TUOREET ISRAEL-UUTISET TIISTAINA 17.08.10

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

TUOREET ISRAEL-UUTISET TIISTAINA 17.08.10

ViestiKirjoittaja Dimi Sefanja » Ti 17 Elo, 2010 13:25


TUOREET ISRAEL-UUTISET TIISTAINA 17.08.10



1. IRANIN ATOMIVOIMALA Bushehr aloittanee toimintansa aiemmin ilmoitetun aikataulun mukaan 21.08.2010, vaikka toiset uutiset kertoivat aloituspäivän siirrosta syyskuuhun. Asiaa on penkonut Debkafile, joka kertoo artikkelissaan asian tämän hetken tilanteesta.

DEBKAFILE kertoo, että voimalan toiminnan aktivoimisesta päätti Venäjän pääministeri Vladimir Putin todettuaan, ettei enempää USA kuin Israelkaan ole vakavasti päättänyt toimia voimalan aktivoimista tai yleensä Iranin ydinsuunnitelman toteuttamista vastaan.


VENÄJÄ vakuuttaa edelleen, että voimala tuottaa pelkästään sähköä rauhanomaiseen tarkoitukseen, ja että sen ydinjäte toimitetaan varastoitavaksi Venäjälle, eikä Iranilla ole siten mahdollisuutta erottaa siitä plutoniumia ydinpommin valmistamiseksi.

VENÄJÄ ilmoitti eilen, että sen atomijärjestön Rosatom johtaja Sergei Kirienko vierailee yhdessä Venäjän energiaministeri Sergei Shmatkon kanssa Bushehrissa 20.08.2010 tarkastamassa 1200 1300 MW:n laitoksen valmiutta ennen uraanisauvojen aktivoimista. Venäjä on myös ilmoittanut, että se toimittaa uraania voimalalle 10 vuoden ajan. Venäjän ilmoitusten uskotaan samalla antavan vakavan varoituksen, että Bushehrin voimala on nyt sen valvonnassa, ja että sen toiminnan häiritseminen on hyökkäys sen intressejä vastaan.

DEBKAFILE arvioi, että siten kaikki alkaa olla valmiina laitoksen avajaisjuhlien alkamiseksi lauantaina 21.08. Iranin atomienergiajärjestön johtajan Ali Agbar Salehin johdolla.

Amerikkalaiset asiantuntijat toteavat, että Bushehrin voimala tuottaa plutoniumia 239, jota voidaan käyttää atomipommin valmistamiseen. Toisaalta he toteavat, että voimalan alkaminen antaa Iranin asiantuntijoille mahdollisuuden tutustua sen laitteistoon ja teknologiaan, jota he voivat soveltaa omissa suunnitelmissaan.
Iranin johto ilmoitti suunnitelmansa 10 uuden atomivoimalan rakentamisesta, jotka sijoitetaan siten, etteivät ilmapommitukset saavuta niitä.

Artikkelissa todetaan, että Bushehrin atomivoimala tuottaa plutoniumia aivan samoin kuin IAF:n Syyriassa syyskuussa 2007 tuhoama Pohjois-Korean avustuksella rakentama voimala, joskin käyttäen erilaista tekniikkaa. http://www.debka.com/article/8972/




2. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu, joka on virallisella vierailulla Kreikassa, ensimmäisenä Israelin pääministerinä maassa, ilmoitti eilen, että Israelin neuvottelutiimi on valmis aloittamaan keskustelut PA:n kanssa Kairossa, Washingtonissa tai missä vain. Israelin neuvottelutiimiä johtaa Netanyahun neuvonantaja Isaac Molcho. Siihen tulee ulkoministeriön edustajana apulaispääsihteeri Yaacov Hadas, sekä edustajat puolustus- ja talous-ministeriöistä sekä turvallisuusjärjestöistä.

NETANYAHU painottaa toistuvasti, että keskusteluihin mennään ilman ennakkoehtoja, eikä hän tule hyväksymään PA:n esittämiä lukuisia vaatimuksia, joita PA lisää tarpeen mukaan. Pahin kanto tässä kaskessa on ollut PA:n vaatimus kaiken toiminnan lopettamisesta Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä, mitä Netanyahu ei ole hyväksynyt. Kuin kantansa vahvistamiseksi hän hyväksyi 23 siirrettävän luokkahuoneen pystyttämisen Länsirannan koulujen huutavan tilatarpeen tyydyttämiseksi.

NETANYAHU JA Kreikan pääministeri Papandreou käsittelivät rauhankeskustelujen nykytilannetta, josta Papandreou totesi näin: On välttämätöntä aloittaa suorat keskustelut Israelin ja PA:n välillä välittömästi. Tämä on käyttökelpoisin tie saavuttaa kestävä rauha. Journalistien kysymykseen Turkin suhteista he totesivat, että Turkin tulee tehdä jotain omalta puoleltaan rapautuvien suhteiden korjaamiseksi puuttumatta yksityiskohtiin.

NETANYAHUN ja Papndreoun välisten keskustelujen painopiste liikkui turvallisuus-kysymysten ja turismin lisäämisen alueilla, mutta myös maatalouden, vesihuollon ja energiatalouden kysymyksiä käsiteltiin. Asian edelleen kehittämiseksi ryhmä hallituksen ministereitä ja liikemiehiä matkustaa Kreikkaan lähiaikoina.

Netanyahu totesi maitten runsaasta kansallisen historian kohteista, ja esitti yhteistoimintaa satojen tuhansien turistien tuomista alueelle yhdistäen nämä kaksi maata vierailukohteisiinsa.

Israelin pääministeri tapaa tänään Kreikan puolustusministeri Evangelos Venizelosin Israelista ostamalla aluksella sekä oppositiojohtaja Atonis Samarasin. Hänen vierailuohjelmaansa kuului myös käynti Acropolis kukkulalla vahvojen turvatoimien valvonnassa, eikä hän ollut tietoinen kommunistisen anarkiajärjestön pystyttämästä Palestiinan lipusta kukkulalle ennen vierailua. Pieniä mielenosoitusryhmiä kokoontui Israelin lähetystön sekä hänen hotellinsa eteen, mutta turvallisuusmiehet valvoivat heitä kovalla kädellä estäen kaikki yritykset järjestyksen häirinnästä. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=184963



3. YAACOV KATZ arvioi AP:n julkaisemiin tietoihin perustuen, että USA:n puolustusministeri Robert Gatesin jättäessä paikkansa vuonna 2011, jota hän on pitänyt vuodesta 2006 lähtien, mahdollisuudet sotilaallisesta iskusta Iranin ydinlaitoksia vastaan kasvavat. Gates on vastustanut armeijan käyttämisestä Irania vastaan todeten, ettei ole varmaa sotilaallisten iskujen kyvystä keskeyttää Iranin atomipommin valmistaminen ja toisaalta hän viittaa sellaisten aiheuttamiin häiriöihin alueen tasapainolle.

GATES täyttää 67 vuotta syyskuun 25. päivänä. Hän sai pitää puolustusministeriön paikkansa Bushin hallituksen jälkeenkin Irakin ja Afganistanin sotien valvonnan vuoksi. Hän sanoo kaivanneensa palata siviilielämään kotikaupunkiinsa Washingtoniin. Toiseksi presidentin vaalit vuonna 2012, joiden vaalitaistelut alkavat jo ensi vuonna, antavat hyvän aiheen vetäytyä pois aktiivipalveluksesta ja antaa tilaa uusille voimille.

ISRAEL on pyrkinyt vaikuttamaan Obaman hallitukseen kovempien ja todella purevien sanktioitten asettamiseksi Irania vastaan, joita tulisi tukea sotilaallisten iskujen todellisella mahdollisuudella, elleivät sanktiot tuota toivottua tulosta. Obaman hallitus on kuitenkin elätellyt toiveita saada ratkaisu aikaan neuvotteluteitse tehden lukuisia aloitteita ja tarjouksia Iranin johdolle, joka kuitenkin on torjunut ne epäillen niiden vilpittömyyttä.

YK:n tuvallisuusneuvosto hyväksyi uudet kovennetut sanktiot Irania vastaan kesäkuun 6. päivänä, mutta Israelin näkemyksen mukaan liian vesitetyssä muodossa Kiinan ja Venäjän vastustuksen vuoksi. http://www.jpost.com/International/Arti ... ?id=184955



4. USA:n virallisen raportin Country Reports on Terrorism 2010 mukaan, jota Matthew Levitt tarkastelee JP:n artikkelissaan, annetaan sekä hyviä että huonoja uutisia terrorismin nykytilasta riippuen siitä, mistä maailmankolkasta sitä tarkastellaan. Raportti pitää hyvänä uutisena sitä, että kansainvälinen jihadismi, jolla tarkoitetaan tärkeimpien terrorijärjestöjen toimintaa, on siirtänyt painopisteensä Lähi Idästä Kaakkois-Aasiaan ja Afrikkaan. Hyvä uutinen on myös se, että tämä osoittaa sen iskukyvyn heikentyneen kansainvälisen painostuksen vuoksi. Raportissa ei pystytä ratkaisemaan, onko toiminnan siirtyminen ja heikentyminen muualla osoituksena sen organisatorisesta taantumisesta vai kehittymisestä Al-Qaidalle itselleen tai nousevalle kansainväliselle jihadille. Paikallisten hallitusten ja julkisen yhteisön suhtautuminen tähän uuteen ilmiöön ratkaisee sen suunnan, raportti toteaa.

RAPORTISSA todetaan, että Pakistan on edelleen kansainvälisen terrorismin ja al-Qaidan toiminnan keskus, vaikka Pakistanin hallituksen sotilaalliset toimet ovatkin heikentäneet al-Qaidan voimia Pakistanissa. Huono uutinen on kuitenkin se, että hallitukset ja julkinen yhteisö ovat kovin heikkoja vastustamaan radikaalin jihadin leviämistä ja houkutuksia.

Afganistanissa paikalliset terrori-iskut ovat viime vuonna kaksinkertaistuneet edellisestä ja Pakistanissakin hallituksen iskuista alkuperäiskansojen asuinalueille, joissa terrorismi elää, kasvua oli kolmannes edellisvuodesta. Lisäksi Pakistan toimii terroristien koulutus-keskuksena, josta on esimerkkinä USA:n mantereella tapahtuneet pommitusyritykset ja New Yorkin maanalaisen pommittajan Najibullah Zazi tapaus.

Erityisen huolestuttava on länsimaisten islamiin kääntyneitten kouluttaminen ja varustaminen Pakistanissa, josta heidän kouluttajansa al-Qaida tai Taliban lähettävät heidät kotimaihinsa terrori-iskuihin.

Terrorijärjestöjen takaiskuista huolimatta terroristit levittäytyvät perustaen uusia paikallisia järjestöjä, kuten tapahtuu Jemenissä ja Saudi Arabiassa eikä Israelin lähialueet ole jäänet siitä syrjään, kuten raportit kertovat Gazasta ja Länsirannalta.

Raportin lopussa todetaan, että taistelu on ulotettava terrorismin ideologiaan ja sen juuriin. http://www.jpost.com/Features/InThespot ... ?id=184989



5. UUTISOTSIKOITA

- IAF joutui rakentamaan lentokoodinsa uudelleen Israelin taivaalla, joka alkaa olla liian täynnä lentäviä laitteita, joista mahdollisen sotatilanteen sattuessa tuhannet maahan ammutut raketit ja ohjukset ja sadat vastaohjukset muodostavat valtaosan. Ongelmana on suunnitella, miten siinäkin tapauksessa IAF pystyisi hoitamaan omat tehtävänsä. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184977

- Poliisi on todennut, että Galant dokumentti on väärennös. IDF:n yleisesikunta kokoontuu ensimmäistä kertaa pohtimaan tilannetta. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184976

- JP:n vakiokolumnisteihin kuuluva Caroline B Glick toteaa artikkelissaan otsikolla Our World: standing on a Land Mine (Maailmamme: seisoen maamiinalla). Hän toteaa, että Israelin tulisi viimeistään Obaman NY:n Ground Zero, WTC:n tuplatornien raunioitten lähelle pystytettävän muslimien toimintakeskuksen ja moskeijan rakentamisen tuen vuoksi tajuta, että presidentti Obama on niin ideologiansa sokaisema, että hän toteuttaa sitä seurauksista välittämättä.

Siksi Glick varoittaa Israelia ja myös Amerikan juutalaisia näkemään seisovansa maamiinan päällä, joka voi räjähtää koska tahansa. Obama sanoi puheessaan muslimeille, että heillä on oikeus rakentaa mihin haluavat, mutta selitti myöhemmin, että hän tarkoitti, ettei ole viisasta rakentaa valitulle paikalle, koska se haavoittaa monia ja aiheuttaa pahaa verta ja epäilyksiä lukemattomissa. http://www.jpost.com/Opinion/Columnists ... ?id=184987

- JP:n pääartikkeli ottaa kantaa myös tähän arkaan kysymykseen, jonka monet katsovat muslimien pyrkimyksenä hyödyntää onnistunutta WTC:n tuplatornien tuhoamista rakentamalla voitonmerkkinsä taistelutantereelle. JP:n artikkeli toteaa ja hyväksyy sen oudon myönnytyksen, jolla juutalaiset suhtautuvat islamiin kuten tässäkin tapauksessa.
http://www.jpost.com/Opinion/Editorials ... ?id=184988

- IDF:n sotilaat havaitsivat palestiinalaisten lähestyvän Gazan turva-aitaa tarkoituksenaan asentaa sinne tienvarsipommi. Sotilaat avasivat tulen surmaten toisen, mutta toisen kohtalosta ei olla selvillä. Palestiinalaiset avasivat kivääritulen sotilaita kohti haavoittaen heistä yhtä. Pian sen jälkeen Gazasta ammuttiin kaksi rakettia Israeliin, jotka eivät aiheuttaneet vahinkoa. Vuoden alusta Gazasta on tehty 35 yritystä asentaa pommia Gazan turva-aidan varteen. http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=184962

- Viimeisten tietojen mukaan muslimit ovat luopumassa suunnitelmistaan rakentaa WTC:n tuplatornien raunioitten lähelle New Yorkissa. He eivät edes omistaneet koko tonttia. http://www.haaretz.com/news/internation ... r-1.308426


--
www.shalom.fi/news | www.forever.fi/email | www.kosher.fi | www.shalom.fi
Jumala On Rakkaus!

Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus
niinkuin ehtymätön puro! Aam. 5:24

http://www.Jeesus-on-Herra.com/
Avatar
Dimi Sefanja
 
Viestit: 1348
Liittynyt: La 31 Tammi, 2009 21:18
Paikkakunta: TUSBY

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron