ISRAEL-UUTISET MAANANTAI-SUNNUNTAI 12-18.07.2010

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

ISRAEL-UUTISET MAANANTAI-SUNNUNTAI 12-18.07.2010

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 18 Heinä, 2010 12:40


ISRAEL-UUTISET MAANANTAI 12.07.2010



1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu sanoo H Keinon artikkelin mukaan, että sopimus PA:n kanssa on mahdollista saada aikaan 2012 mennessä, ehkä jo vuoden kuluessa, kuten hän lupaili Fox News Sunday ohjelmassa.

Uskoakseni sopimus on mahdollista saada aikaan (2012), Netanyahu sanoi sunnuntain haastattelussa. Sen toteuttamiseen voitaneen antaa aikaa, sillä aika on tärkeä elementti sopimuksen saamiseksi, sekä turvallisuuden että muitten elementtien osalta, mikä voisi olla vaikeaa, ellei sitä voida toteuttaa ajan kanssa.

HALLITUSLÄHTEEN mukaan Netanyahu uskoo aikaelementin tärkeyteen määrättyjen toteutettavien turvallisuusjärjestelyjen tehokkuuden arvioimiseksi. Esimerkkinä tästä on Netanyahun vaatimus IDF:n pysyttämiseksi Jordanjoen laakson alueella Israelin turvallisuuden vuoksi, ettei sitä kautta salakuljeteta laittomia aseita Länsirannalle.

Tämän ajatuskuvion mukaan järjestelyjä voidaan muuttaa tilanteen kehittymisen mukaan.

PUHUESSAAN CFR:n konferenssissa New Yorkissa torstaina Netanyahu kehitteli tätä aihetta tähän tapaan: Uskoakseni ensiksi on tärkeintä määritellä selvä näky rauhasta, jossa ihmiset alkavat nähdä, mitä etuisuuksia se tuo heidän elämäänsä.

Toiseksi tärkein asia on rauhan-sopimuksen toteuttaminen ajan kanssa. Tämä on elintärkeä sekä turvallisuuden että muiden kriittisten elementtien vuoksi. Se saa aikaan suuren muutoksen. Jos rakennat aikataulun mihin tahansa sopimukseen, joita meillä on, uskon sen auttavan suuresti.

Kaiken muun jätän kahdenkeskisiin neuvotteluihin PA.n puheenjohtaja Mahmoud Abbasin kanssa. Kyselytunnilla pääministeri sanoi uskovansa sopimuksen syntyvän vuoden kuluessa. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181132



2. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas sen sijaan ei ollut ollenkaan yhtä toiveikas eikä halukas hyppäämään Netanyahun ja nyt myös presidentti Obaman vaatimiin suoriin keskusteluihin. Hän sanoi puhuessaan lauantaina, ettei hänellä ole mitään aikomuksia aloittaa suoria keskusteluja, joita hän pitää tässä vaiheessa merkityksettöminä.

Jos israelilaiset tulevat ja vaativat keskustelujen aloittamista nolla-tilanteesta, tämä on hyödytöntä., hän selitti. PA on vaatinut keskustelujen jatkamista siitä, mihin ne jäivät Olmertin hallituksen aikana

Tzipi Livnin johtaessa hallituksen tiimiä. Ongelmana tässä on se, ettei ole tiedossa, mistä silloin sovittiin ja mitä lupauksia Livni teki, koska mitään kirjoitettuja muistioita ei ole esitetty julkisuudessa, mikä antaa tilaisuuden erilaisiin tulkintoihin PA:n keskustelijoiden ja Livnin muistikuvien pohjalta.

TZIPI LIVNI ja PA:n entinen pääministeri Ahmed Qureia tapasivat sunnuntai-iltana King David hotelissa ennen puheitaan heprealaisen yliopiston Harry S Trumanin instituutin rauhan edistämiseksi yhdessä Kondar Adenauerin säätiön ryhmän kanssa järjestämässä konferenssissa, jota markkinoitiin nimellä. Israelin ja palestiinalaisten väliset epäsuorat keskustelut; kokemuksia aiemmista neuvotteluista.

LIVNIN ja Qureian tapaaminen eilen illalla oli pelkkä PR-temppu ilman todellisia vinkkejä tai analyysejä siitä, miten tilanne nähdään opposition taholla.

Qureia käytti tilaisuutta hyväkseen syyttämällä Netanyahun hallitusta vilpillisyydestä, ettei se todella ollut jäädyttänyt rakentamista Juudeassa ja Samariassa eikä saanut amerikkalaisilta vakuutuksia rajoista ja turvallisuudesta, joita PA:n johto vaatii ehtona suorille keskusteluille. Hän myös väitti, että Netanyhaun hallitus on väistynyt Olmertin hallitusohjelmasta ilman omaa tasapainoista politiikkaa, jota ilman ei ole kehitystä.

LIVNI pilkkasi hallitusta, ettei se ollut pystynyt aloittamaan suoria keskusteluja PA:n kanssa. Hän väitti, etteivät Annapolis konferenssin päätökset olleet epäonnistuneet, vaan niitä pyrittiin toteuttamaan käytännössä, mikä keskeytyi uusien vaalien johdosta. Hän kehui tavanneensa Qureian samassa King David hotellissa useita kertoja viikossa, mutta ilman julkisuutta. Hän väitti keskustelleensa Qureian kanssa, miten lopettaa konflikti osapuolten välillä, mutta ettei tämän hallituksen aikana ole mitään keskusteluja sen ja PA:n välillä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181138



3. PÄÄMINISTERI Netanyahu kokosi eilen seitsemän avainministerinsä muodostaman minikabinetin, jota joskus kutsutaan turvallisuuskabinetiksi, joskus vain seitsikoksi, jolle hän kertoi Amerikan matkansa vaiheita ja keskusteluistaan Obaman kanssa. Hän pyysi ministereitä pitämään korvien välissä sen, mistä istunnossa keskusteltiin ja sovittiin. Ynetnews.com väittää kuitenkin saaneensa selville, että Netanyahu (Bibi) kertoi suorien keskustelujen alkavan elokuussa tänä vuonna.

Ynetin artikkelissa todetaan, että Bibi kertoi Foxnews Sunday ohjelmassa eilen haluavansa yhtenäistä ja jakamatonta Jerusalemia, mutta palestiinalaisilla on asiasta omia mielipiteitään. Pääministeri haluaisi kuitenkin, että keskustelut aloitetaan osapuolten välillä ilman välikäsiä, ja näissä keskusteluissa sovitaan ristiriitaisista kysymyksistä.

Artikkelissa todetaan Bibin uskovan, että sopimus PA:n kanssa on mahdollinen vuoteen 2012 mennessä, mutta että sen toteuttaminen käytännössä vie aikaa.

Bibi valitteli Foxnews ohjelmassa, ettei hänellä ole keskustelukumppania PA:n puolella, sillä ei keskusteluja voida käydä ilman luotettavaa vastapuolen edustajaa.

OBAMA soitti Abbasille pian sen jälkeen, kun hän tapasi Netanyahun, ja kehotti häntä muuttamaan kielteistä kantaansa ja aloittamaan suorat keskustelut Israelin kanssa.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 41,00.html



4. VASTAUKSENA Israelin armeijan julkistamiin kuviin ja videoihin Hizbullahin asevarikoista, komentokeskuksista ja ohjusten laukaisupaikoista, terrorijärjestön eteläisen lohkon komentaja sheikki Nabil Kaouk kertoi median edustajille, että myös heillä on merkitty israelilaiset kohteet, joita he tulevat pommittamaan raketeillaan ja ohjuksillaan sodan aikana.

KAOUK totesi, että Israel julkisti kohdeluettelonsa Hizbullahin väitetyistä ja potentiaalisista IDF:n iskukohteista tulevan sodan aikana vuonna 2006 häviämänsä Libanonin kakkossodan vuosipäivänä.

LONTOOSSA ilmestyvän Al-Sharq Al-Awsat lehden lauantaina julkistamien tietojen mukaan Hizbullah epäilee Israelin ja USA:n suunnittelevan jotain, josta IDF:n julkistama aineisto on osa, ja sanoo julkistamattomaan tietolähteeseen perustuen asettaneensa joukkonsa hälytysvalmiuteen.

Monet uskovat IDF:n halunneen julkistaa keräämänsä tiedusteluaineistoon perustuvat karttansa ja videonsa valmistellakseen maailmaa ja kansaansa tulevaan kriisiin Libanonissa, mikä voi olla luoteeltaan tuhoisa ja jossa siviiliuhrien määrä voi olla järkyttävä. IDF valmistelee kaikessa hiljaisuudessa potentiaaliseen konfliktiin Libanonissa.
Hizbullah kielsi IDF:n tiedot perättöminä, mutta sanoo välttävänsä konfliktia kesän aikana. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181090



5. UUTISOTSIKOITA

- Israelin merivoimat seuraavat tarkoin Amalthea-laivan matkaa Kreikasta kohti Gazaa, ja vakuuttaa, ettei alusta päästetä Gazan satamaan. (JP)

- IDF:n asettama sisäinen tutkimuskomitea, jota johtaa kenraalimajuri Giora Eiland, esitteli tutkimustensa tulokset eilen IDF:n johtajistolle. Tilaisuus ei ollut tarkoitettu julkisuuteen. Raportti julkistetaan tänään maanantaina. Sen sanotaan kohdistavan kirpeää arvosteluja laivaston komentajan vara-amiraali Eliezer Maromin päätöksistä Mabi Marmara avustusaluksen valtauksen yhteydessä kehittyneeseen välikohtaukseen, joka päättyi 7 erikoiskoulutetun sotilaan pahoinpitelyyn ja sotilaiden itsepuolustukseksi ampuman 9 turkkilaisen siviilin kuolemaan. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181144

- Valtio pyytää korkeinta oikeutta, että se hylkää Gush Shalom NGO-järjestön vaateen Mavi Marmaran tapausta tutkivan Turkelin komitean hajottamiseksi. (JP)

- Hallituksen lakikomitea hyväksyi suunnitelmat turvallisuusaidan rakentamiseksi Siinan ja Negevin väliselle rajalle. Raja on ollut vuosikymmenet heikosti valvottu ilman kunnollista estettä, minkä johdosta Siinailta pyrkii Israeliin sekä salakuljettajia että terroristeja ja työtä etsiviä pakolaisia useista Afrikan maista. Tilanne on kehittynyt lähes kestämättömäksi varsinkin Eilatin ja Beershevan kaupungeille, jonne työtä etsivät ensiksi suuntaavat aiheuttaen runsaasti järjestyshäiriöitä ja rikollisuutta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181139

- Poliisi pidätti Boris Bogusianin Beershevassa syytettynä lukuisten hautakivien häpäisemisestä piirrellen niihin hakaristejä ja iskulauseita kuten Heil Hitler. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181091

- IAF harkitsee, hankkiiko se Boeing yhtiön eilen ensilentonsa tehneen F-15 Silent Eagle koneen lentolaivueittensa uusimiseksi. Ilmavoimien uusimistarve alkaa olla akuutti, eikä F-35 koneen valmistumisesta ja lopullisesta hinnasta olla vieläkään varmoja, mitkä molemmat ovat muuttuneet vuodesta toiseen. F-15 SE koneella on joitain Stealth koneen ominaisuuksia ja muita parannuksia entisiin verrattuna. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181134

- Heprealaisen Yliopiston arkeologinen kaivausryhmä löysi keraamisen kappaleen, jonka uskotaan kuuluneen laajempaan laattaan. Sen uskotaan olevan 14. vuosisadalta eKr.. Siinä on muutamia akkadinkielisiä sanoja nuolenpää kirjoituksella kirjoitettuina. Se löydettiin ns. Ofel-alueelta Jerusalemin Temppelimuurin ja Davidin kaupungin välistä.

Löydön sanotaan vahvistavan uskomuksia, että Jerusalem oli vahva alueellinen keskus kauan ennen kuin David valloitti sen. Löydetty keraaminen pala on vain 2 x 2.8 sm kokoinen. Kirjoitusta ylistetään korkeatasoiseksi, mikä osoittaa sen kirjoittajan opillisen sivistystason. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181135

- Poliisi meni Majdal aj.Shams kylään suorittaakseen etsinnän epäilemässään talossa. Kylän druusi-asukkaat tulivat joukolla heitä vastaan pakottaen heidät etsimään turvaa epäilystä talosta lukkiutuen sinne turvaan vihaisilta asukkailta. Poliisin vahvistus-joukkojen avulla ja keskusteluilla heidät saatiin lopulta poistettua kylästä ilman ihmisvahinkoja.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181101

- Intialainen lapsenvahti, joka pelasti pienen pojan Mumbain terroristien käsistä uskaliaalla paolla, saanee Israelin kansalaisuuden. http://www.haaretz.com/jewish-world/isr ... k-1.301333

_____________________________________________________
Tilattavat palvelut: www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

TORSTAI 15.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 18 Heinä, 2010 12:58


TORSTAI 15.07.10



1. OXFORDIN yliopiston tutkijaryhmä kertoo julkistamassaan tutkimusraportissa, etteivät Israelin ilmaiskut Iranin ydinlaitoksia vastaan estäisi Irania lopuilta hankkimasta ydinaseita, ja että sellainen isku aloittaisi sodan, joka tulisi kestämään epämääräisen ajan.
Raportissa arvioidaan, että isku voisi päinvastoin kiihdyttää ja jouduttaa Iranin johtajien päättäväisyyttä valmistaa ydinase maansa puolustamiseksi.

Toiseksi ne tulisivat aiheuttamaan arvaamatonta tasapainottomuutta Persianlahden alueella ja laajemmallekin maailman öljyntarpeen tyydyttämisen estymisen ohella.

YK:n turvallisuusneuvosto asetti Iranille neljännen kerran entisestään kovennetut sanktiot ja USA:n senaatti vahvisti yksipuolisia ja kovempia sanktioita.

Iranin johto vakuuttaa, että sen ydinsuunnitelma tähtää pelkästään sähkön tuottamiseen.

Rauhantutkimuksen professori Paul Rogers Bradfordin yliopistosta, jota laati raportin, arvioi, ettei USA ole valmistautumassa iskemään Iraniin, mutta että Israelin mahdollisuudet ja kyky ilmaiskuihin ovat lisääntyneet. Hän sanoo Israelin USA:sta hankkimien pitkän matkan hävittäjien ja ohjaajattomien koneitten, emälaivoille sijoitettujen koneitten sekä mahdollisesti Irakissa ja Azerbaijanissa sijaitsevan sotilaallisen potentiaalin ja laitteiden lisänneen Israelin sotilaallista valmiutta mahdollisiin ilmaiskuihin.

TUTKIMUKSESSA arvioidaan, etteivät iskut kohdistuisi vain ydinlaitoksiin, vaan myös tehtaat ja tutkimuskeskukset ja jopa yliopistojen laboratoriot joutuisivat iskujen kohteiksi.

Iskut tällaisiin kohteisiin vaatisivat runsaasti siviiliuhreja, arvioidaan raportissa.

Sotilaallinen tarve voisi vaatia Teheranin pommittamista teknokraattien eliminoimiseksi, jotka ovat vastuussa Iranin ydinsuunnitelman toteuttamisesta.

VASTAVETONA Iran voisi erota välittömästi NPT-sopimuksesta ja kiihdyttää oman ydinaseensa valmistusta. Toiseksi Iran tulisi iskemään kommandoiskuilla tai ohjuksillaan Persianlahden maiden öljylaitteita vastaan pyrkien estämään öljynkuljetukset Hormuzan salmen kautta maailmalle. Ohjusiskut kohdistettaisiin Israeliin, mutta Iran voisi myös aktivoida sen arvovallan alla toimivat Syyrian, Hizbullahin sekä Hamasin Israelin vastaisiin toimiin.

Israel ei ole myöntänyt eikä kieltänyt omaavansa ydinaseita, mutta yleisesti uskotaan, että sen ydinasearsenaali voi olla 200 ydinkärkeä taktisten ydinammusten lisäksi.

RAPORTTI päätyy suosittamaan diplomaattisen ratkaisun löytämistä mahdollisimman pian.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... m-1.302005



2. TILANTEEN kuumeneminen Lähi Idässä laajemmallakin sektorilla kuin Israelissa ja sen lähiympäristössä ei ole jäänyt huomaamatta Palestiinan Auktoriteetin johtajilta.

WND:n Lähi Idän toimiston johtaja Aaron Klein tarkastelee artikkelissaan asiaa.

KLEIN kertoo palestiinalaislähteisiin viitaten, että PA:n johto on antanut sen tiedustelu- ja turvallisuusvastuussa oleville tehtäväksi tutkia, mitä vaikutuksia Israelin ilmaiskuilla Irania vastaan tulisi olemaan palestiinalaisille sekä palestiinalaispakolaisille, joista Klein käyttää etuliitettä niin sanotut, Syyriassa, Irakissa ja Libanonissa.

PA:n antamaan kehotukseen kuuluu tutkia ja antaa ohjeita, miten palestiinalaisten tulisi toimia Iranin mahdollisten vastatoimien aikana, sekä sen kiihottamien järjestöjen kuten Hamas ja Hizbullah sekä Länsirannalla toimivien vastarintajärjestöjen liittyessä Iranin tueksi Israelia vastaan. Yksi mahdollinen kehitys voisi olla Libanonin palestiinalaisten pako pakolaisleireistä Israelin aloittaessa ilmaiskuja Hizbullahin raketti- ja ohjusasemia sekä komentokeskuksia ja bunkkereita vastaan, mikä voisi kehittyä laajemmaksi sodaksi Libanonin ja Syyrian alueilla.

Sekä Syyrialla että Hizbullahilla on runsaasti kehittyneitä raketteja ja ohjuksia, myös pitkän kantomatkan omaavia, joilla Hizbullah uhkaa iskeä Israelin suuria kaupunkeja vastaan.

Hizbullahin arvoasteikossa toiseksi tärkein johtaja Naim Kassem kehui äskettäin, että sillä on IDF:n tukikohtien sekä kaupunkien koordinaatit valmiina ohjusiskujen aloittamiseksi.

TUTKIMUKSESSA puututtaneen myös siihen, miten PA:n USA:n kouluttamat poliisit ja sen alueilla toimivat järjestöt tulisivat toimimaan konfliktin aikana. Israelin arabien rauhattomuus viimeisten kuukausien ja viikkojen aikana asettaa sen lojaalisuuden kovalle koetukselle.
http://www.wnd.com/index.php?fa=PAGE.view&pageId=178957



3. JP:N kolumnisti Herb Keinon kertoo artikkelissaan, että YK:n ja USA:n asettamat kovennetut sanktiot Irania vastaan ovat alkaneet purra, kuten pääministeri Netanyahu toteaa. Netanyahu kehotti maailman maita pitäytymään sanktioitten määräyksissä ja rajoitteissa, mutta hän kuitenkin haluaisi koventaa niitä varsinkin Iranin energiasektorilla.

VENÄJÄ on alusta lähtien vastustanut sanktioita Iranin taloutta vastaan, vaikka se pitkin hampain suostuikin YK:n asettamiin viimeisiin rajoitteisiin. Venäjän energiaministeri Sergei Shmatko sanoo tähän tapaan: Venäläiset yhtiöt ovat valmistautuneet toimittamaan tuotteitaan Iraniin. Myös mahdollisuus öljynjalostustuotteiden vientiin Iraniin on olemassa, jos siihen löytyy kaupallista intressiä. Suomeksi sanottuna Venäjä ei halua panna esteitä yhtiöille, jotka löytävät edullisia kauppasuhteita Iranin kanssa sanktioista huolimatta.

Sanktiot eivät estä meitä, Shmatko selventää Venäjän uutistoimiston raportin mukaan tavattuaan Iranin petroliministerin Massoud Mir Kazemin Moskovassa. Uutisraportin mukaan Venäjä allekirjoitti Iranin edustajien kanssa maitten välisen tiekartan, jolla määritellään maitten välinen energiayhteistyö tulevaisuudessa.

MONET Euroopan maissa toimivat yhtiöt sen sijaan ovat alkaneet karsia liikesuhteitaan Iranin kanssa, kertoo Keinon artikkelissaan. Ranska on lopettanut Total-yhtiön bensiinin ja jalostettujen petrolituotteiden viennin Iraniin; Espanjan Repsol-yhtiö vetäytyi sopimuksesta Iranin luonnonkaasukentän tutkimuksista ja kehittämisestä; Englannin BP-yhtiö sanoi lopettavansa lentokonebensiinin toimittamisen Iraniin; Royal Dutch

Shell-yhtiö ei jatka sopimuksia poltto-aineen toimittamiseksi Iranin ilmavoimille, lopettaen bensiinitoimitukset jo maaliskuussa.

Sanktiot vaikuttavat kansainvälisiin vakuutuksiin, joilla on yhteyksiä Iranin kanssa. UAE on jäädyttänyt niiden liikeyhtiöitten ja instituutioiden pankkitilit, joilla on liikesuhteita Iranin kanssa. Etelä-Korea lopettaa vientitakuut Iranissa työskenteleviltä rakennusyhtiöiltä. Siten GS insinööri ja rakennusyhtiö joutui luopumaan 1.2 miljardin USD urakasta öljynjalostamon rakentamiseksi Iranin luonnonkaasukentälle. (JP)



4. IDF testasi vielä kehityksen alaisena olevaa raketintorjunta järjestelmää Iron Dome, jonka toivotaan pystyvän eliminoimaan suurimman osan Gazasta ja Libanonista ammutuista lyhyen ja keskimatkan raketeista ja ohjuksista. Eilisiä testejä valvoivat puolustusministeriön, Israelin ilmavoimien sekä Rafael Advance Defence Systems Ltd edustajat.

TESTEISSÄ ammuttiin useita salvoja raketteja, jotka imitoivat Kassam-raketteja sekä pitemmän matkan Grad-raketteja, jotka kuuluvat Katjusha-sarjaan.

IRON DOME järjestelmä on kehitetty eliminoimaan lyhyenmatkan raketteja, joita Hamas ja Hizbullah ampuvat Israelin alueelle. Iron Dome käyttää uudenaikaista tutkaa, jonka kehitti Elta-yhtiö, ja se pystyy haarukoimaan raketin, joka tuhotaan kineettisellä vastaohjuksella.

Testeissä tutka pystyi erottamaan raketit, jotka oli koordinoitu putoamaan aukealle paikalle eikä antanut hälytystä ohjuspatterille. Iron Dome järjestelmän katsotaan olevan käyttö-kunnossa, ja se otetaan kenttäkäyttöön sitä mukaa kuin valmistusresurssit antavat myöten. IDF on jo perustanut pataljoonan, joka harjoittelee järjestelmän käyttöä Gazan rajalla.

Puolustusministeriö harkitsee, otetaanko järjestelmä heti kenttäkäyttöön vai varastoidaanko valmistuneet patteristot odottamaan kriisitilannetta. Varastoiminen on puolustusministeri Ehud Barakin ajatus, mitä monet ihmettelevät. Miten hetkessä syttyvään tilanteeseen saadaan koulutettua järjestelmän käyttöön tottuneet yksiköt? Jotkut epäilevät, että Barakin tarkoituksena on myydä valmiita järjestelmiä ministeriön talouden kohentamiseksi. (JP) http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181388



5. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton vakuutti, että Obama ja hän taistelevat anti-semitismiä ja Israelin eristämistä vastaan. Clinton sanoi havainneensa, että anti-semitismi on selvästi nousussa, ja sanoi taistelevansa sitä vastaan ihmisoikeusraportista lähtien kaikessa. USA nimitti Hanna Rosenthalin seuraamaan ja raportoimaan anti-semitismiä maailmalla.

ISRAELIN edustajat puolustivat maan oikeutta saartaa Gazaa YK:n ihmisoikeuskomitean kokouksessa Genevessä keskiviikkona, kertoo AFP. Kysymys koski syytöksiä, että Israel rikkoo saarto-toimilla kansainvälistä sopimusta vastaan koskien siviili- ja poliittisia oikeuksia. Komiteaan kuuluu 18 asiantuntijaa, se kokoontuu kolmesti vuodessa neljän viikon istuntoihin käsitellen 162 jäsenmaan viisivuotisraporttia, miten ne ovat noudattaneet kansainvälisiä määräyksiä yksityis- ja poliittisista oikeuksista kuten myös yksittäisiä valituksia. (JP)



6. UUTISOTSIKOITA

- Haim Pearlman, 29 kolmen lapsen isä, on syytettynä 1990-luvulla kolmen palestiinalaisen puukottamisesta kuoliaiksi ja muutamista yrityksistä, kuten Shin Betin tutkimuksissa todetaan. Se myös syyttää, että syytetty kuului Kahane-järjestöön, joka on kielletty Israelissa. Pearlman sanoo, että hänet on mustamaalattu, ja että Shin Bet kiihotti häntä väkivaltaan. (JP)

- Israelissa on huokaistu helpotuksista tiedoista, että Amal Thea alus höyrysi lopulta El-Arishin satamaan välttäen täten uuden ilkeän selvittelyn. (JP) http://www.jpost.com/SpecialSection/Art ... ?id=181412

- George Mitchell saapui Israeliin herättäen toiveita, että suoriin keskusteluihin päästään lähi aikoina. Kuten odotettua, Israelilta odotetaan myönnytyksiä. Uutta on se, että Mitchell odottaa PA:n lopettavan Israelin vastaisen toiminnan ulkomailla sekä kiihotuksen mediassa ja instituutioissa. (JP)

- Lakiesitys, joka vaatii kansanäänestystä ennen maan luovutusta ulkopuolisille, läpäisi ensimmäisen käsittelyn Knessetissä. Vasemmisto yhdessä Netanyahun kanssa vastustavat lain vahvistamista, koska he pelkäävät sen vaikeuttavan rauhankeskusteluja. (JP)

- Lakiesitys, jolla estetään NGO-järjestöjen ulkomailta tulevat rahoitukset, etenee myös Knessetissä. (JP)

- JP:n kolumnisti Isi Leibler kehottaa varomaan seireenien lauluja, joita presidentti Barack Hussein Obama laulelee nyt Valkoisessa Talossa vakuuttaen kestävää ja rikkumatonta tukeaan Israelille. Lebler sanoo, että Obama erehtyy pahan kerran, jos hän todella uskoo Israelin epäilyn nousseen hänen keskimmäisestä nimestään, sillä eivät juutalaiset sentään niin tyhmiä ole. Hän muistuttaa lukuisista toimista, joilla Obama on ilmaissut vastenmielisyytensä Israelia kohtaan, jotka puhuvat omaa kieltään. Leibler toteaa, että Obama toimii nurkkaan ajetun eläimen tavoin havaittuaan, että hänen oma uskottavuutensa ja tulevaisuutensa ovat vaakalaudalla. (JP) http://www.jpost.com/Opinion/Columnists ... ?id=181443

- Jonathan Pollard on virunut 9000 päivää USA:n eristyssellissä, minkä hänen tukijansa ovat huomioineet yhtenä pahimmista oikeuden polkemisista USA:n historiassa. Samaan aikaan USA vaihtoi lentokoneellisen vakoilusta syytettyjä venäläisiä sujuvasti muutaman viikon tutkimusten jälkeen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181356

_____________________________________________________
Tilattavat palvelut: www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

PERJANTAI 16.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 18 Heinä, 2010 21:24


PERJANTAI 16.07.10



1. FATAH vastustaa suoria keskusteluja Israelin kanssa, ilmenee Fatahin Abbasille lähettämästä lausunnosta. Tämä samaan aikaan, kun Obaman nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell matkusti Israeliin tavatakseen sekä Israelin johtoa että PA:n puheenjohtajaa, joka odottaa Obaman hänelle lähettämää viestiä.

Luotettavuuden ja uskottavuuden puute johtuen siitä, että Israel ei hyväksy epäsuoria keskusteluja ja siitä, etteivät epäsuorat ole edistyneet, tulee juuttumaan termeihin annetut ja tosiasiat, jos siirrytään suoriin keskusteluihin, lausunnossa sanotaan. Tämä on jotain sellaista, mitä palestiinalaisten johto ei ole hyväksynyt eikä voi hyväksyä.

PA:n johto vaatii täydellistä rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan, kuten myös Jerusalemin itäosaan, mitä Netanyahu ei hyväksy. Toiseksi PA vaatii, että Netanyahun täytyy antaa etukäteissuostumus siitä, että hän hyväksyy 1949 aselepolinjan Palestiinan valtion länsirajana vähäisin maavaihdoin, ja Itä Jerusalemin sekä Temppelivuoren ja sen lähialueitten luovuttamiseen PA:lle tai kansainvälisen hallintokoneiston vastuulle.

Näiden vaatimusten sovittaminen yhteen realiteettien kanssa näyttää sovittamattomalta. Netanyahun toistuvasti esitetyt vaatimukset suorista keskusteluista tuntuvat oudoilta, ikään kuin hänellä olisi hihassaan jokin maaginen formula, jolla hän hetkessä pyyhkäisi Abbasin ja hänen pääneuvottelijoittensa vastarinnan olemattomiin.

Ainoastaan siinä tapauksessa, että Netanyhau räjäyttää pankin ja suostuu kaikkiin PA:n vaatimuksiin ilman verukkeita, voisi kuvitella sopimuksen syntyvän nopeasti.

NETANYAHULLA on kuitenkin lisäksi uusi vaatimus, jota hän toistelee yhtenä tärkeimmistä ellei tärkeimpänä esityksenään. Tämä koskee aikataulua, jonka hän haluaa liittää osaksi sopimusta. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka sopimus allekirjoitettaisiinkin pian, sen toteuttaminen käytännössä tulisi tapahtumaan pitkän aikataulun kuluessa; turvallisuus-järjestelyjen ja juutalaisyhteisöjen hallinnan PA:lle luovuttamisen osalta 10 20 vuotta, jotta pystyttäisiin näkemään, miten PA suoriutuu velvollisuuksistaan.

ABBAS on kovan painostuksen alaisena, jotta hän suostuisi suoriin keskusteluihin ennen kuin 10-kuukauden moratorium Juudeassa ja Samariassa umpeutuu. Netanyahu on samoin kovan sisäisen painostuksen alaisena, ettei hän jatkaisi rakennuskieltoa syyskuun jälkeen.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181595



2. NETANYAHUN vaatimus aikataulusta minkä tahansa sopimuksen osaksi PA:n kanssa on nousemassa vähitellen tarkkailijoitten analyyseihin. H Keinon käsittelee asiaa JP:n artikkelissaan todeten, että Netanyahu puhui asiasta USA:n viimeisen matkansa aikana useissa yhteyksissä, mutta tarkkailijat eivät olleet tarkkoina.

KEINON arvioi, että tämä on Netanyahun (Bibin) yritys ylittää pahimmat karikot erimielisyyksissä PA:n kanssa, eli hän jättäisi niiden toteuttamisen tulevaisuuden varaan. Yllättävästi PA:n neuvottelijat, jotka kärkkäästi tarttuvat jokaiseen lausuntoon, ovat sivuuttaneet tämän kokonaan. Ehkä se poikkeaa liikaa heidän omaksumistaan kuvioista, joista he latelevat ulkoa opitun litanian syistä ja seurauksista, miksi asia on niin eikä näin.

Netanyahun ajatuksen taustalla on uskomus, että kun ihmiset alkavat tajuta sopimusten tuomat etuisuudet, he ovat valmiimpia suostumaan toisiinkin järjestelyihin, ja että tämä vähitellen poistaisi tarpeen väkivallan käyttämisestä vaatimustensa toteutumiseksi.

KEINON näkee varmaan aivan oikein, sillä esim. kukoistavien juutalaisyhteisöjen purkaminen ja niiden luovuttaminen PA:n hallintoon toisi ennen näkemättömiä ongelmia. Kysymys on sentään yli 300 000:n ihmisen karkottamisesta kodeistaan ja siirtämisestä uusiin olosuhteisiin ilman asuntoa, toimeentuloa tai elämänsä järjestämisestä lasten koulutusta ja nuorten kasvatusta myöten. Pienoiskoossa tämä nähtiin Gazan 21:n ja Samarian neljän juutalais-yhteisön purkamisen yhteydessä 2005, eikä sen aiheuttamia käytännön ongelmia ja henkistä traumaa ole pystytty vieläkään tyydyttämään. http://www.jpost.com/ArtsAndCulture/Ent ... ?id=181596



3. ynetnews.com käsittelee artikkelissaan rauhansopimuksen mahdollisuutta Israelin ja PA:n välillä. Artikkelin kirjoittaja päätyy siihen pessimistiseen havaintoon, etteivät palestiinalaiset ole valmiit sovintoon Israelin kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, että se sotii koko heidän yhtä ja ainoaa yhdistävää tekijäänsä vastaan, ja se on: Israelin tuhoaminen.

Esittelen kirjoitusta omin sanoin lyhennettynä versiona.
ARTIKKELISSA todetaan, etteivät palestiinalaiset ole yhtenäinen kansa, joka perustuisi yhteiseen kulttuurilliseen, historialliseen ja kansalliseen tai uskonnolliseen identiteettiin.

Tästä syystä kaikki keskustelut ja hyvää tarkoittavat toiveet perustuvat toiveajatteluun ilman todellista pohjaa, eivätkä tule koskaan onnistumaan, kirjoittaja toteaa. Tämä ilmenee sekä PLO:n että Fatahin peruskirjoista, (puhumattakaan Hamasin vastaavasta).

Palestiinalaisuus ei ole kansallinen identiteetti, vaan poliittinen rakennelma, joka kehitettiin osaksi terroriohjelmaa, kun PLO perustettiin 1964. Se oli tapa, jolla erotettiin juutalaiset ja arabit sekä maassa asuvat ja sen ulkopuolella asuvat arabit toisistaan. Palestiinalainen arabi ei ole ulkomaisten keksimä määritelmä, Syyria Palestiinassa asuvat käyttivät itsestään tätä nimitystä ja sitä käytettiin virallisissa dokumenteissa, artikkelissa todetaan. Myytti palestiinalaisesta luotiin ja sitä pönkitetään nyt toistuvissa lausunnoissa, joitten tarkoituksena on erottaa sekä Israelissa että Jordaniassa asuvat arabit muusta arabikansasta omaksi yhteisökseen poliittisen päämäärän saavuttamiseksi, joka on Israelin tuhoaminen.

KIRJOITTAJA tähdentää, että tämä juutalaisviha avautui kukkaansa Haj Amin Husseinin toimiessa Jerusalemin päämuftina englantilaisten suosiollisella avustuksella, ja se on elänyt ja syventynyt siitä lähtien. Palestiinan valtio on este eikä ase sen toteuttamisessa.

KIRJOITTAJA toteaa, ettei yksikään palestiinalainen johtaja voi alistua lännen ja sionistien vaatimuksiin eikä suostuminen kompromissiin ole mahdollista, sillä se olisi naqban, Israelin syntymän 1948, hyväksymistä ja 5 miljoonan palestiinalaispakolaisen hylkäämistä leireihinsä, minkä johdosta PA menettäisi UNRWA:n vuosittain saamat 500 miljoonaa USD.

Hän toteaa, että Palestiinan valtion perustaminen merkitsisi palestiinalaisten tähän saakka esittämän propagandan palestiinalaisesta historiasta, kulttuurista ja identiteetistä toteamista perusteettomaksi ja valheelliseksi uuden ja tosiasioihin perustuvan identiteetin luomiseksi.
Ironisesti palestiinalaisuus on Palestiinan valtion ja alueellisen rauhan pahin este.


Kirjoittaja on Jerusalemissa asuva kirjailija ja journalisti.
http://www.ynetnews.com/articles/0,7340 ... 55,00.html



4. UUTISOTSIKOITA

- Israelin kansa ei juurikaan muuttanut kielteistä ja epäluuloista kantaansa presidentti Barakin uskottavuudesta, kertoo tuore tiedustelu. 10 % katsoo edelleen, että Obaman hallitus on Israelille ja 46 % palestiinalaisille myönteinen. 68 % haredi-väestä ja 63 % oikeistoon lukeutuvista pitää Obaman hallitusta palestiinalaisille myönteisenä. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181594

- Knesset äänestää sunnuntaina lisäyksestä kansalaislakiin. Lisäys vaatii kansalaisuutta hakevaa vakuuttamaan lojaalisuutensa valtiolle. Golanin luovuttamista koskeva lakiesitys etenee myös, joskin sen vahvistaminen vie kuukausia. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181385

- UNIFIL-joukkojen taholta kerrotaan, että rauha palasi Etelä Libanoniin. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181513

- Turkin ja USA:n välit ovat ajautuneet entistä syvemmälle Obaman hallituksen vaatiessa, että Turkki muuttaa kantaansa Iranin ydinsuunnitelmasta ja Turkki puolestaan odottaa USA:n tuomitsevan Turkin-USA:n kansalaisen kuoleman Mavi Marmara-aluksella tapahtuneessa välikohtauksessa. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181602

- 56 % amerikkalaisista kannattaa Israelin iskuja Iranin ydinlaitoksia vastaan. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... n-1.302222

- Länsirannan uusi ilme näyttää uutuuttaan kiiltäviä autoja vastakohtana edellisille vuosille, jolloin puolet kansasta ajoi Israelista varastetuilla autoilla. http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... e-1.302237

- Shin Bet pidätti 8 Israelin arabia Nasaretista syytettyinä aseitten salakuljetuksista ja juutalaisten murhaamisesta, myös paavi oli listalla. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... g-1.302156

- Libanonissa pidätettiin Alfa Mobile Telecom yhtiön virkailija syytettynä vakoilusta Israelin hyväksi, jo toinen tästä yhtiöstä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... g-1.302156

- Iranin ulkoministeri Manoucher Mottaki sanoo maansa olevan valmis jatkamaan uraanitoimituskeskusteluja syyskuussa. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... r-1.302183

- Vain Israel on Yedida Freilichin musiikkikappale, josta tuli hitti YouTubessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138631

- Ulkoministeri Lieberman matkusti Kazakhstaniin, jossa hän opettaa lukuisia ulkomaisia diplomaatteja ja ulkoministereitä OSCE:n konferenssissa. (Organisation for Security and Co-operation in Europe) http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138628

- Viikonvaihteen aikana ja ensi viikolla Israeliin saapuu useita eurooppalaisia ulkoministereitä ja kansanedustajia.

- Israelilainen yhtiö on kehittänyt nano-teknologiaan perustuvan maalin, joka pinnalle siveltynä estää sen näkymisen tutkassa. Maali sieppaa tutkan lähettämät aallot ja muuttaa ne lämpösäteilyksi, mikä näkyy huonosti tutkassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138613

- Lähi Idässä on muotoutumassa hiljainen Iranin vastainen liittoutuma, joka perustuu USA:n ja Israelin antamaan pelotteluvoimaan. Persianlahden maat, kuten UAE, valittavat, että heidän on valittava kahdesta pahasta toinen: Iranin ydinase on paha, ja toinen on USA:n ja Israelin iskut Iraniin. He valitsevat jälkimmäisen vaikka vääräuskoiset iskevät muslimivaltioon. He sanovat voivansa elää jälkimmäisen kanssa, mutta eivät ensimmäisen. http://www.spiegel.de/international/wor ... 45,00.html


_____________________________________________________
Tilattavat palvelut: www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Abbas asetti ehtoja suorille neuvotteluille!

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 18 Heinä, 2010 21:58


Palestiinalaisten Abbas asetti ehtoja suorille neuvotteluille



Kuva
Mahmud Abbas jatkaa palestiinalaisten presidenttinä.

Kuva: Abed Al Hashlamoun / EPA

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas vaatii Israelia hyväksymään ajatuksen kansainvälisistä turvallisuusjoukoista tulevan Palestiinan valtion rajoille, ennen kuin palestiinalaiset voivat aloittaa suorat neuvottelut Israelin kanssa. Abbas vaatii Israelilta myös maata korvauksena juutalaisten siirtokuntien rakentamisesta Länsirannalle.

Abbas haluaa myös, että Israel suostuu periaatteessa siihen, että Palestiinan valtion rajoiksi tulevat vuoden 1967 rajat.

Israel on puolestaan halunnut pitää joukkojaan tulevan palestiinalaisten valtion itärajalla. Palestiinalaiset eivät hyväksy, että tulevaisuudessakin Israelin joukkoja olisi Länsirannalla palestiinalaisten valtiossa.

Abbasin jordanialaisessa al-Ghad sanomalehden haastattelussa esittämät vaatimukset ovat tähän mennessä selvin viesti siitä, mitä Abbas haluaa, ennen kuin hän suostuu tapaamaan Israelin edustajat. Yhdysvallat on on yrittänyt saada aikaan suorat neuvottelut palestiinalaisten ja Israelin välille.

Nyt käynnissä on vain epäsuoria neuvotteluja Yhdysvaltain välittämänä. Presidentti Barack Obaman lähettiläs George Mitchell tapasi Abbasin lauantaina ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun perjantaina.

Palestiinalaisten johto haluaa myös selvennyksiä Yhdysvaltojen kannasta siirtokuntiin ennen suorien neuvottelujen aloittamista.

Varsinkin Itä-Jerusalemiin suunnitteilla olevat juutalaissiirtokunnat ärsyttävät palestiinalaisten johtoa. Palestiinalaiset suunnittelevat Itä-Jerusalemista tulevan valtionsa pääkaupunkia.
Israel miehitti kaupungin itäosan vuonna 1967 käydyssä kuuden päivän sodassa.

Reuters, AFP

_____________________________________________________
Tilattavat palvelut: www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

SUNNUNTAI 18.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 18 Heinä, 2010 22:22


SUNNUNTAI 18.07.10



1. OBAMAN nimittämä Lähi Idän erikoislähettiläs George Mitchell veti tämänkertaisen Israelin vierailunsa aikana vesiperän, mitään uutta tai läpimurtoa rauhakeskustelujen edistämiseksi ei tapahtunut, ei ainakaan uutisaiheeseen asti.

PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat osoitti mieltään Mitchelliä vastaan kieltäytymällä vastaamasta journalistien kysymyksiin, miten keskustelut onnistuivat.

Abbas suuntaa tämän jälkeen matkansa Egyptiin, jossa hän tapaa presidentti Hosni Mubarakin, jonka diplomaattinen sairaus näyttää parantuneen niin paljon, että hänellä on voimia keskustella myös Netanyahun kanssa, jonka edellisen tapaamisen hän peruutti, minkä syyksi esitettiin Jerusalemin kaupungin rakennuslautakunnan päätöstä hyväksyä Gan HaMelek (Kuninkaan Puisto) kehitys ja rakennussuunnitelma, jonka tieltä 22 huonokuntoista ja ilman vesi-, viemäri- ja sähköjohtoja olevaa taloa joudutaan purkamaan; toiset 66 myös ilman lupia rakennetut talot voidaan hyväksyä jälkikäteen.

Purettaviksi määrättyjen talojen omistajat saavat tontit puistoalueen toiselta laidalta, jonne he voivat rakentaa uudet talonsa.

PÄÄMINISTERI Netanyahu tapaa Mubarakin tänään keskusteluissa, jotka keskittynevät ongelmaan, miten rauhankeskustelut saataisiin jatkumaan ja siirtymään suoriksi nykyisten epäsuorien asemesta, jotka junnaavat paikoillaan ilman näkyvää edistystä. Toisena aiheena heillä lienee Gazan porttien avaaminen entistä laajemmin, myös henkilöliikenteen osalta. Kysymys on tärkeä myös Egyptille, sillä myös sen valvoma Rafahin terminaali on vain osittaisessa käytössä, ja Egyptin huolena on myös salakuljettajien kaivattamien tuhannen tunnelin käyttäjien kohtalo, jotka menettävät toimeentulonsa porttien avaamisen ja tavaroiden lähes vapaan viennin johdosta Israelista ja Egyptistä Gazaan. (JP)



2. ABBAS SAI evästykset sekä Fatahin että PLO:n johdon taholta, jotka molemmat kehottavat Abbasia kieltäytymään Mitchellin ja Mubarakin vaatimiin suoriin keskusteluihin. Abbas ei uskalla myöntää eikä kieltää, suostuuko hän suoriin vai ei, vaan hän aikoo viedä asian arabiliiton kokoukseen, jonka myöntämä mandaatti antoi luvan vain epäsuorille ja nekin vain syyskuuhun saakka.

Israelin hallituslähteet uhkuvat edelleen toivorikkaina, että heidän ymmärryksenä mukaan suunta on selvästi viemässä suoriin, jotka PA katkaisi joulukuussa 2008 Olmertin hallituksen kaatuessa, eikä Abbas ole osoittanut mitään halua jatkaa niitä Netanyahun kanssa. Hallitus-lähteet syyttävät palestiinalaisia keskustelujen jumiutumisesta yli 1.5 vuodeksi.

MITCHELL painosti Abbasia Ramallahissa suostumaan hänen toiveeseensa aloittaa suorat keskustelut, mutta Abbasin kerrotaan vaatineen, että Israel tunnustaa 1949 aselepolinjan Palestiinan valtion länsirajaksi pienin maavaihdoin ja ulkomaisia joukkoja valvomaan turvallisuutta Jordanjoen laaksossa, mitä Netanyahun ei missään tapauksessa tulisi hyväksyä. Tilanne Libanonissa osoittaa jokaiselle, jolla on toimivat silmät ja korvat päässään, että ulkomaisilla joukoilla ei ole mitään intressiä vaarantaa sotilaitaan asettumalla vastustamaan aseistettuja ja päättäväisiä salakuljettajia.

SAEB EREKATIN ohella Abbasin neuvonantaja Yasser Abed Rabbo syytti, ettei Mitchell tuonut mitään uutta Ramallahin keskusteluihin Abbasin kanssa: Hän ei tuonut mitään uutta pyyntöihimme, joita esitimme Israelille Washingtonin kautta rajoista ja turvallisuus-kysymyksistä. Olemme edelleen ilman selvitystä monista kysymyksistä.

Tuntuu oudolta, että PA:lla on suora kontakti Israelin kanssa meneillään olevien epäsuorien keskustelujen kautta, mutta se mieluummin turvautuu Obaman apuun.

Rabbo luetteli näitä epäselviä kysymyksiä: setlementit, Israelin toimet Jerusalemissa mukaan lukien talojen purkamiset sekä uuden setlementtiprojektin rakentaminen pääkaupunkiin.

Arafatin aikojen mahtimies Mohammed Dahlan vahvisti Rabbon epämukavuudet lisäten, että arabiliitto tukee heidän asemaansa näissä kysymyksissä, ja koska Israel ei ole antanut selviä vastauksia, Fatah vastustaa suoria keskusteluja ja kehottaa Abbasia kieltäytymään niistä.

ABBAS selitteli kantaansa, miksi hän ei voi hyväksyä Israelin ja USA:n vaatimusta siirtyä johtajatason keskusteluihin, haastattelussa jordanialaiselle Alghad-lehdelle, ettei Israel ole suostunut heidän keskeisiin vaatimuksiinsa, joista rajat ja turvallisuus ovat tärkeimpiä, sekä ulkomaisten joukkojen sijoittaminen Länsirannalle PA:n turvallisuuden takaamiseksi. Abbas katselee asioita PA:n kannalta, ei häntä kiinnosta Israelin turvallisuus.
http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181738



3. EU:N ulkopoliittisen toimiston johtaja englantilaissyntyinen Catherine Ashton saapui Israeliin lauantaina. Tänään sunnuntaina hänellä on täysi työpäivä useitten tapaamisten vuoksi, sillä hän tavannee Ehud Barakin, Avigdor Liebermanin ja Benyamin Netanyahun. Ashtonin Israelin vierailu kestää kolme päivää.

EILEN Ashton kävi Ramallahissa, jossa hän keskusteli PA:n pääministerin Salaam Fayadin kanssa. Yhteisessä lehdistötilaisuudessa Fayadin kanssa hän esitti vaatimuksen, että Israelin tulee avata kaikki portit Gazaan, jotta sen runneltu talous pääsisi elpymään.

Tässä näyttää olevan jonkinasteinen tietokatkos, koska korkea EU-virkailija Ashton ei sanallakaan mainitse syytä, miksi Gaza ylipäätään asetettiin kauppa- ja henkilöliikennesaartoon: ei sanaakaan rakettien ampumisesta Israelin siviilikohteisiin, ei terrorivaarasta tai muista vaikeuksista.

TAI SITTEN kysymyksessä on tietoinen Israelin mustaaminen, sillä on vaikea uskoa korkean viranomaiset tietämättömyydestä vihjailevan papukaijan tavoin kuluneita kliseitä Gazan kansan kärsimyksistä, joita Israel tietoisesti ja tarkoituksellisesti sille aiheuttaa.

ASHTON vieraillee maanantaina tai sunnuntaina tiedot vaihtelevat Gazassa, jossa hän tutustuu kesäleiriin ja YK:n avustus- ja työjärjestön ylläpitämään kouluun ja UNRWA:n rakennuskohteisiin, mutta ei tavanne Ismail Haniyhen hallituksen edustajia. Israel ei normaalisti päästä ulkomaisia VIP-vieraita Gazaan, koska Hamas luetaan täällä ja USA:ssa terrorijärjestöksi, eikä IDF voi siellä vastata heidän turvallisuudestaan.
http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... y-1.302389



4. USA:N ulkoministeriön korkea virkailija Andrew Shapiro antoi perjantaina harvinaisen erityislausunnon, jossa hän keskittyi Israelin ja USA:n välisiin suhteisiin sekä siihen, miten USA:n tuki Israelin turvallisuudelle on järkkymätön.

Hän selitti, että USA tukee Iron Dome (Teräskupu) ohjustentorjuntajärjestelmää. Hän sanoi puheessaan tähän tapaan:

Sotateknologian jatkuva edistyminen tekee entistä vaikeammaksi puolustaa Israelia. Rakettiteknologian kehitys vaatii USA:n ja Israelin yhteistyön nostamista uudelle tasolle. apulaisulkoministeri Shapiro selitti.

SHAPIRO totesi lausunnossaan USA:n tuen jatkumisen Israelilaisen yhtiön kehittämän Arrow-torjuntajärjestelmän rahoittamiseksi tänä vuonna, ilmeisesti viitaten onnistuneisiin kokeisiin, mikä kertoo järjestelmän toimivuudesta. Hän selitti, että Israelin turvallisuus vahvistaa myös USA:n turvallisuutta. Auttaen Israelin kansaa tuntemaan itsensä entistä turvallisemmaksi lyhyenmatkan raketti- ja ohjusuhalta ei ole vain oikea asia vaan se on eräänlainen strateginen askel, mikä parantaa Israelin turvallisuutta ja auttaa USA:n intressejä alueella.

Hän vakuutti, että side USA:n ja Israelin välillä on murtumaton, USA:n tuki Israelin tekniselle etumatkalle alueella ei koskaan ole ollut suurempi.

SHAPIRON lausunto on tervetullut poikkeama viime aikoina julkisuudessa levinneistä uskomuksista, että Israel on Yhdysvalloille enemmän rasite kuin tuki. Tätä vääristymää ovat USA:n johtajat itse tukeneet presidentti Obamaa myöten.

SHAPIRON lausunnon jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa eräs reportteri kuvasi Shapiron lausuntoa poliittiseksi hännystelyksi: Obaman hallitus rakastaa Israelia, siispä äänestäkää Demokraatteja marraskuussa. Demokraatit ovat todella huolissaan kansansuosionsa alamäestä. Shapiro kuitenkin oli ilmeisen vilpitön kuvatessaan Israelia uhkaavia vaaroja varsinkin Iranin ja sen terrorijärjestöjen Hizbullahin ja Hamasin taholta. Tämän johdosta Israelin sotatekninen etumatka on tärkeä pitää yllä, hän vakuutti. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=181752



5. UUTISOTSIKOITA

- Ulkoministeri Liebermanin ja pääministeri Netanyahun välit ovat kehittyneet lähelle kriisiä, mistä on osoituksena se, että Israel Beiteinu uhkaa upottaa kahden vuoden budjetti-esityksen Knessetissä. Hallitus hyväksyi sen perjantaina, vaikka se leikkaa pahoin myös puolustusministeriön varoja ja siirtää niitä opetusaloille.

Israel Beiteinun sisäisen turvallisuudenministeri Yitzhak Aharonovitch totesi, että puolue on vanhempi osakas hallituksessa ja odottaa, että sitä kohdellaan sen mukaisesti. Tilannetta ei parantanut se, että Lieberman nimitti YK:n tilapäiseksi lähettilääksi Colombiassa toimivan lähettilään Meron Reuvenin keskustelematta siitä pääministerin kanssa. Herrat tapaavat toisensa huomenna. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181769

- Budjettiesitys leikkaa puolustusmenoja 2.7 miljardia NIS, ja vastaavasti opetus- ja sosiaaliministeriöitten budjettia kasvatetaan. Budjetin alijäämä on 3 % ensi vuonna ja 2 % vuonna 2012; menot kasvavat 2.7 % ja 1.7 % vastaavina vuosina. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181748

- USA:n entiset presidentit Bill Clinton ja Jimmy Carter voinevat antautua välittämään Israelin ja Hamasin välisissä kysymyksissä, joista Gilad Shalitin vapauttaminen yli 4 vuoden panttivankeudesta on päällimmäisenä. Toiset järjestelyjä vaativat kysymykset koskevat suunnitelmia avata Gazan rajaterminaaleja molemmin-suuntaiselle liikenteelle siten, että valvonnasta vastaavat PA:n poliisit. Tämä ei voine toteutua ilman Hamasin suostumusta. Gilad Shalitin vanhemmat sanovat, ettei heillä ole mitään tietoa asian uudesta käänteestä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181722 , http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=181701

- Human Rights Watch kertoo raportissaan, ettei Syyrian presidentti Bashar Assad kruunajaispuheessaan lupaamista uudistuksista huolimatta ole tehnyt juuri mitään tilanteen parantamiseksi maassaan. Assad totesi äskettäin, että Israelin ja Turkin välien sekasotkusta huolimatta Turkki on paras välittäjä Israelin ja Syyrian välisissä rauhankeskusteluissa, jotka ovat täysin katkenneet. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=181697

- Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin puoliso Emine kertoo itkeneensä kuunnellessaan presidentti Shimon Peresin puheenvuoroa tammikuussa 2009 Davosissa, jossa hän puolusti IDF:n operaatiota cast lead Gazassa. Hän kertoo kyselleensä itseltään, miksi Peres valehtelee tuolla tavalla eikä kukaan keskeytä. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... e-1.302485

- Turkkilaiset hakkerit varastivat 30 000 web-sivun omistajalta osoitteet ja salasanat ja toimittivat ne Turkkiin. Heidän uskotaan päässeen ihmisten pankkitileille, käyttäneen luottokortteja ja avanneen uusia tilejä varastamiinsa osoitteisiin. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... s-1.302494

- Turkin hallituksen omistama järjestö TIKA, joka vastaa sen alueellisesta kehitys- ja rakennusohjelmasta, on nostanut Turkin lippuja Jerusalemissa ilman lupia. Tämä on herättänyt kysymyksen olisiko Israelin syytä aloittaa yhteistyö Turkin hallitusta vastustavan kurdipuolueen PKK:n kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138636

- Tunnettu naisten asioitten puolustaja tri Phyllis Chesler lähetti puheensa Aspen instituutin kesäkonferenssiin 15.07.2010, jonka luki Elaine Sandler hänen itsensä oltua estetty.

Puheessaan Chesler ihmettelee naisasiajärjestöjen hiljaisuutta islamin naisiin kohdistuvaa brutaalia kohtelua kohtaan, kuten myös siihen, ettei hän saa niiltä tukea. Hän keskittyi puheessaan islamin sukupuoli- ja uskontoapartheidiin, nousevaan Israelin ja lännen demonisoimiseen, vallitsevaan monikulttuurisen relativismin ilmiöön länsimaisissa feminismi- ja edistysjärjestöissä.

Hän vakuuttaa, että ajamastaan asiasta huolimatta hän ei kuulu noita ilmiöitä kannattaviin, jotka eivät suostu asettumaan vastarintaan sellaista brutaalia naisvihaajien käytäntöä kuten naisten sukuelinten silpomista, naisten kivittämistä ja häpäisyä, hakkaamista, pakkoavioliittoja, lapsiavioliittoja ja moniavioisuutta vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138637

_____________________________________________________
Tilattavat palvelut: www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY


Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron