TUOREET ISRAEL-UUTISET SUNNUNTAINA 25.07.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TUOREET ISRAEL-UUTISET SUNNUNTAINA 25.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Su 25 Heinä, 2010 13:31


TUOREET ISRAEL-UUTISET SUNNUNTAINA 25.07.10



1. ISRAEL näyttää joutuneen jatkuvien ja lisääntyvien tutkimusten ja välikohtausten kohteeksi ilman omaa syytään, joitten varjolla sitä syytetään milloin mistäkin ja pyritään osoittamaan heittiöksi, jota kaikkien tulee varoa ja joka on kaiken pahan alku ja juuri.


MAVI Marmara välikohtauksen ollessa vielä raakana muistissa kaksi uutta avustuslaivaa seilaa Libanonista jonkun toisen maan kautta kohti Gazaa. Toisessa on matkustajina pelkästään naisia, mutta huolella valikoituja oikean poliittisen kannan omaavina; toisessa aluksessa on lehtimiehiä ja kuvaajia. Kukaan ei tiedä, onko niissä mahdollisesti avustuksiakin poliittisen propagandajoukon lisäksi. Mavi Marmarassa ei ollut muuta kuin matkustajien henkilökohtaisia tavaroita ja matkustajia, joukossa 50 puu- ja metallikartuin, veitsin, lingoin, kirvein ja pistoolein aseistettua palkkasotilasta.


Päivän uutiset kertovat, että USA:ssa tunnettu Israelin vihollinen arabi Rashid Khalidi kerää rahaa amerikkalaisen laivan varustamiseksi Gazan saarron purkamiseksi. Hän sanoo tarvitsevansa 370 000 USD, jotka hän uskoo kokoavansa ensi kuussa. Laivan on tarkoitus seilata Gazaa kohti elokuun alussa. Khalidi on Columbian yliopiston professori, joka tehokkaasti toimi Barack Obaman valitsemiseksi USA:n presidentiksi.


KHALIDI kertoo, että alukseen otetaan 50 60 matkustajaa, jotka nekin varmaan valitaan huolella propagandaedun maksimoimiseksi. Laivat on tarkoitus lähettää samaan aikaan, kun muita aluksia varustetaan ja lähetetään Euroopasta (Norjasta?), Kanadasta, Intiasta, Etelä-Afrikasta ja Lähi Idästä. Eräs blogaaja tarttui heti uutisaiheeseen muistuttaen, että Khalidi on Chicagon ajoilta Obaman hyvä kamu, joka kannattaa Hamasia.

Khalidi aikoo antaa alukselleen nimeksi Obaman elämäkertateoksen mukaan The Audacity of Hope (suomeksi jotain: Toivon uskallus tai röyhkeys, viittaus lain vastaisuuteen). Khalidi on Palestiinasta paenneen perheen jälkeläinen ja sanoo vierailleensa Gazassa tapaamassa sukulaisiaan. Hän kertoo elämän Gazassa muistuttavan vankilaa, eikä näe mitään mieltä jatkaa epäonnistunutta rauhanprosessia Netanyahun hallituksen kanssa. Hän ei suunnittele itse liittyvänsä varustamansa aluksen matkustajiin.

http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... p-1.303844



2. GOLDSTONEN raportti saa jatkon. YK:n ihmisoikeusneuvoston asettaman komitean johtoon on nimetty saksalainen Christian Tomuschat, joka näyttää myös täyttävän Israelin vastustajiin liittyvän tunnusmerkin ja sellaisena sopivalta YK:n ihmisoikeusneuvoston tehtäviin, eli on valmiiksi osoittanut olevansa Israelin kärkevä kriitikko. Hän tunnustaa osallistuneensa 1990-luvulla Israelin ja palestiinalaisten väliseen ongelmaan antaen neuvoa-antavia analyysejä asiaan liittyvissä lainopillisissa kysymyksissä.


HÄN SANOO unohtaneensa, saiko hän suoran toimeksiannon asiassa Jasser Arafatilta. Hän itse katsoo, ettei hänen ja neljän muun juristin Arafatille antama analyysi rauhanprosessista vuonna 1996 asian mahdollisesta alistamisesta YK:n yleiskokoukseen, joka voisi alistaa asian edelleen Kansainväliselle oikeudelle, edellytä hänen luopuvan uudesta nimityksestään. Israelia ei kuitenkaan informoitu Tomuschatin aiemmasta aktiivisuudesta, kuten säännöt vaativat. Ilmeisesti katsotaan, etteivät yleiset säännöt koske Israelia.


HÄNEN VALINTANSA on kuitenkin herättänyt vastalauseita multakin tahoilta, koska hän on antanut lausuntoja, joissa hän leimaa Israelin harjoittamat terroristien teloitukset valtion terrorismiksi. Toiseksi hän on todennut, etteivät valtion asettamat omat tutkimuskomiteat pysty puolueettomasti arvioimaan puolustusvoimiensa toimia. Tämä on tärkeä huomio, koska hänen johtamansa komitean tehtäviin kuuluu arvioida Israelin oikeuslaitoksen kykyä tutkia riittävällä tarkkuudella IDF:n väitettyjä laittomuuksia, joita Goldstonen raportissa esitetään. Pelkona on, että komitean kriittisen yksipuolinen arviointi Israelin juridisesta kyvystä tutkia maan siviili- ja sotilas-hierarkiaa polkee maan uskottavuutta kansainvälisesti.


EDELLEEN komitean kaksi muuta jäsentä, Param Cumaraswamy Malesiasta sekä amerikkalainen Mary Davis, ovat Tomuschatin tavoin International Comission of Jurists jäseniä, joka tunnetaan kiivaasta Israelin vastaisuudestaan aiempien tutkimusten yhteydessä. Tomuschat totesi 2007 Hamasin johtaja sheikki Ahmed Yassinin teloituksen yhteydessä 2004: Täsmä-teloitukset ovat yhtä piittaamattomia kuin terroristien hyökkäykset Hän lisäsi, että ne luoteeltaan muistuttavat paljon valtionterrorismia.

http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=182483



3. YK:N Ihmisoikeusneuvoston asettama tutkimuskomitea, joka tutkii avustuslaiva Mavi Marmaran tapausta, on Israelin virallisen kannan mukaan tarpeeton, sillä IDF asetti oman kenraalimajuri (res.) Giora Eilandin johtaman tutkimuskomiteansa ja hallitus asetti toisen entisen korkeimman oikeuden tuomarin Turkelin johtaman komitean, jossa on kaksi Israelin ulkopuolista tarkkailijaa.

Pääministerin kanslia katsoo, että näitten tekemät tutkimukset ovat täysin riittävät, eikä todennäköisesti tule työskentelemään Yk:n asettaman tutkimuskomitean kanssa.


TAVAKSI tulleen käytännön mukaan tällekin komitealle on annettu mandaatti, jossa Israel todetaan syylliseksi ilman tutkimuksia kuten Goldstonen komiteakin sai.

Toiseksi tämän uuden komitean johtoon nimitetty YK:n sotarikosten syyttäjä Desmond de Silva puhui kiivaasti Israelia vastaan ennen nimitystään virkaansa. Sekä Fatah että Hamas ilmaisivat tyytyväisyytensä tämän komitean perustamisesta. YK:n pääsihteeri tiettävästi jatkaa toimiaan suunnittelemansa oman kansainvälisen komitean nimittämiseksi. Hamasin ainoa huoli on, ettei Israel toimi yhteistyössä komitean kanssa, mikä vähentää sen tutkimusten merkitystä kansainvälisesti.
Hamasin toiveena on saarron lopettaminen kokonaan.

http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=182485



4. MAAILMAN rauhaa järkyttävät mahdolliset polttopisteet ovat kuitenkin kaukana Israelista. USA:n ja Etelä-Korean viikonvaihteessa alkaneet yhteiset meriharjoitukset, joihin osallistuu 20 sota-alusta ja lukuisia lentokoneita ja runsaasti miehistöä, on yksi näistä.

POHJOIS-KOREA seuraa tilannetta sormi liipaisimella ja uhkaa käyttää ydinaseitaan, jos se katsoo harjoitusten uhkaavan maan turvallisuutta.
Toivottavasti kuitenkin järki estää suorat vihollisuudet.


TOINEN häirikkö alue on Irak ja sen läheinen Iran, joka ei suoraan halua asettua USA:n sotilasmahdin eteen ei ainakaan vielä mutta joka näkee USA:n armeijan yksiköiden poistumisen Irakista antavan sille loistavan tilaisuuden saattaa sille myötämieliset joukot hyökkäilemään amerikkalaisten partioitten kimppuun sekä myös sen tukikohtiin. Iranin ärtyisyyttä on lisännyt USA:n suunnitelmat jättää osa joukoistaan Irakiin YK:n lipun alla. Tämä sotkisi pahasti Iranin johdon suunnitelmia saada sille myötämielinen hallitus Irakiin.

Toiseksi tähän sisältynee USA:n sotilasjohdon valmistautuminen mahdollisiin sotilaallisiin iskuihin Iranin ydinlaitoksia vastaan, mikä voisi edellyttää myös kommandojoukkojen käytön. Viitteitä tästä ovat antaneet USA:n Irakissa ja Afganistanissa toimivat kenraalit. Tämä olisi lopullinen niitti presidentti Obaman muslimimaitten myötämielisyyden etsimiselle mielistelyjen avulla, mutta se toisi runsaasti myötätuntoa sunni-enemmistöisistä arabimaista.


KOLMAS häirikkö tunkee sittenkin aivan Israelin pohjoisrajan tuntumaan. Hizbullah on pysytellyt suhteellisen rauhallisena ja hiljaa osallistumatta Iranin presidentti Ahmadinejadin kiivaisiin Israelin vastaisiin sanallisiin hyökkäyksiin, mutta Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah uhkailee, että jos sen jäseniä todetaan Rafik Haririn murhaan syyllisiksi ja heitä vastaan nostetaan syytteitä, asiaa ei voida peittää villaisella. YK:n syyttäjä Daniel Bellemare oli vihjaillut Libanonin pääministeri Saad Harirille, että 3-4 Hizbullahin jäsentä on epäiltyjen listassa. Tuntien järjestön tiukan hierarkian pääsihteeri Nasrallah on täysin tietoinen, mitä sen jäsenet ovat puuhanneet. Hänen paras henkivakuutuksensa on se, ettei Hariri selviä hengissä ilman Nasrallahia. Jos Nasrallahia syytetään, Haririn henki on todella vaarassa. Mahdollinen sisällissota Libanonissa olisi viimeinen, mitä Israelissa kaivataan.

http://www.haaretz.com/print-edition/ne ... l-1.303514



5. UUTISOTSIKOITA

- Iran sanoo aloittavansa ydinfuusioreaktorin suunnittelun. Maan atomienergiajärjestön johtaja varapresidentti Ali Akbar Salehi ilmoitti asiasta konferenssin aikana. Projektille on annettu 8 miljoonan USD määräraha. Yksikään maa ei ole onnistunut rakentamaan tällaista reaktoria, mutta USA, EU, Kiina, Intia, Venäjä, Japani ja Etelä-Korea allekirjoittivat sopimuksen 2006, jolla sellaisen tutkimustyöt aloitettiin.

Kokeellinen reaktori on tarkoitus rakentaa Caracacheen Ranskan eteläosassa 12.8 miljardin USD hinnalla. Tutkijat sanovat, ettei yksikään maa pysty yksin vastaamaan sen tutkimusten kustannuksista, mutta jos sellainen reaktori onnistutaan rakentamaan, se mullistaisi maailman energiantarpeen tyydyttämisen. Iranin projektin alullepanija Salehi tarjoaa yhteistyötä toisten maitten kanssa. http://www.jpost.com/IranianThreat/News ... ?id=182436

- Egyptin presidentti Hosni Mubarak peruutti osanottonsa Afrikan maitten huippukokouksessa Ugandassa, mikä siivittää arvioita hänen terveydestään. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=182438

- Iranin presidentti Ahmadinejad syytti Venäjän presidentti Medvedeviä astumasta Amerikan vetämiin propagandavaunuihin. http://www.jpost.com/IranianThreat/News ... ?id=182403

- Eronnut mieshenkilö Netanyassa tunnustaa surmanneensa kolme pientä lastaan, jotka hänen vaimonsa sosiaaliviraston painostuksesta päästi vierailemaan hänen luonaan. Mies oli henkisesti sairas ja saanut hoitoa ongelmiinsa. Heidät löydettiin miehen kotoa täynnä puukonhaavoja. Mies sanoi halunneensa olla heidän kanssaan iäisyydessä, yrittäen itsemurhaa, mutta onnistui vain naarmuttamaan kättään. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182508

- Gazan terroristit ampuivat raketteja ja kranaatteja Israelin puolelle. Rakettien todettiin olevan uutta mallia, mahdollisesti salakuljetettu Siinailta. Ne eivät aiheuttaneet vahinkoja. http://www.haaretz.com/news/diplomacy-d ... y-1.303827

- Tuhansia evankelisia kristittyjä monilta paikoilta USA:ssa kokoontui Washingtonin Valkoisen Talon kukkulalle torstaina osoittamaan tukeaan Israelille. http://www.haaretz.com/blogs/focus-u-s- ... s-1.303452

- PA:n hallituksen ministeri Muhammed Ishtayeh sanoi Al-Manar TV:n haastattelussa, että palestiinalaisten tulee seurata 1972 Mynichin olympialaisten massamurhan suunnittelijan Abu Daoudun esimerkkiä. Israelin 11-hengen miehistö murhattiin terroristien käsissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138760

- Satakunta mielenosoittajaa mellakoi poliisin kanssa Turkissa Israelin lentopallo-joukkueen pelatessa Serbiaa vastaan, häviten 3-0. Turkkia vastaan pelataan sunnuntaina. Turvallisuussyistä yleisöä ei päästetty saliin ottelun aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/138756

- Israel sallinee Venäjän lahjoittaman 50 panssaroidun miehistönkuljetusvaunun siirtämisen Jordaniasta PA:n poliisijoukoille. Israel halusi, ettei niihin asenneta konekiväärejä, mutta PA varmaan tekee sen.

--
www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email | www.kosher.fi

Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa