Pekka Sartolan kolumni:Rautalankaa vääntämässä. 18.07.2011

Tiedotteita ja keskustelua aiheesta!

Pekka Sartolan kolumni:Rautalankaa vääntämässä. 18.07.2011

ViestiKirjoittaja pike464 » Su 07 Elo, 2011 10:08

Rautalankaa vääntämässä.

http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php

18.07.2011

Syyria muutosten kourissa.
Tapahtumat sekä Pohjoisessa Afrikassa että Lähi-idässä ovat kokeneet viime kuukausien aikana valtaisimmat muutokset sitten toisen maailmansodan. Miten kaikki aikanaan päättyy ja millaisiin asetelmiin koko alueella joskus päädytään, on kaikki enemmän tai vähemmän vielä arvailujen varassa. Jotakin verhoa voi kuitenkin yrittää raotella etenkin kun asioista päättävät tahot ovat ilmaisseet suuntaviivojaan jonne he näkisivät enemmän kuin mielellään kehityksen kulkevan. Tässä tapauksessa sen koommin Syyrian kuin Libyankaan tulevaisuus ei ole enää kummankaan valtion omissa käsissä, vaan valtapolitiikan tahtipuikkoja heiluttelevien, USA:n, Venäjän sekä Saksan käsissä. Sellaiset suurpoliittiset toimijat kuin EU, YK, Arabiliitto, Ranska ja Iso-Britannia ovat kaikki sivuutettu, tosin ne tulevat olemaan eräinä päätöksenteon kumileimasimina joko tahtoen tai tahtomattaan. Jos joku näyttää selviytyvän kisassa voittajana, niin se on epäilemättä Muslimiveljeskunta, jonka johtamat ryhmät ovat pääsemässä niskan päälle, niin Egyptissä, Jordaniassa kuin nyt jo Syyriassakin. Miksi Syyriassa mellakoidaan ja mitä niiden taustalta löytyy, siitä seuraavassa.

Toinen johtavista arabivaltioista Egyptin ohella, on sekin joutunut Muslimiveljeskunnan sponsoroiman, sekä ideologisen, että fyysistä muutosta tavoittelevan kansannousun kohteeksi. Syyriaan liittyy joitakin varteenotettavia lähi-historiallisia faktoja, jotka auttavat ymmärtämään tapahtumia niiden taustoista käsin. Muiden Lähi-idän arabimaiden tavoin Syyrian itsenäinen historia on vain yhden sukupolven ikäinen, sillä vasta toinen maailmansota seurauksineen irrotti maan Ranskan mandaattihallinnasta. Aivan samoin, kuten kävi myös Israelin kohdalla. Maa on kuitenkin useiden, toisilleen jopa vihamielistenkin uskonnollisten ryhmien muodostama tilkkutäkki. Valtaosan, vajaa 2/3 osaa 27 miljoonaisesta väestöstä muodostavat ala- ja keskiluokan sunnimuslimit, toinen suuri ryhmä 13 %:n osuudellaan ovat shiiat ja ismaelilaiset. Ortodokseja ja maroniittikristityttyjä on yhteensä noin 10%:a väestöstä ja druuseja noin 3%:a. Maata hallitsee kuitenkin pieni alawiittien uskonnollinen eliittiryhmä, siitäkin huolimatta, että heitä on vain noin 12,5%:a väestöstä, siis 3,4 miljoonaa.

Syyrian uskonnollinen jakauma.

(tähän kohtaan kuuluu kartta, jota en osannut tähän siirtää)löytyy täältä: http://www.ajanteos.com/kolumniParent.php



Syyrian nykyinen hallintomalli lepää muutaman peruspilarin varassa. Niistä tärkein on se, että valta pysyy nykyisen maata hallitsevan Assadin klaanin hallussa. Toiseksi, alawiittien uskonnollisen ryhmän tulee pysyä yhdessä rintamassa ja pitää tiukasti kiinni sekä armeijasta, tiedustelusta että sisäisestä turvallisuuspoliisista. Kolmanneksi, maan poliittisen vallan tulee pysyä Baath-puolueen hallussa. Minkä tahansa osan näistä pettäessä tapahtuu vallanvaihdos. Mutta miksi sitten näin pieni eliitti voi hallita loppuja, yli 90%:a väestöstä? Siihen löytyy vastaus vajaan puolen vuosisadan takaa, nimittäin alawiittien ja sunnien välisestä uskonnollisesta konfliktista.

Yleensä ajatellaan että alawiitit ovat eräs shiialaisuuden haara, kyllä he ovat sitäkin mutta yhtä lähellä - tai kaukana - he ovat myös sunnalaisuudesta, tai jopa kristityistä. Alawiitit ovat oikeastaan kummajainen islamilaisessa uskonnollisessa kentässä. He erkaantuivat shiialaisuuden 12 imaamin opista jo yhdeksännellä vuosisadalla ja lähtivät seuraamaan omaa johtajaansa Ibn Nusayr`ia, siksi heitä kutsuttiinkin aina 1920-luvulle saakka nusayrilaisiksi. Heidän vahvin siteensä, ja myös nykyinen alawiittien nimensä liittyvät shiialaisuuteen oikeastaan vain Alin, Muhammadin serkkun ja vävyn kautta, hänen jota shiia-islam pitää uskonnollisena johtohahmonaan.

Alawiitit eroavat islamin valtavirrasta myös useissa eri käytännön tavoissa. He eivät hyväksy sharia-lakia, uskonnolliset muotomenot eivät ole pakollisia, joskin niitä noudatetaan jossakin määrin, pyhiinvaellus Mekkaan ei ole välttämätön ja alkoholin käyttö luvallista. Jotkut alawiittiryhmät pitävät jopa kristittyjen juhlapäiviä ja kunnioittavat kristittyjä pyhimyksiä, nämä vaikutteet ovat peräisin kreikkalaisortodokseilta ja maroniittikristityiltä joiden kanssa alawiitit olivat löyhässä poliittisessa liitossa sunnalaisuuden valtakaudella. Tätä taustaa vasten on helpommin ymmärrettävää radikaalia sunnalaisuutta edustavan Muslimiveljeskunnan oppeja noudattavan valtaväestön uskonnollinen vastakkain asettelu heidän mielestään harhaoppisen alawiittiryhmän kanssa. Vuosien 1920 ja 1946 välillä Ranskan mandaattihallinto tuki ja virallisti alawiittiyhteisön, siihen saakka maan uskonnollista valtaa piti tiukasti Ottomaanien tukema sunnalaisuus. Yhdessä Druusien ja kristittyjen kanssa nusayrilaisista alawiiteiksi nimensä muuttanut ryhmä politisoitui ja perusti v. 1947 Baath-puolueen, joka sittemmin muodosti jo v. 1944 itsenäistyneelle Syyrialle poliittisen opposition.

Mandaattihallinnon päättyessä virallisesti v. 1946 alkoivat myös uskonnolliset erimielisyydet muuttua poliittisista väkivaltaisiksi. Pari vuosikymmentä siedettiin toisiaan, mutta sunnalainen enemmistö piti tiukasti opposition kurissa alistaen heitä usein toisen luokan kansalaisen asemaan. Hallinto ja armeijan päävirat pidettiin sunnalaisten hallussa, alawiitit saivat tyytyä siihen mitä pöydältä tippui armopaloina. Katkeruuden ja vihan siemenet oli kylvetty, Egyptistä lähtöisin oleva Muslimiveljeskunta oli hajautettu presidentti Nasserin toimesta ja Veljeskunnan kannattajat hajaantuivat siten muihin Välimeren reunavaltioihin. Samalla jäivät kuitenkin kytemään fanaattisen islamin opin siemenet, ne jotka Veljeskunnan perustaja Hassan al-Banna oli takonut kannattajiensa mieliin. Sunnalaiset vallanpitäjät eivät osanneet odottaa vallankaappausta, sellainen kuitenkin tapahtui v. 1970 ja harvinaista kyllä lähes verettömästi. Ilmavoimien komentaja ja maan puolustusministeri, alawiitteja edustava kenraali Hafez al-Assad kaappasi vallan, ei tosin yksin, vaan yhdessä druusien ja kristittyjen sekä muutamaa avainpositiota pitävien sunnalaisten liikemiesten ja rahamaailmaa edustavien ryhmien kanssa.

Uskonnollisen sisällissodan elementit olivat valmiina. Radikaalia islamia edustavan Muslimiveljeskunnan opilliset näkemykset poikkesivat siinä määrin maallistuneiden alawiittien uskonnollisuudesta, että jotain oli pakko yrittää, muutoin radikaali islam menettäisi suurella vaivalla hankitus sillanpääaseman Syyriassa. Vuonna 1976 alkoivat uskonnolliset mellakat Haman ja Homsin kaupungeista, jotka olivat perinteisen sunnalaisuuden vahvaa aluetta. Hafez al-Assadin hallinto yritti aluksi hillitä mellakoita ilman väkivaltaa, mutta muutamien seuraavien vuosien aikana sunnalainen enemmistö oli mobilisoinut aktiivista kannattajakuntaansa kaduille jo kymmenin tuhansin. Assadin hallinto päätti tehdä siitä lopun. Vuonna 1982 Hama ja Homs piiritettiin, armeija pidätti, kuulusteli ja surmasi arviolta 30.000 sunnalaista Muslimiveljeskunnan kannattajaa. Tästä kansanmurhasta ei Assadia edes syytetty milloinkaan. Se oli ongelma, joka hoidettiin pois ja jäljet lakaistiin maton alle. Muslimiveljeskunta julistettiin laittomaksi ja sen kannattajiksi epäiltyjen pidätykset jatkuivat vielä vuosia jälkeenpäin.

Ongelmat eivät kuitenkaan poistuneet, Veljeskunnan ideologiset siemenet elivät ja ovat jälleen, tänä vuonna 2011 nousseet vahvaan kasvuun ja kulminoituneet niiksi verisiksi mellakoiksi, joissa on tähän mennessä (7/2011) kuollut noin 1500-2000 ihmistä, loukkaantuneiden lukumäärä lasketaan kymmenissä tuhansissa. Massapako Turkin, Jordanian ja Libanonin puolelle on tuonut sekä Islamilaiselle Punaiselle Puolikuulle että YK:lle ja Punaiselle Ristille jälleen uuden pakolaisongelman, jolle ei myöskään ole loppua näkyvissä. Assadin klaani taistelee olemassaolostaan ja yrittää pysyä vallassa. Heille kysymys on elämästä ja kuolemasta, kaikki ovat tavallaan samassa veneessä ja joko pysyvät pinnalla tai kaatuvat sen mukana. Liian keskitetty valta tuo mukanaan tällaiset lieveilmiöt, eikä se ole edes Syyrian nykyisen hallinnon ainoa ongelma. Maa on velkainen, Venäjä karhuaa saataviaan, Libanonissa uhkaa Rafik Hariri oikeudenkäynti, Golania vaaditaan takaisin ja armeija haluaa yrittää sitä voimakeinoin. Perinteinen arabikunnia ei siedä tappioita, joita Syyria on joutunut kokemaan sodissa Israelia vastaan. Kansainvälinen yhteisö uhkaa yhä lisääntyvillä sanktioilla jos armeijan kovat otteet eivät lopu, jos ne loppuvat niin mellakoitsijat saavat uutta pontta pyrkimyksilleen palauttaa sunni- islamilainen hallintomalli Damaskoon. Turkki on jo ilmoittanut, että mikäli Haman ja Homsin kohdalla yritetään samaa, jonka isä Hafez al-Assad toteutti kolme vuosikymmentä sitten, Turkin armeija puuttuu peliin, joka siis merkitsisi sotatilaa maiden välille. Avainasemassa on Aleppo, eräs Syyrian suurimmista kaupungeista ja samalla myös sunnalaisuuden suurin ja merkittävin tukikohta.

Niin kauan kun Aleppo pysyy mellakoiden ulkopuolella, Assadin klaani voi hengittää rauhassa, mutta kun kaupungin sunnienemmistöinen väestö liittyi viikko sitten yhteisrintamaan hallitusta vastaan, alkoi myös alawiittien alamäki jyrkentyä. Tähän saakka maan turvallisuuspoliisi sekä hallituksen Vallankumouskaarti ovat pystyneet hillitsemään, joskin äärimmäisen väkivaltaisin keinoin, muissa kaupungeissa riehuneita mielenosoittajia. Aleppossa sadat tuhannet marssivat kaduille vaatimaan hallituksen eroa, ja silloin Bashar al-Assadilta pettivät hermot. Hän määräsi kostoksi oman Shabiba-militiansa tukahduttamaan mellakat ja ryntäämään sekä USA:n että Ranskan suurlähetystöihin ja kaiken kukkuraksi vielä USA:n lähettilään residenssiin. Assadin mielestä USA ja Ranska ovat aivan liian avokätisesti tukeneet Muslimiveljeskunnan sponsoroimia kapinallisia, eikä oikeastaan syyttä. Bashar al-Assad ei uskalla määrät armeijaansa tukahduttamaan mielenosoituksia sillä armeija koostuu pääasiassa sunnimuslimeista ja on erittäin epätodennäköistä että he alkaisivat teurastaa omia uskonnollisia kannattajiansa. Pahimmassa tapauksessa armeija voisi yhtyä mellakoijiin ja peli olisi sillä selvä.

Kaiken lisäksi USA:n ulkoministeri Hillary Clinton oli ilmoittanut Veljeskunnalle USA:n tavoitteen lähestyä sitä ja etsiä sopivaa yhteistyötä. Mutta Assadin toimien seurauksena diplomaattista koskemattomuutta oli nyt loukattu ja se oli viimeinen pisara. Ulkoministeri Clinton ilmoitti jokseenkin suorasanaisesti että Syyria hallitus ei nauti enää kansainvälistä luottamusta, joka tarkoittaa käytännössä sitä että Assadin klaani saa mennä, mitä pikemmin sen parempi. Mutta mitä sen tilalle, se on kysymys joka huolestuttaa ennen kaikkea myös Israelia ja sen turvallisuutta. Siitäkin huolimatta että Syyria ja Libanon ovat molemmat edelleen teknisesti ottaen sotatilassa Israelin kanssa, on maiden, siis Syyrian vastainen raja ollut kaikkein rauhallisin, Libanonin vastainen ei sitä ole ollut.

Syyrialla on yya-sopimus Egyptin kanssa jo vuodelta 1999, jos Muslimiveljeskunta saa parlamentaarisen vallan Egyptissä ensi syksyn vaaleissa, niin myös sotilaallinen yhteistyö tulee vahvistumaan ja yhteisen vihollisen Israelin voittaminen sodassa olisi mannaa kummallekin maalle. Mutta toisaalta Syyrian tiivistä yhteistyötä Iranin kanssa karsastetaan lähes kaikissa arabivaltioissa, Saudi-Arabia ei katso hyvällä shiialaisuuden aseman vahvistumista Persianlahden alueella, etenkään kun maan uhmakas presidentti näyttää saavan imagonsa tueksi ydinaseen. Libanonissa jo nyt valtaa käytännössä pitävä Hizbollah on kyennyt siihen vain ja ainoastaan Syyria-Iran akselin tuella.

Kirjoittaja ei jaksa kaivella muistinsa sokkeloista montako kertaa olen yrittänyt tolkuttaa uskonnon ja uskonnollisuuden merkitystä Lähi-idän konfliktin taustavoimana. Perille se ei ainakaan tunnu menevän vaikka tiedän että myös maamme kansanedustajat lueskelevat kolumnejani, jotkut jopa kirjojanikin. Uusi ulkopoliittinen hallinto ei ainakaan paranna asiaa siihen suuntaan, siitä on jo kokemusta vuosien takaa, ei vaikka vääntäisi rautalangasta. Uskonnolla ei ole juurikaan mitään tekemistä konfliktin kanssa, se otetaan esille vain silloin tällöin jonkinlaisena tausta-ajatteluna, sanoo mies jolle uskonto ei itsellekään merkitse mitään. No, ei sokea voi toista sokeaa ohjata, kuoppaan molemmat päätyvät. Mutta jo nykyinen voimassa oleva asetelma puhuu toista, saatikka sitten jos ja kun poliittiset voimasuhteet tulevat aikanaan antamaan radikaalille islamille sen jo kauan himoitseman vallan.

Shiia-islam ja sunnit ovat kummatkin toistensa mielestä harhaoppisia, jopa aivan radikaalissa merkityksessä. Tämä korostuu etenkin Saudi-Arabiassa ja Irakissa joissa maissa toista uskonsuuntaa edustava on saastainen eikä sellaista voi edes kätellä. Irakissa nämä uskonnolliset erimielisyydet ovat johtaneet verisiin yhteenottoihin ja niiden seurauksena on kuollut jo satojatuhansia ihmisiä. Voisi perustellusti ajatella että näin paljon toisistaan poikkeavat uskonnolliset näkemykset eivät kohtaa milloinkaan siinä merkityksessä että niitä kannattavat ja edustavat ryhmät voisivat olla jostain yhtä mieltä ja tehdä yhteistyötä.

Shiia-islamilainen Iran aseistaa ja rahoittaa Libanonissa valtaa pitävää niin ikään shiia-islamilaista Hez-b-Allah järjestöä, siis Allahin puoluetta, Hizbollahia. Apua on kanavoitu pääasiallisesti Irakin shiia-islamilaisen alueen ja sittemmin Syyria alawiittien hallinnon välityksellä. Tässä kohden Syyria, vaikka on uskonnollisesti neutraali, asettuu kannattamaan shiia-islamilaisia ryhmiä vaikka maan valtaenemmistö on sunneja. Mikä sitten voi olla se tekijä joka yhdistää niinkin uskonnollisesti eripuraiset ryhmät? Vastaus löytyy islamista, Muhammadin perintöopista eli sunnasta, jossa profeetta toteaa yhteisen vihollisen voittamisen olevan tärkeämpi tekijä kuin opilliset erimielisyydet muslimien kesken. Palapelin seuraava kysymys onkin että kuka tai mikä on sellainen vihollinen joka ohittaa uskonnolliset erimielisyydet? Vastaus on tietenkin Israel. Alueen ainoa ei-islamilainen valtio, ainoa demokratia ja ainoa maa joka on kyennyt voittamaan jokaisen sitä vastaan käydyn sodan.

Väännetäänpä rautalankaa vielä lisää. Iran on jo usean vuoden ajan järjestelmällisesti rahoittanut ja voimistanut sille vastakkaista uskonnollista suuntausta edustavaa Muslimiveljeskuntaa. Toimenpiteet jotka olivat taustavoimina islamilaisissa maissa puhjenneille levottomuuksille. Uskonto unohdetaan siksi aikaa kunnes saadaan aikaan Allahin, Muhammadin, Koraanin ja siis islamin mukainen hallintomalli jokaiseen Lähi-idän valtioon, se on uskonnon edellyttämä velvoite, ei politiikan eikä sotilaallisen ajattelun tulos. Jos Israelia ei kyetä tuhoamaan ja poistamaan valtiona siltä paikalta jossa se nytkin on, ei Koraanin Allah ole kaikkivaltias ja Muhammad on väärä profeetta antaessaan määräyksiä joita islamilaiset kansat eivät kykene toteuttamaan. Näin ajattelee islamilainen oppinut, näin ajattelee islamilainen poliitikko, näin ajattelee islamilainen hallitsija ja oheistaa maansa ulkopolitiikkaa sen mukaan. Näin sanoi Egyptin presidentti vielä kaksi vuotta sitten, suoraan ja täsmällisesti, emme voi milloinkaan tunnustaa Israelin valtion laillista oikeutta olla olemassa juutalaisvaltiona Lähi-idässä sillä se on meidän uskontomme vastaista!

Tätä taustaa vasten Lähi-idän rauhasta puhuminen tässä ajassa on yhtä tyhjän kanssa, oikeastaan vieläkin enemmän itsensä pettämistä vastoin parempaa tietoa. USA:n kädenojennukseen Muslimiveljeskuntaa kohden he vastasivat selkeästi ja oppinsa mukaisesti, ollen siten ainakin rehellisempiä kuin monet muut asioiden ympärillä touhuavat tahot. Näin Hillary Clintonin kosintaan vastasi Veljeskunnan puhemies, sheikki Mahmoud Ghozlan 4.6.2011 Me olemme valmiita keskusteluihin USA:n hallinnon kanssa, jos niin päätetään, mutta vain yhteisen kunnioituksen kehyksissä. Toivomme että USA tarkastelee uudelleen politiikkaansa ja päättää asettua kansojen oikeuksien ja vaatimusten puolelle. USA:n tulee lakata tukemasta korruptoitunutta ja tyrannimaista sionistista hallintoa ja sen miehityspolitiikkaa. Toistaiseksi mitään virallista yhteydenottoa ei ole tapahtunut, mutta olemme käyneet neuvotteluja suurlähettilästasolla Kairossa.
Suomeksi ja selväkielellä lopettakaa Israelin tukeminen, niin me olemme valmiita keskustelemaan.

Veljeskunta noudattaa samaa uskonnollista ideologiaa josta Iran on antanut oivallisia esimerkkejä, tappakaa juutalaiset tuhotkaa Israel. Toinen Veljeskunnan puhemiehistä, sheikki Kamal- al-Halbawi vieraili valtuuskunnan kanssa Iranissa tapaamassa, ei presidenttiä vaan maan uskonnollista johtoa. Teheranin uutistoistolle FNA:lle 13.7.2011 antamassaan haastattelussa Halbawi totesi mm seuraavaa: Me kumpikin kansakunta, alleviivaamme kaikkien muslimivaltioiden solidaarisuutta ja yhteneväisyyttä tavoitteessamme tuhota tuo syöpäkasvain Israel. Iran ja Egypti tulevat ottamaan tarvittavat askeleet päästäksemme eroon tuosta ongelmasta. Egyptin kansa tulee ja toivottaa tervetulleeksi Iranin anti-sionistisen kannan, sillä molemmat kansat näkevät sionistisen hallinnon muodostumisen Palestiinan alueille oleva brutaali ja vastoin alueen kansojen tavoitteita.

Uskonnolla ei siis ole mitään tekemistä Lähi-idän ongelmien kanssa eihän vaan? Toivoisi todellakin että joku valtiomiehistä ja alueen aktiivisista rauhaan pakottajista sattuisi kuitenkin ymmärtämään asioita niiden oikeista ja alkuperäisistä lähtökohdista käsin, on hyvä ja oikein pyrkiä rauhaan mutta ei millä tahansa ehdoilla. Israelin uhraaminen näennäisen rauhan alttarille ei voi ja saa olla itsetarkoitus. Lopullista rauhaa ei tulla saavuttamaan pakottamalla osapuolet siihen, se ei tule onnistumaan. Väliaikainen aselepo voi tulla kysymykseen ja ehkä tuleekin, mutta lopullista rauhaa ei sellaisilla ehdoilla. On parempi uskoa todeksi se mitä maailmankaikkeuden Luoja on kirjoituttanut meille opiksi ja ojennukseksi Sanassaan jo kauan sitten. Sen mukaan rauha kyllä tulee, mutta ei tässä maailman ajassa.

Näistä asioista lisää syyskuussa, kirja Seitsemän sinettiä on jo sivunvalmistuksessa ja siis aikataulussaan.

Hyvää ja lämmintä kesää.
Pekka Sartola





"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".
Avatar
pike464
 
Viestit: 1060
Liittynyt: Su 01 Helmi, 2009 2:54
Paikkakunta: YLÖJÄRVI

Paluu Israel-asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron