ISRAEL-RAPORTTI PERJANTAINA 04.06.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

ISRAEL-RAPORTTI PERJANTAINA 04.06.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Pe 04 Kesä, 2010 15:36

ISRAEL-RAPORTTI PERJANTAINA 04.06.10



1. HE TULIVAT päälle murha silmissään, kertoo kokemuksiaan Mavi Marmaran kannelle helikopterista laskeutunut Shayetet 13 osaston viimeinen viidestätoista sotilaasta.

Hän kertoo havainneensa syrjäsilmällä, että ennen häntä laskeutuneista sotilaista kaksi makasi kannella, yhdellä ampumahaava vatsassa, toisella polvessa, ja kolmas makasi tajuttomana ammottava metallitangolla isketty haava päässään. Koska hän oli komentosuhteessa toinen, hän otti komennon työntäen haavoittuneet ylemmän kannen seinää vasten ja muodosti sotilaista suojaverhon aloittaen haavoittuneiden hoitamisen. Sen jälkeen hän muodosti toisen suojaverhon ja vetäen oman 9 mm:n pistoolinsa aloitti tulituksen estääkseen hyökkääjiä pääsemästä sotilaitten kimppuun.

SOTILAITA vastassa oli yli tusinan verran palkkasotilaita, kuten hän heitä nimitti, jotka olivat siepanneet kaksi pistoolia sotilailta tulittaen heitä kaiken aikaa. Koska hän katsoi ryhmänsä hengen olevan vaarassa, hän käski sotilaitaan avaamaan tulen, joka surmasi yhdeksän hyökkääjää, kuusi hänen omalla pistoolillaan.

Sotilas, joka saanee mitalin urheudesta, kertoi kokemuksistaan JP:n toimittajalle Yaakov Katzille Shayetet erityisosaston päämajassa Galileassa. Hän kertoo, että hyökkääjillä oli aseinaan puukarttuja, metalliputkia ja kirveitä. Hyökkääjät olivat saaneet siepattua sotilaista ainakin kaksi pistoolia tulittaen heitä niillä. Hän vakuuttaa, että he olivat terroristeja ja heidän tarkoituksensa oli tappaa, mikä näkyi heidän silmistään ja käyttäytymisestään.

SHAYETET 13 sotilaat surmasivat itsepuolustuksekseen 9 hyökkääjää, heistä 8 turkkilaista ja yksi USA:n kansalainen, lisäksi n. 30 haavoittui. Mavi Marmara laivalla oli kaikkiaan viitisen-kymmentä aktivistia, palkkasotilasta, jotka oli koulutettu ennen matkaa ja jotka oli muodostettu ryhmiksi, kussakin 15-20 miestä, kukin ryhmä määrätyllä osalla kantta.

Tästä näkyy, että he olivat tietoisia tai ainakin olettivat valtaajien tulevan helikoptereista, ja että he olivat päättäneet vastustaa väkivaltaisesti valtausyrityksiä. He suihkuttivat letkuilla vettä aluksensa vierelle tuleviin merivoimien veneisiin ja heiluttivat aseitaan uhkaavasti laidan yli.

Mavi Marmara laiva kieltäytyi suuntaamasta Ashdodiin vaan jatkoi matkaansa kohti Gazaa, muut viisi alusta suostuivat merisotilaitten käskyyn ottaa uusi kurssi. (JP)



2. TOISEN version mukaan kolme tajutonta sotilasta oli vähällä joutua siepatuiksi, sillä matkustajat raahasivat heidän alemman tason halliin. He kuitenkin virkosivat ja liittyivät toisiin sotilaisiin. He olivat menettäneet tajuntansa hillittömistä karttujen ja metalliputkien iskuista, joilla palkkasotilaat heitä hakkasivat.

MERIVOIMIEN edustaja kieltää, että operaatio olisi päättynyt tappioon, sillä viisi alusta suostui muuttamaan kurssinsa Ashdodiin ilman väkivaltaa. Viides alus päätettiin vallata vasta, kun selvisi, ettei se suostu keskeyttämään matkaansa Gazan satamaan.

Alustavien tutkimusten mukaan aktivistit sieppasivat sotilailta useita pistooleja ja kiväärin, minkä lisäksi heillä oli omiakin tuliaseitaan. Aluksen kapteeni kertoo, että aktivistit heittivät aseensa mereen havaittuaan vastarintansa turhaksi ennen sen täyttä valtausta.

ALUSTAVISSA tutkimuksissa on havaittu, että kovapintaisia aktivisteja oli 60 100. Heidän kuulustelunsa pidätyksen jälkeen jäi pintapuoliseksi poliittisen johdon päätettyä vapauttaa kaikki laivassa olleet matkustajat, aktivistit ja henkilökunta. Turkin ilmoituksen mukaan vapauttamista joudutti presidentti Obaman hillitön painostus.

Aktivistien joukossa oli turkkilaisten ja amerikkalaisten lisäksi miehiä Jemenistä, Afganistanista ja yksi mies Eritreasta. Merivoimien käsityksen mukaan heitä oli koulutettu ennen matkaa ja monet heistä olivat tottuneet lähitaisteluun.

ISRAEL aikoo tehdä oman tutkimuksensa tapahtumista, mutta varmaa on se, ettei se tule tyydyttämään kansainvälisiä järjestöjä, oli se kuinka vilpitön tahansa.
http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... d-1.294114



3. TOISEN Gazaan pyrkivän laivasaattueen lippulaiva Rachel Corrie palaa Irlantiin eikä toteuta suunniteltua matkaansa, Tämä siksi, kertoo Free Gaza liikkeen lainopillinen neuvonantaja Andrey Bomse, että lippulaivaa seuraavat kaksi alusta joutuivat Israelin sabotaasin kohteiksi eivätkä teknisistä ongelmista johtuen ole merikelpoisia. Näin kertoo Armeijan Radio, jota haaretz.com referoi. Noissa kahdessa aluksessa oli tarkoitus kuljettaa journalisteja. Alukset olivat Kreikan satamassa odottaen matkan alkamista. Alusten päällikkö oli alustavasti ilmoittanut, ettei matkan aikana turvauduta väkivaltaan, jos Israel keskeyttää niiden matkan ja suuntaa ne Ashdodiin.

FREE GAZA järjestön asianajaja Bomse kertoi Armeijan Radion mukaan, ettei Rachel Corrie alus lähde matkaan ilman kahta saattoalusta. Hän myös kielsi tiedot, että alukset olisivat suostuneet sovintoratkaisuun. Hän vakuutti, että humanitäärisen avun ohella tarkoitus oli antaa viesti Israelille Gazan saarron purkamiseksi.

RACHEL CORRIE alukselle oli tulossa mukaan Nobel palkittu Mairead Maquire sekä YK:n aiempi apulaispääsihteeri Denis Halliday, ja ryhmä Malesiasta.
Tämän laivasaattueen tukijat olivat NGO-järjestöjä Irlannista ja Malesiasta.

Sen lastiin kuului sementtiä, lääkintävälineitä kuten tomograph (CT) sekä leikkikaluja ja painokone. Israel on virallisesti ollut yhteydessä Irlannin hallituksen kehottaen sitä estämään saattueen matkan tehden selväksi, ettei yksikään alus mene Gazaan ilman uutta sopimusta.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... e-1.294173



4. TURKKI jatkaa aloittamaansa politiikkaa, jossa se katsoo Israelin menettäneen käyttö-kelpoisuutensa Turkin etsiessä läheisempiä suhteita USA:n kanssa. Päinvastoin Turkissa nähdään, että Obaman hakiessa suhteita muslimimaitten kanssa se voi toimia siltana USA:n ja Lähi Idän maitten välillä.

PÄÄMINISTERI Recep Tayyip Erdogan sanoi torstaina, että Israel teki historiallisen virheen valloittaessaan alukset. Israel on menettämässä läheisimmän ystävänsä Lähi Idässä, ellei se muuta mieltään. Turkki halusi säilyttää suhteet, mutta Israelin hallitus ei ymmärtänyt tätä.
ULKOMINISTERI Lieberman totesi, että vastuu operaatiosta on alusta lähtien Turkilla. Meillä on taipumus aina ottaa syy niskaamme mutta se ei ole totta. Muutokset Turkin suhteissa tulevat Turkin sisältä, hän analysoi.

ANAT LAPIDOT-FIRILLA Heprealaisesta Yliopistosta kertoo, että Israelin ja Turkin suhteet ovat aina olleet ongelmalliset. Turkki veti etäisyyttä 1980-luvulla vetäen lähettiläänä pois ja jättäen suhteet konsulin hoitoon. Tätä kesti 1990-luvulle, mutta nykyinen kriisi on pahempi, hän selvittää, sillä se johtuu sisäisistä ja ulkoisista muutoksista Turkissa. Turkki ei katso enää hyötyvänsä Israelin suhteita, vaan luottaa omaan rooliinsa välittäjänä idän ja lännen välillä.

IDF:N INTERNETIIN asettamat kolme videoesitystä Mavi Marmaran tapahtumista saivat keskiviikkona kolme miljoonaa katsojaa YouTubessa, ylittäen huimasta al-Jazeeran. .
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... f-1.293994



5. FREE GAZA operaation jälkiseurauksia koottuina otsikkoina.

- Istanbulissa 10 000 ihmistä osallistui rukoustilaisuuteen surmansa saaneiden 8 turkkilaisen ja yhden Amerikan turkkilaisen marttyyrin hautaustilaisuudessa. Omaiset vakuuttivat, että kyse oli massamurhasta, sillä aktivistien tarkoitus oli rauhanomainen. He inttävät, että he vain puolustautuivat hyökkäystä vastaan, vaikka olivat rikkomassa saarto-määräystä. (JP)

- Etelä Afrikka ilmoitti torstaina, että se kutsuu lähettiläänsä Israelista konsultointia varten, mikä on suhteitten katkaisemisen esiaste, joskaan ei aina. Etelä Afrikan puolesta Judika Tladi sanoi, ettei Israelin lähettilästä karkoteta Pretoriasta eikä suhteita katkaista. 3 500 mielenosoittajaa kokoontui Cape Towniin vaatimaan suhteitten katkaisemista Israelin kanssa. (JP)

- Apulaisulkoministeri Danny Ayalon vakuuttaa, että sen PR-toiminta oli onnistunut. Hän sanoo, ettei ole syytä kritisoida IDF:n ottamien videokuvien julkistamisen viivyttämistä. Hän sanoo olleensa jatkuvassa yhteydessä eri ulkoministeriöihin pitäen ne ajan tasalla. Hän vakuuttaa, että monet aiemmin kriittisesti suhtautuneet kirjeenvaihtajat ovat muuttaneet kantaansa tutustuttuaan paremmin kuva- ja videomateriaaliin. (JP)

- Sheikki Raed Salah, joka sai pieniä ruhjeita Mavi Marmaralla, väittää IDF:n yrittäneen surmata hänet jättäen sanomatta, miksi se ei onnistunut. Hän sanoi palattuaan omiensa luo Umm el-Fahmiin, jossa hän sai innostuneen vastaanoton, että sionismi alkoi Turkissa ja päättyy siellä. Hänet päästettiin kotiarestiin 150 000 NIS takuuta vastaan. (JP)

- Mavi Marmara aluksessa oli sheikki Abdullah Yusuf Azzamin vävypoika Abdullah Anas ja hänen 19-vuotias poikansa Muhammad. Toinen poika Ahmed , 17, suunnitteli liittyvänsä seuraavaan Gazan saattueeseen, kertovat palestiinalaislähteet. Azzam syntyi pienessä kylässä lähellä Jeniniä. Hän matkusteli Euroopassa kooten varoja Jihadia varten. Hän on Osama bin-Ladenin tukija ja rahoittaja. (JP)

- Korkein oikeus hylkäsi kuusi laivasaattuetta koskevaa valitusta, joissa kolme vaati tietoja pidätetyistä, kolme oikeuskansleri Weinsteinin päätöstä vastaan keskeyttää poliisitutkimukset asiassa. (JP)

- Entinen tuomari Richard Goldstonelta poistettiin Heprealaisen Yliopiston hallituksen jäsenyys. Hän ei juuri ole osallistunut sen toimintaan, mutta Gaza-raportin laatiminen on voinut olla varsinainen syy. (JP)

- Erdogan ilmoitti eilen, että Turkki keskeyttää kaikki yhteistyöprojektit Israelin kanssa infrastruktuurin ja energian alueilla. IDF on vienyt Turkkiin huippu-nykyaikaisia aseita ja järjestelmiä ja on ajanmukaistanut sen vanhenevia NATO-aseita, mutta on hidastanut sitä suhteitten viilennyttyä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 54,00.html

- Gazan terroristit ampuivat neljä Kassamia Israeliin, ei ihmisuhreja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 95,00.html

- Hamasin poliisit tekivät useita ratsioita NGO-järjestöjen tiloihin eilen takavarikoiden laitteita ja dokumentteja sekä sulkien toimistot selittäen, että niiden toiminta on peruutettu. Syytä ei ole ilmoitettu. (JP)

- Haifan lähistöltä löydetty kaasukenttä on osoittautunut suuremmaksi kuin viimeiset arvioit. http://www.jpost.com/Business/BusinessN ... ?id=177467

- Uusin geneettinen tutkimus osoittaa juutalaisen kansan yhteenkuuluvuuden siitä huolimatta, että se on hajaantunut kaikkialle maailmassa. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... ?id=177446





* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa