Keskiviikon uutisia israelista 08 04 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Keskiviikon uutisia israelista 08 04 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » To 09 Huhti, 2009 1:21

KESKIVIIKKO 08.04.09


1. ULKOMINISTERI Avigdor Lieberman yritti eilen illalla esiintyä diplomaatin tavoin puhuessaan puolueensa Israel Beitenun foorumissa. Lieberman on saanut sakin hivutusta monelta taholta aiempien lausuntojensa vuoksi, joita on viime aikoina kaivettu esiin. Kaiken julkisen hälyn lisäksi poliisi on aloittanut tehostetun kampanjan tämän äärioikeistolaisen sankarin nujertamiseksi ennen kuin hän pääsee täyteen voimaansa. Poliisi kuulusteli häntä jo kolmannen kerran muutaman päivän sisällä, viimeksi viisi tuntia, päästäen samalla tietoja julkisuuteen, joissa Liebermanin kuulustelujen väitetään oikeuttavan syytteen nostamiseksi. Poliisilla ei Israelissa ole syyteoikeutta, sen tekee oikeuskansleri ja virallinen syyttäjä poliisilta saamiensa dokumenttien perusteella.
LIEBERMAN itsekin totesi puheensa lopussa, että nyt minä kai sitten toimin diplomaattisesti.
Hän aloitti puheensa toteamalla, että 16 vuotta kestäneen rauhanprosessin päädyttyä umpi-kujaan, maailman tulee odottaa ja kuunnella uusia ideoita. Aiomme työskennellä päättäväisesti diplomaattisella tasolla ja muotoilla yksityiskohtaisen ja ajan tasalla olevan analyysin, eikä se tapahdu yhdessä yössä. Maailman ei tule valvoa meitä aikakello kädessä. Me muotoilemme politiikan maailmankuvamme ja sen mukaan, mitä valitsijamme halusivat vaaleissa. Hän tähdensi, että hänen arvostelijansa, jotka kritisoivat hänen Annapolis-dokumentin hylkäämistään, yrittivät rakentaa juutalaisen valtion asemesta galut-valtiota (galut=maanpakolaisuus), joka luopuisi kansallisista tavoitteista ja kansallisesta kunniasta.
Lieberman vakuutti, etteivät palestiinalaiset ole suurin ongelma, vaan iranilaiset. Ballistisine ohjuksineen, massatuhoaseineen ja ydinohjelmallaan, sekaantumisellaan Libanonin ja Gazan asioihin, Iran muodostaa Israelille paljon suuremman uhan kuin palestiinalaiset, ja siksi huomion kohde tulisi siirtää palestiinalaisten asemesta Iraniin. (JP)
2. JP:N kolumnistit H Keinon ja A Selig, jotka kynäilivät myös edellisen artikkelin H L Kriegerin avustuksella, toteavat artikkelinsa toisessa osassa, että Liebermanin analyysi poikkeaa siitä, mitä pääministeri Benyamin Netanyahu lausui presidentti Obaman Turkissa pitämän puheen jälkeen: Odotamme voivamme työskennellä Obaman hallituksen kanssa edistääksemme Israelin ja Amerikan hallitusten yhteisiä päämääriä, nimittäin rauhan ja tasapainon saavuttamista ja alueellisen turvallisuuden vahvistamista. Pääministerin kansliasta tähdennettiin, että pysyttelemällä positiivisena mutta sitoutumatta Obaman äskettäin esittämiin Lähi Itää koskeviin lausuntoihin, Netanyahu hakee yhteisen pohjan löytämistä Obaman hallituksen kanssa laatiessaan uutta politiikkaansa. (JP)
3. BARUCH HUSSEIN OBAMAN puheittensa yhteydessä Turkissa antamat lausunnot eivät todellakaan jätä Israelin hallitukselle paljon liikkumatilaa, jos niiden mukaan on elettävä. BHO tähdensi toistaen sanomansa vaikutuksen lisäämiseksi, että USA lujasti tukee kahden valtion periaatetta, Israelia ja Palestiinaa, jotka elävät rauhassa ja turvallisina rinnakkain. Tämän päämäärän jakavat israelilaiset, palestiinalaiset ja hyvää tahtoa osoittavat ihmiset kaikkialla maailmassa. Tämän päämäärän saavuttamiseen osapuolet sitoutuivat Annapolisissa. Tämä on se päämäärä, jota aktiivisesti tavoittelen USA:n presidenttinä. Obaman nimittämä Lähi Idän lähettiläs George Mitchell saapuu Israeliin ensi viikolla, päivämääräksi on annettu 16. huhtikuuta, joka on ensimmäinen arkipäivä pesahin jälkeen. Mitchell uskoo hymydiplomatiaan, hän esiintyy median edessä nauravana ja leikkiä laskien, mutta suljettujen ovien takana hän esittää mielipiteensä vaatimusten muodossa. Hänen sanotaan myös tulleen edellisellä matkallaan vain kuuntelemaan, mutta että nyt hihat kääritään, kuten Netanyahu totesi hallituksensa ensimmäisessä istunnossa. Mitchellin odotetaan formuloivan Obaman hallituksen Lähi Idän politiikan suuntaviivat aloittaessaan keskustelunsa Israelin hallituksen edustajien kanssa. Hän perustanee tukikohtansa Jerusalemiin, josta käsin hän hoitaa tehtäviään.
Netanyahu vieraillee USA:ssa toukokuun alussa, mutta Obaman Israelin matkasuunnitelma kesäkuussa on vielä täysin auki. (JP)
4. OBAMAN määrittelemä USA:n uusi Lähi Idän politiikka kääntää Bushin doktriinin
päälaelleen. Obama hylkää kokonaan taistelun terrorismia vastaan. Hän julisti Turkissa, ettei USA ole sodassa muslimeja vastaan viitaten samalla, että tämän ymmärtävät hyvin ne amerikkalaiset, joilla on muslimeja perheessä, kuten minulla. Hän ei suoraan sanonut olevansa muslimi, mutta hänen fyysinen isänsä Keniassa oli muslimi ja hänen isäpuolensa Indonesiassa oli muslimi. Islamin sharia-lain mukaan lasten uskonto määräytyy isän mukaan, eli tämän mukaan Baruch Hussein Obama on muslimi, vaikka hän sanoo kääntyneensä kristityksi. Islam ei hyväksy uskonnosta luopumista; sellaista ihmistä pidetään Allahin ja hänen profeettansa pilkkaajana, josta rangaistuksena on kuolema. Jotkut muslimit puhuvat Obamasta hyväksyvästi kutsuen häntä nimellä se meidän muslimi.
OBAMA tapasi Saudi Arabian kuninkaan Abdullahin G-20 maitten kokouksessa Lontoossa. Siellä Abdullah yritti vaikuttaa Obaman Iranin ja Syyrian politiikkaan, mutta ilmeisesti huonolla menestyksellä. Saudit ovat aidosti huolissaan Iranin laajentumispyrkimyksistä Lähi Idässä, missä sen ja saudien intressit lyövät toisiaan vastaan. Iran edustaa shia-suuntaa islamissa, jota saudien suosima virallinen wahhabilainen sunni-suunta pitää kerettiläisenä, joskin ne voivat määrätyissä tilanteissa toimia yhdessä yhteistä vihollista vastaan. Tästä jonkinlaisena todisteena on sunni-pohjaisen al-Qaidan ja Iranin salainen yhteistoiminta.
Tarkkailijat oudoksuivat Lontoossa Obaman protokollan vastaista syvää kumarrusta tervehtiessään Abdullahia. Sellaista pidetään alamaisuuden osoituksena, mitä ei voisi olettaa maailman mahtavimman valtion päämieheltä tavatessaan kehitysvaltion edustajan.
ANKARASSA Obama esitti toisenlaista roolia. Hän ylisti islamia tavalla, joka Kairossa ja Riadissa katsottiin vähintäänkin huolestuneina, sillä hänen katsottiin antavan Teheranille vapaat kädet ydinohjelmansa kehittämiseksi huomioimatta ollenkaan Egyptin ja Saudi Arabian ensisijaisia huolenaiheita. Obama nosti samalla Turkin asemaa muslimimaiden keskellä. Hän kehotti suoraan EU-maita hyväksymään Turkin jäsenyysanomuksen ohittaen samalla täysin Turkin ihmisoikeuksien loukkaukset ja vaatimukset niiden korjaamiseksi yhteiskunnassaan. Obama mainitsi aiemmassa puheessaan Turkin surmanneen joukon armenialaisia, mutta vältti Ankarassa puuttumista asiaan ja mainintaa Turkin tekemästä armenialaisten kansan-murhasta. Hän ylisti Turkin roolia rauhanrakentajana Lähi Idässä. (Debkafile)
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin ilmavoimat tekivät 17. kokeen Arrow-ohjusten torjuntajärjestelmästä eilen. Kokeessa ammuttiin Arrow-2 torjuntaohjus maalina toiminutta ohjusta vastaan. Kokeessa käytettiin uusinta Green Pine tutkaa, kuten myös USA:n X-band tutkaa, jonka USA rakensi Negeviin Bushin jäähyväislahjana. Koetta seurattiin molemmilla tutkilla, jotka molemmat pystyivät havaitsemaan Blue Sparrow maaliohjuksen. Havaittuaan lähestyvän ohjuksen Super Green Sparrow tutka lähetti tiedot siitä Arrow patteristolle, joka ampui vastaohjuksen. Torjuntajärjestelmä on kehitetty torjumaan esim. Iranin laukaisemien Sajjil-ohjusten tunkeutumista Israeliin. Sajillin kantomatka on 2000 km.(JP)
- Jerusalemin Sur Bahir lähiössä arabikuljettaja yritti eilen henkilöautollaan osua arabiterroristin kotitalon tuhoamista valvoviin poliiseihin. Hän suuntasi autonsa kiihdyttäen kolmea poliisia kohti, jotka huomatessaan tilanteen yrittivät juosta pakoon. He haavoittuivat jalkoihin, mutta onnistuivat haavoittamaan kuljettajaa, joka sai surmansa viereisen talon katolta ampuneen poliisin luodeista. Kuljettaja oli 20-vuotias Iyad Awisat, joka asui viereisessä Jebl Mukaber lähiössä. Mukaberin muktar syytti poliisia rauhallisen kansalaisen ampumisesta, joka autoon tulleen vian johdosta menetti autonsa hallinnan. Hän sanoi pyrkineensä hillitsemään väkivaltaa lähiössään, mutta sanoi nyt tulleensa toisiin ajatuksiin. (JP)
- Moskovassa vierailulla ollut PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sai ystävällisen vastaanoton maan pääministeriltä Vladimir Putinilta. Putin lupasi kädenpuristusten ohessa toimittaa PA:n poliisien, sen Daytonin armeijan, käyttöön helikoptereita ja 300 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua (APV). Lisäksi Venäjä toimittaa PA;lle 5000 AK-47 kivääriä, 100 pistoolia ja ammuksia molempiin. Abbas käytti samalla kyseenalaista auktoriteettiaan hänen kautensa päättyi virallisesti 10.01.09 erottamalla PLO:n Moskovan lähettilään Afif Safiehin, koska tämä oli osallistunut Hamasin järjestämään marssiin Moskovassa. PA on PLO:n alainen instanssi. (JP)
- Entinen turvallisuusneuvonantaja Giora Eiland sanoo, ettei Israelilla ole mitään hyviä syitä luopua Golanin ylängöstä, koska se muodostaa ainoan järkevän puolustuslinjan Syyrian taholta tulevaa uhkaa vastaan. Hän sanoo, että 1990-luvulla Barakin ja Netanyahun tarjoama ylängön luovutus rauhansopimusta vastaan perustui virheellisiin turvallisuusarvioihin. (JP)
- Sotilaat joutuivat ampumaan arabijoukkoon Bat Aynin lähellä keskiviikko-aamuna. Bat Aynin juutalaissiirtokunnan asukkaat olivat kokoontuneet läheiselle kukkulalle auringon siunaamistilaisuuteen (brikat hachama), kun joukko arabeja alkoi kokoontua kukkulan ympärille alkaen kivittää juutalaisia. Sotilaat joutuivat ampumaan arabijoukkoon ensin varoitettuaan heitä, haavoittaen muutamia, joista yksi kuoli haavoihinsa. Siirtokunnan tilaisuus oli sovittu IDF:n kanssa.(INN)

Aihe: Uutiset |
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron