TUOREET ISRAEL-UUTISET KESKIVIIKKONA 21.07.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TUOREET ISRAEL-UUTISET KESKIVIIKKONA 21.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ke 21 Heinä, 2010 13:19


TUOREET ISRAEL-UUTISET KESKIVIIKKONA 21.07.10



1. KREIKKA on nousemassa Israelin uudeksi kumppaniksi Turkin suhteitten viilentyessä ja osoittaessa syvenevää jäätymistä. Tämä sopii hyvin kuvioihin, sillä Kreikka on kuitenkin eurooppalainen valtio, EU:n ja NATO:n jäsen, joskaan ei omaa sellaisia suhteita arabimaihin kuin Turkki. Kreikan asukasluku on n. 10.7 miljoonaa, Turkissa asuu n. 71.6 miljoonaa ihmistä. NATO:n jäseninä kummallakin maalla on ollut oikeus saada kehittyneitä länsimaisia aseita ja asejärjestelmiä ja vaikuttaa järjestön toimintaan.

Historiansa aikana Kreikka ja Turkki ovat usein olleet epäluuloisissa suhteissa keskenään. Ehkä pahin kompastuskivi on ollut Kyproksen hallinta, jonka pohjoisosa julistautui Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi 1983, eteläinen osa julistautui itsenäiseksi Kyproksen tasavallaksi 1975, eikä näiden osien yhteistoiminnalle ole löydetty toimivaa ratkaisua.

ISRAELIN ja Kreikan suhteiden lämpenemisestä on osoituksena Kreikan pääministerin George Papandreun vierailu maassa; ensimmäinen tämän tason vierailu sitten 1992, jolloin pääministeri Konstantinos Mitsotakis vieraili Israelissa.

PAPANDREUN vierailu alkaa tänään keskiviikkona. Historian todisteisiin katsoen Kreikan hallitukset eivät ole olleet erityisen suosiollisia Israelia kohtaan. Nykyisen pääministeri Papandreonin isä Anfreas, joka palveli kahdesti hallituksen päämiehenä (1981-1989, 1993-1996), tunnettiin palestiinalaissympatioistaan ja Israelin vastaisuudestaan.

PÄÄMINISTERI George Papandreu on harjoittanut maltillisempaa politiikkaa saadessaan pääministerin toimen viime lokakuussa. Kreikka on vuosikaudet luettu sellaisten Israelin vastaisten maitten joukkoon kuin Irlanti, Ruotsi, Portugal ja Belgia, mutta diplomaattilähteiden mukaan se ei enää automaattisesti äänestä niitten joukossa.

Papandreun 36 tunnin tänään iltapäivällä alkavaa vierailua pidetään kaikesta huolimatta lähinnä symbolisena. Hän tapaa presidentti Shimon Peresin, jonka hän tuntee ennestään vasemmistolaisena toverina sosialistisesta internationalismista. Papandreu johtaa tuota kansainvälistä järjestöä. Hän tapaa kreikkalaisen patriarkan Theophilos III:n Jerusalemissa; tervehtii kreikkalaisia holokaustista pelastuneita; laskee seppeleen Herzlin haudalle ja käy torstaina Jad Vashem museossa.

PÄÄMINISTERI Papandreu tapaa Netanyahun työlounaalla. Tämän jälkeen hän tapaa ulkoministeri Liebermanin ja oppositiojohtaja Tzipi Livnin. Vielä ennen kotimatkaansa hän tapaa Ramallahissa PA:n puheenjohtaja Abbasin ja pääministeri Fayadin.

H KEINON selittää artikkelissaan, että Netanyahu ja Papandreu tuntevat toisensa hyvin, heillä on myös amerikkalainen tausta Papandreu syntyi Minnesotassa 1952 ja heidän kemiansa pelaavat hyvin yhteen. He ovat olleet usein puhelinyhteyksissä viimeisten viikkojen aikana.

http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=182057




2. MITÄ mahdollisuuksia Israelin ja Kreikan suhteilla on kehittyä korvaaviksi menetettyille Turkin suhteille, on vielä arvailujen varassa. Kreikka on selvästi osoittanut halua kehittää suhteita positiiviseen suuntaan ja ehkä aktiivisesti osallistumaan keskusteluihin Lähi Idän rauhan löytämiseksi näille rauhattomille rannoille. On kuitenkin ennen aikaista kertoa, mihin suuntaan suhteet kehittyvät. Ehkä pääministeri Papandreun vierailu antaa viitteitä siihen.

Muutamat diplomaatit selittävät, että Kreikan uudella Israelin myönteisyydellä on taloudelliset piirteet, eli Kreikka katsoo tällä politiikalla saavansa entistä enemmän myönteisyyttä sen talousvaikeuksien hoitamiseksi, vaikka suhteita Israelin kanssa ei monissa Euroopan maissa välttämättä pidetä myönteisenä ilmiönä. Ehkä Israelin talouden hämmästyttävä selviytyminen maailmaa koettelevassa talouskriisissä on yksi suhteiden etsinnän syy.

ISRAELIN entinen strateginen kumppani jollaista termiä Turkin suhteista käytettiin on viimeisten päivien ja viikkojen aikana halunnut entistä selvemmin osoittaa, mihin suuntaan sen nykyinen pääministeri Erdoganin johtama ja ulkoministeri Davutoglun käytännössä toteuttama politiikka tähtää.

TURKKI on solminut eriasteisia sopimuksia musliminaapureittensa kanssa, joitten päämääränä on ensi tilassa taloudellisen kehityksen yhteistoiminta, mutta jonka vanavedessä diplomatia näyttelee kasvavaa osaa. Erdogan julisti, että päämääränä on kehittää ulkomaansuhteet tasolle, jossa ei ole poliittisia jännitteitä mihinkään suuntaan. Tämä näyttää kuitenkin sulkevan pois Israelin suunnan, ja häiriöitä on havaittavissa myös Turkin ja USA:n välisissä suhteissa.

TURKIN ulkoministeri osallistui yhteiskokoukseen Libanonin pääministeri Saad Haririn ja Syyria presidentti Assadin kanssa yhteistoiminnan lujittamiseksi maitten välillä. Mitä mahtanee Hariri miettineen puristaessaan miehen kättä, jonka epäillään murhanneen hänen isänsä tai ainakin osallistuneen siihen.

MAANANTAINA ulkoministeri Davutoglu tapasi Hamasin Damaskoksessa päämajaansa pitävän ulkoasian johtajan Khaled Mashaalin. Turkkilaisen Anatolia uutistoimiston mukaan he keskustelivat Gazan saarron murtamisesta, missä Davutoglu toistuvasti lupasi toimia päättäväisesti uusien murtamistoimien kehittelemiseksi. Toisena aiheena heillä oli sovintokeskustelut Fatahin ja Hamasin välillä, joita Davutoglu kehotti tehostamaan.

Gazan kauppasaarron murtaminen oli esillä myös Davutoglun ja Assadin välisissä keskusteluissa, mutta niistä ei ole annettu tarkempia tietoja. Assad esitti myös toiveensa, että Turkki voisi toimia välittäjänä Israelin ja Syyrian rauhankeskusteluissa.

http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... f-1.303016

Israel on poistanut varoituksensa matkustamisesta Turkkiin, mikä voinee elvyttää israelilaisten lomailijoitten matkasuunnitelmia sen suosittuihin lomakohteisiin. Turkista kerrottiin, että lomailijoiden määrä Turkkiin on lisääntynyt islamilaisista maista.

http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138695




3. JP:n artikkeli, jonka kynäili Khaled Abu Toameh, kertoo, että Fatah on myöntymässä keskusteluihin ilman USA:n välitystä, mutta vain Abbasin ehdoilla. Tämä sanailu näyttää kehittyneen juupas-eipäs tasolle, jossa kumpikin osapuoli vakuuttaa rauhantahtoaan joskaan ei aina puhtain käsin mutta asettaa samalla ehtoja, joita tietää vastapuolen osittain ja ehdottomasti vastustavan. Lieneekö taustalla vain omien kasvojen säilyttäminen, mikä Lähi Idässä nousee kaikkien muitten näkökohtien yläpuolelle?

FATAHIN vallankumousneuvoston oletetaan antavan Abbasille valtakirjan omalta puoleltaan.
Tämän lisäksi asioita pohtivat Fatahin keskuskomitea sekä PLO:n toimeenpanevakomitea (käytännössä hallitus) ensi viikon aikana. Abbas haluaa lisäksi, että asiaa käsittelee arabiliitto, jonka syyskuuhun saakka antamin valtuuksin Abbas on toiminut.

FATAHIN kannan esitteli Mohammed Dahlan näin: Fatah haluaa todellista edistystä kysymyksissä rajoista ja turvallisuudesta. Me vaadimme myös setlementtitoiminnan täydellistä jäädyttämistä, myös luonnollisen kasvun osalta, ja varsinkin Jerusalemin itäosissa. Selvää ota tai jätä tekstiä, mitäpä siihen lisättävää?

Dahlan lisäsi, että keskustelut tulee aloittaa siitä, mihin ne jäivät Olmertin hallituksen kaatuessa, mistä Netanyahu selittää, etteivät Olmertin sopimukset koske häntä.

Vallankumousneuvoston kokouksen aattona Hatem Abdel Kader kritisoi ankarasti järjestöä siksi, että sen toiminta on lamaantunut ja tarvitsee reformointia. (JP)




4. PERESIN rauhankeskus on pistänyt oman lusikkansa tähän soppaan voidakseen saada oman palansa keitoksesta. Keskuksessa toimiva tutkimusryhmä, joka kutsuu itseään nimellä calcalist ,on yhdessä ranskalaisen yliopiston ja Palestiinalaisen tutkimuskeskuksen kanssa laatinut suunnitelman Jordanjoen kehittämiseksi. Suunnitelmaa esiteltiin äskettäin pidetyssä konferenssissa. Suunnitelman mukaan Jordanjoen laaksosta on mahdollista kehittää omintakeinen ja hyvin toimiva osa Palestiinan valtiota.

SUUNNITELMASSA suositellaan useiden kaupunkien rakentamista laaksoon, teollisuusalueita, turismia palvelevia laitoksia, palestiinalaisten maatalouden kehittämistä ja paljon muuta. Useita kuukausia sitten PA esitti vaateen Israelille saada rakentaa turistikeskuksen Kuolleenmeren pohjoisrannalle sekä sen maapohjan täyttä hallintaa. Jordanjoenlaakso on kokonaisuudessaan ns. C-aluetta, jossa Israel vastaa sen sekä turvallisuudesta että siviilihallinnosta. Netanyahu on esittänyt, ettei Israel voi kokonaan luopua alueesta ennekuin Israelin turvallisuustakuut on huomioitu, mikä vie vuosikymmenien ajan.

DANNY RUBENSTEIN, joka esitteli suunnitelmaa, sanoi tuntevansa määrättyä iloa esitellessään haavekuvan Palestiinalaisesta kehitysalueesta, jota hän kutsui nimellä Dream of the Valley, Laakson Unelma.


KUUDEN PÄIVÄN SODASTA lähtien 1967 Israelin hallitukset oikealla ja vasemmalla ovat vakuuttaneet laakson tärkeyttä maan puolustukselle.

Allonin suunnitelmassa laakso tuli liittää osaksi Israelia 10 15 km:n leveydeltä kuten myös palaa Juudean erämaasta Kuolleenmeren lähettyvillä, jotta armeijalla olisi tilaa järjestäytyä mahdollisen hyökkäyksen uhatessa. Labourin johtamat hallitukset rakensivat 21 juutalaista yhteisöä Jordanjoen laaksoon, jossa asuu nyt n. 7 500 juutalaista.

Peresin keskuksen suunnitelmassa heidät sivuutetaan merkityksettöminä.
Peresin keskuksen suunnitelman mukaan turismikeskus maksaa 1.4 miljardia USD, sekä uuden kaupungin rakentaminen 800 miljoonaa USD. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138697




5. UUTISOTSIKOITA

- Venäjä on tiettävästi ilmoittanut virallisesti, ettei se toimita Iranille pitkälle kehitettyjä ohjuksia, ei myöskään S-300 järjestelmää. (JP)

- Danny Danon (Likud ke) sanoo, että Israel aloittaa rakentamisen Juudeassa ja Samariassa heti kiellon loputtua syyskuun 26. päivänä. Ministeri Meridor (Labour) haluaa, että rakennetaan vain siellä, mikä jää Israeliin. (JP)

- Danon vieraili eilen Temppelivuorella vaatien täyttä uskonnollista vapautta myös juutalaisille. Hän valitti ankarista rajoitteista, joita poliisi on asettanut juutalaisille, jotka haluavat harjoittaa uskontonsa rituaaleja kaikkein pyhimmällä vuorella. (JP)

- IDF:n tilaama ohjustentorjuntajärjestelmä Iron Dome on herättänyt Negevin asukkaissa ristiriitaisia tuntemuksia. Toiset epäilevät järjestelmän pystyvän takaamaan täydellisen suojan raketti-iskuja vastaan. Toisten mielestä se on aivan liian kallis. He toteavat, että yksi Kassam-raketti maksaa ehkä 10 20 USD, mutta sen torjuntaohjus maksaa 100 000 USA. Jotkut leukailevatkin, että Hamas voi ajaa IDF:n konkurssitilaan laukomalla halpoja Kassamejaan, jota vastaan IDF lähettää kalliin ohjuksen. (JP)

- Etelä Afrikka palautti vaivihkaa lähettiläänsä Israeliin, jonka se kutsui kotiin flotilla-välikohtauksen jälkiseurauksena. (JP)

- Poliisi teki ratsian Lodissa Abu Saaluk-klaanin tiloihin takavarikoiden suurehkon määrän aseita, joukossa automaatti- ja puoliautomaattikivääreitä ja pistooleja. Ratsian aiheutti Abu Saaluk- ja Azberja-klaanien väliset veriset selvittelyt, jossa yksi Azberjan-klaanin jäsen puukotettiin kuoliaaksi. (JP)

- Sisäisen turvallisuuden ministeri Yitzhak Aharonovich kuuluttaa turva-aidan rakentamisen kiireellisyyttä Siinain ja Negevin välille. Aidan rakentaminen alkanee marraskuussa ja sen uskotaan valmistuvan 2013. (JP)

- Israel kehittelee menetelmiä, joilla siviiliuhrien määrää pienennetään taistelutilanteissa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182088

- Useista sopimuksista ja Abbasin lupauksista huolimatta Israelin vastainen propaganda rehottaa ja voi hyvin PA:n mediassa ja instituutioissa lastentarhoista yliopistoihin ja valtio laitoksiin saakka. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=182080


--
______________________________________________________________
Palvelut: shalom.fi/news | forever.fi/email | kosher.fi



Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 2555
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron