VAKAVASTI OTETTAVIA HUHUJA SODASTA!

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

VAKAVASTI OTETTAVIA HUHUJA SODASTA!

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » To 24 Kesä, 2010 13:38



ISRAEL-UUTISET TORSTAINA 24.06.10

HUHUJA SODASTA!

1. HUHUJA SODISTA. Iranin puolivirallinen uutistoimisto Fars kertoi äskettäin, että Israelin helikopterit ovat laskeutuneet Saudi Arabian maaperälle Tabukin lentokentälle. Uutisen mukaan useita siviililentoja peruttiin 18. ja 19.06. päivien aikana ilman selitystä.

Fars kutsuu tapahtumia Tabukin kentällä epäilyttäväksi sionistisen hallituksen sotilaalliseksi toiminnaksi Saudi Arabiassa. Uutistoimisto sanoo saneensa tietoja siviilimatkustajilta, jotka joutuivat odottelemaan koneittensa lähtöä siirtojen vuoksi.

LONTOOSSA ilmestyvä lehti the Times julkaisi runsas viikko sitten artikkelin, jonka mukaan Saudi Arabia olisi antanut luvan IAF:n koneille käyttää sen ilmatilaa pommituslennoillaan Iraniin. Saudiviranomaiset kiistivät lehden tiedot ehdottomasti virheellisinä, eikä Israelin taholta haluttu kommentoida asiaa.

TURKKI, jonka alueella IAF:n koneet ovat suorittaneet harjoituksiaan, kielsi israelilaisten koneitten lennot sen ilmatilassa. Israelin ilmatila on liian pieni tehokkaitten harjoitusten järjestämiseksi, minkä johdosta se etsii Euroopasta uusia harjoitusmahdollisuuksia. Yhtenä mahdollisuutena pommituslennoille Iraniin esitetään Georgiaa, mikä lyhentäisi lentomatkaa Israelista Iranin alueelle ja takaisin.

VIIKONVAIHTEEN aikana uutiset kertoivat 11 amerikkalaisen sota-aluksen kulkeneen Suezin kanavan kautta Punaisellemerelle matkallaan Persianlahdelle. Mukana oli yksi israelilainen sota-alus, kertovat silminnäkijät. Egyptin turvallisuusmiehet varmistivat alusten matkan Suezin kautta miehittäen sen molemmat rannat ja sulkien kanavan muulta liikenteeltä.

Egyptin opposition parlamentaarikot varoittivat Egyptin hallitusta työskentelemästä islamin vihollisten kanssa eikä toistamaan virhettä, jonka se teki salliessaan sotalaivojen kauttakulun, kertoo Al-Quds. http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... t-1.297942


2. DEBKAFILE kertoo, että Iranin vallankumouskaartin (IRGC) johtajan kenraali Mehdi Moini antoi tiistaina 22.06.10 käskyn joukoilleen estää amerikkalaisten ja sionistien hyökkäys-aikeet Kaspianmeren alueella, lähellä Azerbaijania. Hän kertoi joukkojen keskittämisen alueelle johtuvan amerikkalaisten ja israelilaisten joukkojen läsnäolosta läntiselle alueella.

Vahvistuksia on lähetetty Azerbaijanin provinssin läntiselle alueelle, koska jotkut läntiset maat ovat kiihottaneet etnisiä vastakohtaisuuksia alueella tasapainon häiritsemiseksi.

DEBKAFILE kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Iran avoimesti ilmoittaa rauhattomuuksista jollain tietyllä alueella ja lähettäneensä joukkojensa vahvistuksia sinne.

Toisten uutisten mukaan Israel on siirtänyt huomattavan määrän pommitushävittäjiä Georgian kautta Azerbaijaniin, ja että myös USA:lla on armeijan erikoisjoukkoja maassa valmistellen iskuja määrättyihin kohteisiin Iranissa. Azerbaijan ei ole halunnut kommentoida uutisia.

Iranin azerien asuma maakunta, jonne IRGC:n joukkoja keskitetään, rajoittuu Turkkiin, Armeniaan ja Irakiin. USA eikä Israel ole vahvistanut artikkelin esittämiä tietoja.

IRAN teloitti 20.06. Bauchi sunni-kapinallisten johtajan Abdelmalek Rigin rauhoittaakseen maakunnassa toimivia separatistisia ryhmiä, mutta sen vaikutus oli päinvastainen; se kiihotti niitä entistä aktiivisempaan toimintaan saaden tukea rajan takana asuvilta azereilta.
http://www.debka.com/article/8868/


3. USA:N Valkoisen Talon ulkomaanasioitten valiokunnan puheenjohtaja Howard Berman ilmoitti vakuuttuneensa, että viikkokausia Valkoisen Talon ja Senaatin välinen keskustelu kovennetuista sanktioista Irania vastaan saadaan päätökseen keskiviikkona ja että siitä voidaan äänestää tällä viikolla.

Valkoinen Talo, tarkoittaen Obaman hallitus, ei haluaisi sitovia sanktioita, vaan haluaa pidättää hallituksen oikeuden kohdistaa niitä tapaus tapaukselta periaatteella. Berman luonnehti keskusteluja esityksestä näin: Olemme kuin kaksi kansaa, jotka haluavat päästä samaan päämäärään. Meillä on ollut erimielisyyksiä. Olemme tuhranneet runsaasti aikaa niiden käsittelemiseksi, mutta teemme sen yhteistuumin.

USA:n alivaltiosihteeri William Burns ilmoitti ulkoasiainvaliokunnalle tiistaina, että Obaman hallitus haluaisi vieläkin jatkaa keskusteluja lakiesityksestä. Hän viittasi siihen, että hallitus haluaa varmistaa, ettei laki vaikuta eristävästi ulkomaisiin liittolaismaihin.

Vaikka lakiesitys ei mainitse nimeltä tällaisia maita, hallitus kuitenkin haluaa pidättää oikeuden päättää sanktioista ja niiden laadusta tapaus tapauksella. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa painostuksen lisäämistä yhtiöihin, joilla on tuottoisia sopimuksia Iranin kanssa. Berman haluaa, että tällaiset yhtiöt nimetään ja julkistetaan.

Esitys koventaa sanktioita ihmisoikeusrikoksissa, iranilaisiin pankkeihin, joilla on suhteita Iranin vallankumouskaartin kanssa, sekä vakuutus- ja merenkulun alueilla. Berman ennakoi, että laki antaa entistä paremmat edellytykset seurannan ja tutkimusten suorittamiseksi sen toteuttamisesta käytännössä, mitä edellinen laki ei antanut.

USA:SSA vierailulla oleva puolustusministeri Ehud Barak sanoi tavattuaan ulkoministeri Hillary Clintonin, että Israel haluaisi sanktioihin selkeät aikarajat, mitä ei ole toteutettu. Toiseksi Barak ilmoitti Israelin pyrkivän edistymään rauhankeskusteluissa PA:n kanssa ja tähdensi suorien keskustelujen aloittamisen merkitystä. Clinton maalaili muutaman koristeellisen korulauseen vanhan ystävän tapaamisesta sivuuttaen Barakin toiveet.
http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=179364


4. POLIISI valmistautuu arabien mielenosoituksiin sekä Silwanin lähiössä että sen lähiympäristössä Jerusalemin suunnittelu- ja rakennustoimikunnan alustavan hyväksymisen vuoksi kaupungin laatimasta kehitys- ja uudelleen rakentamissuunnitelmasta.

Suunnitelmassa huomioidaan, että arabit ovat vuosien aikana rakentaneet laittomasti julkiseen käyttöön tarkoittamalle alueelle 88 taloa, joista 22 pahiten häiritsevää on tarkoitus poistaa, loput voivat hakea rakennusluvan jälkikäteen. Noille 22 poistettavan talon omistajille kaupunki antaa tontit, joille he voivat rakentaa talonsa uudet talonsa. Poistettavat talot ovat viranomaisten mukaan huonokuntoisia, useimmat ilman perustuksia, sähköjä tai vesi- ja viemärijohtoja.

VASEMMISTOLAISET web-sivut, haaretz ja ynet, otsikoivat artikkelinsa kiihottavasti: Jerusalem poistaa 22 arabitaloa Silwanin suunnitelman tieltä, ikään kuin se olisi suunnitelman tärkein kohta. Puolustusministeri Barak antoi USA:n matkallaan lausunnon, jossa hän tuomitsi suunnitelman, minkä Obaman hallitus mielihyvin huomioi kielteisessä lausunnossaan.

On myös ilman muuta selvää, ettei PA viivytellyt antaessaan oman jo kovin kuluneeksi kalutun virtensä tuhosta, mitä se aiheuttaa USA:n tukemille epäsuorille keskusteluille.

POLISIN edustaja tunnustaa, että se viivyttelee tarkoituksellisesti laittomien arabitalojen purkamista tulenaran ilmapiirin vallitessa. Jopa oikeuskansleri Weinsteinkin kehotti poliisia miettimään kahdesti ennen kuin se antaa tukeaan tällaisissa tapauksissa.

Suunnitelma sai vasta alustavan hyväksymisen, eikä noin suuren projektin toteuttaminen voine alkaa vuosikausiin, mutta kiihottamiseen se soveltuu hyvin, mitä ulkomaiset ja kotoiset anarkistit ja äärivasemmistoa edustavat puhaltavat ilmiliekkiin.

SILWANIN asian käsittelyn yhteydessä Knessetissä ke. Uri Ariel (NU) toi esille jemeniläisten vanhan synagogan, jonka arabit ovat valloittaneet ja asuvat siinä. Ariel antoi uhka-vaatimuksen: Ellei poliisi saa arabeja poistetuksi synagogasta 04.07. mennessä, asukkaat tekevät sen itse.

Synagoga on lähellä 7-kerroksista Jonatanin asuintaloa, jonka 3 ylintä kerrosta on sinetöity ja odottaa tulevia toimenpiteitä, luultavasti niiden purkamista. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=179328

Poliisin hienotunteisuus ei koske juutalaisten rakentamia taloja. Keskiviikkona suuri turvallisuusjoukko tuhosi Bat Ayin yhteisössä kaksi ydinkeskustan ulkopuolelle metsään rakennettua siirrettävää parakkia. Rakenteet oli pystytetty lähelle paikkaa, jossa arabit olivat hakanneet kuoliaiksi muusikko Erez Levanonin, 42 kolme lapsen isä, vuonna 2007.

Asukkaat antoivat paikalle nimen Mitzpe Erez. Bat Ayin yhteisön johtaja Daniel Winston kertoi joukkojen joita oli satakunta, jotkut ilman nimitarraa tulleen paikalle viideltä keskiviikkoaamuna nostokurkien ja traktorien kanssa. Pahoilta vammoilta vältyttiin asukkaitten hillityn käytöksen vuoksi. Erikoiskoulutetut turvallisuusmiehet eivät Israelissa ole erityisen helläkätisiä. (JP)


4. UUTISOTSIKOITA

- JP:n vakiokolumnisti Isi Leibler varoittaa Netanyahua olla luottamasta prinsseihin tavatessaan Obaman kuudes heinäkuuta. Hän perustelee varoituksensa viime aikaisiin tapahtumiin, jossa Obama on toiminut vastoin Israelin intressejä kansainvälisillä areenoilla, YK:ssa ja sen alaisissa järjestöissä. Kuten suomalaisia on viime päivinä opastettu, Obama itse tunnustautui muslimiksi tilaisuudessa, jossa Egyptin ulkoministeri Abdel Aboul Gheit oli läsnä ja julkisesti kertoo tilanteesta. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists ... ?id=179323

- Rooman Colosseum sammuttaa valonsa torstai-iltana tukeakseen Gilad Shalitin vapauttamista. Viime vuonna Rooman pormestari Gianni Alemanno myönsi Gilad Shalitille Rooman kunniakansalaisuuden. (JP)

- Egyptin presidentti Hosni Mubarak syyttää, että Israel pyrkii väistämään vastuutaan Gazasta. Israelin lähettiläs Kairossa Yitzhak Levanon valittaa, että Egyptin suhtautuminen Israelin on niin alhainen, että sitä on vaikea selittää.

- 14 palestiinalaista esitti syytöstoimia Barakia ja Livniä vastaan belgialaisessa tuomioistuimessa osallisuudesta cast lead operaatioon. Heitä syytetään sotarikoksista, hyökkäyksestä moskeijaan, siviilien surmaamisesta sekä hyökkäyksistä viljelyksiä ja vesijärjestelmiä vastaan. Belgian laki sallii tällaisten syytösten nostamisen maassa, vaikka ne ovat tapahtuneet ulkomailla. (JP)

- Juna ajoi ratakiskoille pysähtyneen varastetun kuorma-auton päälle vahingoittaen yhtä naista. (JP)

- Turkkilainen rakennusliike, joka rakentaa myös Israelissa, nosti syytteen pääministeri Erdogania vastaan, koska tämän Israelin vastaiset lausunnot ovat vahingoittaneet hänen 100 miljoonan arvoisia liiketoimiaan. (JP)

- Iran sanoo nostaneensa uraanin tuotantoaan ja rikastaneensa uraania 20 %:n tasoon, mikä sopii ydinvoimalan polttoaineeksi. Pommi tarvitsee 90 %:n tasoista uraanirikastetta. (JP)

- Kansainvälisen lain asiantuntija kyseenalaisin perustein YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon sanoo, että Silwanin laittomasti rakennetun 22 arabitalon purkaminen on vastoin kansainvälistä lakia. Voisiko tämän sanoa toisinpäin: Kansainvälinen laki suojelee laittomasti rakennettuja taloja. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 00,00.html

- Seuraava tarina kertoo, että eurooppalaiset ovat menettäneet kykynsä nähdä eroa hyökkääjän ja hänen uhrinsa välillä. Siinä mies surmasi sieppaamansa uhrin ja vaati miljoonan lunnaita. Poliisi pidätti miehen lunnaiden maksamisen yhteydessä, mutta mies pysyi vaiti. Poliisin uhattua kidutuksella mies murtui ja tunnusti murhan saaden elinikäisen tuomion.

Tuomittu valitti EU:n oikeuteen, joka syytti viranomaisia virheellisestä menettelystä todeten, että miehen ihmisoikeuksia oli rikottu. On melkein kuin juttu, jossa vanhempansa murhannut poika pyytää oikeudelta avustuksia, koska hän on orpo.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 83,00.html

- 87 senaattoria kehotti Obamaa seisomaan Israelin tukena.
- http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138242

- Viimeisin todiste palestiinalaisten todellisista päämääristä, mitä PA:n virallinen opetusjärjestelmä opettaa, tuli esille PA:n tietovisassa STAR-ohjelmassa. Siinä Betlehemin yliopiston opiskelija todisteli, että Palestiina, 27 000 neliökm, on pienempi kuin Jordania, n. 90 000 neliökm. Kuitenkin palestiinalaisten asumat alueet ovat yhdessä 6220 neliökm (Gaza 360 ja Länsiranta 5 860 neliökm). Israelin alue + Gaza + Länsiranta on 26 990 neliökm. Ohjelman taltioi PMW, Palestiinan mediatarkkailu. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138240




* * * * * * * * * * * *

___ ___ ___ ___ ___ ___




www.shalom.fi, Pray for the peace of Jerusalem.
www.kosher.fi, we will have some delicious for you.
Please add our website to your favorites and keep visiting us regularly.

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa