ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 03.06.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 03.06.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 03 Kesä, 2010 22:56


ISRAEL-UUTISIA TORSTAINA 03.06.10


1. HEVONEN ON päästetty pilttuustaan vapaaksi, toteaa Isi Leibler JP:n kolumnissaan. Hän valittaa sitä, että taas kerran Israelin vastaavat virkailijat, hallitus ja sen ministerit, onnistuivat sotkemaan Free Gaza operaation pysäyttämisen ja sen jälkihoidon sekä taitamattomuudellaan että valmistautumattomuudellaan. Hän toteaa, että heillä oli monen kuukauden ajan tiedossaan Gazaan pyrkivän laivasaattueen todellinen tarkoitus, ja että viimeinen varoitus tuli erään saattueen osanottajan suusta, joka totesi ennen saattueen lähtöä Kyprokselta, että päämääränä on joko pääsy Gazaan tai marttyyrikuolema.

SIITÄ HUOLIMATTA todellista valmistautumista sen estämiseksi ei suoritettu ja pysähtymiskieltoa rikkoneen aluksen pysäyttämiseksi ja ottamiseksi valvontaan lähetettiin sotilaita vain väriammuksilla varustettuina ja ehdottomalla käskyllä pidättyä käyttämästä kovia ammuksia ilman eri komentoa.

Kai IDF:n suunnittelijoilla oli tiedossaan, että heitä vastassa oli muutaman kymmenen hengen kokenut ja uskonnollisesta vakaumuksestaan tietoinen terroristien joukko, jotka tunsivat käyvänsä uskonsotaa vääräuskoisia vastaan ilman kompromissin mahdollisuutta, ja jotka olivat varustautuneet ja aseistautuneet sen mukaisesti.

ISI LEIBLER toteaa kolumnissaan, että Israel todella tarvitsee tutkintakomitean, mutta sen päämääränä tulee olla selvittää, miksi hallitus toistuvasti epäonnistuu käsitellessään elintärkeää sotaa aatteista (ideas). Toiseksi sen tulee selvittää, miksi tällaiseen sodankäyntiin ei anneta tarvittavia varoja, ja kolmanneksi, miksi siinä ei käytetä lahjakkaita israelilaisia, joilla on tarvittava taito edustaa Israelia näissä kysymyksissä.

HEVONEN on päästetty vapaaksi, kuten Leibler toteaa, ja että vaikka tekisimme asian kuinka selväksi tahansa, kansainvälisesti Israel todettaisiin kuitenkin syylliseksi, mutta olisi korkea aika edes paljastaa kaksinaismoraalia edustavat teeskentelijät häpeämään. Hän viittaa tässä vaikka Pohjois-Korean upottamaan Etelä-Korean sota-alukseen, joka sivuutettiin kansain-välisesti hartioita kohauttaen. Leibler toteaa, että tämä on mahdollista vain, jos objektiivisesti ja tasapuolisesti ajattelevat henkilöt saavat tarvitsemansa välineet pystyäkseen tekemään selväksi, että vastassamme on barbaarinen, määrätietoinen vihollinen, joka edustaa äärimmäistä vastakohtaa sille, mitä voisi odottaa ihmisoikeuksien puolustajien taholta.

LEIBLER esittää toivomuksen, että Israelin poliittiset puolueet lähinnä Kadima voisivat poistaa keskinäiset kiistansa ja henkilökohtaiset loukkauksen tunteensa ja yhdistää voimansa taisteluun yhteistä vihollista vastaan, jonka päämääränä on Israelin tuhoaminen. (JP)


2. ISI LEIBLERIN havainto laivasaattueen todellisesta tarkoituksesta tulee täysin selväksi siitä tavasta, millä Hamasin johto Gazassa suhtautuu sille lähetettyihin avustustarvikkeisiin. Israelin viranomaiset alkoivat välittömästi laivojen päästyä satamaan ja poistettuaan niiden matkustajat ja henkilökunnan purkaa tarvikkeita laiturille ja sieltä suoraan rekka-autoihin. Lastin purkamista haittaa niiden järjestäytymätön lastaus ja olematon selvitys sen sisällöstä. Viranomaiset laskevat, että tarvikkeiden kuljettamiseen riittää 70 80 rekka-autoa.

He toteavat, että Israel vie normaalisti Gazaan joka päivä 80-100 rekka-autollista tarvikkeita ruoka-aineista lääkkeisiin ja muihin terveystarvikkeisiin sekä lasten leluihin saakka.

LAIVOISTA Gazan raja-asemalle tarvikkeita kuljettavia rekka-autoja ei kuitenkaan ollut ketään ottamassa vastaan, ja Hamasin virkailijat kieltäytyvät käsittelemästä niitä. Koska suoria kontakteja Israelin ja Hamasin viranomaisten kanssa ei ole, tarvikkeet puretaan terminaalialueelle odottamaan selvityksiä, kenelle ne kuuluvat.

Vallitsevan käytännön mukaan israelilaiset rekat eivät aja Gazan alueelle, vaan purkavat lastinsa terminaalialueella, josta palestiinalaiset rekat Gazassa hakevat ne. Jos Gazassa olisi kriittinen puute ruuasta ja välttämättömyystarvikkeista, voisi kuvitella Hamasin tekevän kaikkensa tarvikkeiden pikaisesta toimittamisesta niitä tarvitseville. Free Gaza operaation järjestäjien mukaan tarvikkeet oli tarkoitus luovuttaa suoraan Hamasin hallitukselle Gazan satamassa. (JP)

ISI LEIBLERIN kuuluttamaa vastarintaa käyttäen terroristien käyttämää termiä vaikeuttaa se, että kansainväliset järjestöt, lähinnä YK ja sen alaiset neuvostot ja komiteat, ovat joutuneet muslimi- ja kehitysmaitten kaappaamiksi, joiden päätökset ja julkilausumat ovat automaattisesti Israelia tuomitsevia riippumatta niiden oikeutuksista. Eikä siinä kaikki, vaan EU-maat ovat niissä asuvan runsaan muslimiväestön painostuksen vuoksi yhä haluttomampia tulemaan piskuisen Israelin tueksi muslimi-suhteittensa kustannuksella.


3. PÄÄMINISTERI Netanyahu sanoi lyhyessään lausunnossaan Israelin TV:ssä eilen, että Israelia vastassa on kansainvälinen teeskentely ja yksipuolinen kiire sen tuomitsemiseksi. Israel ei tule pyytämään anteeksi puolustaessaan itseään, hän julisti pyytäessään kansainvälistä yhteisöä lopettamaan IDF:n tuomitsemisen maanantaisesta valtauksesta. Pääministeri puhui ensin hepreaksi ja sitten englanniksi kansliassaan pitämässään lehdistökonferenssissa, jonka osanotto oli TV-kuvien mukaan kovin heikko. Hän kertoi soitellessaan kansainvälisille johtajille: Mitä te olisitte tehneet? Miten teidän sotilaanne käyttäytyisivät vastaavassa tilanteessa? Sydämessänne jokainen teistä tietää vastauksen.

PÄÄMINISTERI esitti puheessaan, kuten hän sanoi, mahdottomalta tuntuvan pyynnön, tiedustelun tai vaatimuksen, ettei Israelia kohdeltaisi toisin kuin kaikkia muita maita; ettei juutalaisella valtiolla olisi oikeus puolustautua.

Netanyahu selitti, että jos avattaisiin vapaa laivayhteys Gazaan, siitä tulisi Iranin aseviennin valtaväylä Gazan terroristeille. Kuten on havaittu, Iran etsii jatkuvasti uusia ja epätavallisiakin menetelmiä aselähetystensä salakuljettamiseksi Gazaan. Niitä laivataan Afrikan länsirannikolle, josta niitä kuljetetaan rekoilla Siinaille ja sieltä eri teitä pitkin Gazaan. Aseita sullotaan vedenpitäviin tynnyreihin, jotka lasketaan Gazan rannikon edustalle aaltojen kuljetettaviksi Gazaan, jossa kalastajat ja Hamasin meripoliisi ne nostavat maihin. Myös suurehkoja aluksia käytetään aseitten ja ohjusten salakuljettamiseen Hamasille, minkä johdosta Israel on pyrkinyt valvomaan tarkoin Gazan sataman laivaliikennettä.

NETANYAHU totesi lausunnossaan, että Israel todetaan ja on jo todettu syylliseksi, asetettiinpa kansainvälinen tutkimuskomitea tai ei. Hän ei ottanut kantaa siihen, miten hallitus aikoo suhtautua, kun sellainen asetetaan, mutta Israel tuskin toivottaa sen tervetulleeksi. (JP)


4. ISRAELIA tuomitsevia lausuntoja on tullut joka taholta. Jopa USA:kin petti rivistön menemällä mukaan Israelia tuomitsevaan YK:n ihmisoikeusneuvoston lausuntoon, jonka vesitystä PA:n edustajat valittivat todeten kuitenkin tyydytyksellä USA:n tukemisen.

Moshe Yaalon nousu tätä vastaan Raananassa todeten, ettei Israelin ole aihetta itse-syytöksiin lisäten, että Israel on itsenäinen valtio, joka päättää omista asioistaan, eikä banaanivaltio.

Englannin pääministeri David Cameron totesi, ettei Gazan saarto ole tuonut mitään hyvää eikä vähentänyt Hamasin otetta vallankahvasta Gazassa.

EU:n uusi ulkopoliittinen johtaja Catherine Ashton vaati Brysselissä Gazan saarron välitöntä purkamista ja kaikkien porttien avaamista Israelista ja Egyptistä Gazaan.

Turkki kutsui lähettiläänsä pois Israelista; Nicaragua katkaisi kaikki suhteensa Israeliin.

Turkin parlamentti piti äärimmilleen latautuneen istuntonsa keskiviikkona Ankarassa. Pääministeri Erdoganin AKP-puolueen edustajat kuitenkin vastustivat vaatimuksia suhteitten edelleen kiristämisestä Israelin kanssa. Edustajat vaativat Israelin anteeksipyyntöä, korvauksia uhreille ja syyllisten saattamiseksi oikeuteen. Kaiken järjen mukaan, Israelilla olisi kaikki oikeudet vaatia korvauksia laivasaattueen järjestäjiltä toteuttaa operaatio vastoin Israelin kieltoa ja toteamista, että se tullaan pysäyttämään ennen Gazaa.

ISRAELIN oikeuskansleri Yehuda Weinstein teki päätöksen ilmeisesti neuvoteltuaan siitä poliittisen johdon kanssa päästää kaikki laivoissa olleet matkustajat ja henkilökunta vapaaksi, myös ne, joiden tiedettiin vahingoittaneen IDF:n merisotilaita. Kaikki eivät suinkaan hyväksyneet tätä päätöstä, mutta sitä vaativat monet ulkopuoliset valtiot YK:n mukana.

Neljä surmansa saaneista oli Turkista, kaksi turkkilaista pahoin haavoittunutta ovat edelleen Israelin sairaalassa odottaen kuntonsa paranemista lentomatkaa varten. Myös neljä saattueessa mukana ollutta israelilaista vapautettiin, mukana sheikki Raed Salah.

Israelin Knessetissä näyteltiin eilen raju tunteenkuohu arabikansaedustaja Zoabin noustessa puhujapönttöön. Syntyneen lähelle käsirysyä kehittyneen tilanteen selvittämiseksi kolme arabiedustajaa ja yksi juutalainen naiskansanedustaja poistettiin salista. Zoabi oli mukana Mavi Marmaralla, eikä haastattelussa sanonut tienneensä mitään terroristeista laivalla. Monet ovat vaatineet hänen erottamistaan Knessetin jäsenyydestä. (JP)

5. FREE GAZA organisaation puuhamiehet kehuvat lähettävänsä uusia laivasaattueita Gazaan, ja että heillä on rahoitus kunnossa vielä suuremman saattueen valmistamiseksi. Kaksi laivaa purjehtii tällä hetkellä Kyprokselta Gazaan, mutta niiden päällystö on ilmoittanut suostuvansa purjehtimaan Ashdodiin yhteenottojen välttämiseksi.

ISRAELIN rauhankumppaniksi nimetty Mahmoud Abbas kutsui IDF:n operaatiota Välimerellä kansalliseksi massamurhaksi. Hän nimesi Beetlehemissä meneillään olevan talous-konferenssin vapauskonferenssiksi ja lupasi Palestiinan kansalaisuuden kaikille Free Gaza operaation aktivisteille.

Abbas sanoi toivovansa, että viime päivien tapahtumat helpottavat Fatahin ja Hamasin välisten erimielisyyksien tasoittamisessa. Hän sanoi palestiinalaisten joutuvan päivittäin Israelin harjoittamien surmaamisten, tiesulkujen, turvallisuusaidan, karkottamisten, maan rohmuamisen ja Gazan saarron alaisiksi. Jerusalem on ympäröity eristysmuurilla, Gaza on saarrettu, Hebron on jaettu, Betlehem on eristetty ja sen maat varastettu. Hän vaati Turkkia pysymään lujana Israelin terrorismin edessä. Siinäpä sitä tulikin tämän rauhankumppanin näyte terminologiasta, miten rauhaa rakennetaan rauhan-keskustelujen ollessa meneillään. Mikähän sopisi tällaisen rauhankyyhkyn symboliksi?


5. UUTISOTSIKOITA

- Entinen brittikomentaja eversti Richard Kemp neuvoo Israelia kieltäytymään kansainvälisestä tutkimuskomiteasta. Miksi Israel alistetaan tällaiseen, kun toisia demokraattisia valtioita ei? Hän selittää, että demokraattiselle valtiolle kuuluvan oikeuden ja velvoitteen mukaisesti Israel vastaa omista tutkimuksistaan. Hän viittaa todella vakavaan sotilasvirheeseen Afganistanissa, jossa Saksan armeijan sotilaat surmasivat 50 150 siviiliä ilmapommituksissa ilman mitään puolueetonta tutkimuskomiteaa. Kemp kritisoi IDF:n valmistautumista operaatioon ja varsinkin sen tiedustelun puutetta, mutta että vastuu seurauksista kuuluu operaation järjestäjille. (JP)

- Tri Dore Gold vastasi tietoihin NATO-joukkojen asettamisesta Länsirannalle: NATO tänään ei ole tarkoitettu neuvostojoukkojen estämistä varten Itä-Euroopassa, vaan terrorisminvastaiseen taisteluun vailla sanottavaa menestystä. Hän katsoo NATO-joukkojen sijoittamisen Juudeaan ja Samariaan estämään palestiinalaisten aseistautumista katastrofiksi. (JP)

- Free Gaza aluksista löydettiin veitsiä, linkoheittimiä, yönäkökiikareita ja muita varusteita, mitkä kyseenalaistavat operaation rauhallisen tarkoituksen. Gill Hoffmanin laatiman artikkelin mukaan aluksista puretut tarvikkeet mahtuvat 23 rekka-autoon vietäviksi Gazaan, kun vain kelpaisivat jollekin.

- Turkissa asuvat juutalaiset antoivat tukensa Free Gaza operaatiolle, minkä uskotaan ja toivotaan varmistavan heidän turvallisuutensa. Turkin viranomaiset ovat kuitenkin lisänneet turvallisuustoimenpiteitä heitä varten. Istanbulissa asuu 23 000 juutalaista. Israelilaisten matkasuunnitelmat Turkin lomanviettokeskuksiin ovat kuitenkin peruuntuneet radikaalisti. (JP)

- Israelilaiset kehittelevät mitä oudompia hedelmiä ja vihanneksia kokonaan uudenlaisella maulla. Yksi on sitruunantuoksuinen tomaatti, toinen suklaan-värinen persimoni, kolmas minikokoinen valkosipulinkynsi, tai purppuran-värinen peruna, joka maistuu keitettynä voille. Edelleen perunanmuotoinen porkkana, tähdenmuotoinen zucchini, ulkoa tummanvihreä, sisältä mehukkaan punaisella lihalla, punapippurissa on kolminkertainen määrä vitamiineja, madonnäköisiä marjoja ja sininen banaani. Keltainen kirsikkatomaatti on erittäin suosittu Euroopan ravintoloissa, jossa sen siemenet maksavat 160 000 USD paunalta. Israel ei tietenkään ole ainoa epätavallisten hedelmien kehittäjä maa, kuten neliömäinen vesimeloni Japanissa osoittaa. (JP)

- Suunnitteleeko Turkki suojelevansa seuraavan suuren saattueen Gazaan omilla sotalaivoillaan? Merkitsisikö se sotaa maitten välillä? http://www.ianwelsh.net/holy-sweet-lord ... kish-navy/

- WND arvioi, että Obama voi käyttää Free Gaza operaatiota tekosyynä vaatia Israelilta uusia myönnytyksiä vaikkapa Iranin ydinsuunnitelmien suhteen.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=161793



* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___



www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron