UUTISIA ISRAELISTA 10 04 - 09

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

UUTISIA ISRAELISTA 10 04 - 09

ViestiKirjoittaja pike464 » Pe 10 Huhti, 2009 16:04

PERJANTAI 10.04.09


1. KIRJOITAN tätä pitkäperjantaiaamuna, jolloin kristityt siellä Suomessa lienevät
hiljentyneen muistelemaan Vapahtajansa kärsimyshistoriaa.
Israelissa tämä päivä on tavallinen arkipäivä, jolloin kaupat ovat auki ja ihmiset täydentävät ruokaostoksiaan seuraavan päivän sapattia varten. Tämä aika on kuitenkin juutalaisten pessah eli pääsiäisaikaa, joka alkoi keskiviikkoiltana ja jatkuu ensi viikon keskiviikkoiltaan.
Myös lehdet ilmestyivät ja uutistoimistot toimivat normaalisti, joitten uutisvarantoa käyn läpi.
2. IRAN ilmoitti jo hyvissä ajoin etukäteen torstaina annettavasta tärkeästä tiedotuksesta, joka paljastettiinkin presidentti Mahmoud Ahmadinejadin suulla. Hän selitti Isfahanin uraanin polttoaineen valmistuslaitoksen avaamistilaisuudessa, että laitos valmistaa polttoainetta Aradin raskasvesilaitoksen tarpeisiin. Hän selitti samalla viitaten Obaman tarjoukseen keskustelujen aloittamiseksi maitten välillä Iranin ydinsuunnitelmista, että Iran on aina ollut valmis keskusteluihin. Hän väitti, että edelliset keskustelusuunnitelmat olivat kaatuneet länsivaltojen vaatimuksiin Iranin ydinteollisuuden rajoittamiseksi. Hän sanoi Iranin edellyttävän, että keskustelut perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen ja oikeudenmukaisuuteen. Ahmadinejadin lausuntoa voidaan pitää ilmoituksena Iranin kulumisesta nyt ydinasevaltioitten joukkoon, vaikka hän ei käyttänyt sitä termiä.
Länsivallat ovat pelänneet, että Iran käyttää raskasvesilaitoksen polttoainejätettä plutoniumin valmistamiseksi, josta se voi rakentaa ydinpommeja.
Korkealle jalostettua uraania voidaan myös käyttää pommin rakentamiseen, ja tämä prosessi huolestuttaa länsivaltoja eniten, koska se on teknisesti paljon edistyneempi kuin edellinen.
3. TURVALLISUUSNEUVOSTON viisi pysyvää jäsentä, USA, Englanti, Ranska, Kiina ja Venäjä täydennettynä Saksalla (P5+1) kokoontuvat lauantaina Genevessä keskustelemaan Iranin ydinteollisuudesta. Iran on saanut kutsun tulla mukaan, jonka se on myös hyväksynyt. Obaman hallitus lähettää tilaisuuteen ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisulkoministerin William Burnsin, mikä osoittaa USA:n antaman merkityksen kokoukselle. Se on samalla myös USA:n ja Iranin korkeitten viranomaisten ensimmäinen virallinen tapaaminen sen jälkeen, kun suhteet katkesivat Iranin islamilaisen vallankumouksen myötä. Länsivallat alkavat olla todella huolissaan Iranin ydinteollisuuden kehitysvaiheesta, joka on jo voinut ohittaa kohdan, jolta ei ole paluuta. Iran ei vielä virallisesti ilmoittanut olevansa ydinvalta, mutta tarkkailijoitten mukaan kaikki merkit viittaavat sen omaavan siihen tarvittavan tietotaidon. (JP)
4. IRANIN ilmoitusta uudesta uraanin rikastuslaitoksesta edelsi japanilaisen Nikkei-lehden torstaina julkistamat tiedot epäilyttävästä rahtialuksesta, jonka taustoja useat länsivaltojen tiedustelu-järjestöt tutkivat. Epäilysten mukaan alus lähti Pohjois-Koreasta joulukuussa ja purjehti Intian valtameren kautta Iraniin. Lasti purettiin satamaan lähellä Teherania. Uutisen mukaan pääosa lastista oli keskikorkealle jalostettua uraania, joka voitaisiin jalostaa edelleen Iranin omissa jalostuslaitoksissa. Epäilysten mukaan Iranilla ja Pohjois-Korealla voi olla salainen uraanin jalostus- ja vaihtosopimus.
USA:n hallituksen edustaja Robert Wood vakuutti, että USA osallistuu viiden maan (P5+1) istuntoon todellisena jäsenenä eikä vain tarkkailijana, ja sanoi USA:n haluavan diplomaattista julkilausumaa Iranin ydinteollisuudesta, ja sanoi toivovansa Iranin osallistumista. (JP)
5. ISRAELISSA on seurattu tilanteen kehitystä tarkkaavaisesti mutta suuresti huolestuneina.
USA:n varapresidentti Joe Biden sanoi muutama päivä sitten, että Israel toimisi tyhmästi, jos se iskisi sotilaallisesti Irania vastaan. Hän sanoi, ettei hän myöskään usko, että pääministeri Benyamin Netanyahu ottaisi sellaisen askeleen.
Netanyahu antoi lausunnon torstai-iltana, jossa hän sanoi: Iranin pyrkimys saada ydinaseita voisi mahdollisesti olla kaikkein vakavin yksityinen haaste, joka kansainvälistä yhteisöä kohtaa, ja joka vaatii kaikkien huomion. Sen tulisi olla vakava huolenaihe jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.
Israelin puolustusministeriö sanoi lausunnossaan, että se seuraa kiinteästi tilanteen kehitystä lisäten, että uraanin uuden jalostuslaitoksen avaaminen vahvistaa tarvetta tehostaa Iranin ydinteollisuuden kehityksen tarkkailua.
IAEA:n äskeisen raportin mukaan Iranilla on 460 paunaa enemmän alhaiselle tasolle rikastettua uraania, kuin aiemmin tiedettiin. Sillä on 4 600 sentrifugia Natanzin rikastuslaitoksessa, ja lisäksi 1 600 asennusvalmista sentrifugia. Iranin oman ilmoituksen mukaan se on pystynyt valmistamaan entistä tehokkaampia sentrifugia.
Israel ilmoittaa, ettei se vastusta Iranin kanssa käytäviä keskusteluja, jos niillä on selvä aikataulu, esim. 12-14 viikkoa. (JP)
6. HIZBULLAHIN suunnittelema terroriaalto saatiin estetyksi Egyptin viranomaisten toimesta. He saivat otettua kiinni kaikkiaan 49 epäiltyä, joiden uskotaan suunnitelleen terrori-iskuja Siinain lomakohteisiin. Pidätyksiä tehtiin jo marraskuussa ja viimeiset viime kuun lopussa. Kaikkiaan 30 000 israelilaista on pääsiäisen aikana lomalla Siinailla toistuvista varoituksista huolimatta. Pidätettyjä syytetään terrori-iskujen suunnittelun ohella aseitten salakuljettamisesta Gazaan sekä shia-ideologian levittämisestä Egyptiin.
Egyptin pääsyyttäjä Abdel-Meguid Mahmoud sanoo al-Ahram uutislehden mukaan, että pidätettyjen tarkoituksena oli rikollisten iskujen kautta järkyttää yleistä järjestystä. Mahmoud pidensi heidän pidätysaikaansa 15 vuorokaudella. Heitä syytetään toiminnasta maan johtoa vastaan. He olivat vuokranneet asuntoja Rafahista, joista käsin he hoitivat salakuljetuksia. Pidätettyjen joukossa on libanonilaisia, syyrialaisia, sudanilaisia, palestiinalaisia ja egyptiläisiä. Myös Iranilaisen TV-yhtiön toimittajia Kairossa epäillään. Epäiltyjä pidätettyjä oli huolellisesti koulutettu kohteiden valitsemiseen, passien ja henkilökorttien väärentämiseen, ja he olivat saaneet sotilaskoulutusta ulkomailla. Heidän tarkoituksensa oli aloittaa värvättyjen kouluttaminen Egyptissä. Egyptin ja Hizbullahin välit ovat olleet huonot eikä tämä ole omiaan ainakaan parantamaan niitä. Hizbullah kieltää osallisuutensa Egyptin väitteisiin. (JP)
7. Israelissa aletaan vähin erin tajuta, ettei se enää voi luottaa USA:n horjumattomaan tukeen. Mutta, kuten JP:n kolumnisti Caroline B Glick kirjoittaa artikkelissaan Surviving in a post-American world (säilyen hengissä Amerikan jälkeisessä maailmassa), tässä asiassa Israel ei olekaan yksin. Glick toteaa, että Japani huomasi olevansa yksin yrittäessään estää Pohjois-Korean ohjuskokeen maansa yli, tai kuten Obama vakuutti Euroopan kiertueensa aikana, joka ulottui Turkkiin ja Irakiin, USA ei halua enää olla maailman poliisivaltio. Glick katsoo, että tällä julistuksella Obama poisti USA:n suojelukilven entisten Neuvostovaltioitten, kuten Baltianmaat, Puola, Unkari Tshekit, yltä asettaen ne entisen sortajansa Venäjän armoille.
Se tarkoittanee myös sitä, etteivät Euroopan länsimaat yleensäkään voi enää asettaa turvallisuustakuitaan USA:n varaan. Tämä saattaa nuo maat turvattomaan asemaan, sillä Eurooppa on laiminlyönyt omien turvallisuusjoukkojen kehittämisen luottaen USA:n apuun.
Obaman aloittaman uuden USA:n politiikan mukaan Iran, Pohjois-Korea ja Pakistan voivat rauhassa jatkaa aiemmin salaisia tietotaidon ja valmistusmateriaalien vaihtamista ydinaseen ja sen kantorakettien rakentamiseksi, eikä niiden enää tarvitse tehdä sitä salaisesti, vaan julkisesti, maailman silmien alla.
TÄMÄN ideologian mukaisesti länsivallat eivät enää yksin määräile maailman asioista, vaan kaikissa laskelmissa ja suunnitelmissa on huomioitava uusi mahtitekijä, islam, olkoon se sitten shia- tai sunnipainotteinen. Missä Israelin asema tulee olemaan, on täysin vastausta vailla olevien kysymysten alainen. (JP)
8. UUTISOTSIKOITA
- Kvartetin lähettiläs Tony Blair painosti puolustusministeri Ehud Barakin sallimaan Sinn Feinin johtajan Gerry Adamsin pääsyn Gazaan vastoin ulkoministeriön tahtoa. Israel olisi edes halunnut, ettei Adams tapaa Hamasin johtoa, mutta lehtiuutisissa hän komeilee Hamasin pääministerin Ismail Haniyehin rinnalla. Adams vertasi Gazaa avoimeen keskistysleiriin, mikä pahoitti Israelin johdonmieltä.
- IDF:n sotilaat joutuivat turvautumaan aseisiinsa hajottaakseen Bat Ayin viereiselle kukkulalle kokoontunutta juutalaisjoukkoa kivittäneet palestiinalaiset. Arabitavan mukaan väkivallan alettua muslimit pyysivät moskeijan kovaäänisen avulla lisäjoukkoja häätääkseen juutalaiset pois asumattomalta kukkulalta. Syntyneissä kahakoissa 16 palestiinalaista haavoittui, yksi heistä vakavasti. Juutalaiset olivat kokoontuneet kukkulalle IDF:n suojeluksessa lukemaan Birkat Hahama-siunauksen auringolle.
- Arkeologit ovat puhdistaneet Jordanjoen laaksosta löytämiään kivillä aidattuja alueita, jotka ilmasta käsin katsottuina muistuttavat suurta oikean jalan sandaalinpohjaa. Tutkijat ovat äimistelleet, mikä tarkoitus näillä oli, sillä niiden muoto tulee havainnolliseksi vain ilmasta käsin. Omana käsityksenäni esitän, että Egyptistä paenneet juutalaiset rakensivat tällaisia aidattuja alueita todistaakseen sillä omistusoikeuttaan maahan Mooseksen opetuksen mukaan.
http://www.astigan.com/2009/04/06/enorm ... in-jordan/
Mihin paikkaan te jalkanne astutte, se on oleva teidän. Erämaasta
Libanonista, virrasta, Eufrat-virrasta aina Länsimereen saakka on alueenne ulottuva. (5.Ms.11:24)
- Rafael-yhtiö uskoo, että sen suunnittelema Iron Dome ohjustentorjunta-järjestelmä on valmis kesällä 2010.

Aihe: Uutiset
"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 686
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron