyahu moitti kitkerästi PA:n johtoa ja varsinkin sen pääministeri Salaam Fayadia, joka teki kaikkensa saadakseen järjestön jäsenmaat estämään Israelin jäsenyyden.

PA:N ponnistelut olivat eräänlainen taloudellisen sodan muoto, mikä ei kuulu rauhan-ponnisteluihin ja mihin tulee suhtautua hyvin raskaasti. Se on hyvin provokatorinen toimi, mutta se ei kuitenkaan estä rauhankeskusteluja. Me tuomitsemme sen hyvin vakavasti, mutta se ei ole pystynyt häiritsemään nykyisiä keskusteluja PA:n kanssa.

NETANYAHU selitti edelleen, että palestiinalaisten taloudellinen sodankäynti ei ole missään suhteessa Israelin pyrkimyksiin rakentaa taloudellista rauhaa PA:n kanssa. Ei tämä kuulu rauhanideaan, joka heillä lienee, eikä se kuulu meidän ajatukseemme rauhasta.
http://www.jpost.com/Opinion/Editorials ... ?id=175199
http://www.jpost.com/Business/BusinessN ... ?id=175170
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.289422


3. ISRAELIN turvallisuusviranomaiset pidättivät jokin aika sitten kaksi Israelin arabia, joita syytetään vakoilusta maan vihollisen hyväksi sekä yhteyksien luomisesta Israelin vihollisen Hizbullahin kanssa. Pidätykset oli Israelissa pidetty tarkan julkistamiskiellon alaisina. Ulkomaan mediassa on kierrellyt juttuja niistä pitemmän aikaa. Kielto poistettiin osittain eilen.

Epäillyistä toinen, 42-vuotias Ameer Mahoul kotoisin Haifasta, toimi kirjailijana ja johti Ittijah-järjestöä, arabiyhteisössä toimivien NGO järjestöjen kattojärjestöä; sekä Omar Abdo, 40-vuotias Balad arabipuolueen aktivistijäsen Kfar Kanna kylästä.

Mahoulin veli Issam Mahoul toimi kansanedustajana Knessetissä 1999-2006 välisenä aikana.
Amer Mahoul pidätettiin toukokuun 6. ja Omar Abdo huhtikuun 24. päivänä.

ASIAA hoitava nimeämätön turvallisuusvirkailija kertoi JP:n toimittajalle, että syytteet heitä vastaan ovat vakavat, mutta ei voinut osittaisen kiellon johdosta tarkentaa enempää.

Petah Tikvan piirioikeus päätti julkistaa epäiltyjen henkilöllisyyden kiireisten vaatimusten johdosta, joita esittivät Arabivähemmistön oikeuskeskus sekä Israelin Siviilioikeusyhdistys.

Heidät pidätettiin epäiltyinä vakavasta turvallisuusrikoksesta, sanotaan poliisin antamassa lausunnossa. Tutkimukset, jotka edelleen jatkuvat, on koordinoitu oikeuskansleri Yehuda Weisteinin ja Israelin poliisin tutkimuskeskuksen johtajan Joav Seglovitchin kanssa, kuten myös maan syyttäjäviraston kanssa.

MAHOULIN vaimo Jinan sanoo hänen miehensä pidätyksen olevan jatkoa 1948 tapahtuneelle naqballe, katastrofille, kuten he Israelin itsenäisyyttä kutsuvat. Hän sanoo sen jatkuneen Israelin arabikansaa vastaan siitä lähtien. Pelkään pahoin, että Shin Betin ja poliisin pimeissä kellareissa häntä vastaan punotaan tekaistu syytös. Hän kertoi, että 16 Shin Betin upseeria teki ratsian hänen kotiinsa viime torstaina tutkien kaiken ja takavarikoiden dokumentteja. Hän sanoi upseerien käyttäytyneen brutaalisti ja tehneen seksuaalisia huomautuksia ratsian aikana. Jinan on aktiivifeministi. Ameer Mahoulin veli sanoi hänen veljensä joutuneen pidätetyksi poliittisista syistä siksi, että hän matkusteli paljon ulkomailla ja osallistui lukuisiin konferensseihin.

OMAR ABDO:n asianajaja sanoi tavattuaan Omarin muutaman tunnin ajan maanantaina, että hän tapasi hoikan ja väsyneen miehen. Hän oli kertonut, että viisi kuulustelutiimiä kuulusteli häntä yhtäjaksoisesti 18 tunnin ajan. Jotkut asianajat syyttävät viranomaisia herkkänahkaisuudesta: Jos juon kahvia poliittisesti aktiivisen henkilön kanssa, he katsovat minun tavanneen hänet vaarantaakseni maan turvallisuutta.

Toiset asianajajat selittävät, että demokraattisessa yhteisössä ei ole sopivaa, että ihmisiä pidätetään salaisesti ja he häipyvät kuin maan nieleminä, joskin toisaalta julkistamiskielto on paikallaan, jos epäillään juttuun sekaantunen muita henkilöitä, joita myös etsitään.

ARABIPUOLUEISSA riehuu suuttumus, joka on osittain levinnyt Haifan kaduille, sillä Balad-puolueen aktiivijäsen on syytettynä, eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

Israel Beiteinu aikoo tehdä lakialoitteen, joka antaa tuomareille oikeuden poistaa kansalaisuus tuomituilta vakoojilta ja pettureilta. Knessetin lakikomitean puheenjohtaja David Rotem, joka lakiesityksen laati, pyysi Knessetin sisäistä komiteaa edistämään hänen lakiehdotustaan. Hänen mielestään maansa pettäneillä ei tulisi olla kansalaisoikeuksien suomia etuja. Hänen mielestään varsinkin Israelin tulee toimia tässä asiassa. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137464


4. VENÄJÄN presidentti Dmitry Medvedev matkusti eilen maanantaina vaimonsa kanssa Syyriaan. Hänen vierailuaan pidetään vastavetona USA:n presidentti Obaman perjantaina julistamalle boikotille Syyriaa vastaan sen terrorismia tukevan politiikkansa vuoksi. Venäjä halunnee tällä osoittaa halunsa osallistua Lähi Idän kuvioihin sekä samalla näyttää, ettei se ole USA:n talutusnuorassa. Medvedev tavannee Syyrian johtajan presidentti Bashar Assadin tänään. Heidän uskotaan keskustelevan rauhansuunnitelmista Lähi Idässä, ydinaseettomasta alueesta ja varsinkin Israelin ydinaseitten osuudesta sen muodostamiseksi, sekä aseitten toimittamisesta Syyrialle.

SYYRIA on esittänyt halunsa saada uudenaikaisia Iskander ohjuksia, joita Venäjä aikoo siirtää länsirajalleen USA:n ohjustorjuntasuunnitelman vastapainoksi. Ohjus käyttää kiinteää polttoainetta, se tunnetaan koodilla 9K720 Iskander M (länsimaissa SS-26 Stone). Sen kantomatka on 400 km, ja sen kärkiosa puoli tonnia, voidaan varustaa massatuhokärjellä.

Syyrialla on jo Venäjältä saamansa ohjus M-600, joka on ominaisuuksiltaan lähes Iskanderin vertainen kiinteää polttoainetta käyttävä ohjus, joita Syyria toimitti Hizbullahille.
http://www.globalsecurity.org/wmd/world ... /ss-26.htm
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.289524


5. UUTISOTSIKOITA

- Israelin presidentti Peres antoi Medvedeville viestin vietäväksi Syyrian johtajalle, jossa se ilmoittaa, ettei Israel suunnittele sotaa eikä halua sitä.(JP)

- Espanjan ulkoministeri Miquel Moratinos matkustanee tänään Israeliin 36 tunnin pikavierailulle, mutta hänen ohjelmassaan ei ole toimia aktiivisesti Israelin ja PA:n välisissä asioissa. Ongelmia on omasta takaa, joista Euron pelastaminen tuholta on kiireisin. Hän saa kunniatohtorin arvon Ben Gurionin Yliopistossa ja osallistuu konferenssiin siellä. Myös apulaisulkoministeri Danny Ayalon ja puolustusministeri Ehud Barak ovat tapaamisohjelmassa. Myöhemmin hän käy Ramallahissa tervehtimässä PA:n johtajia sekä tapaa Netanyahun Jerusalemissa ennen Beirutin matkaansa. (JP)

- Yitzharin Yeshiva aikoo valittaa synagogansa tuhoamissuunnitelmasta, joka on 1300 neliömetrin kivinen rakennus, mutta rakennettu ilman lupaa. NU:n kansanedustajat epäilevät, että Barak haluaa kostaa yeshivalle yhteisön asetettua hintalapun rakennusten tuhoamisesta. (JP)

- Apulaispääministeri Moshe Yaalon sanoi eilen, että Israelin ilmavoimilla on teknologia, jolla se pystyy suoriutumaan pommituslennoista Iraniin. Hän kertoi myös, että edistynyt teknologia antaa entistä paremmat mahdollisuudet taistella Syyriassa ja Gazan kaistalla. Hän kehui teknologisten sovellusten parantaneen taistelutoimia myös Libanonista ammuttavia ohjuksia vastaan. Hän ei lähemmin kertonut, mitä uutuuksia hän tarkoitti, mutta sanoi niiden soveltuvan sekä terrorismin vastaiseen että tavanomaiseen sodankäyntiin. (JP)

- Pääministerille lähetetyssä 3000 nimen vetoomuksessa pyydetään, että Temppelivuori lisätään Israelin kansalliseen perinnelistaan. Asialla on kiire lähestyvän Jerusalem-päivän johdosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137478

- Shanghain Ohel Rachel synagoga avattiin Expo-näyttelyn yhteydessä. Avajaistilaisuuteen sapatin aattona osallistui Kiinan viranomaisia sekä useita näyttelyyn osallistuvia vieraita. Israelin paviljonki oli ensimmäinen näyttelyyn valmistunut ja osoituksena Israelin kiinnostuksesta Kiinasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137477

- Rishon makor hazofeh järjestö paljastaa, että USA:n Jerusalemin konsulaatin virkailijat suorittavat aktiivista vakoilua seuraten rakentamista pääkaupungissa ja varsinkin kiellosta sen itäisissä osissa, mitä pidetään törkeänä maan sisäisiin asioihin puuttumisena. Pormestari sanoo rakentamisen jatkuvan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137472

- Arabiaktivisti Amir Makhoul selitti 2008, ettei hyökkäys Israelin siviilejä vastaan ole sotarikos eikä ihmisoikeuksien vastainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137459

- 1500 palvojaa vieraili Josefin hautakammiolla Siikemissä (Nablus) sunnuntai-iltana. Heidän suojanaan olleet sotilaat osallistuivat tunnepitoisiin seremonioihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137465

- Islannin tuhkapilvet ehtivät eilen illalla Israeliin, mutta eivät haitanneet lentoja.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/137468




* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___



www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


P.s. "Suomi pääsi monen vuoden kuuntelijaoppilaan paikalta OECD:n täysjäseneksi, mistä saavutuksesta Netanyahu totesi tähän tapaan:"

On paljon mitä en ymmärrä, mutta tämä tuntuu olevan kuin jostain toisesta uutisesta tai Suomi-sana tullut siihen Israelin sijaan?!.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa