UUTISIA ISRAELISTA SUNNUNTAINA 16.05.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA SUNNUNTAINA 16.05.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 16 Touko, 2010 11:36


UUTISIA ISRAELISTA SUNNUNTAINA 16.05.10


1. USA KÄYTTI painostavia viestejä Israelille viimeisen 14 kuukauden aikana, tunnusti Obaman henkilökuntapäällikkö Rahm Emanuel torstaina puhuessaan huolellisesti valituille juutalaisjohtajille, jotka edustavat USA:n ortodoksi-, reformi- ja konservatiiviryhmiä. Hän lisäsi, että vaatii enemmän kuin kuukauden voidakseen korjata (make up for, muotoilla uudelleen) 14 kuukauden kehityksen. Hän jatkoi sanoen, että Obaman vaalien yhteydessä oli epäilyksiä hänen tuestaan Israelille, ja nyt ne ovat nousseet uudelleen esiin.

MUTTA mitä tulee Israelia koskevaan politiikkaan, olemme tehneet kaiken voitavamme Israelin turvallisuuden hyväksi pitkän tähtäyksen intresseissä. Seuratkaa hallituksen toimia!

VALKOINEN TALO oli järjestänyt tilaisuuden sinne kantautuneitten huhujen vuoksi, joitten mukaan Obama on menettämässä USA:n juutalaisten kannatuksen. Eikä se ole tuulesta temmattu huoli, sillä mielipidetiedustelujen mukaan Obaman kannatus on selvästi laskenut ellei peräti romahtanut lähes 80 %:sta vaalien aikaan.

Tilaisuudessa puhui myös Dennis Ross, joka johtaa hallituksen Iranin politiikkaa, pyrkien puheessaan lieventämään tietoja, joitten mukaan USA:n vaatimus ydinaseettomasta Lähi Idästä olisi muuttanut USA:n asenteen väitettyihin ydinaseisiin. Hän vakuutti, ettei USA:n politiikka ole muuttunut 1995 lähtien, jolloin se esitti ydinaseettoman Lähi Idän, Israelin tuella. Hän vakuutti Obaman hallituksen ymmärtävän Israelin pelotusaseen kokonaisuudessaan.

TÄMÄ tapaaminen viidentoista USA:n johtavan rabbin ja Obaman hallituksen virkailijoitten välillä Valkoisessa talossa oli toinen; ensimmäinen tapaaminen oli 20. huhtikuuta, pian sen jälkeen, kun uutiset kertoivat tavasta, millä Obama kohteli pääministeri Netanyahua Valkoisen Talon keskusteluissa. Ross esitti toiveen, että rabbit pystyisivät näkemään kehityksen, mikä Obaman hallituksen suhtautumisessa Israeliin oli tapahtunut kuukauden aikana. Hän viittasi puolustusministeri Ehud Barakin lausuntoon viime viikolla USA:n vierailunsa jälkeen, jossa tämä kehui Israelin ja USA:n välisten suhteitten koskaan olleen vankemmat.

ROSS sanoi USA:n antavan Israelille kaiken, mitä se tarvitsi asuessaan vaikeassa ympäristössä, ja liittävän Israelin USA:n puolustusjärjestelmään, varsinkin ohjusten torjuntajärjestelmissä.

TILAISUUDESSA puhui myös USA:n turvallisuusneuvonantajan varamies Dan Shapiro, joka muistutti mieleen Obaman hyväksymän esityksen 205 miljoonan USD tuen Iron Dome torjuntajärjestelmän viimeistelemiseksi, joka on laahannut varojen puutteen vuoksi. Shapiron kerrotaan maininneen, ettei kahden valtion periaate toteudu, elleivät molemmat maat toimi yhdessä ohjustentorjunnan alueella tai jos Israelin naapurit havaitsevat USA:n ja Israelin välisten suhteitten murenemisen.

RAHM EMANUEL totesi Iranista, etteivät sanktiot tule toimimaan USA:n yksipuolisin toimin, siihen tarvitaan laajempaa yhteistoimintaa valtioitten välillä. Hän luetteli USA:n politiikan suuntaa Lähi Idässä näin: Ensimmäiseksi Iranin eristäminen; toisena Amerikan jalanjälkien poistaminen Irakista, jota pidetään arabi- ja muslimimaana; kolmantena Israelin ja PA:n välinen rauhanprosessi, jota hän sanoi Israelin turvallisuuden avaimeksi ja joka avustaa sekä USA:n että Israelin intressejä. Ross painotti, ettei USA painosta Israelia setlementeissä, vaan odottaa Israelin ja PA:n pystyvän sopimaan niistä keskenään.
http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=175654


2. FATAH JA HAMAS olivat lauantaina siirtäneet syrjään katkerat erimielisyytensä osallistuakseen yhtenä rintamana osoittamaan mieltään 62 vuotta sen jälkeen, kun Israelin valtio perustettiin, josta palestiinalaiset käyttävät sanaa Nagba, katastrofi. Tuhansia palestiinalaisia pakeni 1948-1949 sotaa, valtaosa heistä arabijohtajien kehotuksesta, etteivät he joutuisi sotivien osapuolten jalkoihin, ja luvatessa, että he saavat palata parin viikon jälkeen, asia minkä aikamme arabijohtajat haluavat mieluummin unohtaa.

KULKUEESSA Gazan kaupungissa oli runsaasti sekä Palestiinan että Hamasin ja Fatahin symbolisia plakaatteja, sekä suuria avaimia osoittamassa heidän päätöstään palata sinne, mistä he ja heidän esi-isänsä ja äitinsä lähtivät. Yhteinen mielenosoitus oli mahdollinen siksi, että Gazan kaistaa hallitseva Hamas oli kutsunut Fatahin kaaderit mukaan, ensimmäinen lämmin käden ojennus vuoden 2007 jälkeen, kun Hamas kaappasi vallan. Aiempina vuosina eri puolueet osoittivat mieltään omina kulkueinaan.

Poliittisia puheita ei pidetty, ja osallistujia oli kehotettu välttämään oman puolueensa lippujen käyttämistä, mutta vaatetuksen värivalinnoilla sitä kuitenkin osoitettiin. (JP)


3. TOISENLAINEN mielenosoitus kokoontui lauantai-iltana Zion aukiolle ja sen viereen tuhansien israelilaisten pyrkiessä kertomaan jokaiselle, joka halusi kuunnella, ettei Sionistit ole setlereitä. Tällä ei suinkaan haluttu kertoa, että tuota nimitystä käytetään väärin juutalaisasukkaista Juudeassa ja Samariassa, vaan sillä tahdottiin kertoa, että heidän asumisensa Juudeassa ja Samariassa on väärin ja vastoin sionismin periaatetta.

MIELENOSOITUKSEN olivat järjestäneet Kansallinen vasemmisto (Smol Leumi), Peace Now ja Ofek (Heprealaisen yliopiston Meretziä kannattava haara). Kokoontuminen kesti tunnin verran, jonka aikana kukin järjestö esitti omat mielipiteensä lyhyissä puheissaan.

ME VAADIMME miehityksen lopettamista joko sopimuksen kautta tai ilman sitä, huusi Eldad Yaniv, Ehud Barakin entinen kansliapäällikkö sekä yksi vasemmistoa edustavien järjestöjen perustajista. Me vaadimme juutalaista valtiota juutalaisille kansalle selvin ja tunnustetuin rajoin, hän vaati, Ei juutalaista valtiota, joka rakennetaan setlementtien ja syrjinnän varaan. Hän kertoi JP:n toimittajalle, että he haluavat rakentaa Israelin valtion uudelleen perustuksista lähtien. Hän kertoi, että järjestö pitää tilaisuuksia useita kertoja viikossa, ja nyt he ovat menneet kaduille viedäkseen sanomansa perille.

Tilaisuuteen osallistui poliisin arvion mukaan pari tuhatta ihmistä. He väittivät edustavansa Israelin ensimmäisen pääministerin Ben Gurionin sionismia, ja sanoivat kyllästyneensä vain oikeistoa edustavaan sionismiin. (JP)


4. IRANIN uskonnollinen johtaja Muhammad Bagher Kharrazi vaati lauantaina Irania muodostamaan laajemman Iranin, joka tulisi hallitsemaan koko Lähi Itää ja Asian keskiosaa. Hän sanoi tämän olevan osoituksena islamin messiaan, mahdin tulolle, jota varsinkin shia-muslimit ovat odottaneet siitä lähtien, kun yhdeksännellä vuosisadalla elänyt muslimijohtaja erämaahan tekemänsä meditointimatkana aikana hävisi mystisesti, eikä hänestä koskaan löydetty mitään todisteita, mitä hänelle tapahtui. Muslimit odottavat hänen paluutaan tulevana imaamina, mahdina, joka yhdistää eri muslimihaarat ja valloitettuaan maailman johtaa sen ennen näkemättömään kukoistukseen ja hyvinvointiin.

KHARRAZI johtaa Iranissa puolueryhmittymää, josta käytetään nimitystä Hizbullah, Allahin puolue, jonka ajatollah Khomeini perusti valtansa alkupäivinä. Hän esitti vaatimuksensa puolueensa lehdessä nimeltä Hizbullah. Hän ei kuitenkaan kuulu Iranin johtaviin muslimi-oppineisiin, mutta hänen ajamansa teesit ovat vallanneet kasvavaa osaa maan poliittisissa piireissä presidentti Mahmoud Ahmadinejadia myöten.

KHARRAZIN vaatimuksiin kuuluu Israelin tuhoamisen ohella muitten Irania vastustavien maitten tuhoaminen, joita hän kutsuu syöpäkasvaimiksi. Hän viittasi tässä arabi-nationalisteihin kuten Saddam Husseinin Baath puolue Irakissa sekä sunni-suunnan äärilaitaa edustava Wahhabi-muoto Saudi Arabiassa.

Saudit ovat hyvällä syyllä seuranneet tarkoin kehitystä Iranissa myös uskonnollisella rintamalla sen ydinsuunnitelmien ohella, mutta myös Iranin sisällä Kharrazin toimia tarkkaillaan, joskin Ahmadinejad vakuuttaa oman suuntansa olevan 10 kertaa vallankumouksellisemman. Tilanne selkiää viimeistään 2013 presidentin vaalien aikana. (JP)


5. UUTISOTSIKOITA

- Palestiinalaiset väittävät, että setleri ampui 16-vuotiaan pojan pysäytettyään autonsa kivisateen aikana ja tulittaessaan heitä kohti. (JP)

- Kaksi israelilaista haavoittui Al Aksa järjestön pyssymiesten tulittaessa kahta autoa tiellä no 60 lähellä Ofran juutalaiskylää. Myös autot kärsivät vaurioita. Sotilaat haravoivat ympäristöä tulittajien löytämiseksi. Al-Aksa ilmoittaa tulituksen olleen kostoksi 16-vuotiaan pojan ampumisesta. (JP)

- Poliisi pidätti muutaman viikon aikana 4 beduiinia, joita syytetään israelilaisten autojen kivittämisestä ja petrolipommien heittämisestä niitä kohti. Heidän epäillään kuuluvan terrorijärjestöön. (JP)

- Poliisi joutui käyttämään kovia otteita pyrkiessään rauhoittamaan vasemmistolaisten järjestämää väkivaltaista mielenosoitusta Sheikh Jarran lähiössä Jerusalemin itäosassa. Poliisi pidätti 30 vasemmistolaista perjantaina iltapäivällä. Yli 250 palestiinalaista ja vasemmistolaista yritti tunkeutua alueelle, jonne israelilaiset ovat muuttaneet asumaan saatuaan arabien sodan 1948 jälkeen takavarikoimat ja asumat kiinteistöt takaisin omistukseensa. Jordanian politiikkaan kuului kaikkien juutalaisten karkottaminen miehittämistään Jerusalemin itäosista ja sen lähistöltä. Nämä mielenosoitukset ovat toistuneet viikosta viikkoon sekä maassa asuvien että ulkomailta tulleitten äärivasemmistolaisten ja anarkistien kiihottamina. Poliisi harkitsee opetettujen koirien käyttämistä heidän mielenosoitustensa hajottamiseksi. (JP)

- Brasilian presidentti Luis Iancio Lula da Silva keskusteli Qatarin johtajien kanssa Iranin ydinsuunnitelmasta ja aseesta ennen hänen matkaansa Teheraniin, jonne matkustaa samaan aikaan myös Turkin pääministerin Erdogan. Lula haluaa päästä mukaan Lähi Idän sekaviin kuvioihin. (JP)

- Tyynnyttelevistä tiedoista huolimatta eräät uutistoimistot kertovat, että USA:n presidentti Obama lupasi Abbasille Palestiinan valtion kahden vuoden sisällä. Hänen sanotaan luvanneen viimeisessä puhelinkeskustelussa, että jos osapuolet eivät pääse sopimukseen kohtuullisessa ajassa, hän tulee kannattamaan PA:n esitystä YK:n turvallisuusneuvostossa Palestiinan valtion perustamiseksi arabiliiton esityksen pohjalta; tai ainakin pidättymään käyttämästä veto-oikeuttaan.

- Poliisi pidätti 15 haredi-miestä, jotka osoittivat mieltään Barzilai sairaalan laajennuksen rakentamista entisten vastaan hautojen päälle, jotka siirretään toiseen paikkaan. (haaretz)

- Muhammad pilapiirrosten piirtäjän Lars Vilksin koti yritettiin polttaa. (haaretz)

- Bolton sanoo, että Obama kunnioittaa enemmän Afganijohtaja Karzaita kuin Israelin pääministeri Netanyahua. (INN)




* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___



www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron