TUOREITA ISRAEL-UUTISIA KESKIVIIKKONA 23.06.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TUOREITA ISRAEL-UUTISIA KESKIVIIKKONA 23.06.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 23 Kesä, 2010 19:18


TUOREITA ISRAEL-UUTISIA KESKIVIIKKONA 23.06.10



1. HIZBULLAH peruutti teloituskäskynsä korkeaa israelilaista viranomaista vastaan tämän ollessa lomailemassa, kertoo kuwaitilainen lehti Al-Rai. Uutinen ei kerro, kuka tämä viranomainen oli tai missä teloitus oli määrä suorittaa. Se kertoo kuitenkin, että hänet kutsuttiin kiireesti kotiin hoitamaan freedom-flotillan aiheuttamaa kriisiä.

HIZBULLAHIN taholta kerrotaan, että operaatio peruttiin, koska järjestö halusi hyödyntää Mavi Marmaran murhenäytelmän aiheuttamaa arabimyönteistä ilmapiiriä maailmalla. IDF:n merisotilaat käännyttivät viisi laivaa kuudesta 31.05. ja myöhemmin seitsemännen Ashdodiin.

Mutta yksi kuudesta kieltäytyi seuraamasta annettuja käskyjä, minkä johdosta IDF:n sotilaat miehittivät aluksen operaatiossa, jossa 7 sotilasta piestiin henkihieveriin ja henkensä pelastamiseksi kovilla tulen avanneet sotilaat surmasivat 9 turkkilaista aktivistia.

Useissa videokuvissa, joita on esitetty maailmalla, ns. rauhanaktivistit kertovat valmistautuneensa Israelin merivoimien sotilaitten aluksen mahdollista valtausta varten ja vannoivat joko pääsevänsä Gazaan tai kärsivänsä marttyyrikuoleman, mikä onnistui osalle.

HIZBULLAHIN pääsihteeri Hassan Nasrallah esitti samalla uhkauksen, että järjestö on sen johtajiensa mahdollisen teloituksen vuoksi hälytysvalmiudessa ja valmistautuu verisiin vastatoimiin minkä tahansa sen johtajaa vastaan. Al-Rai lehti kertoo: Mikä tahansa sellainen yritys katsotaan sodanjulistukseksi ja aiheuttaa satojen ohjusten putoamisen Gush Dan alueelle. Gush Dan tarkoittaa Tel Avivia, kuten Hizbullahin edustaja selitti lehdelle.

Hizbullahin sotilasjohtaja Imaad Mughniyeh sai surmansa häntä vastaan tehdyssä salamurhassa Damaskoksessa pari vuotta sitten, mistä Hizbullah syyttää Israelia, joka on kuitenkin kieltänyt osallisuutensa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138202


2. DEBKAFILE kertoo edelliseen aiheeseen liittyen, että Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah perui Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoganin hänelle lähettämän kutsun vierailla Ankarassa viime viikolla. Al-Rain kertoman mukaan Nasrallah katsoi, että matkavaihtoehdot Beirutin suojabunkkerista Ankaraan sisälsivät liian paljon riskitekijöitä ja mahdollisuuksia Mossadin agenttien teloitusyrityksille häntä vastaan.

Turkki kieltäytyi lähettämästä sotilaskonettaan häntä noutamaan eikä hän luottanut Iranin tai Syyrian tarjoamiin vaihtoehtoihin. Kolmas vaihtoehto olisi olut autosaattue Syyrian kautta, mutta sekin hylättiin liian riskialttiina 10 tunnin ajomatkan vuoksi.

DEBKAFILE kertoo, että Turkin turvallisuuspalvelun MIT viranomaiset olivat Beirutissa valmistelemassa Nasrallahin matkaa, mutta keskustelun pitkittyessä ja huomion siirtyessä kahteen Gazan avustuslaivaan, joita Libanonissa valmisteltiin, MIT viranomaiset kutsuttiin kotiin. Lisäksi Erdoganin kiinnostus terrorijohtaja Nasrallahin vierailuun laimeni kotimaisen vastustuksen hänen Turkin etuja särkevien toimintojensa vuoksi varsinkin armeijan parissa.

Debkafile arvioi, että kasvonsa pelastamiseksi Nasrallah antoi vuodon Al-Rai lehdelle israelilaisen viranomaiset teloitusoperaatiosta, joka peruttiin. Sotaisen maineensa pelastamiseksi Hizbullah antoi samalla Israelille varoituksen kostoiskuista.
http://www.debka.com/article/8867/


3. MEDIAN huomion kohdistuessa Gazan saarron murtamisyritysten jälkipuintiin ja uusien laivasaattueitten valmistelemiseen Israelin Puolustusvoimat IDF valmistautuu kaikessa hiljaisuudessa uusiin kriisikohteisiin, joita Gazan kaistaa hallitseva Hamas voi aiheuttaa.

Hamas, jota maailmalla suurelta osin pidetään terrorijärjestönä, ei ole osoittanut merkkiäkään suostuvansa sovintoon Fatahin kanssa, jonka vallan se kaappasi 3 vuotta sitten, eivätkä myöskään keskustelut sen panttivankinaan pitämänsä IDF:n sotilaan Gilad Shalitin vapauttamiseksi ole johtaneet mihinkään. Päinvastoin Hamasin johto varsinkin Damaskoksessa sanoo etsivänsä tilaisuuksia uusien panttivankien sieppaamiseksi.

IDF on kehittänyt kokonaan uudet operaatiovaihtoehdot lähtien operaatio cast lead opetuksista 2009. Tuon operaation aikana IDF levitti ennen hyökkäystä joillekin asutuille alueille sadoittain lentolehtisiä, joissa asukkaita kehotettiin pysyttelemään poissa määrätyiltä alueilta. Tämä ei ollut tarpeeksi tehokas siviiliuhrien minimoimiseksi yksityiskohtaisista operatiivisista ohjeista huolimatta. Taistelun tiimellyksessä ohjeet helposti unohtuvat ja tunteitten noustessa sotahuuman mukana tarpeettomia uhreja aiheutui.

IDF suunnittelee uusissa ohjeissa antavansa määrättyjen kylien tai kaupunginosien asukkaille kehotuksen poistua niistä määräajan kuluessa säästyäkseen vahingoilta ja antaakseen sotilaille mahdollisuuden etsintöihin ja tarkastuksiin alueilla ilman häirintää.

IDF:n taholta vakuutetaan, ettei tämä tarkoita sitä, että cast lead operaatio oli virheellinen, vaan että toimintatapoja kehitetään kaiken aikaa, mistä uudet ohjeet ovat esimerkkejä.

Myös Hamasin taholla on suoritettu syvällistä itsetutkistelua, ja toimintaohjeita on muutettu, joitakin sotilasjohtajia poistettu ja korvattu uusille tehottoman toiminnan vuoksi. Ennen cast lead operaatiota media kertoi Hamasin järjestäneen lukuisia yllätyksiä sotilaitten varalle, miinoittamalla teitä ja rakennuksia sekä käyttäen kymmenien kilometrien pituisia maanalaisia tunneleitaan ja bunkkereitaan kuten Hizbullah Libanonin kakkossodassa.

Tämä taktiikka ei toiminut suunnitellulla tavalla ja IDF:n tappiot olivat minimaaliset. Hamas on myös jakanut Gazan kaistan selkeämpiin alueisiin, joihin on nimitetty vastuullinen sotilasjohto.

IDF:n parissa tutkitaan edelleen cast lead aikana väitettyjä tarpeettomia siviilien surmaamisia. Yhdessä tapauksessa sotilasta syytetään kahden aseettoman naisen ampumisesta. (JP)
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179244


4. ISRAEL ampui tiistaina Palmahim avaruusasemalta avaruuteen uuden vakoilusatelliitin nimeltä Ofek-9. Se ammuttiin israelilaisen Israel Aerospace Industries (IAI) yhtiön valmistamalla Shavit-ohjuksella kuten Ofek-7 vuonna 2007. Satelliitti ammuttiin avaruuteen 22.00 aikaan eilen illalla. Israelin avaruusohjelman suunnittelun puolustusministeriön tutkimus- ja kehitysosaston johtaja Chaim Eshed sanoi satelliitin suuresti kohentavan Israelin operatiivista kapasiteettia, koska se sai yhden silmäparin lisää.

OFEK-9 painaa 300 kg, sen lentorata on 600 km maanpinnalta. Sen iäksi arvioidaan 4 vuotta, ja sitä valvotaan IAI:n hoitamalta maa-asemalta.

AVARUUSVIRANOMAISET huokasivat helpotuksesta satelliitin onnistuneen ampumisen vuoksi, sillä Ofek-6 satelliitin kantoraketin 3.vaihe epäonnistui ja se putosi mereen vuonna 2004. Turvallisuussyistä Israel ampuu satelliittinsa maan kiertosuuntaa vastaan eikä kuten tavallisesti sen suuntaisesti, mikä aiheuttaa omat ongelmansa. Satelliittien ampuminen epäonnistui Etelä Korealla viime viikolla ja Intian ampua satelliitti koki saman kohtalon viikkoa aiemmin.

Israel hyppäsi 8. numeron yli, sillä TecSar toimii sillä tasolla, vaikka se ei kuulu Ofek-sarjaan. TecSar ammuttiin avaruuteen Intiasta vuonna 2008. Myös sen suunnitteli ja rakensi IAI.

Se pystyy lähettämään korkean resoluution kuvia käyttäen uutta teknologiaa Synthetic Aperture Radar kaikissa sääoloissa.

Ofek-9 satelliitin suunnitelleet virkailijat kehuvat, että se on yksi kehittyneimmistä, ja paljon edellä vuonna 2006 ammuttua Eros B satelliittia, joka pystyy erottamaan 70 sm:n kokoisia kohteita maassa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179206


5. MAAILMAN huomion keskittyessä seuraamaan Meksikonlahden öljykatastrofia, jossa mereen valuu kaiken aikaa BP:n arvion mukaan 100 000 tynnyriä öljyä päivässä joskin paljon suurempiakin lukuja esitetään toinen onneksi paljon pienempi öljyvuoto on aivan lähirannikolla. Kysymyksessä on Punaisellamerellä oleva öljynporauslautalla tapahtunut onnettomuus, josta Egyptin viranomaiset ja media, ilmeisesti hallituksen toivomuksesta, eivät juuri kerro julkisuudessa.

YMPÄRISTÖAKTIVISTIT Kairossa kertoivat kuitenkin maanantaina, että öljyvuoto jatkuu siellä hallituksen vakuutuksista huolimatta, että se olisi saatu hallintaan. Egyptin hallituksen edustaja Magdy Rady kertoi maanantaina, että vuoto on rajallinen ja suureksi osaksi hallittu. Tämä lienee ensimmäinen kerta, että hallitus yleensä tunnusti vuodon tapahtuneen.

Punaisenmeren lomakaupungissa Hurghadassa toimiva ympäristöjärjestön edustaja kertoi AP:n toimittajalle, että hallitus pyrkii peittelemään vuodon todellisen uhkan. Biologi Ahmed El-Droubi kertoi saaneensa tuoreen raportin, että torstaina tukituksi ilmoitettu vuoto jatkuu.

DROUBI kertoi pohjoisten suojeltujen saarien kärsineen eniten, koska siellä on runsaasti merieläimiä. Sieltä on jo löydetty kuolleita lintuja ja merikilpikonnia.

Öljy-yhtiön virkailijat Suezissa kertoivat, että vuoto tapahtui öljynporauslautalla Jebel al-Zaytissa, Hurghadasta pohjoiseen. Öljy on saastuttanut rantaviivaa 160 km:n pituudelta, myös turistien käyttämää hiekkarantaa. Hurghada on yksi suosituimmista turismikeskuksista Egyptin rannikoilla, joten hallituksen hiljaisuuden voi ymmärtää mutta ei hyväksyä. (JP)


6. UUTISOTSIKOITA


- Ulkoministeri Lieberman vakuuttaa, että hallitusyhteistyö kestää edessä olevat raskaat testit, joista ensimmäinen on syyskuussa Juudean ja Samarian rakennuskiellon päättymisen ja mahdollisen jatkon vuoksi. Lähi ajan ongelmista yksi on Turkin ottaessa YK:n turvallisuusneuvoston puheenjohtajan nuijan tässä kuussa. Palestiinalaisten epämääräisyys rauhankeskusteluissa jurnuttaa kaiken aikaa. (JP)

- 13 Emmanuelin kylän haredi-äitiä välttää vankilan, 9 muuta joutuvat vaihtamaan osia heidän miestensä vapauduttua sieltä 2 viikon jälkeen. (JP)

- Jerusalemin pormestari Nir Barkat sanoo, että sekä USA:n että PA:n johtajilta puuttuu tervettä järkeä vastustaessaan Jerusalemin Silwanin lähiön kehittämistä, eikä puolustusministeri Ehud Barak ole sen parempi. (JP)

- IDF:n yleisesikuntapäällikkö Gabi Ashkenazi sanoo, ettei Israel voi sallia Gazan sataman kehittymistä iranilaiseksi satamaksi. (JP) http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 27,00.html

- Iranin valmistelemat kaksi avustuslaivaa Gazaan lähetetään kuitenkin matkaan, vaikka välillä ilmoitettiin siitä luovutun, mutta ilmeisesti se koski vain Iranin punaisen kuunsirpin tunnuksen alla höyryävää alusta.

- Malaysia vaatii YK:n yleiskokouksen keskustelevan Mabi Marmaran tapauksesta kriisikokouksessa. Maan uskotaan aktivoituvan siksi, että se haluaa turvallisuuskokouksen puheenjohtajuuden ensi vuonna. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.297814

- INN aprikoi artikkelissaan, miten tilanne voi kehittyä Iranin lähettämän ja lähettämien alusten matka jatkuu Suezin kanavalle. Yksi mahdollisuus on, että USA:n merivoimat pysäyttävät Iranin laivan tarkastusta varten avomerellä, mikä voi kestää viikkoja dokumenttien kääntämisen ja tutkimusten vuoksi. Eräs uutinen arvioi, että Iranin vallankumouskaartin sotilaat kouluttavat aluksissa olevia aktivisteja itsemurhatehtäviin laivalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138164

- Libanon varoittaa, että Israel joutuu kantamaan vastuun, jos jotain tapahtuu sen lähettämille aluksille välittämättä IDF:n varoituksista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138217

- Turkki lähetti viranomaisia Israeliin saadakseen sen valmistamat mutta vielä toimittamattomat UAV miehittämättömät koneet kuljetetuiksi Turkkiin. Tämä huolimatta ilmoituksista, että kauppasuhteet olisi katkaistu.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138212



* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron