TUOREET ISRAEL-UUTISET MAANANTAINA 26.07.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TUOREET ISRAEL-UUTISET MAANANTAINA 26.07.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ma 26 Heinä, 2010 16:22


TUOREET ISRAEL-UUTISET MAANANTAINA 26.07.10



1. TEINI-IKÄISTEN varomattoman tulenkäsittelyn arvioidaan aiheuttaneen rajun tulipalon, joka eiliseen mennessä oli tuhonnut 1000 dunamia (300 hehtaaria) metsämaata, pakotti evakuoimaan Oran, Aminadavin ja Even Sapirin moshavit ja uhkasi Ein Keremin sairaalaa, kertoi Jerusalemin poliisi sunnuntai-iltana. Poliisi on pidättänyt viisi nuorta kuulusteluja varten pyrkiessään selvittämään tulen syttymisen todellisen syyn. Nuoret olivat leikkineet tulella, mutta sen riistäytyessä käsistä he pakenivat Jerusalemiin, josta heidät löydettiin.

TULIPALO saatiin hallintaan ennen sen pääsyä Ein Keremin sairaalan alueelle, mutta se ehti tuhota 23 autoa sairaalan viereisellä paikoitusalueella. Sairaalaan johtavat tiet suljettiin hetkeksi ja sairaalan evakuointia harkittiin, mitä onneksi ei kuitenkaan tarvinnut toteuttaa. Palo jatkoi temmellystään läheisessä metsämaastossa vielä illalla hallitsemattomana.

Neljä ihmistä hoidettiin savumyrkytyksen vuoksi.
JNF:n edustaja kertoi, että 1000 dunamia Aminadavin istutettua metsää tuhoutui palossa. Tulipalo alkoi 15.30 tienoilla sunnuntaina, mutta toinen palo syttyi Khirbet Tzeadim alueella, joka on osa Aminadavin metsää. Paikalle tuotiin 100 JNF:n henkilökunnan jäsentä yhdessä yhdeksän palomiesryhmän kanssa, jotka avustivat paikallisia palomiehiä tulen saamiseksi hallitaan, mikä onnistui kuuteen mennessä. Evakuoidut asukkaat alkoivat palata koteihinsa.

KOLME viikkoa sitten Golanilla syttynyt tulipalo tuhosi 1 800 dunamia metsämaatta. JFN:n (Jewish National Fund, Juutalainen Kansallisrahasto) edustaja arvioi, että sen elpyminen vie 50 vuotta.

JERUSALEMIN Shmuel Hanavi kadulla Beit Yisrael lähiössä kerrostaloasunnossa 14.30 syttynyt tulipalo vahingoitti pahoin 18-kuukauden ikäisiä kaksosia, jotka vietiin vaarallisessa kunnossa sairaalaan palomiesten pelastettua heidät palavasta asunnosta. 3-vuoden ikäinen lapsi haavoittui lievästi palossa. Poliisi tutkii palon syytä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182589



2. NETANYASTA kotoisin oleva 38-vuotias mieshenkilö Itai Ben-Dror oli vastaamassa Ramlen oikeudessa syytöksiin kolmen pienen lapsensa murhasta. Tuomari Liora Frankel kutsui tapausta järkyttäväksi ja tuskalliseksi, jota on vaikea käsittää järjellisesti. Hän sanoi sydämensä itkeneen lukiessaan poliisitutkimusasiakirjoja. Hän määräsi syytetyn mielentilatutkimuksiin saadakseen selville, voiko hän osallistua oikeuskäsittelyyn.

ITAI BEN DROR pidätettiin hänen kodistaan lauantaiaamuna sen jälkeen, kun pelastus-henkilöstö oli löytänyt sieltä hänen murhaamansa lapset Omer 10-, Roni 8- ja Or 5-vuotta huovan alle piilotettuina täynnä puukonhaavoja veren tahrimalla patjalla. Mies oli lähellä viillettyään ranteensa auki itsemurhayrityksessä, mikä epäonnistui. Alustavissa kuulusteluissa hänen sairaalavuoteensa äärellä mies tunnusti murhanneensa lapsensa, mutta tutkimuksia jatketaan edelleen täydellisen kuvan saamiseksi.

BEN DRORIN asianajaja Ran Alon kertoi saaneensa mieheltä tietää, että hän oli saanut ääniltä ohjeet, miten murha tulee suorittaa. Alon yrittää saada oikeuden vakuuttuneeksi, ettei hänen päämiehensä ole täysissä järjissään. Mies oli ollut useita kertoja psykiatrisissa tutkimuksissa ja saanut hoitoa psykologisiin ongelmiinsa sairaalassa, viisi tai kuusi kertaa viimeisen parin vuoden aikana, viimeinen hoito kesti 5 kuukautta. Hän oli tutkittavana pari viikkoa ennen tapausta valitettuaan huonovointisuutta ja ongelmallisista ajatuksista.

Alon pitää selvänä, että mies tarvitsee psykologista hoitoa; hän oli kysyttäessä todennut, että lapset ovat nyt paremmassa maailmassa. Surmattuaan lapsensa hän kantoi heidät vuoteeseen, joi viskiä, otti muutaman pillerin, aukaisi ranteensa ja meni nukkumaan lastensa ruumiitten viereen halaten heitä pitkin yötä.

KIIVAITA syytöksiä on esitetty sosiaaliviranomaisia vastaan siksi, että he olivat pakottaneet lasten äidin Lilach Shem Tovin antamaan lasten isän tavata lapsiaan jopa uhaten lasten huostaan otolla, ellei hän suostu tapaamisoikeuteen. Lasten äiti Lilach esiintyi TV-kuvissa kyynelehtien käydessään läpi juutalaiseen tapaan suruaikaa, shivaa. Hän valitti, ettei hänen elämällään ole enää mitään merkitystä ja haluaa päästä lastensa luo.

Poliisi vaatii, ettei syytettyä saa viedä psykiatrisiin tutkimuksiin ennen virallista syytettä.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182563



3. TOISENLAISELLA tulipalolla uhkailee Israelin yhteisöä arabikansanedustaja Haneen Zoabi englantilaisen lehden Guardian haastattelussa. Hän nousi kansan tietoisuuteen osallistuttuaan Mavi Marmaran aktivistien ja palkkasotureitten mukana Gazan merisaarron murtamisyritykseen. Hän kertoi silloin laivalta rantauduttuaan Ashdodin satamassa, ettei hän nähnyt mitään väkivaltaa laivassa ennen kuin IDF:n sotilaat avasivat tulen matkustajia kohti. Tämän tempauksen seurauksena Knesset hyväksyi lain, jonka perusteella hän menettää joitain kansanedustajille kuuluvia erikoisoikeuksia.

ZOABI kertoo haastattelussa, että israelilaisilta meni 60 vuotta ennen kuin he havaitsivat palestiinalaisten olemassaolon, ja 15 lisävuotta ennen kuin he havaitsivat Oslon sopimusten aiheuttaman tuhon. Hän esittää asian tähän tapaan: Sionistit halusivat tehdä arabiasukkaista puunpilkkojia ja veden kantajia. Havaittuaan sen epäonnistumisen he ovat heittäneet syrjään porkkana ja keppi politiikkansa ja ovat nyt luopumassa vapaamielisyydestään arabien valvomiseksi. Olimme aiemmin passiivisia, mutta nyt olemme aktivoitumassa löytääksemme kansallisen identiteettimme.

KNESSETIN poistamiin kansanedustajan etuisuuksiin kuului diplomaattipassi, alennuksiin asianajajan palveluksiin rikossyytöksissä kuten flotilla väkikohtauksen tutkimusten seurauksena sekä muita kansanedustajan etuisuuksia esim. ulkomaanmatkojen yhteydessä. Jotkut kansanedustajat sekä juutalais- että arabipuolella valittivat, että laki voi vaarantaa Israelin demokratiaa, mutta lain kannattajat selittävät, että juuri Zoabin kaltaiset keltanokka-kansanedustajat sen vaarantavat.

ZOABI nosti haastattelussa esiin pari viimeaikaista juttua kuten arabimiestä vastaan nostettu raiskaussyytös sekä poliisiupseeri Shahar Mizrahin tuomio arabiautovarkaan ampumisesta. Nämä raiskaussyytteet lienevät tapauksia, joissa arabeja syytetään Samariassa ja Juudeassa palestiinalaisten väkivaltaisiin mellakoihin osallistuneitten eurooppalaisten naisten raiskaamisesta. Näitä naisia asuu palestiinalaiskylissä, ja eurooppalaisittain pukeutuneita ovat herättäneet palestiinalaisnaisten paheksuntaa kylän nuorukaisten moraalin murskaamisesta.

Zoabi varoitti, että ellei Israel lopeta arabiasukkaittensa syrjimistä, kolmas intifada voi olla tulossa. (intifada tarkoittaa tapaa, millä koira hätistelee kärpäsiä ympäriltään) Hän sanoi, että Israelin arabit ovat kasvavassa määrin samaistumassa palestiinalaisiin.
http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182615



4. GAZA on edelleen miehitettyä aluetta, vakuuttavat PA:n johtajat yhdellä suulla, ja siksi he ehdottomasti vastustavat Avigdor Liebermanin esityksiä eristää Gaza kokonaan Israelista ja sen muodostamista omatoimiseksi rakentamalla sinne oma sähkövoimala, meriveden puhdistamo sekä vesi- ja viemäriverkosto puhdistuslaitteistoineen. Tämä on varsin outo tulkinta, sillä Gazassa on vain yksi israelilainen, ja hänkin Hamasin panttivankina.

Tuon ajatuskuvion mukaan vaikka Israel vetäytyisi 1967 sotaa edeltäville aselepolinjoille PA pitäisi aluettaan kuitenkin Israelin miehittämänä alueena. Tämä pitäisi kai tulkita siten, ettei Israel koskaan pääse eroon Juudean, Samarian ja Gazan miehityksestä, vaan sen velvollisuutena on vastata niiden asukkaitten hyvinvoinnista siihen saakka, kunnes ne ovat saaneet tuhottua Israelin ja ajaneet juutalaiset mereen. Nuo lainausmerkit siksi, että koko alue Jordanjoesta Välimereen kuuluu juutalaisten kansallisen kodin alueeseen eikä siten ole miehitettyä, kuten se oli Jordanian miehitettyä Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat, Egyptin Gazan kaistan sekä Syyrian Golanin kukkulat.

KONFLIKTIA tarkastelee Jonathan D Halevi JP:n artikkelissaan kysyen otsikossaan: Miksi palestiinalaiset vastustavat miehityksen lopettamista? lisäten: PA:n ja Hamasin hallituksen päämäärä on yhtenäinen: Pitää pakolaisongelman laava kiehumispisteessä, koska tämä muodostaa avaimen historiallisen palestiinalaisen harharetken varsinaiseen kohteeseen.

Hamas haluaa kynsin hampain pitää kiinni Israelin miehityksestä, koska sen kautta Israel katsotaan velvolliseksi vastaamaan kaikista sen tarpeista. Hamasin päämääränä ei ole oma hallinto vaan Israelin tuhoaminen, sen asukkaitten surmaaminen tai ajaminen pois maasta. Tässä Hamas saa poliittista tukea ihmisoikeusjärjestöiltä, palestiinalaisilta ja Israelilta.

HALEVI toteaa, että sekä Juudean ja Samarian että Gazan palestiinalaiset ovat tässä suhteessa samoilla linjoilla. Hän hämmästelee ihmisoikeusjärjestöjen kaksinaamaisuutta siinä, että ne julkistavat erittäin kriittisiä tutkimuksia Israelin ihmisoikeuksien rikkomisista, mutta ummistavat silmänsä täysin tavasta, millä Hamas islamilaistaa Gazan kaistaa omaksuen sen räikeät ihmisoikeuksia polkevan sharia-lain määräykset.

Eikä Juudean ja Samarian Fatahin johtama hallinto jää paljon jälkeen tästä. Ihmisten laittomat pidätykset ja vangitsemiset kuukausiksi ilman oikeudenkäyntiä tai asianajajaa, kidutusten käyttäminen osana kuulusteluja tunnustuksen saamiseksi, ja pikaoikeuksien jälkeiset teloitukset.

HALEVI havaitsee oudon paradoksin ihmisoikeusjärjestöjen vaatimuksissa rajojen täydellisestä avaamisesta, mikä tarkoittaisi miehityksen loppumista, mikä ei kuitenkaan ole niiden tarkoituksena.
Tässä ne täysin yhtyvät palestiinalaisten vaatimuksiin.

SAMOIN EGYPTI varoittaa Israelia sulkemasta rajojaan Gazaan, peläten vastuun sen asukkaitten hyvinvoinnista lankeavan sen omille hartioilleen. Vaikka teoriassa Egypti ja Israel nauttivat keskinäisestä rauhantilasta, Egypti katsoo pitkällä tähtäimellä Israelin pääasialliseksi vihollisekseen, jonka heikentäminen kaikin tavoin on sen edun mukaista.

HALEVI toteaa artikkelinsa päätteeksi, että kuten ihmisoikeusjärjestön B´Tzelemin entinen puheenjohtaja professori Anat Biletzki totesi 2007 varoittaen vaarasta, että PA lopulta vaikeuksiensa keskellä lupautuu kahden valtion periaatteeseen ja jopa luopumaan pakolaisten paluuoikeudesta, palestiinalaisten ei tule suostua omaan valtioon. Biletzki totesi silloin, että kahden kansan asuma yksi valtio on ainoa järkevä ja oikeudenmukainen ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten ongelmaan.
Hamas haluaa syödä Israelin kädestä, mutta lopulta syödä sitä syöttävän käden.
http://www.jpost.com/Opinion/Op-EdContr ... ?id=182587



5. UUTISOTSIKOITA

- Abbas sanoo vastustavansa suorien keskustelujen aloittamista, vaikka koko maailmaa vaatii häntä suostumaan niihin. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=182534

- Elbit julkistaa järjestelmänsä, joka pystyy havaitsemaan maan liikuttamisen, erottamaan kävelemisen ja ryömimisen sekä ihmisen, auton ja eläinten liikkumisen. Järjestelmä on nimeltään SAND (smart allterrain networked detectors) ja se muodostuu kevyestä tunnistajasta, jonka elinikä on 5 vuotta. Se hyödyntää seismisiä ja akustisia sensoreita maan päällä tai sen sisällä tapahtuvien liikkeiden tunnistamiseen. Kukin sensori kattaa useiden kymmenien metrien alueen lähettäen tiedot valvontapisteeseen. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... x?id=18259

- Hallitus siirsi kuukaudella lakiesitystä, jolla maan kansalaisilta vaaditaan valaa kuuliaisuudesta Israelille juutalaisena demokratiana. (JP)

- IDF:n komentaja Gabi Ashkenazi sanoo, että vain hän on käytettävissä IDF:n sotilaista flotilla-tutkimuksissa. (JP)

- Silwanin lähiössä sijaitsevan Beit Jonatanin kerrostalon asukkaat valmistautuvat oikeuden määräämän evakuointiajankohdan lähestyessä. Talo rakennettiin ilman lupia 7-kerroksiseksi. Barkatin suunnitelmassa 4 kerrosta sallittaisiin. (JP)

- USA sanoo osallistuvansa täysimittaisesti Arrow III torjuntajärjestelmän kehittämiseksi siten, että se pystyy tuhoamaan avaruudessa lähestyvät ballistiset ydinkärjin varustetut ohjukset. Järjestelmän jatkokehitys maksanee 100 miljoonaa USD, sen kokonais-kustannukset ovat miljardin USD luokkaa. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=182562

- CIA:n aiempi johtaja Michael Hayden sanoo, että on yhä todennäköisempää, että USA tulee iskemään Iranin ydinlaitoksia vastaan. Turkki, Brasilia ja Iran elättelevät edelleen toiveita, että niiden kesken sovittu uraaniin siirto Turkkiin toteutuu suosiollisesti. http://www.jpost.com/IranianThreat/News ... ?id=182561

- Välimeren laikkukuume on levinnyt Haderan alueella, jossa on tavattu kolme tapausta. Se on tyfuksen tapainen kuume, joka aiheuttaa huonovointisuutta, oksentelua ja ajoittaista tajuttomuutta. Sitä hoidetaan penisilliinillä. Sitä levittää koira sairastumatta itse. Sen oireita ovat punaiset laikut käsissä, kasvoissa ja muualla kehoa. http://www.jpost.com/HealthAndSci-Tech/ ... ?id=182600

- Ensi sunnuntai-iltana, TuBe´Av rakkauden päivänä, nähtäneen julkinen mielenosoitus Tel Avivissa Israelin rabbien hallitsemaa vihkimisseremoniaa vastaan, joka estää ei-juutalaisten keskeisen toimituksen. Perinteisesti nuoret naiset menivät valkoisissa vaatteissa tanssimaan viinitarhoihin toivoen tulevan puolisonsa löytävän hänet sieltä. Tel Avivin tilaisuus lienee muunnos siitä, tanssitaan Cinemathequen edessä.
- http://www.jpost.com/JewishWorld/Jewish ... ?id=182529

www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email | www.kosher.fi


Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron